Hei,
Kertooka mitä teille tulee mieleen siitä, että miksi jotkut ihmiset eivät tule toimeen keskenään? Työpaikallani on yksi nainen, joka vain jatkuvasti valittaa kaikesta. Hänen mielestään työyhteisö on huono jne.
En halua/uskalla tulkita enää ihmisiä, koska tiedän, että se menee metsään. Koska itse haluaisin tulla toimeen hänen kanssaan, kysynkin, että miksi ylipäätään jotkut ihmiset vihaavat toisiaan jo heti ensisilmäyksellä? Itse pitäydyn seurueissa hyvinkin vaiteliaana, koska tiedän oman persoonani häiritsevän automaattisesti muita. Olen perustyytyväinen ihminen, koska lapsuuden kodissa olen saanut kokea niukkuutta tavaroista ja muista hauskuudesta. Lisäksi olen joutunut aika varhain ottamaan vastuuta tekemisistäni, minkä takia elämäni on ollut toisinaan hyvinkin raskasta. Joskus ihmiset alkavat inttää, että kai sinäkin suutut ja ärsyynnyt. Toki suutun, mutta en halua sitä julkisesti tuoda ilmi.
Jos jollain sattuu olemaan kokemuksia aluksi hankalasta ihmistyypistä, jonka kanssa lopulta on alkanut tulla toimeen, niin kertokaa, miten se tapahtui? Olen itse valmis sopeutumaan. Tärkeintä on saada työtehtävät hoidetuksi.
Miksi jotkut ihmiset eivät tule toimeen keskenään?
....................
1
387
Vastaukset
- MXMXMX
Juuri tuo, että yrität tulla kaikkien kanssa toimeen saattaa olla joillekin punainen vaate. Ehkä sinun kannattaa opetella sanomaan vastaan ja pitämään mielipiteesi. Senkin voi tehdä kauniisti.
Pidättyväisyyden joku voi tulkita heikkoudeksi, ja hankalalle ihmiselle heikkous on kuin kutsu olla ilkeä. Sellaisia ihmisiä löytyy, tiedän sen kokemuksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655