Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Onko totta?

Kiivaat huhut ovat liikkeellä, joissa kerrotaan että Veikkauksen arvontapelit ovat täyttä huijausta. Kerrottiinpa jopa sellaistakin, että poliisihallinnon virkamiehet saavat lahjuksia veikalta, jotta pelimanipulaatio olisi yhtiön tuloksen kannalta yhtiölle sopiva.
Kuulin jopa sellaistakin, että yksikään kansanedustaja ei saa kyseenalaistaa veikkauksen huijausta, koska yhtiö tekee rahaa valtiolle ja ennenkaikkea yhtiön johdon bonuspalkkoihin.

Olisi kiva tietää, paljonko jouni laiha saa veikkaukselta e-bingorahoja, että hän sulkee silmänsä kymmenien miljoonien eurojen petoksista vuositasola?
21262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

ikävä kyllä kukaan ei pääse koskaan todistamaan minkään rahapelin huijausta, kun todistusaineisto puuttuu. Ainoastaan hävinnyt voi epäillä tulleensa huijatuksi.....mutta yllätys, yllätys....kokeeko voittaja tulleensa huijatuksi.?!...tuskinpa.

Valtion kanssa ei kannata riidellä.

Äänestä

Aika paljon on todistusaineistoa, kun itse teet itsellesi rivit, johon laitat numerot 1-70 ja siihen sijoitat oikealle paikalleen joka kerta sekä päivä että ilta-arvonnan rivit ja katsot miltä se taulukko tulee näyttämään. Tee tätä muutama kuukausi (itse olen tehnyt vuodesta 2003 (metrejä riittää). Sata varmasti huomaat, mitä on tehty.

On kaksi arvontaa päivässä, toinen tietokoneella ja toinen palloilla illalla, joten on hyvin epätodennäiköistä, että samat numerot tulevat kummallakin kerralla samana päivänä kummallakin menetelmällä (ja usein vielä kolmaskin päivä) ja samat alueet 1-70 rivillä loistavat hyvin pitkään poissaolollaan.

On tehty arvontoja jos milläkin tavalla ja arvottu 70:stä numerosta 20 eri menetelmillä eikä taatusti ole tuollaista tapahtunut. Ymmärtäisi jos se tapahtuisi joskus mutta tuo on ollut aivan säännöllistä koko ajan.

Arvontoja on 730 vuodessa ja lotossa on 52 ja kuulemani mukaan kenoa pelataan melkein yhtä ahkerasti kuin lottoa. Kuitenkin päävoittojen ja ylipäätänsä isompien 7-taso on siihen nähden mitäänsanomaton.

Veikkaushan ei niitä alkuaikojen jälkeen ole edes julkaissut niin, että kansa näkisi sen todellisuuden.

Enemmän pitäisi vielä kyseenalaistaa ja puhua julkisuudessa. Kaikki merkit viittaavat ei ainakaan rehelliseen arvontaan.

Onhan se niin, että jos veikkaat vaikka 10 lapullista alkupään numeroita niin tasan tarkkaan alkupää loistaa siinä arvonnassa poissaolollaan tai oli se mitä tahansa numrosarjaa.

Eipä ole veikkaus eivätkä virkamiehet selittelemässä eikä tehdä ohjelmaa, jossa näitä asioita käsitellään.

Mitä virkamiehiin ja valvojiin tulee, niin olisikohan totta?

Juuri eilen työkaverini oli veikannut 8 lappua 7-8 tason kenoja ja tulos oli 1 euro eli vierestä vietiin.

Äänestä

Kuulin jopa sellaistakin, että Veikkauksen pelit on ihan rehellisiä, ja ensi viikosta lähtien Suomi24 siirtää tälläiset keskustelut Salaliittopalstalle.

Äänestä

Kyselijä 123

Nyt alkoi tohtoria huolestuttaa, sinun henkilökohtaisena lääkärinä minä olen pyytänyt, että sinut asetettaisiin pakkohoitoon koska sinä näköjään käytä sinulle määrättyjä lääkkeitä.

Äänestä
  • Sinä olet valelääkäri kun edes älyä ettei ne ole rehellisiä pelejä,eli voit piikittää ihan itseäsi.

    Äänestä

Siirrä viestisi oikealle palstalle:

Suomi24 / Yhteiskunta / Salaliittoteoria

Äänestä

Näitä taas. "Yksikään kansanedustaja" ja blaa, blaa. Kuvitteletko ihan vakavissas, että noi vihitään Voodoo menoin, veren, kuoleen kissan ja höyhenten kera alasti kellarissa kansanedustajiksi ja vaikenevat asiasta lopun elämänsä pahan kirouksen pelossa ?!!

Äänestä
  • Soitappa kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvaselle ja kysy. Mikä saa arvostetun poliisin sulkemaan suunsa kun kysymyksessä on suomen suurin huijaus jolla tehdään rahaa yhtiön johtajien tulospalkkaukseen?

    Vaikeneeko Tolvanen puolueen tahdosta vai eikö kansanedustaja Tolvasta kiinnosta valkokaulusrikollisuus? En jaksa uskoa, että kokenut poliisimies, muututtuaan kokemattomaksi kansanedustajaksi, hylkäisi kaikki poliisin valaehtoiset lupauksensa,

    Sitäkään en ymmärrä, että kansanedustaja Kari Tolvanen ei näe mitään vilppiä Oy Veikkaus Ab:n toimissa, koskien yhtiön arvontapelejä. Lotot Keno Jokeriarpa ja e-bingo perustuu täyteen huijaukseen. Olisi kohtuullista, että kansanedustaja Tolvanen alkaisi vaatimaan arvontoihin todellista läpinäkyvyyttä. Mekaaniset arvonnat julkiselle paikalle ja pelivaihdot pelaqajille tiedoksi.

    Äänestä

  • KÖKKÖLÄÄ kirjoitti:

    Soitappa kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvaselle ja kysy. Mikä saa arvostetun poliisin sulkemaan suunsa kun kysymyksessä on suomen suurin huijaus jolla tehdään rahaa yhtiön johtajien tulospalkkaukseen?

    Vaikeneeko Tolvanen puolueen tahdosta vai eikö kansanedustaja Tolvasta kiinnosta valkokaulusrikollisuus? En jaksa uskoa, että kokenut poliisimies, muututtuaan kokemattomaksi kansanedustajaksi, hylkäisi kaikki poliisin valaehtoiset lupauksensa,

    Sitäkään en ymmärrä, että kansanedustaja Kari Tolvanen ei näe mitään vilppiä Oy Veikkaus Ab:n toimissa, koskien yhtiön arvontapelejä. Lotot Keno Jokeriarpa ja e-bingo perustuu täyteen huijaukseen. Olisi kohtuullista, että kansanedustaja Tolvanen alkaisi vaatimaan arvontoihin todellista läpinäkyvyyttä. Mekaaniset arvonnat julkiselle paikalle ja pelivaihdot pelaqajille tiedoksi.

    arvonnat tulisi suorittaa torilla ja myllyn pyörittäjiksi valittaisiin torilla olevista aina eri henkilö. Voisi olla joskus vaikka shefferi-koirakin pyörittämässä.

    Äänestä

  • 0 (;-o) aaaamen kirjoitti:

    arvonnat tulisi suorittaa torilla ja myllyn pyörittäjiksi valittaisiin torilla olevista aina eri henkilö. Voisi olla joskus vaikka shefferi-koirakin pyörittämässä.

    Mutta jos Veikkaus soluttaa torille omia työntekijöitään, niin miten voidaan varmistaa ettei epärehellinen petos-yhtiön työntekijä tulisi valituksi?

    Äänestä

Veikkauksen touhut ovat epärehellisyyden symboli ja yhtiön valvonnasta vastaavien tahojen korruptioherkkyys on täydet 100 %.

Ei kai tarvitse lausua mitään muuta?

Äänestä
  • Kyllä tarvii:
    Ota iltalääkkeet ajoissa.

    Äänestä

  • hörhö hoitoon kirjoitti:

    Kyllä tarvii:
    Ota iltalääkkeet ajoissa.

    Laskeppa kenossa montako palloa on arvonnoissa,määrä vaihtuu mikäli herra hörhö osaapi laskea.Täyttä huijausta.

    Äänestä

  • hörhö hoitoon kirjoitti:

    Kyllä tarvii:
    Ota iltalääkkeet ajoissa.

    ahahahahaaaaa hähähähhähäääää

    Äänestä

onko joku joskus yrittäny löytää 7 oiken voittajaa? eli siis ihan et se näyttäs tilin saldon et katos ny tossa mu tilillä o miljoonia jotka o sinne maksanu veikkaus :D

Äänestä
  • Tiedän yhden suurvoittajan, mut en oo varma tohtiiko kertoa nimen...?-- hmmm..
    no ok kerron...nimi on .....

    VEIKKAUS OY

    Äänestä

Näin melkein (opintoja vailla) psykiatrina katson ,että Veikkauksen arvonnan rehellisyydestä purnaajat ovat täysin hakoteillä.

Äänestä
  • Potilaana minun on todettava, että kallonkutistaja ei ymmärrä huijaamisesta hölkäsän pölkästä. Veikkauksen kaikki arvontapelit ovat suurta huijausta ja tilin tekee yhtiön johto lahjomalla peleistä vastaqaqvia tahoja.

    Äänestä

Taitavat olla kusetusta. 15 riviä 7-tasoa eikä edes 50 centtiä takaisin. Vierestä viedään, joo.

Äänestä
  • sun olisi pitänyt pelata vielä vajaat 15 miljoonaa riviä, jo olisi voittoa tullut.

    Äänestä

TOTTA TUNTUU OLEVAN. Täytyy vain todeta että kaikki poliisit eivät ole epärehellisiä mutta muutamat kihot pilaavat koko poliisikunnan maineen, vain ahdeudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyselijä123 kirjoitti:

Kiivaat huhut ovat liikkeellä, joissa kerrotaan että Veikkauksen arvontapelit ovat täyttä huijausta. Kerrottiinpa jopa sellaistakin, että poliisihallinnon virkamiehet saavat lahjuksia veikalta, jotta pelimanipulaatio olisi yhtiön tuloksen kannalta yhtiölle sopiva.
Kuulin jopa sellaistakin, että yksikään kansanedustaja ei saa kyseenalaistaa veikkauksen huijausta, koska yhtiö tekee rahaa valtiolle ja ennenkaikkea yhtiön johdon bonuspalkkoihin.

Olisi kiva tietää, paljonko jouni laiha saa veikkaukselta e-bingorahoja, että hän sulkee silmänsä kymmenien miljoonien eurojen petoksista vuositasola?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu