Kärsisköös tätä ulkopuolisena kysyä?

Jeesus elää

Lähdetään liikkeelle tästä:

Rekisteröidyissä yhdistyksissä on säännöt joiden puitteissa voi kuulua yhdistykseen jäsenenä. Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenyydestä voidaan myös erottaa, - kuten vanhoillislestadiolaisista tiedämme julkisen keskustelun perusteella.

Kysymys kuuluu: Eivätkö vanhoillislestadiolaiset todellakaan näe näissä yhdistyksensä säännöissä mitään Kristuksen opin vastaista?

Olen itse esikoislestadiolaisia, v.1800 luvun puolelta jo, neljännen polven lestadiolainen, koska isäni isovanhemmat olivat jo lestadiolaisia 1800 luvulla. Keskuspaikkanamme on edelleen Gällivare Ruotsissa.

Fakta: Minua ei kukaan voi erottaa esikoislestadiolaisuudesta millään perusteella, koska uskoni perustuu Kristuksen tekoon. Liikkeessämme ole minkäänlaista elintä, joka voisi erottaa ketään ihmistä liikkeestämme. Lestadiolaisuudessa on ollut tämä sama käytäntö vuodesta 1844 asti, eikä se ole miksikään muuttunut.

Me lestadiolaiset olemme luterilaisen kirkon herätysliike ja toimimme sen piirissä.
Nimitys ”Jumalan valtakunta”, ei siis mitenkään vastaa liikkeen perinteitä, vaan on vanhoillislestadiolainen keksintö sekin.

Vanhoillislestadiolaisuudessa on siis kiistatta erilaiset säännöt, kun originaaleilla oli 1800 luvulla, - ja on edelleen.

Kun näin on asianlaita vl-liikkeessä, niin luulisi olevan ilosanoman, jos saa liikkeestä potkut.

Eihän Jeesuksen lampaan, joka on siis JEESUKSEN OMA, ja vapaaksi ostettu Jeesuksen verellä, tule sellaista hengellistä väkivaltaa sietää, - sekuntiakaan.

Nyt kuitenkin kun luen tämän palstan viestejä, monet viestiketjut lähtevät usein siitä liikkeelle että liikkeen johtoa on rangaistava, liikkeen nykyjohto on erotettava jne. Eli tämä sama "hoitamisen" henki ja kulttuuri, josta on itse kärsitty hirvittävästi vuosikymmenien aikana, elää edelleenkin seurakunnan keskuudessa.

Olkaa nyt kerrankin rehellisiä ja uskokaa kun Jeesukseen uskova es.lest. sanoo: "Hoitamiset" (tosiasiassa hengellinen väkivalta), josta olette itsekin aikanne kärsineet, ei vl- liikettä auta.

Jos ”hoitaminen” auttaisi niin liike olisi ollut kunnossa jo kauan. :-)))

Opillinen puoli on siis korjattava, Kristuksen rakkauteen ja lahjavanhurskauteen nojaavaksi.
Jeesus on Herra, - ei seurakunta!

Olisihan se outoa että lahja jonka eilen sait, tultaisiin hakemaan tänään pois ja seliteltäisiin ettet sinä ollutkaan sen arvoinen!!! Jeesus ei hoida syntisiä tällä tavalla. Hän sitoo haavat ja parantaa ne. Hylkäämisellä ei hoideta haavoja, vaan lyödään niitä lisää ja syviä haavoja.

Jumala vihaa hylkäämistä, sen olemme me kaikki lestadiolaiset ryhmät saaneet tahollamme kokea tämän reilun sadan vuoden periodin aikana. Jokainen voi tarkistaa hajaannukset esimerkiksi Suomen teologisen instituutin Iustitiasta, jossa on sekä "meitä" että "teitä" asiantuntijoina. Sieltä löytyvät faktat hajaannuksista.

Olen erityisesti iloinnut ainakin yhdestä vl- kirjoittajasta, jolla on selkeä ja kirkas Kristuksen oppi. Samoin heitä on minunkin yhteisössäni. Jeesus tiellä me löydämme aivan toisenlaisen laitumen, kun kovaksi poljetun kuivan ja ruohottoman savipellon.

Tervehdykseksi kaikille ystävilleni vanhoillislestadiolaisuudessa ja itselleni Profeetta Jeremialta painavaa tekstiä tälle päivälle:

Jes. 58:5 Tälläinenkö on se paasto, johon minä mielistyn, se päivä, jona ihminen kurittaa itseänsä? Jos kallistaa päänsä kuin kaisla ja makaa säkissä ja tuhassa, sitäkö sinä sanot paastoksi ja päiväksi, joka on Herralle otollinen?
xx

Jes. 58:6-12 Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet?

Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?

Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niinkuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi.

Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: "Katso, tässä minä olen." Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella-osoittelun ja vääryyden puhumisen, jos taritset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niinkuin keskipäivä.

Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu. Sinun jälkeläisesi rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, sinä kohotat perusmuurit, muinaisten polvien laskemat; ja sinun nimesi on oleva: "halkeamain umpeenmuuraaja" ja "teitten korjaaja maan asuttamiseksi."

12

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lestadiolaisuus on aikoja sitten eronnut omanlaisestaan kirkkokunnasta varsinaiseksi yhdistykseksi, melkein kuin yritykseksi. Aivan kuin joskus ammuvainaan aikoina epämieluisat ihmiset häädettiin kylästä tai pantiin pannaan, voivat niin kirkot, puolueet että muutkin yhdistykset erottaa jäseniään.

      • Tähän vielä lisäyksenä se, että vaikka lestadiolaisilla ei olisi mitään varsinaista hallintoelintä, niin erotukset sun muut tapahtunevat demokraattisesti.

        En ole asiantuntija, päinvastoin.


      • Avaajan terveiset
        Kärkimies kirjoitti:

        Tähän vielä lisäyksenä se, että vaikka lestadiolaisilla ei olisi mitään varsinaista hallintoelintä, niin erotukset sun muut tapahtunevat demokraattisesti.

        En ole asiantuntija, päinvastoin.

        Kohta 1. Lestadiolaiset ovat evankelisluterilaisia. Ei ole siis mistään eronnut tähän päivään mennessä.

        Kärkimiehelle vastausta. Vanhoillislestadiolaisilla on erottamiskäytäntö ja hallintoelimet jotka sen likaisen työn suorittavat.

        Esikoislestadiolaisuudesta ei eroteta ketään. Nämä asiat tiedän varmasti.

        Kristittynä tiedän myös sen, että minkä Jeesus armolla ja laupseudellaan kokoaa, sen vihollinen pyrkii hajoittamaan, keinolla millä hyvänsä.

        Lestadiolaisia on kuten jo edellä sanoin, kaikkiaan 18 eri yhdistystä useammassa eri maassa ja maanosassa. Ja kullakin niistä on omanlaisensa identiteetti.

        Jostakin syystä vanhoillislestadiolaisuus on noussut viimeaikoina pintaan, ikäänkuin se edustasi lestadiolaisuutta.

        Pysytään siis asiassa ja puhutaan näistä vain me asiantuntijat keskenämme.


      • Kärkimies kirjoitti:

        Tähän vielä lisäyksenä se, että vaikka lestadiolaisilla ei olisi mitään varsinaista hallintoelintä, niin erotukset sun muut tapahtunevat demokraattisesti.

        En ole asiantuntija, päinvastoin.

        >> vaikka lestadiolaisilla ei olisi mitään varsinaista hallintoelintä, niin erotukset sun muut tapahtunevat demokraattisesti.


      • Avaajan terveiset kirjoitti:

        Kohta 1. Lestadiolaiset ovat evankelisluterilaisia. Ei ole siis mistään eronnut tähän päivään mennessä.

        Kärkimiehelle vastausta. Vanhoillislestadiolaisilla on erottamiskäytäntö ja hallintoelimet jotka sen likaisen työn suorittavat.

        Esikoislestadiolaisuudesta ei eroteta ketään. Nämä asiat tiedän varmasti.

        Kristittynä tiedän myös sen, että minkä Jeesus armolla ja laupseudellaan kokoaa, sen vihollinen pyrkii hajoittamaan, keinolla millä hyvänsä.

        Lestadiolaisia on kuten jo edellä sanoin, kaikkiaan 18 eri yhdistystä useammassa eri maassa ja maanosassa. Ja kullakin niistä on omanlaisensa identiteetti.

        Jostakin syystä vanhoillislestadiolaisuus on noussut viimeaikoina pintaan, ikäänkuin se edustasi lestadiolaisuutta.

        Pysytään siis asiassa ja puhutaan näistä vain me asiantuntijat keskenämme.

        Perustin erottamista koskevan vastaukseni kirjoittamaanne tekstiin:

        "Fakta: Minua ei kukaan voi erottaa esikoislestadiolaisuudesta millään perusteella, koska uskoni perustuu Kristuksen tekoon. Liikkeessämme ole minkäänlaista elintä, joka voisi erottaa ketään ihmistä liikkeestämme. Lestadiolaisuudessa on ollut tämä sama käytäntö vuodesta 1844 asti, eikä se ole miksikään muuttunut. "

        Joten jos esikoisilla ja vanhoillisilla on erilaiset käytännöt ja vastaavat, pahoittelen. Minulla samaa roskasakkia molemmat.


      • Liittymisestä
        admata kirjoitti:

        >> vaikka lestadiolaisilla ei olisi mitään varsinaista hallintoelintä, niin erotukset sun muut tapahtunevat demokraattisesti.

        Useimmat vl-ihmiset syntyy ja liittyy siihen yhteisöön perheen ja suvun kautta. Eivät omasta halustaan eikä oman aikuisen ihmisen harkinnan kautta.


    • Voittoska 4 ever!

      Ei oikein kärsisi moisia asiattomuuksia kysellä! Meillä on vain yksi johtaja ja maanpäällinen tuomitsija ja vapahtaja. Hänet valitaan ns. Vuosikokouksissa kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen johtoon. Paikalle josta hän on valaiseva meidän vaellustamme. Vuosikausia tätä luojan valitsemaa ja suoraa yhteyttä häneen toimittaa SRK:n Olavi Voittonen. Jumalan omakuva. Klooni hänen ainoasta pojastaan!

      • kyl sä oikias oot

        Niinpä nimimerkki Voittoska.

        Ihminen on lankeemuksestaan saakka rakastanut ja hellinyt ajatusta tulla Jumalan kaltaiseksi. Tämä tarkoittaa käytännössä erehtymättömmyyttä, voittamattomuutta, kaikkivaltiutta, inhimillisten heikkouksien yläpuolella oloa, ihailun ja arvostuksen saamista runsaasti, kaiken arvostelun ulottumattomissa elämistä, jne.

        Jos jollekin persoonalle tällaista tilaisuutta tarjotaan, niin ihme olisi ellei hän sitä ottaisi iloiten vastaan. Ja toinen ihme olisi, jos hän luopuisi näin korkeasta asemastaan vapaaehtoisesti.

        Ihminen on heikko. Ja pirulle on tietenkin suurin ja tärkein makupala se henkilö joka on vaikutusvaltaisessa semassa seurakunnassa.
        Siksi piru hyökkää erityisen suurella voimalla vastuullisiin tehtäviin asetettuja kohtaan. Tämä tulisi tiedostaa ja silloin, kun suostuu tehtävään.


    • >> Fakta: Minua ei kukaan voi erottaa esikoislestadiolaisuudesta millään perusteella, koska uskoni perustuu Kristuksen tekoon. Liikkeessämme ole minkäänlaista elintä, joka voisi erottaa ketään ihmistä liikkeestämme. Lestadiolaisuudessa on ollut tämä sama käytäntö vuodesta 1844 asti, eikä se ole miksikään muuttunut. > Opillinen puoli on siis korjattava, Kristuksen rakkauteen ja lahjavanhurskauteen nojaavaksi. Jeesus on Herra, - ei seurakunta!

      Olisihan se outoa että lahja jonka eilen sait, tultaisiin hakemaan tänään pois ja seliteltäisiin ettet sinä ollutkaan sen arvoinen!!! Jeesus ei hoida syntisiä tällä tavalla. Hän sitoo haavat ja parantaa ne. Hylkäämisellä ei hoideta haavoja, vaan lyödään niitä lisää ja syviä haavoja.

    • totta kehiin

      Rauhan sanan käytäntöjä en tunne. Epäilen mahtaako admata tuntea esikoilestadiolaisuutta riittävän hyvin sisäpuolelta? Heikkoja ihmisiä olemme ja ihanaa on, jos sen myöskin tunnustamme. Emmehän me Jeesusta muutoin tarvitsiskaan sovittajaksi. :-)

      Johto vaihtui Gällivaressa joskus -90 luvulla, sen jälkeen on ongelmia esiintynyt. Puhtaan evankeliumin julistajista kaksi henkilöä hyllytettiin tuolloin. Tehtävät tosin palautettiin melko pian, evankeelisten seurakuntalaisten noustua vastustamaan ratkaisua.

      Sen sijaan mitään seurakunnasta erottamisia ei ole koskaan ollut, ei seurakuntalaisia eikä saarnaajia. Tästä avauksessa kirjoitin.

      Ongelmanamme on edelleen luottamuksen vaatiminen ruotsinlapin johtomiehiä kohtaan. Ja toinen ongelma on evankelisluterilaisesta sakraaliyhteydestä eroon pyrkiminen, joka onkin jo toteutunut pohjoismaissa , Suomea lukuun ottamatta.

      Amerikassa ja Kanadassa liike ei ole koskaan kuulunutkaan evankelisluterilaiseen yhteisöön. Varmaan tämä seikka toimii yhtenä vauhdittajana täällä pohjoiskalotin maissa. Tosin on sanottava sekin että Ruotsissa ev.lut. kirkko on mennyt ateistien johdolla täysin metsään.

    • 44+44

      """Opillinen puoli on siis korjattava, Kristuksen rakkauteen ja lahjavanhurskauteen nojaavaksi.
      Jeesus on Herra, - ei seurakunta! ""

      Iloitsen noista sanoista! Kiitos sinulle nim."Jeesus elää".

    • sisältäpäin

      kyllä asia niin on että herra jeesus on joka sydämet tutkii ja kullekin tuomion antaa sen perusteella onko rauha jumalan kanssa ja sen takia eriseuraista ja omavanhurskauden henkeä ajassamme liikkuu että tulisi jumala kaikessa kunnioitetuksi ja ihminen koetelluksi muutenhan kaikista voitaisiin sanoa että hänen sielunsa kelpasi jumalalle kyllä oikean uskon ja pyhänhengen lahjan saanut
      haluaa rakastaa jumalaa ylikaiken ja lahimmäistä niin kuin itseään sen takia kuulutetaan vieläkin armo valtakunnasta että ovi on auki saa käydä siihen huoneeseen sisälle missä vanhurskaus rauha ja ilo asuu se on ihmeellinen asia kun saa omalle kohdalleeen uskoa synnit anteeksi pääsee asumaan sitä valtakuntaa ei sieltä halua pois ja haluaa ahkeroida synnin pois paniana

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe