Jutta sumuttaa

Kerää vaan ääniä. Pakko nostaa.

"Benmoschen mukaan ihmisten on joka puolella pakko hyväksyä, että pidempi elinikä tarkoittaa enemmän työvuosia. Muuten yhteiskunnissa on yksinkertaisesti liian vähän työtätekeviä huollettavia kohtaan.

– Eläkeiät täytyy nostaa 70–80 vuoteen. Se tekisi eläkkeistä ja terveyspalveluista helpompia maksaa. Ne pitävät ihmiset töissä pidempään ja ottavat taakkaa pois nuorilta, AIG:n toimitusjohtaja sanoi lauantaina Bloombergin haastattelussa.

Benmoschen tavoite tuntuu Euroopassa tällä hetkellä poliittisesti vaikealta. Muun muassa Ranskan uusi presidentti Francois Hollande on luvannut leikata eläkeikää 60:een nykyisestä 62:sta vuodesta. Myöskään Suomessa kansalaiset eivät kannata eläkeiän nostoa.

Benmosche kommentoi lyhyesti myös Kreikan kriisiä ja myönsi, että AIG valmistautuu Kreikan eroon. Myös kreikkalaisten olisi tehtävä töitä vanhemmiksi, tai maata uhkaa ero eurosta. Se toisi Benmoschen mukaan tullessaan hurjan inflaation, mikä olisi tuhoisaa tavallisille palkansaajille.

Vakuutusyhtiö AIG tarjoaa muun muassa eläkevakuutuksia. Yhtiö oli Yhdysvaltojen suurin ennen kuin se joutui finanssikriisin aikaan turvautumaan valtion apuun.
"
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vain pakko nostaa. Turhaan demut kusettaa äänestäjiä äänien toivossa.

Äänestä

Näyttää olevan kyseenalainen Urpon näkemys tässäkin. Ajatellaanpa, että yhteiskunnassamme nykyisin nuoret eivät saa töitä, kun vanhat joutuvat 68-vuotiaiksi kukkumaan työpaikoilla. Siin on jotain tosi sairasta.

Kuitenkin eläketilanne olisi muutenkin saatavissa järkevämpään suuntaan. Esim ottamalla eläkekatto joka kohtuullistaisi supereläkkeet. Onko kohtuullista, että veronmaksajat mahdollisesti kymmeniä vuosia joutuvat kustantamaan joidenkin jormaolliloiden supereläkkeitä? Ollilalla varmaan eläkeikään mennessä on enemmän rahaa kuin useimmilla eläkeläisillä tulee tilille koko eläkeaikana.

Äänestä
  • Palkkaetuja, tienattuja.
    Muilta kyllä lipposenleikkuri leikkaa eläkenousut..
    Muualla jo korkeammat eläkeiät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eläkeiällä!? kirjoitti:

Kerää vaan ääniä. Pakko nostaa.

"Benmoschen mukaan ihmisten on joka puolella pakko hyväksyä, että pidempi elinikä tarkoittaa enemmän työvuosia. Muuten yhteiskunnissa on yksinkertaisesti liian vähän työtätekeviä huollettavia kohtaan.

– Eläkeiät täytyy nostaa 70–80 vuoteen. Se tekisi eläkkeistä ja terveyspalveluista helpompia maksaa. Ne pitävät ihmiset töissä pidempään ja ottavat taakkaa pois nuorilta, AIG:n toimitusjohtaja sanoi lauantaina Bloombergin haastattelussa.

Benmoschen tavoite tuntuu Euroopassa tällä hetkellä poliittisesti vaikealta. Muun muassa Ranskan uusi presidentti Francois Hollande on luvannut leikata eläkeikää 60:een nykyisestä 62:sta vuodesta. Myöskään Suomessa kansalaiset eivät kannata eläkeiän nostoa.

Benmosche kommentoi lyhyesti myös Kreikan kriisiä ja myönsi, että AIG valmistautuu Kreikan eroon. Myös kreikkalaisten olisi tehtävä töitä vanhemmiksi, tai maata uhkaa ero eurosta. Se toisi Benmoschen mukaan tullessaan hurjan inflaation, mikä olisi tuhoisaa tavallisille palkansaajille.

Vakuutusyhtiö AIG tarjoaa muun muassa eläkevakuutuksia. Yhtiö oli Yhdysvaltojen suurin ennen kuin se joutui finanssikriisin aikaan turvautumaan valtion apuun.
"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu