Adhd/add & tunteet parisuhteessa

Tunnistan itselläni tuollaista "lukkiutumista". En tiedä mistä se johtuu, tai voiko sitä edes selittää ADHD:lla. Kyllähän oireistoon kuuluu nopeat mielialan vaihtelut, mutta en usko että toinen ihminen niille mitään voi, kun sitä ei oikein osaa selittää itsekään. Oikeastaan jos jonkinlaista neuvoa haluat, niin unohda se diagnoosi, ja mieti ensin että haluatko oikeasti kestää parisuhteessasi tällaista oikuttelua (en keksi sille parempaakaan sanaa). Ja koska olet rakastunut ja tiedät ettei ongelmatonta parisuhdetta ole olemassakaan, vastaat todennäköisesti että haluat sen miehen oikuttelusta huolimatta. Tee sitten selväksi sille miehelle, että olet yhä kiinnostunut ja unohda se diagnoosi. Anna toiselle tilaa. Tämä pätee jokaiseen parisuhteeseen, mutta itselläni (minulla on siis ADHD) ainakin oman tilan tarve on hyvin suuri. Toisinaan olen kuin kissa joka tulee kylkeen kehräämään ja seuraavana päivänä saatan vetäytyä omiin oloihini, eikä minuun saa tunnetasolla juuri mitään kontaktia.

Ei tähän voi mitään yleispätevää neuvoa antaa. Eikä se diagnoosi ole mitenkään olennainen juttu. Tärkeintä olette te kaksi. Ole kärsivällinen, mutta älä anna sen toisen myöskään kohdella sinua huonosti. Mielestäni diagnoosilla (samoin kuin vaikka kurjalla lapsuudella) voi selittää käyttäytymistä, mutta se ei anna mitään eri vapauksia eikä oikeuta huonoa käytöstä. Pidä siis huoli siitä, ettet joudu suhteeseen jossa itse joudut kärsimään!

Toisten suhteissa ei pitäis ikinä mennä neuvomaan, joten voit ihan hyvin unohtaa tämän tekstin ja tehdä ihan just niin kuin sinusta tuntuu.

Kiitos vastauksestasi!
Toki teen niinkuin itsestäni tuntuu mutta halusinkin kysellä onko täällä muilla vastaavanlaisia kokemuksia.
Kyllä minä tämän miehen haluan ja valmis ottamaan vastaan kaikki "oikut"(kuten sanoit).
Olen päättänyt antaa hänelle tilaa ja aikaa mutta en anna kohdella kaltoin kuitenkaan, sen verran itsekin kokenut aiemmissa suhteissa että kaikkea vaan ei pidä eikä tarvitsekaan sietää.
Olen valmis menemään läpi vaikka harmaan kiven tämän miehen takia, aika näyttää mitä meidän suhteelle käy.. Todellakin toivon että kaikki menisi hyvin.
Hänen tunteilleenhan en mitää mahda, jotta jos hänellä vaan ei yksinkertaisesti niitä tunteita siellä enää ole tai ne eivät tule esille, nii en voi sitten tehdä mitään.
Ja toki tiedostan sen etten roiku hänen diagnoosissaan kiinni, en missään nimessä..

Iso kiitos sinulle vielä vastauksestasi :))

Tällaisen "oikuttelun" kanssa vaatii todellakin sitä rakkautta, puolin ja toisin. Sen olen oppinut ymmärtämään itse ADD:nä. Rakkauden tunne on niin voimakas välillä, ja välillä taas on niin välinpitämätön olo kaikkea kohtaan. En voi edes kuvitella minkälaista myllerrystä tämä aiheuttaa kumppanissani, jollainen minulla onneksi on. Ymmärrystä, tilaa ja voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Niitä on ainakin meidän parisuhde tarvinnyt ja rutkasti. Huonot päivät ovat todellakin painosanalla huonoja. Ja silloin riidat ja tunteet ovat sitä luokkaan. Taas hyvät päivä ja tunteet ovat yhtälailla mielettömän voimakkaita. Tällaisessa vuoristoradassa on varmasti vaikea pysyä kyydissä....varsinkaan koko loppuelämää... Rakastan kumppaniani, ja ehkä siksi minulla on ajoittain myös voimakas tunne siitä että hän ansaitsee jotain "parempaa".... mitä minä en voi omana itsenäni hänelle tarjota-koskaan. Siinä syy minkätakia minä jättäisin mieheni.