Hei!
Olen jo pitkään halunnut tehdä jotain konkreettista erään suuren epäkohdan korjaamiseksi ja nyt lopulta tartun tuumasta toimeen tämän kirjoituksen myötä. Tuskin kukaan suomalainen pitäisi ajatuksesta, että Suomen nimi yhtäkkiä muutettaisiin vaikka Ruotsiksi? Tai voiko kukaan ajatella että Helsingin nimi muutettaisiin Haapankyläksi?
Ei varmasti voi, joten millä oikeudella päättäjät muuttivat perinteikkään ja rakkaan Vammalan nimen kurjaksi Sastamalaksi? Eivätkö he ollenkaan ajatelleet kansalaisten identiteettejä? Asukkaiden omanarvontuntoa? Päättäjille se tietysti on vain hieman erilainen mustetahra paperilla, mutta meille, jotka oikeasti muutoksen kohteeksi joutuivat on asia todella paljon merkittvämpi. Tuntuu kuin koko historiani ja nuoruuteni oltaisiin pyyhitty pois.
Mitä vastaan kun minulta kysytään mikä on synnyinkaupunkini? Vastaanko, että ei mikään, koska sitä ei enää ole? Entä mitä sanon Akseli Gallen-Kallelan haudalla? Pyydänkö anteeksi, että yhteiskunta tuhosi hänen synnyinkaupunkinsa? Riittääkö se? Ei varmasti riitä.
Yksin olen vain huuto tuulessa, jonka kohtalona on kadota loputtoman kakofonian ja sekasorron epämääräiseen kohtalon tyhjyyteen, mutta yhdessä me olemme vahvoja! Yhdessä me muodostamme äänen, joka murtaa vallit ja lopulta kukaan ei voi olla kuulematta huutoamme!
Liittykää siis taisteluun jokainen kynnelle kykenevä! Ei minun, ei sinun, eikä edes sukulaistesi puolesta. Vaan oikeuden puolesta! Vammalan puolesta, joka on antanut meille kaikille niin paljon ja joka tulee vielä antamaan myös lapsillemme, mikäli suomme sille mahdollisuuden!
Vammala takaisin!
35
742
Vastaukset
- vammala on
ainoa poikea nimi
- kinua
Oikein kuvaava nimi tämä SAASTAMALA !
- Valitan, Vammala
Niin se vaan on, että kukaan 15 vuotias ei enää tiedä Neuvostoliitostakaan juuri yhtään mitään. Eikä ymmärrä sitä että laivareissujen täysin tuttua kohdemaata Viroa ei valtiona ollut olemassa vuonna 1990.
Vuonna 2025 peruskoulunsa lopettavat eivät osaa Vammalan kuntaa kaivata, koska eivät ole koskaan sellaisessa kunnassa asuneet.
Aika hoitaa nämä tämän tyypin asiat vääjäämättä itseksensä pois.
Vanhempi ihminen itse ei pysty muutoksiin taipumaan ja niitä kaikkia hyväksymään. Nousevat nuoret polvet eivät mistään muusta tiedäkään, ja heille aina "nykytila" on se ainoa oikea ja tuttu tila, eli siis Sastamala. Eivät ne Vammalan kuntaa edes osaa kaivata. - vamallaaaa
Vammala takaisin!
- Tyrväältä....
Ei Sastamala ole sen pahempi kuin Vammala. Mutta itse olen Tyrväältä. Tyrväällä syntynyt. Jos sitä nimeä on taas pakko muuttaa niin Tyrvää sen olla pitää. Ei ainakaan Vammala eikä Sastamala. Mihinkään taisteluun en rupea mokoman nimiasian takia. Loppujen lopuksi se on aivan sama mikä se kaupungin nimi on; jollekulle se ei ainakaan kelpaa.
- ranerauko
Sastamala on ruma nimi, vammala on paras!
- olen suomalainen
Joo Vammala on hyvä nimi, silloin ei sekaannuta noihin Häijään tummiin.
- nvbnvjnghvkmjh
Heh, huomasin että tielaitos on muuttanut kilometritauluihin ja opastusmerkkeihin Vammalan Sastamalaksi, heh heh heh, hyvä hyvä hyvä...
terveisin vahingoniloinen nokialainen (lue: tuleva tamperelainen)- 12
Onpa ajatukset millä ylpeilä.
Ihan kiva kun muutat vielä kauemmaksi;)DD
- woiwoiwoi
Miten joku kaupungin nimi voi joidenkin elämää noin näivertää?
- Noksun putkiongelma
> > terveisin vahingoniloinen nokialainen (lue: tuleva tamperelainen)
Hieno tai huono homma. Kuinka päin sen nyt ottaa. Lykkyä tykö vaan, reissulle suureen kaupunkiin nokialaisille.
Liitos tarkoittanee jatkossa sitä, että alkaa tulla kanta-tampererelaisiltakin kraanasta huonon makuista vettä. Heti kun kun Treen vesilaitoksen putket yhdistetään Nokian vedenjakeluun, jossa taas oli jotakin makuhaittaa vedessä tänäkin kesänä.
http://www.aamulehti.fi/Paakirjoitukset/1194758308645/artikkeli/nokian vesilaitos nukkui taas.html
Joku värikoodaus voisi auttaa sekaannuksien välttämiseksi Nokialla asiaan.
Pitää maalata Nokian kunnan alueella kaikki (P)askaputket punaisella ja (K)raanavesiputket keltaisella niin ei enää mene putkistot sekaisin.
Paitsi tietenkin heti taas ensi vuonna. Joku nokialainen alkaa kesäloman jälkeen muistelemaan että mites se nyt taas menikään... oliko se meillä niin että tuo keltainen väri tarkoitti (K)usiputkistoja, ja punainen vastaavasti tais olla (P)annukaheitten vesiputkia.- kippis
Hah,Hahaa.Jopas oli kirjoittaja saanut älynväläyksen.Seisoitko Vammalan ainoissa liikennevaloissa ja koit valaistuksen.Tuo putkitapaus on jo niin moneen kertaan kerrottu,ettei se kiinnosta enää ketään.Se vedetään joka keskusteluun ,kun ei muuhun pystytä.
- Haihattelua
Ei sit kellään oo käyny mieles kuinka paljon toi nimimuutos maksais.
- mikkomattinen
onko asia edistynyt mitenkään???
- Menee eteenpäin jo
"onko asia edistynyt mitenkään??? "
Tietääkseni uuteen kunnanvaltuustoon olisi tulossa useampiakin henkilöitä jotka suhtautuvat tuohon nimenvaihdokseen hyvinkin myötämielisesi. Keskustalaisia, Persuja, Kokoomuslaisia. - nmnmm
Saastamala on saastaisten nimi.
- Yks vanha täällä
Päteekö tuo sama asia vanhusten Sastamalakotiin ja Karkussa olevaan Sastamalan kirkkoon myös?
Osuuskaupan nimi on ollut iät ja ajat osuuskauppa Sastamala taikka Sastamalan Osuusliike. Onhan tuohon sanana jo ehtinyt vuosikymmenien aikana tottua, ei se mikään niin kovin uusi ja kummallinen nimi ole.
Hyvähän se on että noin monelle kunnalle löydettiin yksi ja kaikille kelpaava nimi. - matkailija
Turusta päin kun tullaan on kylttejä Keikyä ja Kiikka, ihan niin kuin pitääkin, eikä Sastamala!!!!
- kyöstikalliox
Kyllä vammalan nimi kyltissä on vakuuttavampi kuin sastamala...
- Vanha meni,uusi tuli
>Kyllä vammalan nimi kyltissä on vakuuttavampi kuin sastamala...
Se olikin ja on edelleenkin vähän niinkuin jämpti lupaus naapurikuntien suuntaan. Jos tänne tulette ja alatten meille aukoa turpianne, niin pahat vammat on tiedossa ennenkuin pois pääsette.
Sastamalasta taas tulee auttamatta mieleen Osuuskauppa tai vanha kivikirkko.
Vähän tämä Sastamala alkaa olla entistä enemmän sellainen uusi merkittävä kaupan keskus tällä alueella. Sais vaan noi meidän kunnanisät vaan hereille horteestansa, ja laittaisi tuulemaan kunnolla, eikä vaan tappelis keskenänsä jostakin tonteista.
Isompia liikeketjuja ja yrityksiä ja yrittäjiä pitää jonkin verran yleensä houkutella paikalle. Kertoa alueen mahdollisuuksista, eikä vaan lampaana istua kunnantoimistolla.
Työpaikkoja, tapahtumia ja melskettä ja vilskettä ja uuden rakentamista ja tulevaisuudenuskoa on saatava lisää. Ei pitäisi olla liian käsittämätöntä ja vaikeaa, jos haluja löytyy. - jepulisetti
Vammala, nykyinen Sastamala=Maailman turhin kaupunki/pitäjä
- Vali vali Vammala
Älkää tuijottako omaan napaannne vammalaiset. Onko teillä noin lyhyt muisti?
Perustettiin kokonaan uusi kaupunki, jonka nimeksi tuli Sastamala. Vammala on vain yksi uuden kaupungin osa kuten Suodenniemi, Kiikoinen, Karkku jne.
Siis tajuatteko, Vammala hävisi samalla tavalla kuin Suodenniemi, Mouhijärvi, Kiikka, Keikyä ja tilalle perustettiin Sastamala.
Laajentukaa aivoituksiltanne vammalaiset ja katsokaa kokonaisuutta ettei aina tartte marmattaa. - kaupunkilainenko
Joo vammala on se paikka jossa ei ole uimahallia, ei kaupunkia voi sellaisen kyläpahasen mukaan nimetä.
