Mukavaa luettavaa

http://yle.fi/uutiset/sdp_hengittaa_jo_kokoomuksen_niskaan/6153171

Ja vielä heittämällä ohi ennen syksyn kunnallisvaaleja.
82255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 82

Vanhimmat

Kaksi kilpikonnaa vetää kilpaa,sdp ja kokkareet.
Eipä oikeesti erota enää kumpi on kumpi.
Kannattaa vähän katella ettei niskaan hengitellä kolmansina tai neljänsinä.

Äänestä
  • Mutta menköön vaan.

    Hallituksella menee myös Hesarin uuden gallupin mukaan hyvin lähes 68 prosenttia kansasta antaisi tukensa nykyiselle hallituspohjalle, jos nyt pidettäisiin eduskuntavaalit. Hallituksen tytöt ja voisivat aivan rauhassa viettää juhlaillan skumpan, bissen ja maustekurkkujen keralla Königstedin kartanon saunalla, tai jossakin muussa julkisessa omistuksessa olevassa lepäilytilassa. Suomi on kaikilla mittareilla hyvä maa, jopa Financial Timesin mielestä.

    Mielestäni gallupeja tulisi aina verrata ensisijassa kyselyn kohteena olevien vaalien edellisiin tuloksiin. Tällä tavalla verrattuna, kuva hallituspuolueiden menestyksestä korostuu entisestään sillä näiden puolueiden yhteinen kannatus vuoden 2011 eduskuntavaaleissa oli 63 prosentin luokkaa. Voi sanoa, että oppositio on epäonnistunut.

    Hesarin gallup mittasi kannatusta ajatellen myös kunnallisvaaleja. Tässäkin mittauksessa hallituspuolueet pärjäsivät. Vertailun tekemistä edellisin kunnallisvaaleihin haittaa se, että osan puolueista kannatusprosentteja ei julkaistu. Tämä oli Hesarilta huonoa yleisönpalvelua.

    Kuinka paljon yleispolitiikka vaikuttaa kuntavaaleissa? Väitän, että monelle äänestäjälle paljon. Monet äänestäjät eivät kykene erottamaan valtion, kunnan ja jopa yksityisten yritysten asioita toisistaan. Eivätkä puolueet ole kovinkaan innokkaita näitä eroja selventämään.

    Uutisissa näytetään painottavan perussuomalaisten kannatuksen laskua. Tämän rinnalle kannattaisi nostaa keskustan poliittinen jämähtäminen. Johtajavaaleista ja kuntauudistuksen ympärille nostatetusta metelistä huolimatta puolueen kannatus ei ole lähtenyt toivottuun kasvuun.

    Äänestä

  • Hyvin menee kirjoitti:

    Mutta menköön vaan.

    "Suomi on kaikilla mittareilla hyvä maa, jopa Financial Timesin mielestä." Kyllä. Minä olen ylpeä Suomesta. Pohjoismaat pärjäävät loistavasti. Minä olen ylpeä kun Me pärjäämme näissä vertailuissa.
    "Mielestäni gallupeja tulisi aina verrata ensisijassa kyselyn kohteena olevien vaalien edellisiin tuloksiin" Vielä parempi olisi mitata samoja ajankohtia joka vaaleista on kulunut. Esim. nyt kevään 2012 lukuja verrattaisiin kevään 2008 lukuihin. Kokoomuksella on aina nousupiikki vaalien kohdalla, siellä osataan mainostaminen&markkinointi ja rahaa riittää näihin.
    "Monet äänestäjät eivät kykene erottamaan valtion, kunnan ja jopa yksityisten yritysten asioita toisistaan." Tämä on totta. Peruskoulussa ei opeteta asioita riittävästi, luultavasti tahallaan, mutta eiköhän asiat parane. Suomessa oli joku salaliitto jolla sabotoitiin peruskoulun yhteiskunnallista opetusta 1970-1990.

    Äänestä

  • ylpeä Suomalainen kirjoitti:

    "Suomessa oli joku salaliitto jolla sabotoitiin peruskoulun yhteiskunnallista opetusta 1970-1990. "

    Kerrohan nyt hiukan lisää tuosta mainitsemastasi salaliitosta.))

    Äänestä

Mielestäni Jutta paremminkin läähättää kokoomuksen niskaan.

Äänestä

Ministereillä on vakavia vapaa-ajan ongelmia.
Kun ei ole mitään muutakaan tekemistä niin pyritään ajankuluksi kunnanvaltuustoon.

Lähdössä on ainakin
– Maria Guzenina-Richardson (sd.)
– Krista Kiuru (sd.)
– Jutta Urpilainen (sd.)
– Anna-Maja Henriksson (r.)
– Stefan Wallin (r.).
– Jari Koskinen (kok.)

Äänestä
  • Kyllä ainakin osaamista ja ammattitaitoa löytyy noilta kertomilstasi henkilöiltä todella paljon.

    Äänestä

homo sdp johtoon niin kannatus lähti nousuun....

Äänestä

Puoluekokous teki todella häpeällisen päätöksen kannattamalla pakkoruotsin lisäämistä!

Kalevan kyselyssä demarien kannattajat olivat eniten pakkoruotsia vastaan. Jopa enemmän kuin PS:n kannattajat!

Ja kuitenkin tuollainen päätös! Mitä tämä kertoo demaripoliitikoista ja heidän kansanvaltaisuudestaan?

Äänestä

Sdp on kohta suomen suurin puolue galluppien mukaan. Tämä kannatuksen nousu on tyylikkään.kauniin ja seksikkään Jutta Urpilaisen ansiota grr!

Äänestä
  • Demarit jyrää tulevissa syksyn kunnallisvaaleissa kokoomuksen kanssa.
    Persut ja kepu putoaa reilusti.

    Äänestä

  • Jutassa on 100 kiloa seksiä kolmen leuan vahvistamana tungettuna xxxl verkkosukkiin. Yöäk

    Jutta jäi Bilderberg:n reissun kohdalla jälleen kerran valehtelusta

    Äänestä

  • Taas valehdelltu kirjoitti:

    Jutassa on 100 kiloa seksiä kolmen leuan vahvistamana tungettuna xxxl verkkosukkiin. Yöäk

    Jutta jäi Bilderberg:n reissun kohdalla jälleen kerran valehtelusta

    SDP:n kannatuksen nousu ei ole ollut mikään yllätys. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on saanut valtiovarainministerinä varmuutta esiintymiseensä ja johtaa puoluettaan suorastaan häkellyttävällä itsevarmuudella verrattuna siihen hapuiluun, jota hän vielä oppositiojohtajana osoitti. SDP:n pääsy hallitukseen on myös suoristanut puolueen rivit.

    Urpilainen on lisäksi osoittanut, että valtiovarainministeriyden yhdistäminen puolueen puheenjohtajuuteen on sittenkin mahdollista. SDP on hänen johdollaan noudattanut hallituksessa uskottavaa, edelliseen hallitukseen verrattuna tiukempaa EU-linjaa sekä samalla haastanut sopivassa määrin kokoomusta rikkomatta kuitenkaan päähallituskumppanien välejä.

    Urpilainen on selvinnyt miltei erottamisen partaalta myönteiseen kehään: SDP:n kannatuksen nousu antaa hänelle rohkeutta jatkaa samalla tyylillä ja kenties jopa lisätä painetta hallituskumppaneita kohtaan.

    Perussuomalaisille suotuinen puhuri on samalla laantunut. Pääoppositiopuolue on joutunut selvittelemään omia sotkujaan ja joutunut puolustuskannalle. Näyttää siltä, että etenkin SDP:stä mutta myös keskustasta perussuomalaisten kannattajaksi karanneet ovat nyt vähitellen palaamassa takaisin.

    Jytkyn sulamisesta huolimatta perussuomalaisia odottaa vaalivoitto verrattuna viime kuntavaaleihin.

    Äänestä

  • kristallipallo. kirjoitti:

    Demarit jyrää tulevissa syksyn kunnallisvaaleissa kokoomuksen kanssa.
    Persut ja kepu putoaa reilusti.

    Demarit tosiaankin tulevat voittamaan seuraavat valtakunnalliset vaalit Suomessa.

    Äänestä

  • Tyylikkään, kauniin... aika uskomatonta, mitä muutamilla miljardeilla veronmaksajien rahoja saa aikaan.

    Äänestä

  • Hyvä Jutta kirjoitti:

    SDP:n kannatuksen nousu ei ole ollut mikään yllätys. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on saanut valtiovarainministerinä varmuutta esiintymiseensä ja johtaa puoluettaan suorastaan häkellyttävällä itsevarmuudella verrattuna siihen hapuiluun, jota hän vielä oppositiojohtajana osoitti. SDP:n pääsy hallitukseen on myös suoristanut puolueen rivit.

    Urpilainen on lisäksi osoittanut, että valtiovarainministeriyden yhdistäminen puolueen puheenjohtajuuteen on sittenkin mahdollista. SDP on hänen johdollaan noudattanut hallituksessa uskottavaa, edelliseen hallitukseen verrattuna tiukempaa EU-linjaa sekä samalla haastanut sopivassa määrin kokoomusta rikkomatta kuitenkaan päähallituskumppanien välejä.

    Urpilainen on selvinnyt miltei erottamisen partaalta myönteiseen kehään: SDP:n kannatuksen nousu antaa hänelle rohkeutta jatkaa samalla tyylillä ja kenties jopa lisätä painetta hallituskumppaneita kohtaan.

    Perussuomalaisille suotuinen puhuri on samalla laantunut. Pääoppositiopuolue on joutunut selvittelemään omia sotkujaan ja joutunut puolustuskannalle. Näyttää siltä, että etenkin SDP:stä mutta myös keskustasta perussuomalaisten kannattajaksi karanneet ovat nyt vähitellen palaamassa takaisin.

    Jytkyn sulamisesta huolimatta perussuomalaisia odottaa vaalivoitto verrattuna viime kuntavaaleihin.

    "SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on saanut valtiovarainministerinä varmuutta esiintymiseensä"

    Eix tossa pitäis lukea "varmuutta veronmaksajien rahojen kuppaamiseen?

    "johtaa puoluettaan suorastaan häkellyttävällä itsevarmuudella verrattuna siihen hapuiluun, jota hän vielä oppositiojohtajana osoitti."

    Siinä vaiheessa kun Suomen valtiolaiva karauttaa Kreikan jäävuoreen, niin lienee todella lohdullista ajatella, että Urpo karautti sen upoksiin itsevarmuutta uhkuen eikä aiempaan tyyliinsä hapuillen.

    "SDP:n pääsy hallitukseen on myös suoristanut puolueen rivit."

    Se nyt on vähän sama kuin sanoisi, että samppanjapullon korkki auetessaan suoristi korkkiruuvin.

    "Urpilainen on lisäksi osoittanut, että valtiovarainministeriyden yhdistäminen puolueen puheenjohtajuuteen on sittenkin mahdollista."

    Joo voi vähän autella puoluettakin veronmaksajan kukkarolle samaan tyyliin kun otti itse sieltä Bilderbergin kokouksen matkarahat -yksityishenkilönä. Urpo osaa tosiaan säilyttää kakun samalla kun syö sen. Jos jossain firmassa keskikastin pomo vastaavalla tavalla vippailisi rahaa firman kassasta, sitä sanottaisiin kavallukseksi.

    "Urpilainen on selvinnyt miltei erottamisen partaalta myönteiseen kehään:"

    Harmi kun ei kortistoon. Siellä hän saisi vähemmän vahinkoa aikaan.

    "SDP:n kannatuksen nousu"

    Tuo nousu on toistaiseksi pelkkää spekulaatiota. Vasta seuraavissa vaaleissa nähdään, onko nousu sittenkin laskua.

    "rohkeutta jatkaa samalla tyylillä "

    Kunnon ihmisten siis kannattaa muuttaa Keski-Eurooppaan.

    Äänestä

  • Se nähdään syksyllä... Luultavasti talonmies lakaisee tyrmistyneet demarit ulos vaalinvalvojaistiloista aamulla muiden roskien mukana.

    Äänestä

  • kristallipallo. kirjoitti:

    Demarit jyrää tulevissa syksyn kunnallisvaaleissa kokoomuksen kanssa.
    Persut ja kepu putoaa reilusti.

    Persujen alamäki se väin jyrkkenee ja SDP kiittää.

    Äänestä

Jutta valehteli kuntaliitoksissakin. Misä Jutta siellä petos!

Äänestä

Suomalaisten luottamus SDP:hen on todella luja ja vahva.

Mistä tämä sitten oikein johtuukaan?

No tietysti nykyhallituksemme todella hyvästä työstä suomalaisten hyväksi.Suomen kansa kannattaa hallituksen työtä täysin 100%:sesti eikä ole mitenkään pettyneitä siihen. Pettymyshän näkyisi opposition kannatuksen nousuna.Opposition nousua ei kumminkaan näytä tapahtuvan ainakaan lähiaikoina. Kyllä Suomen kansa tietää mikä on sille parasta.

Äänestä
  • Suomen kansasta 80% vastustaa pakkoruotsia, mutta SDP teki puoluepäätöksen sen lisäämisestä!

    Miten TÄMÄ sopii yhteen sinun kirjoituksesi kanssa?

    Äänestä

  • Tiedoksi! kirjoitti:

    Suomen kansasta 80% vastustaa pakkoruotsia, mutta SDP teki puoluepäätöksen sen lisäämisestä!

    Miten TÄMÄ sopii yhteen sinun kirjoituksesi kanssa?

    Pelkkää liirumlaarumia sinäkin näytät vain kirjoittelevan.
    Mutta omapahan on asiasi.

    Äänestä

  • Jutta se hoitaa taas hommat ja nostaa Suomen suosta takaisin hyvinvointivaltioksi.

    Äänestä

  • Niinkun Kreikka päätöksen salaamisesta vai?

    Äänestä

  • Jutta rules kirjoitti:

    Jutta se hoitaa taas hommat ja nostaa Suomen suosta takaisin hyvinvointivaltioksi.

    Tunnustaa että Suomi itse asiassa on suossa, jossa SDP:n sosialisteilla on iso ansio.

    Jotta pääsisimme "takaisin hyvinvointivaltioksi", niin meidän tietenkin olisi pitänyt jo olla siellä aiemmin. Tätä ei ole tapahtunut. SDP on vastuussa isosta osasta tavallista ihmistä kiusaavaa byrokratiaa esim työttömien kohdalla ja sosiaalityössä.

    Urpilainen kärjessä tilanne menee kuten SDP:llä yleensä -alaspäin.

    Äänestä

  • Mikähyvättyö? kirjoitti:

    Niinkun Kreikka päätöksen salaamisesta vai?

    Pitäähän Urpilaisen jotain osata tehdä hyvin.

    Äänestä

Kuinka ollakaan vahvasti puolueellisen Ylen gallupin mukaan. Ylen pääjohtajaksi hakiessa merkittävin ansio on aina ollut SDP:n jäsenkirja.

Kunnallisvaaleissa se todellinen kannatus mitataan eikä näissä tilausgallupeissa.

Äänestä
  • Tänä päivänä ylen toimitusjohajalla on kokoomuksen jäsenkirja.
    Ja Ylen hallintoneuvostossa on porvarienemmistö.
    Joten ihan pelkkää pask... eiku liirumlaarumia sinä nyt vain suollat tälle palstalle.

    Äänestä

  • niinpä?? kirjoitti:

    Tänä päivänä ylen toimitusjohajalla on kokoomuksen jäsenkirja.
    Ja Ylen hallintoneuvostossa on porvarienemmistö.
    Joten ihan pelkkää pask... eiku liirumlaarumia sinä nyt vain suollat tälle palstalle.

    Et näemmä osannut lukea viestiä.

    Sitä ennen se oli laiskahkosti virkaansa hoiteleva Jungner, nykyinen kansanedustaja, joka haaskasi veronmaksajien rahoja kalliisiin ulkomaanmatkoihin.

    Äänestä

"Joten ihan pelkkää pask... eiku liirumlaarumia sinä nyt vain suollat tälle palstalle."

Päästelikö hän ihan Juttaa eli täyttä valetta?

Äänestä

Jutta tekee tosi hyvää työtä Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnin eteen.
Ja vihdoin myös tuo Jutan loistava työ alkaa näkyä myös demareiden kannatusken nousuna.

Äänestä
  • Nousuna? Heidän kannatuksensa putosi eduskuntavaaleissa ja samaa se tekee syksyllä...

    Äänestä

Petetyt lupaukset:
Portugalin sijoittajavastuut
Kreikan todelliset vakuudet
ALV:n nosto
Tuloveronalennus.
Menneillä petos kuntien pakkoliitoksissa

Muut teot: valehteleminen, salamminen ja rikkana rokassa Guzeninan todistusvalehtelun hyväksyminen.

Äänestä

Näin on. SDP ottaa takaisin paikkansa Suomen suurimpana puolueena.

Äänestä
  • Esim. persuista valuu väkeä kiihtyvällä vauhdilla takaisin SDP:n leiriin.

    Äänestä

  • näin on. kirjoitti:

    Esim. persuista valuu väkeä kiihtyvällä vauhdilla takaisin SDP:n leiriin.

    Persut on jo ns.auringonlaskunpuolue.

    Äänestä

Ihmeellisiä ovat äänestäjät. Jutta salailee, valehtelee ja pettää ja kannatus nousee? Mitä kertoo demareista?

Äänestä
  • Älä nyt hassuja puhu.
    Ei Jutta mitään salaile,valehtele tai petä
    Sen takia demareiden kannatus on nousussa kun duunarit luottavat taas demareihin ja Juttaan.

    Äänestä

  • Että ainakinYle on tiukasti völjyssä...

    Äänestä

Suomen puoluekenttä alkaa hahmottua uuteen malliin.

Puolueet voidaan kannatustensa kautta jakaa kolmeen ryhmään.  On kaksi suurta, kaksi keskikokoista ja neljä pienehköä tai pientä eduskuntapuoluetta. Tällaisen johtopäätöksen voi vetää kahden uusimman, Helsingin Sanomien ja Ylen mielipidemittauksista. Niiden tulokset tukevat vahvasti toisiaan.

Kaksi suurta ovat hallituksen pääpuolueet Kokoomus ja SDP. Kärjessä olevan Kokoomuksen kannatus on pysynyt vakaana. Demarien suosio on sen sijaan kevään mittaan kasvanut niin paljon, että se on noussut selkeästi toiseksi. SDP alkaa jo kutitella  Kokoomuksen kylkeä. Ylen viikonvaihteen gallupissa prosentit olivat 21,7 - 20,5.  Näitä kahta voi luonnehtia 20-22  prosentin puolueiksi.

Keskikastissa ovat Keskusta ja Perussuomalaiset. Ne ovat mittausten mukaan 15-17 prosentin puolueita. Loput neljä ovat kymmenen prosentin tuntumassa tai selvästi sen alle.

Gallup-kriitikot varoittavat vetämästä tuloksista liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Oikeassa ovat, mutta puolueiden kolmijaolle on nyt vankka pohja. Tutkimuslaitokset eivät kannatusmittauksillaan pelaa. Niihin voi luottaa. Prosentin, parin virhemarginaali täytyy tietysti pitää visusti mielessä.

Seuraava kunnon mittaus on lokakuun kuntavaalit. Se eroaa luonteeltaan paljon eduskuntavaalista. Siksi tulos antaa vain summittaisen kuvan puolueiden valtakunnallista voimasuhteista. Seuraavaa parlamenttivaali on 2015.

SDP:n nousu kahdenkymmenen prosentin kerhoon on poliittisesti merkittävä. Suosion kasvuun löytyy useita syitä. Päällimmäisenä se, että puheenjohtaja Jutta Urpilaisen ote on jämäköitynyt. Sen myötä demarien imago on parantunut. Puolue on tullut uskottavammaksi, vakavammin otettavaksi. Tämän seurauksena SDP:n peruskannattajat ovat gallupien valossa palaamassa surkeasti menneiden eduskunta- ja presidentinvaalien  jälkeen kotipesäänsä. Paluumuuttajia ovat he, jotka jättivät  äänestämättä, tai äänestivät Perussuomalaisia. Tässä on samalla selitys Soinin puolueen nykytilaan eduskuntavaalin jytkyvoittoon verrattuna.

Toistaiseksi on vain arvailujen varassa, miten äänestäjät kokevat SDP:n johdon rajun nuorennusleikkauksen. Ja sen, että ay-liikkeen ehdokkaat tiputettiin johtopaikoilta armotta pois. No, tulihan uusi puoluesihteeri SAK:sta. Ehkä se kytkös riittää. SDP tarvitsee jatkossakin ay-liikettä enemmän kuin toisinpäin.

Keskikastiin gallupeissa vajonneen Keskustan puoluekokous on  viikonvaihteessa Rovaniemellä. Sitä seurataan tarkkaan. Siksi, että  puolueelle valitaan uusi puheenjohtaja syrjään vapaaehtoisesti jättäytyneen Mari Kiviniemen jälkeen. Hän sai tarpeekseen sisäisistä riidoista ja tuen puutteesta.

Puolueen kärkeen etsitäänkin johtajaa, joka pystyisi lopettamaan eripuran, yhdistämään puoluekentän ja nostamaan Keskustan takaisin kolmen suuren joukkoon. Kova urakka, valitaan puheenjohtajaksi kuka tahansa.

Keskustan neuvoa-antava jäsenäänestys ei ratkaissut vielä mitään. Kukaan kolmesta mukana olleesta ehdokkaasta, Paavo Väyrynen, Juha Sipilä ja Tuomo Puumala, ei saanut yli puolta äänistä. Neljäs ehdokas Timo Kaunisto ei ollut äänestyksessä mukana. Hän ilmoittautui kisaan liian myöhään.

Väyrynen voitti  jäsenvaalin täpärästi. Äänestysprosentti jäi  vaivaiseen kymmeneen. Puheenjohtajan valinta jäi puhtaasti monituhatpäisen puoluekokouksen käsiin.   

Mari Kiviniemi (44) toivoo Keskustan johtoon sukupolvenvaihdosta. Kumpaan suuntaan, sitä hän ei sanonut. Jos alaspäin, niin Puumala (30). Jos ylöspäin, niin Väyrynen (66).

Äänestä
  • Hesarialla ja YLE:llä itkua riittää, että he savat noille kepulaisille nostetta. Hesari ja YLE meinasivat tehdä Paavo Väyrysestä Suomen presidentin, mutta kansa oli toista mieltä.

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    Hesarialla ja YLE:llä itkua riittää, että he savat noille kepulaisille nostetta. Hesari ja YLE meinasivat tehdä Paavo Väyrysestä Suomen presidentin, mutta kansa oli toista mieltä.

    Somalian Sanomat siis oli pihalla todellisuudesta kuten tavallista. :DD

    Äänestä

Onhan se itsestään selvää, että SDP Suomessakin nousee ykköspuolueeksi, koska joka puolella Eurooppaa ja Ruotsissa myös noustaan kohisten. Eurooppa ei tullut paremmaksi porvareiden hoteissa ja Suomikin on velkaa pullollaan. Tässä velassa on miettimistä SDP:n vastuuta kantavilla politiikoilla, että miten siitäkin selvitään ja koko Euroopan velkahullutteluista.

Onneksi Jutta Urpilainen on pitänyt pintansa ja näyttää siltä, että Espanjakaan ei saa pankkiensa tukemiseen rahaa, kuin Manulle illallinen. Jutta Urpilainen vaatii Espanjan lainoille myös vakuudet. Ne kuulema voivat olla tuettavien pankkien osakkeita.

SDP EI HUONO SANOISIN!

Äänestä
  • "SDP EI HUONO SANOISIN! "

    Huono, huonompi, Jutta. Sanoisin.

    Äänestä

  • "Onhan se itsestään selvää, että SDP Suomessakin nousee ykköspuolueeksi,"

    Ehkä, mutta kuka viitsii odotella muutamaa miljoonaa vuotta. SDP nykyään on sellainen penkinaluspuolue, että edes Ylen, Somalian Sanomien ja Sanoma-Konsernin jatkuva propagointi ei näytä liikuttavan sitä lainkaan ylöspäin.

    Äänestä

Kyllä on räksykansalla aika inhot oltavat, kun Jutta Urpilaisesta paljastui kovan luokan politiikko, jota on kehuttu Euroopassa. Politiikan asiantuntijat ovat sanoneet, että Jutta Urpilainen oppi valtiovarainministeriön asiat kahdessa kuukaudessa ja Jyrki Kataiselta meni siihen kaksi vuotta.

Naiset vaan joutuvat meidän yhteiskunnassamme tekemään joka paikassa enemmän töitä, kuin miespuoliset. Miten tältä Matti Vanhaseltakin pääministerinä sallittiin vaikka mitä? Itse otti liukkaat lähdöt, kun omatunto ei sallinut enempää? Tämä Jyrki Katainenkin on saanut päästellä suustaan vähän väliä sammakoita ja silti suosio on taattua. Herranjestas jos Jutta Urpilainen sanoo yhdenkään puolihuolimattoman heiton, niin heti mitätöintikerho on vireänä.

Äänestä
  • "Jutta Urpilaisesta paljastui kovan luokan politiikko, jota on kehuttu Euroopassa"

    Mikäs kehujen konteksti olikaan? Joku pultsari saksalaisbaarissa luuli katselevansa hyviä, pahoja ja rumia telkusta ja kehui Juttaa harvinaisen rumaksi. Siinä olikin kehua kerrakseen ja Suomessa se kääntyi muotoon "Juttaa rakastetaan poliitikkona ympäri maailman."

    "Jutta Urpilainen oppi valtiovarainministeriön asiat kahdessa kuukaudessa"

    Toisin sanoen hän ei viitsinyt opetella kauempaa.

    "Naiset vaan joutuvat meidän yhteiskunnassamme tekemään joka paikassa enemmän töitä, kuin miespuoliset."

    Ihankos tosi? Itse asiassa naiset tekevät vähemmän töitä tässä yhteiskunnassa, mutta kotona he pyrkivät omimaan perheen rahat omaan käyttöönsä. Sitten rohmuamaan ne avioeroissa. Kun mies koko ajan tuo pääosan rahoista. Tämä tietenkään ei estä sosialistisisaria valittamasta, miten naisen euro muka on vain tuo 80 senttiä tai mitä milloinkin.

    "Herranjestas jos Jutta Urpilainen sanoo yhdenkään puolihuolimattoman heiton, niin heti mitätöintikerho on vireänä. "

    Itse asiassa jos esimerkiksi Halla-Ahoon vertaa, niin Urpilainen saa vaikka siteerata Leninin koottuja Suomen seuraavan perustuslain malliksi ilman seuraamuksia.

    Äänestä

Sdp:n kannatus on nyt pirteässä nousussa.

Vastaavasti perussuomalaisten gallupkannatus on sulanut viime eduskuntavaalien jälkeisestä yli 22 prosentista vain 14,5 prosenttiin. SDP:n osuus on noussut kevään aikana yli kolme prosenttiyksikköä ja on nyt 20,5 prosenttia.

Niinsanottuja liikkuvia äänestäjiä palaa koko ajan takaisin sdp:n kannattajiksi, koska esim. perussuomalaisten jatkuviin skandaaleihin on nyt vain Suomessa väsytty lopullisesti.

Äänestä
  • Tästä on hyvä jatkaa.Tulevaisuus demareilla näyttää todella hyvältä.
    Vaalivoitto on lähellä demareilla syksyn tulevissa kunnallisvaaleissa.

    Äänestä

  • Juuri näin kirjoitti:

    Tästä on hyvä jatkaa.Tulevaisuus demareilla näyttää todella hyvältä.
    Vaalivoitto on lähellä demareilla syksyn tulevissa kunnallisvaaleissa.

    Niin joskus 5000-luvulla vai?

    Äänestä

  • Kuinka paljon Suomi on juuri tällä hetkellä antanut Espanjalle rahaa?

    Äänestä

Työväen puolueitten kiistaton kannatus jatkuu ammattiliitoissa ,
joka todistaa Demarivoimien rehellisyyden yleisillä työpaikoilla .
Mutta kun mennään yleiseen puoluejärjestelmään niin tulee
mieleeni väkisinkin että tietolaitteet ovat porvariston käsissä .
Kun tehdään hyviä päätöksiä hallituksessa , niin porvarllinen
media ei halua niitä julkaista , ja aivan selvästi väheksyy .
Ei siinä entisten rikkureiden Perussuomalaisten uhoaminen
auta , koska työkansa katsoo ihmistä silmiin ja äänestää
niitä joihin ne luottaa . Mutta tulee väkisinkin mieleen . mitä
ne Perussuomalaiset oikein ovat . Ne ei kannata jäsenmak-
suja ammattiliikkeille , mutta ovat valmiita ottamaan hyödyn
palkkaneuvotteluista . Taitaa olla entisiä kepuleita .

Äänestä
  • Työväenliike on duunarin turva.

    Äänestä

  • pääluottamusmies kirjoitti:

    Työväenliike on duunarin turva.

    Lyö duunaria turvalle minkä kerkee. Tiedetään tiedetään...

    Äänestä

Minkä Suomen suurin? Syksyyn mennessä Jutta on jo myönyt koko maamme Eurooppaan.

Äänestä
  • Pääministerihän vastaa täysin 100%:sesti Suomen valtioneuvoston tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.

    Joten ei Jutta urpilainen tee yhtään mitään ilman Jyrki Kataisen "siunausta":

    Äänestä

  • älähän nyt valehtele kirjoitti:

    Pääministerihän vastaa täysin 100%:sesti Suomen valtioneuvoston tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.

    Joten ei Jutta urpilainen tee yhtään mitään ilman Jyrki Kataisen "siunausta":

    "oten ei Jutta urpilainen tee yhtään mitään ilman Jyrki Kataisen "siunausta": "

    Mikä viekin pohjan väitteiltä, joiden mukaan hän ansiokkaasti hoitelee taloutta.

    Äänestä

Enpä usko, molemmat tippuvat kuin leppäkeihäät, niin ovat pahaa jälkeä saaneet aikaan

Äänestä
  • Enpä usko.molemmat nousevat sinne ihan huipulle,niin ovat hyvää jälkeä saaneet aikaan

    Äänestä

  • en usko kirjoitti:

    Enpä usko.molemmat nousevat sinne ihan huipulle,niin ovat hyvää jälkeä saaneet aikaan

    Demarit nostaa Suomen suosta taas menestykseen.

    Äänestä

  • Juuri näin kirjoitti:

    Demarit nostaa Suomen suosta taas menestykseen.

    Korjaisivat oman virheensä vai? Sen kun näkis.

    Äänestä

  • Bemaridemari.. kirjoitti:

    Korjaisivat oman virheensä vai? Sen kun näkis.

    Olet näköjään sokea.

    Äänestä

  • voi ressukkaa kirjoitti:

    Olet näköjään sokea.

    Demarivaltakunnasshan sokea on kuningatar...

    Äänestä

NÄYTÄ MINULLE REHELLINEN DEMARI,NIIN MINÄ NÄYTÄN SINULLE VALEHTELIJAN.

NYKYINEN JA EDELLINEN HALLITUS ON=KANSANVALLAN IRVIKUVA.

Eikö hävetä?
Nousee voittajaksi??? hah hah haaa,,,,,,,,,,,,,,,

Äänestä

"MINÄ NÄYTÄN SINULLE VALEHTELIJAN."

Katsohan nyt peiliin vaan ihan heti.Niin sieltä peilistä sinä sitten näet ihan heti sen suurimman valehtelijan.

Äänestä

Suomalaisten perusturvaa on parannettu SDP:n toimesta. Ja SDP:n ohjelmaan kuuluu myös lähitulevaisuudessa terveyskeskusmaksujen poisto

Äänestä
  • Näin se asia vaan on todellisuudessa.

    Äänestä

Onko Suomen historiassa koskaan ollut Jutta pahempaa valehtelijaa?

Äänestä
  • No esim.sinä itsa olet täysin patologinen valehtelija.

    Äänestä

Persuista palaa äänestäjiä tuhatmäärin takain SDP:n leiriin.
Tästä on hyvä jatkaa.

Äänestä
  • Demarit voittavat sykyllä kunnallisvaalit.Ja ovat suomen suurin puolue.

    Äänestä

  • juuri näin kirjoitti:

    Demarit voittavat sykyllä kunnallisvaalit.Ja ovat suomen suurin puolue.

    Demareiden kannatus todellakin on jyrkässä nousukiidossa.

    Äänestä

  • kyllä. kirjoitti:

    Demareiden kannatus todellakin on jyrkässä nousukiidossa.

    Ja tuolle nousulle ei näy minkäänlaista loppua.

    Äänestä

Demarit ovat vaalilupaustensa syömisen jälkeen jyrkässä syöksyssä.

Vaali tappio tulee olemaan keskustan luokkaa, luulevat viimeiseen asti olevansa hyviä,erehtyvät kyllä.
Samat virheet kuin kepulla,ei kuunneltu äänestäjiä vaan tehtiin miten KOKOOMUS suunnitteli.

MISSÄ NÄKYY SE KUULUISA TYÖVÄEN AATE?????

KREIKASSAKO? SALAILUSSA?VALEHTELEMISESSA(demujen synonyymi takinkääntö)?

En koskaan enää äänestä demuja.

Äänestä

"Miksi valehtelet" sullahan on tuo nimimerkkikin niin demulainen,niin demulainen.
MIKSI YRITÄT TODISTAA MUSTAA VALKOISEKSI?
Onko sulla lukihäiriö,vai pelkkä peruskoulu käyty. Lukio jos olis käytynä voisit osata avata tuon linkin.

http://www.youtube.com/watch?v=FI9qHASYvI4

Äänestä
  • Gallupkyselythän nyt kertovat aivan jotain muuta kuin sinä nyt kerrot.

    Persujen öyhötys maksaa veronmaksajille miljoonia kautta maan? Tulos? Pelkkää suunsoittoa. Älytöntä.

    Äänestä

  • miksi valehtelet? kirjoitti:

    Gallupkyselythän nyt kertovat aivan jotain muuta kuin sinä nyt kerrot.

    Persujen öyhötys maksaa veronmaksajille miljoonia kautta maan? Tulos? Pelkkää suunsoittoa. Älytöntä.

    Mitä noista gallupeista? Todellinen kannatus mitataan yksin vaaleissa. Syksyllä nähdään miten bemaridemarit menee kuin Titanic jäävuoreen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hyvältä näyttää kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/sdp_hengittaa_jo_kokoomuksen_niskaan/6153171

Ja vielä heittämällä ohi ennen syksyn kunnallisvaaleja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu