Olen tapellut ja vaatinut ihmisiä tappamaan itsensä jo vuodesta 2005 lähtien.
Saan suuria raivokohtauksia kaikesta NIghtwishiin liittyvästä kritiikistä ja olen vihaa täynnä eikä psyykelääkkeetkään enää tunnut tepsivän , erityisesti vihaan latinalaisesta maanosista tulevia miehiä, jotka tulevat ja vievät meidän naiset.
Olen spämmänyt ympäri nettiä lukuisilla eri nimimerkeillä päivittäin jo vuosien ajan. Näen kaikkialla henkilöitä, jotka vihaavat Nightwishia ja toivovat bändin pojille ja ihku-Anettelle vain pahaa. Ajatelkaa , että Anette meinatiin tappaa joku vuosi sitten. KYLLÄ se on totta. Jostain Itä-blogin maasta olivat Tarja-fanit organisoineet 13- vuotiaan tytön palkkamurhaajaksi meidän ihku-Anetten perään hui kamalaa onneksi MINÄ, jonka olette tulleet tuntemaan milloin YrjöJurrina milloin karppiatrina milloin OldBassina milloin jonakin muuna sain SANKARILLISESTI estettyä tuon kamalan tapauksen ennenkuin mitään ehti tapahtua.
Olen varma että tulen saamaan vielä Tuomakselta mitalin ja Anettelta suudelman itse valitsemaani paikkaan :)
Mutta pitemmittä puheitta.
TROLLAILLAAN KUN TAVATAAN!
-> Nyt baariin ja pää täyteen ja sitten takas koneen ääreen.
OLEN NIGHTWISH NUOLIJA
17
120
Vastaukset
- milloin mikäkin
Hankkiudu luuloinesi hoitoon trolli!
- Eikö se ygä
siellä hoidossa jo ole vai olenko kuullut väärin.
- Ygällä pitää
kiirettä, mutta viinan voimalla sitä jaksaa.
- Taitaa olla ygäatri
päästetty taas irti, sen verran sairaita ja tyhmiä kommentteja on palstalle kertynyt..
- karppiatri
Missä kaikessa näet minut kirjoittajana ja miksi ?
- Hahahahahaaa
"Missä kaikessa näet minut kirjoittajana ja miksi ?"
Hahaha ukko tosiaan luulee, että kun se on trollaillu täällä 7 vuotta sellaisia idioottimaisuuksia ettei paremmasta väliä ja nyt se luulee ettei kukaan sen aivokääpiötekstejä tunnista :P
Sun tekstis tunnistaa jo kilometrin päähän. Ota lisää viinaa ettei punotus laske :D- Heheheheheee
Sinäkin oot täällä trollaillut ihan liian kauan jauhamassa joutavaa paskaa tuhansilla nimimerkeillä ilman yhtikäs mitään asian tynkää.
- KUuka-atri?
Heheheheheee kirjoitti:
Sinäkin oot täällä trollaillut ihan liian kauan jauhamassa joutavaa paskaa tuhansilla nimimerkeillä ilman yhtikäs mitään asian tynkää.
"Sinäkin oot täällä trollaillut ihan liian kauan jauhamassa joutavaa ****** tuhansilla nimimerkeillä ilman yhtikäs mitään asian tynkää."
?? Taidat sekoittaa minut johonkin toiseen, luultavasti johonkin omaan alter-egoosi, joka on päässyt karkuteille Hollolan hoitolaitoksesta:)
- karppiatri
""Hahaha ukko tosiaan luulee, että kun se on trollaillu täällä 7 vuotta sellaisia idioottimaisuuksia ettei paremmasta väliä ja nyt se luulee ettei kukaan sen aivokääpiötekstejä tunnista :P""
http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/tid:4934 sort_name:"yrjöjurri"?sort=created&perpage=25&term_keywords=
Arvasit väärin olen trollaillut jo yli 10 vuotta. Meitä on siis kaksi trollia, sinä ja minä. Ero on siinä, että kirjoitan kirjautuneena ja joskus jopa asiaa, sinä et pysty kumpaankaan.- Kuka-atri????
Hm joku arvasi siis väärin, mutta minä sen en ollut, koska minähän olen nähnyt ygä-atrin trollauksia huomattavan paljon pidemmiltä ajoilta ja eri paikoista, joten ei se mulle yllätys ole.
"kirjoitan kirjautuneena"
Ja suurimmaksi osaksi anomyyminä
"joskus jopa asiaa"
En muista koskaan nähneeni , ehkä meillä on sitten tuosta "asiasta" eri näkemys :)
"sinä et pysty kumpaankaan."
Hmm en näe mitään syytä , miksi mun pitäisi luoda jokin tunnus palstalle , jossa kaikki voivat kirjoitella myös anonyyminä nin paljon kuin sielu sietää tai vieläkö se YrjöJurri on vapaana ? :P
Asiaa? Ainahan minä kirjoitan asiaa, taidat jälleen kerran sekoittaa minut johonkin toiseen :) - Anomuumi
Kuka-atri???? kirjoitti:
Hm joku arvasi siis väärin, mutta minä sen en ollut, koska minähän olen nähnyt ygä-atrin trollauksia huomattavan paljon pidemmiltä ajoilta ja eri paikoista, joten ei se mulle yllätys ole.
"kirjoitan kirjautuneena"
Ja suurimmaksi osaksi anomyyminä
"joskus jopa asiaa"
En muista koskaan nähneeni , ehkä meillä on sitten tuosta "asiasta" eri näkemys :)
"sinä et pysty kumpaankaan."
Hmm en näe mitään syytä , miksi mun pitäisi luoda jokin tunnus palstalle , jossa kaikki voivat kirjoitella myös anonyyminä nin paljon kuin sielu sietää tai vieläkö se YrjöJurri on vapaana ? :P
Asiaa? Ainahan minä kirjoitan asiaa, taidat jälleen kerran sekoittaa minut johonkin toiseen :)Ja taas se kieli roikkuu.
- Heh joo sitä nyt ei
tarvitse kenellekään enää mainita , että NW-kannulla heiluu hullu karppiatritrolli.
- ViatonKatselija
Luulisi tuon karppiatrin jo pikkuhiljaa osaavan päättää onko se Nightwish nuolija vai Nightwish trolli. Taitaa olla molempia.
- YrjöJurrille kysymys
Joko olet käynyt "hoitelemassa" sen Anettea uhkaavan palkkamurhaajan? :)
- Nyt ygä on keksinyt
parempaa. Kaikkien aikojen trollien äiti ygäkarppiatriOldbass jne . on perustamssa omaa foorumia :)
- tytteli -61
uutukaiselle foorumille tulee asettaa alkolukon lisäksi myös idioottitrollilukko estämään vastaavat "älykkäät" kommentit! kuin tuo edellinen!
- Hyvä ygä?
Todella hienoa, että olet saanut oman fanin tytteli -61 :)
Olkoonkin, että se on sun omia trollauksiasi, mutta onne avaan uudelle foorumillesi kaikesta huolimatta. Mee sää sinne puhumaan "älykkäitä", niin me NIghtwishin todelliset fanit jäädään tänne :)
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760