- Slan kuntakeskus Vla
Vali vali on siinä mielessä oikeassa, että Sastamala on laajempi käsite kuin vanha Vammala, joten Vammalasta ei enää ole kunnan nimeksi. Postiosoitteisiin ja kyltteihin Vammala olisi sen sijaan hyvin voinut jäädä Sastamalan alaotsikkona. Sama koskee Suodenniemeä, Kiikoisia, Mouhijärveä jne. Nimien häivyttäminen (so. vanhojen kuntien koko aluetta kuvaavassa tarkoituksessa) oli hölmöä kaikenlaisen asioinnin selkeyden sekä ihmisten kotiseutuidentiteetin kannalta. Toimenpide pikemmin hajotti kuin yhdisti Sastamalaa heti kättelyssä. Voiko asiaa enää korjata, se on toinen juttu. Kyse ei niinkään ole rahasta, koska tarkoitukseen olisi luultavasti helppo järjestää yksityistä rahoitusta, vaan siitä, että korjaaminen olisi noloa.
- voihan Vammala
Sastamala on ihan hyvä. Olen (onneksi) muuttanut kauas, mutta en edelleenkään ilkeä sanoa olevani kotoisin Vammalasta. Sastamalasta on täällä vain harva kuullut, Tyrväästä ei kukaan kertaakaan. Useimmiten, kun selitän olevani kotoisin Sastamalasta, viittaan vain, että se on "Tampereen lähellä". Vammalan nimi tuottaa usein tahattoman hörähdyksen...
Tajuaako kukaan, kuinka onnekkaita kaikki entiset ja nykyiset vamma(la)laiset, kun tuosta nimihirviöstä on päästy eroon? - Entisiä postin nimiä
voi vallan hyvin käyttää edelleenkin. Postin kannalta ei ole mitään merkitystä sillä mikä nimi on postinumeron jälkeen, kunhan postinumero on oikein.
Nyt vain kirjoittamaan kaikki kirjeet ja joulukortit entisillä postitoimipaikkojen nimillä, perille menevät.
Kaupunkilaiset voisivat korjata omatoimisesti pakko-Sastamalaa sillä, että eivät käytä sitä.
Varsinkin mainoksissa ja tilaisuuksien tiedotuksissa voisi hyvin ruveta käyttämään vain pelkästään paikkakunnan nimeä niin tietäisi mihin päin suurta kaupunkia suunnistaa.
Kiikoislaisten ei tarvitse välttämättä opetella lainkaan Sastamala nimeä postiosoitteissa. - Karkun Kirkko
Laitan kaikkiin postikortteihin postitoimipaikan osoitteeksi että
38200 KARKKU
ihan hyvin on Karkkuun mennyt kirjeet perille tuollain vinkillä. Kyllä ne punanokkaiset posteljoonit hommansa osaa, ja vanhatkin paikat tuntee. - ???
Miksi et laita Karkun oikeata postinumeroa?
- Jorba
Ja arvatenkin tämä tämä konkreettinen toiminta rajoittui tähän avaukseen. Jos hurjiksi heittäydytään, niin yleisönosaston kirjoitukseen. Mitään näkyvää poliittista toimintaa ei tietenkään havaittavissa.
Yhtä tyhjän kanssa. - MattiJaPekka
Jorba on oikeassa. Meidän kaikkia VAMMALALAISTEN pitäisi yhdistyä ja lähteä kylttien kanssa kaduille mielenosoitukseen.
- adressss
Onko asiasta tehty adressia??????
- tulpero
Rautavesi olisi ollut paras nimi paikkakunnalle.
Se kuulostaa nimenälin siltä että se olis ollut olemassa iät ja ajat.
RAUTAINEN NIMI!
RAUTAVESI!!
SIINÄ OLISI POWERIA HEI!! - ehtuoh
Sastamala on hyvä kunnan nimi. Se on historiallinen. Virhe tehtiin kuitenkin näissä tiekylteissä. Ei niihin olisi tarvinnut muuttaa Vammalan keskustan nimeä Sastamalaksi. Koska Sastamala kuvaa enemmänkin aluetta, Sastamalaa on niin Vammala kuin Mouhijärvikin. Sastamalassa ei ole yhtä ainutta keskustaa, vaan monta siellä täällä. Ei esim pk-seudulla lue sisääntulotien opastekyltissä että "Vantaa". Vaan opastekyltissä kerrotaan aina keskuksen nimi, esim "Tikkurila". Näin pitäisi olla täälläkin, eli tieopasteista pitäisi selvitä missä on Vammala ja missä on Mouhijärvi. Kuntarajakyltin tehtävä on kertoa kunnan nimi, Sastamala. Näin on tehty mm. Siikalatvan kunnassa, jonka kuntakeskus on Pulkkila, tieopasteet vie edelleen Pulkkilaan, Siikalatvaa on koko kunta, Kestilöineen ja Rantsiloineen. Tieopasteen tehtävä kun on kertoa minne ollaan menossa. Sastamala ei kerro yhtään mitään, koska myös Häijää, Karkku, Putaja, Kiimajärvi ja Sävi on Sastamalaa. Tarkkuus kärsii.
- ihan pihalla
jos joku sanoo asuvansa sastamalassa niin se ei kerro henkilön asuinpaikasta yhtään mitään. kaikki on ihan pihalla navigaattoreita myöten
- peräkylänpoikii
Vois olla vaikka Vihattulaa koko paska. Mitä väljä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671