SYÖ PURKKIRUOKAA JA SAAT MYRKYTYKSEN

"Ruotsalaislehden järkyttävä tutkimustulos: Näin paljon säilykeruoassa on myrkkyjä!
04.06.2012 10:01
Ruotsalaislehden järkyttävä tutkimustulos: Näin paljon säilykeruoassa on myrkkyjä!

Katso, mitä SVD-lehden toimittajat saivat selville, kun he söivät pelkkää metallipurkkeihin säilöttyä ruokaa muutaman päivän ajan. Ruoat pitivät nimittäin sisällään todelliset ennätysmäärät kemikaaleja!

Svenska Dagbladetin neljä toimittajaa aloitti kokeilumielessä ruokavalion, jossa syötiin kahden päivän ajan pelkästään säilykepurkkeihin pakattua ruokaa. Toimittajien virtsa-arvot mitattiin "säilykekuurin" jälkeen, ja kaikkien virtsaan oli ilmestynyt monituhatkertaiset määrät estrogeenin kaltaisia hormoneja sisältävää Bisfenoli A:ta (BPA). Aine on herättänyt negatiivista huomiota aikaisemminkin, sillä sen käyttö on nykyään kielletty lasten tuttipullojen valmistuksessa.

Epäilys säilykeruoan epäterveellisyyteen oli herännyt toimittajien keskuudessa siksi, että säilyketölkkien sisäpuolella olevasta pinnoitteesta oli jo aikaisemmin löytynyt hormoneja häiritseviä yhdisteitä. Toimittajat eivät kuitenkaan osanneet arvata, kuinka järkyttäviä tutkimustuloksia jo kahden päivän purkkiruokakuuri saa aikaan: kaikkien virtsasta löytyi 2800-4000 -kertaiset määrät Bisfenoli A:ta!
Suurin pitoisuus Ruotsissa

Tuloksen jälkeen ei jää epäselväksi, että säilykeruoat ovat merkittävä Bisfenoli A:n lähde. Väitteen todistaa oikeaksi myös se, että ryhmän yhdellä toimittajalla mitattiin korkein Ruotsissa koskaan todettu Bisfenoli A:n pitoisuus. Viranomaiset eivät kuitenkaan pidä lukemia hengenvaarallisina.

Testissä mukana olleet toimittajat söivät kuurin aikana kaikki ruokansa kertakäyttöastiosta. Juomina ryhmä nautti purkkiolutta ja -limsaa sekä mikrossa lämmitettyä kahvia. Ruoaksi toimittajaryhmä söi ainakin suoraan purkista nautittuja papuja, raviolia ja säilykehedelmiä.

Lähde: SvD

(MTV3)"
2128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Väitteen todistaa oikeaksi myös se, että ryhmän yhdellä toimittajalla mitattiin korkein Ruotsissa koskaan todettu Bisfenoli A:n pitoisuus. "

Miten on mahdollista, että kahden päivän säilykkeiden syönnillä mitataan Ruotsin suurimmat arvot? Monet ihmiset käyttävät säilykeruokia säännöllisesti vuosikausia.
Onkohan nyt uutisankka, vai johtuuko arvo ihan jostain muusta kuin säilykkeestä.

Kannattaa muistaa myös kohu, joka nousi perunalastuista Ruotsissa. Jo reilu 30 kg perunalastuja joka päivä olisi ylittänyt turvarajat. Perunalastujen syönti putosi n. 30 %.
Hulluja nuo ruotsalaiset.

Äänestä
  • Eivät ruotsalaiset ole hulluja, vaan me suomalaiset, koska matkimme aina ruotsalaisia noin 10 vuoden viiveellä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vain luomua minulle. kirjoitti:

"Ruotsalaislehden järkyttävä tutkimustulos: Näin paljon säilykeruoassa on myrkkyjä!
04.06.2012 10:01
Ruotsalaislehden järkyttävä tutkimustulos: Näin paljon säilykeruoassa on myrkkyjä!

Katso, mitä SVD-lehden toimittajat saivat selville, kun he söivät pelkkää metallipurkkeihin säilöttyä ruokaa muutaman päivän ajan. Ruoat pitivät nimittäin sisällään todelliset ennätysmäärät kemikaaleja!

Svenska Dagbladetin neljä toimittajaa aloitti kokeilumielessä ruokavalion, jossa syötiin kahden päivän ajan pelkästään säilykepurkkeihin pakattua ruokaa. Toimittajien virtsa-arvot mitattiin "säilykekuurin" jälkeen, ja kaikkien virtsaan oli ilmestynyt monituhatkertaiset määrät estrogeenin kaltaisia hormoneja sisältävää Bisfenoli A:ta (BPA). Aine on herättänyt negatiivista huomiota aikaisemminkin, sillä sen käyttö on nykyään kielletty lasten tuttipullojen valmistuksessa.

Epäilys säilykeruoan epäterveellisyyteen oli herännyt toimittajien keskuudessa siksi, että säilyketölkkien sisäpuolella olevasta pinnoitteesta oli jo aikaisemmin löytynyt hormoneja häiritseviä yhdisteitä. Toimittajat eivät kuitenkaan osanneet arvata, kuinka järkyttäviä tutkimustuloksia jo kahden päivän purkkiruokakuuri saa aikaan: kaikkien virtsasta löytyi 2800-4000 -kertaiset määrät Bisfenoli A:ta!
Suurin pitoisuus Ruotsissa

Tuloksen jälkeen ei jää epäselväksi, että säilykeruoat ovat merkittävä Bisfenoli A:n lähde. Väitteen todistaa oikeaksi myös se, että ryhmän yhdellä toimittajalla mitattiin korkein Ruotsissa koskaan todettu Bisfenoli A:n pitoisuus. Viranomaiset eivät kuitenkaan pidä lukemia hengenvaarallisina.

Testissä mukana olleet toimittajat söivät kuurin aikana kaikki ruokansa kertakäyttöastiosta. Juomina ryhmä nautti purkkiolutta ja -limsaa sekä mikrossa lämmitettyä kahvia. Ruoaksi toimittajaryhmä söi ainakin suoraan purkista nautittuja papuja, raviolia ja säilykehedelmiä.

Lähde: SvD

(MTV3)"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu