Europondit tulee?

Mekeliltä puhe.Jykäl

"Saksa on tähän asti johdonmukaisesti torpannut kaikki ehdotukset euroalueen yhteisistä joukkolainoista. Nyt ääni kellossa on ensimmäistä kertaa toinen, kirjoittaa Wall Street Journal.

Saksa lähettää lehden mukaan nyt vahvoja signaaleja mahdollisesta suunnanmuutoksesta. Eurobondeja voidaan harkita, jos muut euromaat ovat valmiita myös luovuttamaan enemmän valtaa Eurooppaan.

WSJ siteeraa nimetöntä saksalaislähdettä, joka sanoo että maa voisi harkita eurobondeja tai yhteistä tukea eurooppalaisille pankeille. Mutta sillä ehdolla, että muut maat ovat ensiksi valmiita luovuttamaan itsemääräämisoikeuttaan saadakseen lisää valtaa eurooppalaisille instituutioille, lähde sanoo.

Saksalle ei käy, että yhteisten joukkovelkakirjalainojen kaltaiset yritykset otetaan ensin käyttöön ja vasta sen jälkeen aletaan etsiä isompaa visiota.

Lehden haastatteleman EU-johtajan mukaan euromaat kehittävät nyt kulisseissa "suurta suunnitelmaa", joka viritettiin toukokuisessa EU-huippukokouksessa. Sen läpivienti muissa euromaissa voi kuitenkin olla haastavaa, sillä se vaatisi muutoksia EU-sopimuksiin, mikä ei ole kovin helppoa.

EU:n seuraava huippukokous on kesäkuun 28.-29. päivänä.

Leena Laakso

"

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jo porstuassa!

      "Saksa on valmis lieventämään tähänastista jyrkän vastustavaa kantaansa euromaiden taloudellisen yhteisvastuun lisäämisestä, mikäli vastineeksi kansalliset hallitukset luovuttavat päätäntävaltaa Euroopan unionille (EU).


      Eurokriisi



      Eurokriisi kärjistyy päivä päivältä. Taloussanomat seuraa tilannetta.

      Näin kertoo yhdysvaltalainen Wall Street Journal -lehti (WSJ) nimettöminä pysytteleviin saksalaisiin virkamieslähteisiin viitaten.

      – Mitä enemmän muut jäsenmaat ottavat osaa tähän kehitykseen ja ovat valmiita luovuttamaan itsemääräämisoikeuttaan eurooppalaisten instituutioiden hyväksi, sitä valmiimpia me olemme toimimaan aktiivisesti esimerkiksi pankkiunionin rakentamiseksi, keskusteluista perillä oleva lähde kertoo WSJ:lle.

      Saksan kannanmuutoksen myötä tulisivat mahdollisiksi esimerkiksi euroalueen yhteiset velkakirjat eli niin sanotut eurobondit taikka yhteinen pankkituki.
      "

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      65
      4242
    2. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      67
      4241
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      109
      2905
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      58
      2796
    5. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      21
      2029
    6. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      55
      1992
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1679
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1503
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      109
      1353
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1281
    Aihe