Minusta tuntuu, että elämääni ohjaa jatkuvasti ajatus siitä, mitä kauheaa tulee tapahtumaan. Joka päivä mietin kuolemaa ja sen kohtaamista, esim. miten kestän sen jos joku läheinen kuolee. Jopa tuon kirjoittaminen ahdistaa.
On jaksoja, joissa olen vain huolestunut muista ja itselläni ei niinkään ole väliä. Menen aina paniikkiin kun puhelin soi, pelkään, että joku kertoo jotain kamalaa tapahtuneen, sitten huokaisen helpotuksesta, kun mitään ei ole tapahtunutkaan.
En pysty oikeastaan nauttimaan mistään. Jokaista lomamatkaa tai ihan mitä tahansa reissua varjostaa pelkoni siitä, että kohta tapahtuu jotain peruuttamattoman hirveää. Esim. autossa visualisoin päässäni melko yksityiskohtaisesti mitä voisi tapahtua. Kuvat päässäni ovat tosi raakoja.
Minulla on myös tapana uskoa pahaa tuntemattomista ihmisistä. Voin kuvitella heidän olevan narsisteja, murhaajia jne. Kuvittelen senkin päässäni mitä nämä ihmiset voisivat tehdä. Tällaisia ajatuksia ei siis todellakaan tule kaikkien kohdalla. Mutta tämä ongelma on mtös syypää siihen, miksi en pysty solmimaan parisuhdetta. En pysty luottamaan kehenkään täysin, koska pelkään heidän olevan pahoja ja tekevän minulle jotain. Lapsena epäilin jopa oman äitini laittaneen jotain myrkkyä juomaani. Tiedostan nämä ajatukset täysin naurettaviksi, mutta en voi niille mitään.
Näen tämän maailman jotenkin hirveän synkkänä paikkana. Voisin kuvailla maailmaa "pimeäksi kujaksi, jossa joku juoksee karkuun jotain, ja hätä on ääretön". Minua ei ole pahoinpidelty lapsena eikä minulla ole mitään traumaattisia kokemuksia. Tosin voin todeta, että olen ollut todella ahdistunut jo ihan esikouluiästä saakka. Silloin jo miettiyt kuolemaa ja ollut siitä jotenkin kiinnostunut. Voinen mainita, että olen elänyt alkoholistiperheessä, mutta en tunne sen olevan syypää ongelmaani.
On jaksoja, joissa olen vain huolestunut muista ja itselläni ei niinkään ole väliä. Menen aina paniikkiin kun puhelin soi, pelkään, että joku kertoo jotain kamalaa tapahtuneen, sitten huokaisen helpotuksesta, kun mitään ei ole tapahtunutkaan.
En pysty oikeastaan nauttimaan mistään. Jokaista lomamatkaa tai ihan mitä tahansa reissua varjostaa pelkoni siitä, että kohta tapahtuu jotain peruuttamattoman hirveää. Esim. autossa visualisoin päässäni melko yksityiskohtaisesti mitä voisi tapahtua. Kuvat päässäni ovat tosi raakoja.
Minulla on myös tapana uskoa pahaa tuntemattomista ihmisistä. Voin kuvitella heidän olevan narsisteja, murhaajia jne. Kuvittelen senkin päässäni mitä nämä ihmiset voisivat tehdä. Tällaisia ajatuksia ei siis todellakaan tule kaikkien kohdalla. Mutta tämä ongelma on mtös syypää siihen, miksi en pysty solmimaan parisuhdetta. En pysty luottamaan kehenkään täysin, koska pelkään heidän olevan pahoja ja tekevän minulle jotain. Lapsena epäilin jopa oman äitini laittaneen jotain myrkkyä juomaani. Tiedostan nämä ajatukset täysin naurettaviksi, mutta en voi niille mitään.
Näen tämän maailman jotenkin hirveän synkkänä paikkana. Voisin kuvailla maailmaa "pimeäksi kujaksi, jossa joku juoksee karkuun jotain, ja hätä on ääretön". Minua ei ole pahoinpidelty lapsena eikä minulla ole mitään traumaattisia kokemuksia. Tosin voin todeta, että olen ollut todella ahdistunut jo ihan esikouluiästä saakka. Silloin jo miettiyt kuolemaa ja ollut siitä jotenkin kiinnostunut. Voinen mainita, että olen elänyt alkoholistiperheessä, mutta en tunne sen olevan syypää ongelmaani.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinulla voi olla ahdistavia asioita ajoilta, jolloin olet ollut niin pieni että et muista tai sitten olet ne torjunut niin vahvasti että et muista. Siis torjunta on niin vanha että ei ole mitään tietoisuudessa.
Kun perheessä on ollut alkoholismia niin kaikkea voi mahtua. Onko niin että olet joutunut kontrolloimaan ja pitämään lapsena itse asioita hallinnassa ja olemaan kuin varuillaan. Sitten kun aikuisena se ei ole mahdollista: elämää ja olemassaoloa ei voi pitää oimissa käsissä, se herättää kauhua: tuntuu että korttitalo luhistuu.
Sinula puuttuu perusturvallisuus - et usko että elämä ja olemassaolo kantaa. sinun pittää pystyä itse päättämään kaikesta, elämästä ja kuolemasta. Et voi levät tietoisuudessa, että tätä kaikki lepää sittenkin paljon turvallisimissa käsissä ja ei meidän tarvitsekkaan hallita kaikkea.
Kyllä sinulla on jotkain pelkoa ja hykäämistä sielusi sopukoissa. Voi kun vosit luottaa ja uskoa Kaikkivaltiaan Jumalan rakkateen, mutta jos sisin on rikki niin sekään ei poista heti sisimmän pelkoa ja tirvattomuutta, mutta usko antaa kuitenkin tietoisuuden että ei mitää satu Korekimman sallimatta.
Et kerro minkä ikäinen olet ja miten paljon pelko rajoitttaa elämääsi. Oleko saanut pelkoosi ja amattiapua ja oletko kirjoitellut aikaisemmin täällä?