SRK ja ry:t harjoittavat törkeää sääntöjensä vastaista toimintaa

hannestapani

RAUHANYHDISTYKSET HARJOITTAVAT TÖRKEÄÄ SÄÄNTÖJENSÄ VASTAISTA TOIMINTAA !!!

6 § Päätösvaltaa yhdistyksessä käyttää sen kokous paitsi niissä asioissa, joissa päätösvalta näiden sääntöjen mukaan on siirretty johtokunnalle.

Johtokunnan päätösvalta ilmenee säännöstä: 5§ 3 mom, 7§, 12§, 13§, 14§, erityisesti 15§, 16§, 19§ ja johtokunnan yksittäisiä jäseniä koskevia tehtäviä 17§, 18§ ja 19§. Niissä EI LÖYDY SIELUNHOITOA EIKÄ SITOMISOIKEUTTA, yksittäistä jäsentä vastaan johtokunnan ottamia tehtäviä.

15 § Johtokunnan tehtävät
Yhdistyksen sääntöjen 15§:n mukaan:
Johtokunnan tehtävänä on huolehtia yhdistyksen hallinnosta, valvoa sen etuja, valmistella yhdistyksen kokouksessa käsiteltävät asiat sekä panna täytäntöön kokousten päätökset samoin kuin SRK:n päätöksistä mahdollisesti aiheutuvat toimenpiteet. Erityisesti johtokunnan tulee
1. valvoa, että yhdistyksen toiminta noudattaa 2. pykälässä mainittuja tarkoitusperiä ja on muutoinkin tarkoituksenmukaisesti järjestetty;
2. valita tarpeelliset toimikunnat, ottaa ja irtisanoa toimihenkilöt ja työntekijät sekä päättää näiden palkoista ja palkkioista talousarvion puitteissa;
3. laatia vuosittain ehdotukset yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi;
4. laatia kertomus yhdistyksen toiminnasta;
5. valvoa, että taloudesta pidetään lainmukaista kirjanpitoa;
6. valvoa, että yhdistyksen toiminnassa noudatetaan taloudellisuutta;
7. antaa tarvittavat määräykset yhdistyksen omaisuuden vakuuttamisesta tulipalon ja muun vahingon varalta, omaisuuden hoitamisesta sekä yhdistyksen palveluksessa olevien henkilöiden laissa säädetystä vakuuttamisesta ja valvoa näiden tehtävien suorittamisesta;
8. vahvistaa tarvittavat ohjesäännöt ja toimintaohjeet;
9. kutsua koolle yhdistyksen kokoukset;
10. käsitellä yhdistyksen jäseneksi ottamista tai jäsenen erottamista koskevat asiat ja pitää jäsenluetteloa sekä
11. päättää johtokunnan kokoonkutsumistavasta alkaneena toimintavuotena.

Kuten edellä ilmenee johtokunnan tehtävät liittyvät yhdistyksen toimintaan, sen päätösten valvontaan ja toteuttamiseen; maallisen organisaation ja toiminnan pyörittämiseen. Siinä on sille kyllin. Säännöissä EI OLE mainintaa, että johtokunnan tehtäviin kuuluisi yhdistyksen jäsenen SIELUNHOITO. Yhdistyksen tehtävä on järjestää ja ylläpitää hengellisen yhdistyksen maallinen toiminta ja sen puitteet. Yhdistyksen tehtävä ei ole hengellinen toiminta. Hengellisestä toiminnasta huolehtivat seurakunnan jäsenet keskenään. Siihen ei saa sotkea johtokuntaa. Yhdistyksen tulee pitäytyä sääntöjensä mukaisessa toiminnassa.

Ripin tulee olla aina vapaaehtoista, salaista ja ripittäytyjä valitsee itse rippi-isän/-äidin. Tätä rauhanyhdistykset loukkaavat törkeästi.

SRK:n myötävaikutuksella rauhanyhdistyksissä harjoitetaan törkeää sääntöjen vastaista toimintaa. Rauhanyhdistysten johtokunnat vaativat jäseniään pakkoripittäytymisiin, kuten Kotimaa-lehtikin kirjoitti 31.5.2012. Näissä pakkoripittäytymisissä on yksittäisen jäsenen kimpussa yhtäaikaa 8-18 henkeä. Rippisalaisuuttakaan ei ole. Rauhanyhdistykset toimivat juoruämmien johdossa! Uhriksi valitusta kaikki muut jäsenet juoruavat toinen toistaan hurjempia juttuja ja sitten uhri kutsutaan näiden juorujen perustein yksipuoliseen nujerrukseen, tekemään parannusta sanoista ja teoista, joita tämä ei ole tehnyt...

Allekirjoita adressi: http://www.adressit.com/srk_ryn_ja_rauhanyhdistysten_johto_vaihdettava

4

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fiksu.

      On sullakin ressukalla murheet ja pyhä aamuna :)

      • pilkkaava

        miksi moinen pilkallisuus kumpuaa jo pyhäaamuna?


      • pilkka?
        pilkkaava kirjoitti:

        miksi moinen pilkallisuus kumpuaa jo pyhäaamuna?

        ???


      • motiiveissa tarkkana
        pilkka? kirjoitti:

        ???

        Fiksuna varmaan tiedät, mitä pilkkasit. Jos et, niin vähän mietintämyssyä ja omien motiiven tarkastelua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1998
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1037
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      877
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      763
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      751
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      13
      725
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      685
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      669
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      210
      668
    Aihe