mies lähti sanomatta mitään

nainen 50 v

Miten selvitä erosta, kun mies kävelee pitkästä liitosta pois kertomatta mitään, liitto nyt ollut useamman kk:n auki, täysin selvittämättä. Mitä teen, haenko eroa itse, mies ei suostu mitään kertoamaan, ahdistuu vain nähdessäni minut?
Miten tällaisesta voi ylipäätään selvitä täysijärkisenä, ilman mitään selityksiä. Jouduin jäämään nyt sl:lla, kun voimat hiipuvat. Onko kenellekään vastaavaa tapahtunut?

72

4936

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tilu*

      Aina sillointällöin noin käy jollekin. Eiköhän tuossa olisi kaikkein parasta hakea eroa, että saisi edes sen asian hoidettua kuntoon.

      Ehkä sairasloma aluksi on hyvä. Pitkittyneenä ei. Sinulle tekisi nimittäin toisten seura terää. Kotiin ei kannata jäädä yksin suremaan.

      • tiu tiu

        Siis ihan ensin terveyskeskuksesta apua hakemaan. Mielenterveyspuolelta. Sinne pyydät aikaa ja kerrot että olet pahan aviokriisin keskellä.

        Miehesi on vastuunpakoilija. Jos eroa tehdään vastuullisesti, niin se ei tapahdu poiskävelemällä.

      • nainen 50
        tiu tiu kirjoitti:

        Siis ihan ensin terveyskeskuksesta apua hakemaan. Mielenterveyspuolelta. Sinne pyydät aikaa ja kerrot että olet pahan aviokriisin keskellä.

        Miehesi on vastuunpakoilija. Jos eroa tehdään vastuullisesti, niin se ei tapahdu poiskävelemällä.

        Totta, kyllä mulla on oikeus tietää miksi näin kävi.
        Liittomme on täysin auki, elämä menee eteenpäin niinkuin ennen, mutta mies ei ole kotona. Hän maksaa laskut edelleen, kaikki tavarat ovat kotona, mutta kolmeen kk ei häntä täällä ole näkynyt. Henkisesti tosi stressaava tilanne. Oma työni vaativaa, joten en pysty työssä olemaan, onneksi saan apuja ja voin purkaa tilannettani monelle eri ihanalle ihmiselle. Se auttaa jaksamaan minua tässä.

      • leena*
        nainen 50 kirjoitti:

        Totta, kyllä mulla on oikeus tietää miksi näin kävi.
        Liittomme on täysin auki, elämä menee eteenpäin niinkuin ennen, mutta mies ei ole kotona. Hän maksaa laskut edelleen, kaikki tavarat ovat kotona, mutta kolmeen kk ei häntä täällä ole näkynyt. Henkisesti tosi stressaava tilanne. Oma työni vaativaa, joten en pysty työssä olemaan, onneksi saan apuja ja voin purkaa tilannettani monelle eri ihanalle ihmiselle. Se auttaa jaksamaan minua tässä.

        "Totta, kyllä mulla on oikeus tietää miksi näin kävi"

        Kenellekään ei ole tuollaista oikeutta, ei siis sinullakaan.

        Ei ole enää yhtään kysymys siitä mitä mies tekee, vaan mitä sinä teet. Itse hakisin tuossa tilanteessa eroa. Kyllä viranomaiset miehesi jostain löytävät, jotta voivat toimittaa tiedon erohakemuksestasi. Tiedoksiannon jälkeen kipaisisin myös oikeusaputoimistoon, jotta saataisiin omaisuuden ositukseen vauhtia. Sitten alkaisin miettiä mihin muutan, katselisin varteenotettavia asuntoja.

      • Päähän potkittu mies
        nainen 50 kirjoitti:

        Totta, kyllä mulla on oikeus tietää miksi näin kävi.
        Liittomme on täysin auki, elämä menee eteenpäin niinkuin ennen, mutta mies ei ole kotona. Hän maksaa laskut edelleen, kaikki tavarat ovat kotona, mutta kolmeen kk ei häntä täällä ole näkynyt. Henkisesti tosi stressaava tilanne. Oma työni vaativaa, joten en pysty työssä olemaan, onneksi saan apuja ja voin purkaa tilannettani monelle eri ihanalle ihmiselle. Se auttaa jaksamaan minua tässä.

        Oikeus? Mene käräjäoikeuteen vaatimaan oikeuksiasi. Miehelläsi oli oikeus lähteä jos koki sinut ahdistavana. Ei tietenkään ole rakentavaa lähteä syitä selittämättä, mutta me lukijat emme tiedä mitä tosiasiassa on tapahtunut. Onhan miehesi voinut kertoilla niitä syitä matkan mittaan mutta et ole joko ymmärtänyt, tai et ole suostunut ymmärtämään. Niinkin kun on käynyt ja kokemusta on.

        Ilmeisesti miehelläsi on jokin ongelma jota haluaa nyt ratkoa - ilman sinua.

        Minusta oli hirvittävää lukea tuolta alempaa, että sinusta on kiva kun muut miehet huomaa?? Onko ihme jos miehesi lähti kun olet avoin muille miehille. Normaalia ei ole vajaassa kuukaudessa alkaa muita miehiä katselemaan jos muka rakastaa miestään ja vaatii tältä jotain selityksiä.

        Katso peiliin ja mieti. Ehkäpä miehesi ei ole osannut vääntää rautalangasta eikä se hänen tehtävä olekaan.

      • silvia*
        nainen 50 kirjoitti:

        Totta, kyllä mulla on oikeus tietää miksi näin kävi.
        Liittomme on täysin auki, elämä menee eteenpäin niinkuin ennen, mutta mies ei ole kotona. Hän maksaa laskut edelleen, kaikki tavarat ovat kotona, mutta kolmeen kk ei häntä täällä ole näkynyt. Henkisesti tosi stressaava tilanne. Oma työni vaativaa, joten en pysty työssä olemaan, onneksi saan apuja ja voin purkaa tilannettani monelle eri ihanalle ihmiselle. Se auttaa jaksamaan minua tässä.

        "Oikeus tietää miksi näin kävi". Ei sellaista oikeutta ole. Jokaisen on myös tehtävä omat ratkaisunsa ja tartuttava toimeen. Miksi sinun pitää olla niin riippuvainen miehestä? Liittonne on "täysin auki" hamaan tulevaisuuteen, ellet itse toimi. Pääset stressaavasta tilanteesta, kun haet eroa, vaadit ositusta ja etsit itsellesi uuden asunnon.

      • Holly shit
        Päähän potkittu mies kirjoitti:

        Oikeus? Mene käräjäoikeuteen vaatimaan oikeuksiasi. Miehelläsi oli oikeus lähteä jos koki sinut ahdistavana. Ei tietenkään ole rakentavaa lähteä syitä selittämättä, mutta me lukijat emme tiedä mitä tosiasiassa on tapahtunut. Onhan miehesi voinut kertoilla niitä syitä matkan mittaan mutta et ole joko ymmärtänyt, tai et ole suostunut ymmärtämään. Niinkin kun on käynyt ja kokemusta on.

        Ilmeisesti miehelläsi on jokin ongelma jota haluaa nyt ratkoa - ilman sinua.

        Minusta oli hirvittävää lukea tuolta alempaa, että sinusta on kiva kun muut miehet huomaa?? Onko ihme jos miehesi lähti kun olet avoin muille miehille. Normaalia ei ole vajaassa kuukaudessa alkaa muita miehiä katselemaan jos muka rakastaa miestään ja vaatii tältä jotain selityksiä.

        Katso peiliin ja mieti. Ehkäpä miehesi ei ole osannut vääntää rautalangasta eikä se hänen tehtävä olekaan.

        Totta he########issä ihmisellä on oikeus saada tietää mikä meni vikaan! Kyllä aikuisen ihmisen , siis miehen jopa insinöörinkin, on pysytyttävä ymmärettävästi selittämään syyt! Totta tosiaan miehellä on ko tapauksessa ongelmia ja suuria, mutta ei ne ongelmat häviä seuraavassakaan suhteessa puhumatta! Ei mitkään ongelmat ratkea vaikenemalla. Jos parisuhteessa on ongelmia, , niitä on molemmilla ja yhdessä niistä on keskusteltava.
        Vain raukkamainen nysverö häviää jättämällä " paskakasan toisen pihaan haisemaan"
        Muuhun en tässä kirjoituksessa ota kantaa.

    • puhutaan

      Voimia sinulle, ihan yksin et ole tilanteessasi. Jotkut miehet näyttävät päättävän liittonsa juuri tuolla tavalla. Täällä on sinulle ainakin yksi ketju, jossa lähes samanlaisia kokemuksia, esim. avioero täytenä yllätyksenä. Ehkä olet lukenut sitä. Itselle ei ihan vastaavaa ole tapahtunut, vaikka elämä on koetellut muuten liian kanssa.

      Sinulla on nyt myös käytännön asioita hoidettavana. Olisi hyvä, jos mies tulisi mukaan pohtimaan teidän molempien tulevaisuuteen liittyviä asioita. Onkohan miehesi selvillä itsekään siitä, mitä hän nyt oikein haluaa? Toivottavasti saatte keskusteltua.

      • tanjaTW

        "Olisi hyvä, jos mies tulisi mukaan pohtimaan teidän molempien tulevaisuuteen liittyviä asioita. Onkohan miehesi selvillä itsekään siitä, mitä hän nyt oikein haluaa? Toivottavasti saatte keskusteltua. "

        Yksi teko kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. En olisi yhtään kiinnostunut pohtimaan yllättäen liitosta lähteneen puolisoni tulevaisuuden asioita. Puhumattakaan, että jäisin pohtimaan omia tulevaisuuden asioita tulevan ex-puolison kanssa.

        Mies on aikuinen ihminen, joka on lähtenyt liitosta äkisti. Aivan sama onko hän itsekään selvillä mitä haluaa. Se on ainoastaan hänen asiansa. En myöskään ymmärrä mitä ihmeen keskusteltavaa tuossa enää on? Jos toinen lähtee sanomatta sanaakaan, niin vilkuttaisin perään. Se oli siinä.

      • tiu tiu
        tanjaTW kirjoitti:

        "Olisi hyvä, jos mies tulisi mukaan pohtimaan teidän molempien tulevaisuuteen liittyviä asioita. Onkohan miehesi selvillä itsekään siitä, mitä hän nyt oikein haluaa? Toivottavasti saatte keskusteltua. "

        Yksi teko kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. En olisi yhtään kiinnostunut pohtimaan yllättäen liitosta lähteneen puolisoni tulevaisuuden asioita. Puhumattakaan, että jäisin pohtimaan omia tulevaisuuden asioita tulevan ex-puolison kanssa.

        Mies on aikuinen ihminen, joka on lähtenyt liitosta äkisti. Aivan sama onko hän itsekään selvillä mitä haluaa. Se on ainoastaan hänen asiansa. En myöskään ymmärrä mitä ihmeen keskusteltavaa tuossa enää on? Jos toinen lähtee sanomatta sanaakaan, niin vilkuttaisin perään. Se oli siinä.

        Kyllä ihmisen tarvitsee loppujen lopuksi ymmärtää, miksi toinen vaan lähti. Etenkin sen takia, ettei turhaan syyttäisi itseään. Avioliitoissa laitetaan liian usein kannat vastakkain ja vihaa hautoen mennään eteenpäin.

        Ehkä et saa mieheltäsi vastauksia, mutta terapeutti tuntee kaikenlaiset tapaukset ja saat oikeanlaista tukea-

    • 7

      Voi vain kysyä mitä on tapahtunut aikaa ennen liitosta ulos kävelemistä.
      Sieltä ne syyt löytyvät.

      • tanjaTW

        7- Nimenomaan. Voisi miettiä missä tilanteessa itse ottaisi ja lähtisi liitosta, sanaa sanomatta. Kuten sitäkin miksi toinen ahdistuu puolisonsa seurassa.

    • Aika paha!

      Moni tuppisuinen mies käyttää ongelmanratkaisukeinona välttelytekniikkaa. Siihen kuuluu myös katsekontaktin välttely, jos muuten osuu kasvokkain. Olet osunut harvinaisen ongelmalliseen ja lukkiutuneeseen yksilöön!

      Eräs miesystäväni aikoinaan hävisi elämästäni mitään selittelemättä. Kun pyysin saada tavata hänet ja puhua, niin hänellä oli aina tusina menoa eikä "ehtinyt". Hän ei edes "ehtinyt" vastata puhelimeen vaan lähetti tekstiviestejä. Hän ei "ehtinyt" ylipäätään enää koskaan tavata ja lopulta minä jopa tapasin uuden miehen ja menin naimisiin!

      Minulle jäi siis ihan auki miksi hän hävisi elämästäni. No, pointti on se, ettei hän enää halunnut olla kanssani, mitä minua oikestaan hyödyttää tietää miksi? Oliko hänellä keski-iän kriisi? toinen nainen? sukupuolitauti? olinko hänen mielestään tylsä? Ei se mikään niin ihmeellinen syy voinut olla, mikä olisi kyseenalaistanut minut ihmisenä tai naisena noin yleisesti ottaen, joten lopulta annoin olla.

      Ilmoita miehelle, että hänen tulee hakea avioeroa, jos kerran haluaa jättää kodin ja sinut. Yritä kysellä mille psykologille itse pääsisit keskustelmaan asiasta. Aikoja on vaikea saada, mutta yritä etsiä paikkakuntasi kotisivulta vaihtoehtoja. Mielestäni tilanteesi oikeuttaa akuuttiajan saamiseen, kunhan selität aikoja kysellessäsi mistä on kyse.

      Tärkeää on se, että et ainakaan etsi mitään kamalia vikoja itsestäsi! Eiköhän se ole se miehesi, jolla niitä ongelmia on! Että älä vain sorru mihinkään "mitä vikaa mussa on?" itsesääliin. Voimahali sinulle!

    • särkynyt luottamus

      Voi, voi sinua ap.
      Jo asioista eteenpäin päässeenä tunnen tuskaa puolsestasi.

      Mikä miehillä mättää kun tekevät noin.Minun mies katosi myös. Hän antoi pusun ja aikoi tulla syömään eikä ole vielä melkein viiden vuoden kuluttua tullut, heh.. En ole enää vuosiin odottanut kun hän on jo naimisissa toisen kanssa.
      Mutta kysymys että miksi teki niin on jatkuvasti mielessä.

      Yhdyn edelliseen kirjoittajaan siinä että älä missään tapauksessa syytä itseäsi mieheei selkärangattomuudesta. Sillä vain selkärangaton ja vastuuton ihminten toimii noin. Hän ei uskalla kohdat ihmistä jota loukkaa.
      SAirasloma on hetkellisesti hyvä jos et jaksa keskittyä työhon.. Älä kuitenkaan jää yksin.
      On tervettä vihata ja halveksiakin. Vain elämällä kaikki tunteet pääsee eteenpäin.

      Itse olin ollut perussairauteni vuoksi vuosia kestäneellä sairaslomalla ja olin juuri palamassa takaisn työelämään kun mies katosi niin kaikki luisui käsistäni en pystynytkään töihin.
      JOuduin hakemaan apua TKsta ja sain lähetteen terapiaan jossa kävin muutamia kertoja. SAirasloma jatkui vielä vuodella jonka aikana keskityin fyysiseen hyvin vointiin aloin uuden harrastuksen. Fyysisen hyvänolon myötä parani henkinenkin olo. Paras apu on kuitnekin olleet ystäväni ja uusi työ johon pääsin vuoden kuluttua romahtamisestani.

      Tapahtuneesta tulee syksyllä viisi vuotta mutta se muutti minut täysin en ole enää sama naurava ja avoin ihminen. En usko rakkauteen. En kuitnakaan vihaa enkä halveksi häntä enää. MIelestäni hän säälittä heikko ja selkärangaton ihminen joka ei osaa kantaa vastuuta omista teoistaan.

      Kaikkea hyvää ja voimia sinulle. Ajatuksissani tunnen tuskasi hvyin lähellä.

    • nainen 50

      Täällä jätetty, olen saanut apuja, käynyt psykologille purkamassa mieltäni samoin lukuisille ystävilleni, Psykologi ihmetteli kuinka olen kestänyt tällaista tilanneta lähes 3 kk. Olemme olleet aviossa lähes 27 v ja mies vain jättää kaiken auki. Avioeroa ei ole haettu, jatkaa elämäänsä muualla.
      Mutta aion selvitä tästä itsekseni ja ystävieni tuella, Elämä ei ole yhdestä miehestä kiinni. Polku on vaikea, mutta suremaan en voi jäädä ja odottamaan, että ehkä joku pv mies olisi valmis selittämään tilanteen.

      • tiu tiu

        Hei. Ystäväsi kyllä tukevat sinua, mutta TK:ssa on ammattiauttajia. Ystävät ja läheiset eivät ole aina parhaita neuvojia. Useimmat heistä tahtovat vihata miestäsi sinun kauttasi. Ymmärrettävää, mutta miesten ihastumis- ja rakastumishömpötyksiin on paras reagoida järjellä. Ja vastaavaa on tapahtunut allekirjoittaneelle. Tasan vuosi sitten.

      • lellu..

        Missä mies oikeasti nyt asuu ? Sukulaiset , oma asunto, uusi nainen ? Oletko pyytänyt että mies tulisi selvittämään tilanteen ja sopimaan miten edetään jatkossa ? Oletko huomannut mitään outoa ennen kuin mies katosi.

        Epäilen että et tule saamaan selityksiä.

        Oman itsesi kannalta tilanteeseen täytyy löytyä ratkaisu. Et voi roikkua löysässä hirressä kovin pitkään.

      • Anonyymi
        tiu tiu kirjoitti:

        Hei. Ystäväsi kyllä tukevat sinua, mutta TK:ssa on ammattiauttajia. Ystävät ja läheiset eivät ole aina parhaita neuvojia. Useimmat heistä tahtovat vihata miestäsi sinun kauttasi. Ymmärrettävää, mutta miesten ihastumis- ja rakastumishömpötyksiin on paras reagoida järjellä. Ja vastaavaa on tapahtunut allekirjoittaneelle. Tasan vuosi sitten.

        Niin se on. Satua ei ole tosielämä.

    • mv--

      tollanen mies on henkisesti vajaa..

      • Välttelevä kiintymys

        Käytöshäiriöinen ihan selevästi!

    • nainen 50

      täällä jätetty nainen.
      MIes asuu työsuhdeasunnossa. Tapasin hänet tänään lounaalla pikaisesti ja mies kertoi olevansa niin ahdistunut ilmeisesti kaikesta, että ei pysty selvittämään miksi lähtija ei pysty analysoimaan mitään.
      Hukuttautuu työhönsä. Liittomme on auki ja tuska sen tilasta on jatkuu. En tiedä miten jatkan ja selviän. Onneksi minulla iso ystäväjoukko ja ensi vkolla jälleen psykologi.
      Tiedän, etten voi roikkua tässä löysässä hirressä kauan ja jonkun on vihellettävä peli poikki, mutta kuka sen tekee.
      Kuitenkin yhä rakastan miestäni.

      • eroterapia

        Miehesi tuntuu olevan myös hukassa, hänkin tarvitsisi apua.
        Ero ja eroon johtaneet syyt kannattaa selvittää, jos mahdollista. Tulevaisuus olisi vaan helpompaa ilman menneisyyden haamuja. Monesti selvittämättömät asiat seuraavat elämässä ja uudessa suhteessa.
        Voimia sinulle ja hyvää kesää.

    • pihtarin mies

      Aloittajalle, muistelepa aina niitä vuosia, kun PIHTASIT ja mies oli suutuksissa. Sieltä se syy löytyy.

    • nainen 50

      Voi sua pihtarin mies...ei se pihtaaminen kaikkia liittoja riko. Meillä ainakaan....

      • Anonyymi

        Vaikka sitä vittua levittelis miehelle joka päivä,ei se riitä.

    • nainen_52

      Mä jotenkin ymmärrän näitä miehiä, jotka lähtee kioskilla käymään eikä palaa koskaan. Jos asioista puhuminen on vaikeaa, ja tietää että vaimo tulee ihan hysteeriseksi hulluksi niin parempi on vaan ottaa ja häipyä. Jos mies on päätöksensä tehnyt niin miksi pitkittää ja hankaloittaa koko asiaa.
      Me ollaan erilaisia, toiset ei pysty ikinä keskustelemaan syvällisesti vaan kanavoivat ajatuksensa tekoihin. Kun menee hyvin niin nikkaroidaan, rakennetaan, naidaan ym. ilman, että tarvitsee sanoin toitottaa hyvää oloa ja rakkautta.
      Ja yleensä nämä "hiljaiset toimijat" sitten pysyvät päätöksissään; vaikka kuinka vastapuoli riehuisi ja vaatisi selityksiä, niin tehty mikä tehty.

      • nainen__

        Ihmiset ovat todellakin erilaisia. Miehiltä puhuminen ei usein onnistu. Eikä se usein onnistu juuri siksi, kun vaimo ottaa hyvin herkästi kantaa kaikkeen, miehenkin puolesta. Mies usein myös vaikenee mieluummin kuin ryhtyy kiistelemään vaimonsa kanssa. Jokainen tietää, ettei nuo kiistat edes johtaisi mihinkään, paitsi molemmille tulee paha mieli.

        Puhumisella yksin ei ole muutenkaan mitään merkitystä. Sanat ovat pelkkiä sanoja. Vasta kun sanoista syntyy vuorovaikutus kahden ihmisen välille, ne saavat merkityksen. Sekään ei vielä riitä ristiriitatilanteessa. Puhuminen, vuorovaikutus on hyödytöntä ilman yhteistä tavoitetta. Erotilanteessa tuota yhteistä tavoitetta on aniharvoin. Usein sitä ei ole ollut liiton aikanakaan. Ei siis ihme, että liitot päättyvät eroon.

    • sekaisin

      kohtalon toveri taalla.
      omani herasi eraana lauantai aamuna ja ilmoitti kylman rauhallisesti, ettei kanssani halua jatkaa. liittomme ei ole ollut laheinen vuosiin; halusin itse sattuneista syista erota vuosi sitten mutta peruin prosessin ja yritimme uudestaan..yritys jai kuitenkin puolitiehen... olimme kai yhdessa vain vanhasta tottumuksesta.

      vaikka hanen lahtonsa ei olisi pitanyt tulla yllatyksena olen kuitenkin nyt aivan rikki, ollut jo muutaman kuukauden. mieleen nousee vaan ne alkuaikojen hyvat hetket ja miten toisin kaikki olisi voinut olla.
      ajatukset pyorii samaa rataa: kylla han viela tulee takaisin. en pysty keskittymaan mihinkaan, olo on todella levoton, aivan kuin odottaisi koko ajan jotakin.

      tana aamuna iski todella hirvea ahdistus, en saanut henkea. totuus tuli kuin kova isku: han ei palaa enaa luokseni. soitin itkien laakarille saadakseni apua, olen niin vasynyt tahan omaan ahdistukseeni.
      haluan taas olla oma iloinen ja vahva itseni ja tiedan etta paastyani tasta helvetillisesta noidankehasta parjaan kaikin puolin paremmin yksin kuin miehen kanssa joka ei koskaan pystynyt antamaan minulle mita olisin tarvinnut.

      minakin siis kysyn: miten tasta selviaa vai selviaako koskaan ?

      • yksin

        Vastasit jo siihen osittain itse, olit itse halunnunt eroa aiemmin, ja pärjäät nyt kaikin pulin paremmin....

    • nainen 50

      tässä ketjun aloittaja, myös vielä hengissä. Joka toinen pv iskee kauhea ahdistus, yleensä pahin aamuisin minullakin, kun tajuan, että se toinen puuttuu. Jotenkin siitä vaan on pakko nousta ja mennä eteenpäin. Ystävät ovat parhain apu ja olen käynyt psykologin luona pari kertaa. Lääkkeisiin en ole tarvinnut turvautua. Kannattaa vaan puhua ja puhua pois tunteitaan, kyllä niitä valon hetkiäkin on näkynyt ja tulee näkymään. Me selvitään ja meistä tulee entistä vahvempia.
      Muuten olen huomannut, että muitakin miehiä on olemassa ja ihaninta on, kun joku tuntematon mies iskee silmää. Parasta terapiaa, kun tuntee olevansa Nainen, isolla N:llä.

    • nainen maalta

      Voi voi miehet - on niin hiton helppoa ottaa vaan kalunsa mukaan ja hävitä kuin tuhka tuuleen - voin kertoa että harmittaa.
      laululintusen tie kotiin tampereelle vie
      oli koti tuulinen ja mies moniavioinen !
      Rakkaudella teitä kanssaystävät ajatellen !

    • kunpa helpottaisi

      Seitsemän vuotta sitten x tuli lauantaina aamulla kotiin ja ilmoitti ensimmäisenä muuttavansa pois. Pakkasi jt vaatteitaan ja lähti. Mitään selitystä ym.ei tulut silloin, eikä myöhemminkään. Oli vaan kyllästynyt arkeen (?) No toisen luo muutti (työkaveri) ja edelleen yhdessä. Omia tavaroitaan ja loppuja vaatteitaan ei ole koskaan vienyt pois, ei ole eroakaan hakenut. Kerran vkossa käy lastaan katsomassa. Elän päivän kerrallaan edelleen,mutta pyhät ovat pahimpia. Ystäviä ei juurikaan ole. Kaikilla tutuilla on perheet ja omat menonsa. Töissä olen se ilopilleri, eikä kukaan edes aavista, mitä sisälläni tunnen. Toivunkohan tästä koskaan, 25 v on pitkä aika elämässäni. Ensimmäistä kertaa olen todella yksin.

      • nainen 50 v

        Oletteko ed naimisissa? Miten et itse ole hakenut eroa ja mennyt eteenpäin? Sinun täytyy hakeutua etenpäin harrastuksiin, vapaaehtoistyöhön mihin tahansa, jossa olet muiden ihmisten parissa.
        Ihan uskomatonta, et kait vain odota miehesi palaavan...voi sinua´...minulle kävi keväällä samoin, mies lähti, ei ole selitellyt pahemmin mitään, kaikki tavarat ovat kotona. Mutta minä olen jatkanut elämääni, surrut olen ja itkenyt, mutta en ole jäänyt yksin. Hyvä ihminen, ota niskasta kiinni ja lähde kotoa pois, sinullakin oikeus jatkaa elämää ja kenties öytää uusi mies rinnallesi, jos rakkautta vielä kaipaat.

      • Päähän potkittu mies

        Te naiset vain pelkäätte sitä yksinäisyyttä. Ei mies jaksa olla olemassa teille vain siksi ettei teidän tarvitse olla yksin. Voi elämän kevät. Jos ette osaa ja viihdy yksin, niin ei mies jaksa sellaista. Mies tarvitsee rinnalleen itsenäisen avoimen mukavan vastavuoroisen ja luotettavan ihmisen. Ei takertuvaa nipottajaa joka vain vaatii - ja jos ei vaadi niin itkee kun mies ei koskaan tee mitään ja mun täytyy tehdä kaikki.

        Joo olen mies ja viihdyn mieluumin yksin kuin epätyydyttävässä suhteessa. Kääntöpuolena on toki että naiset tuppaa olemaan kovin kiinnostuneita tälläsestä.... eikä ihme, ei ne halua miestä joka kaipaa äitiä.

        Eipä tässä kuin kesän jatkoja ja koittakaa ryhdistäytyä. Eikä kannata itkeä tapaamienne miesten olkapäätä vasten aviomurheita.

      • nainen 50 v
        Päähän potkittu mies kirjoitti:

        Te naiset vain pelkäätte sitä yksinäisyyttä. Ei mies jaksa olla olemassa teille vain siksi ettei teidän tarvitse olla yksin. Voi elämän kevät. Jos ette osaa ja viihdy yksin, niin ei mies jaksa sellaista. Mies tarvitsee rinnalleen itsenäisen avoimen mukavan vastavuoroisen ja luotettavan ihmisen. Ei takertuvaa nipottajaa joka vain vaatii - ja jos ei vaadi niin itkee kun mies ei koskaan tee mitään ja mun täytyy tehdä kaikki.

        Joo olen mies ja viihdyn mieluumin yksin kuin epätyydyttävässä suhteessa. Kääntöpuolena on toki että naiset tuppaa olemaan kovin kiinnostuneita tälläsestä.... eikä ihme, ei ne halua miestä joka kaipaa äitiä.

        Eipä tässä kuin kesän jatkoja ja koittakaa ryhdistäytyä. Eikä kannata itkeä tapaamienne miesten olkapäätä vasten aviomurheita.

        Kiitti vaan... päähän potkittu mies. Olen tän ketjun aloittaja nainen enkä tosiaan ole roikkunut miehessäni pitkän liitonkaan aikana. Olen ihan itsenäinen nainen, jolla kavereita, joka matkustaa yksin etc...
        Mulla oikeus katsella ympärille ja kyllä mua miehet kiinnostaa ( pieni flirtti piristää) ...en jää suremaan, mutta en myöskään hyppää uuteen suhteeseen heti. En ole niin toivoton.

        Sua on ilmeisesti satutettu, kun olet niin katkera naisille, ei se auta, jatka elämääsi kuten minä yksin tai katsele ympärille...ei sun takertujaa tarvi ottaa, etsi mukava itsenäinen nainen...

      • helena*
        nainen 50 v kirjoitti:

        Kiitti vaan... päähän potkittu mies. Olen tän ketjun aloittaja nainen enkä tosiaan ole roikkunut miehessäni pitkän liitonkaan aikana. Olen ihan itsenäinen nainen, jolla kavereita, joka matkustaa yksin etc...
        Mulla oikeus katsella ympärille ja kyllä mua miehet kiinnostaa ( pieni flirtti piristää) ...en jää suremaan, mutta en myöskään hyppää uuteen suhteeseen heti. En ole niin toivoton.

        Sua on ilmeisesti satutettu, kun olet niin katkera naisille, ei se auta, jatka elämääsi kuten minä yksin tai katsele ympärille...ei sun takertujaa tarvi ottaa, etsi mukava itsenäinen nainen...

        "Päähän potkittu mies" kertoi ihan asiaa. Naiselle suurin ongelma miesten äkkilähdöissä on se, että jää yksin. Lisäksi nainen haluaa mieheltä "oikeutta" miksi kävi niin, selityksiä, selityksiä ja selityksiä. Pahimmassa tapauksessa nainen vielä haikailee miehen paluusta.

        Itsenäinen nainen ei toimi em tavalla. Itsenäinen nainen toteaa miehen lähteneen. Laittaa eron vireille ja jatkaa elämäänsä eteenpäin yksin tai hommaa jostain uuden miehen. Missään tapauksessa ei huolisi lähtenyttä miestä takaisin.

      • hannaleena*

        Ajalehdit päivä kerrallaan, muttet elä omaa elämääsi. Ota elämäsi haltuun. Mieti kuka olet, mitä haluat ja miten sen saavutat. Ex-miehesi ei ole maailman ainoa ihminen, ei edes maailman ainoa mies. Et tosiaan toivu ikinä, jos ajattelet noin ja alistut "olemaan todella yksin".

    • Arvoitusleikki

      Meillä mies vaan ilmoitti kaikkien terapioiden jälkeen, jossa lupasi avoimuutta, ettei pysty. Ainoat sanat. Olin itse lähdössä hallitusti muutama kuukausi sitten, asunnot ja asiat järjestyksessä, mutta itki että älä lähde, tekee kaikkensa. Keskustelu jäi aina puolitiehen. Minä avauduin, kun hänen olisi pitänyt sanoa jotain ei mitään. Sitten vaan tämä lause ja pois. Enemmän kuin aloittajalla, mutta terapioissa ja muissa ei minussa mitään valittamista. En voi kehittyä kun en tiedä.

      • hannaleena*

        "En voi kehittyä kun en tiedä."

        Aina voi kehittyä enemmän sellaiseksi, jollainen haluaa olla eli omaksi itsekseen.

    • hannaleena*

      Hyvin yksinkertainen vastaukseni: aivan kuten muistakin eroista. Tiedän eroja, joita on puitu vuosikaudet ennen h-hetkeä tai ero on tullut yllättäen. Molemmissa tapauksissa ja kaikissa niiden väliltä ero on tasan tarkkaan niin vaikea kuin sen itse tekee. Erossa tärkeintä on erottaa tosiasiat omista tunteista. Näin järkikin pysyy parhaiten tallella.

    • Elegia

      Mieheni ilmoitti n. 4 viikkoa sitten muuttavansa pois. No, onhan tässä asuttukin...33 vuotta. On velaton talo, mökki ja molemmilla töitä. Olisi ollut mahdollista panostaa uudenlaiseen elämään, matkustella, tehdä pieniä hankintoja, vaikka mitään materialisteja emme kumpikaan olekaan. Mutta ei, ehkä jo tulevalla viikolla asutaan eri osoitteissa. Eroa mies sanoo harkinneensa jo pitkään, ainakin vuoden. Hän ei näytä surevan, ei ole ahdistunut, on niin kuin ei mitään mullistavaa olisi tapahtumassa. Minulle tämä tuli puun takaa - ainakin nyt niin koen. Eron syy kuulemma on halu alkaa elää omaa elämää (kenen elämää hän tähän saakka on elänyt?), halu päästä eroon syyllisyydestä (toiset naiset, liikaa alkoa) ja se, että ei ole enää tunnetta tässä liitossa. Paitsi että minulla kyllä on ja olisi ollut. Olo on aivan tyhjä, ei maistu ruoka, ei uni, ei kiinnosta maailman tapahtumat, ei työ, ei harrastukset. Taisin vielä viime viikkoon asti olla shokissa, nämä tunteet ja aivan käsittämätön ahdistus iskivät juhannusaattona. Yksinolemista en sinäsä pelkää, mies on ollut paljon reissutyössä, olen ollut paljon yksin. Mutta polku tulevaisuuteen meni umpeen, en just nyt näe tietä edes huomiseen. Ja edessäkö vuosi, ehkä pitempäänkin, tätä ahdistusta? Pitkässä liitossa toinen on olemassa myös jotenkin ikään kuin "jälkenä hermosoluissa". Tavat, tottumukset, rutiinit, aikataulut, elämäntyyli...ne on opittu ja ohjelmoitu syvälle ihmiseen. Ne ovat luoneet turvallisuutta ja jatkuvuuden tunnetta. Nyt koko konsepti on hajalla. Mitenkähän tästä selvityy? Netissä on paljon asiaa erosta ja siitä selvitymisestä, mutta pääsääntöisesti asiantuntijat ym kirjoittavat lapsiperheiden erosta. Ok-on yhteiskunnalle äärimmäisen tärkeää, että lasten ja nuorten hyvinvointiin panostetaan mahd. paljon. Itse olen lähempänä kuusi- kuin viisikymppistä. Eikö meidän keski-ikäistenkin pitäisi vielä kyetä "rakastamaan ja tekemään työtä"-erosta huolimatta. Onkohan lukijoissa ketään n. samanikäistä, samaa kokenutta, että voisi omia tunteita ja ajatuksia edes johonkin peilata? Tai tietääkö joku jonkin keski-ikäisten eroa käsittelevän sivun/artikkelin? Mies muuten lähti mökille suurin piirtein samalla ovenavauksella kuin tulin tänään kotiin. Teki mieli juuri laittaa hänelle tekstiviesti: "Näytit niin kauniilta kuin vain rakastetunsa luo menevä mies voi näyttää". Siltä hän nimittäin näytti!

      • 55onuusi35

        Minulla on aika sama tilanne. Meitä on paljon, jotenkin järjetöntä, että on tullut annettua niin paljon anteeksi. Olisi vaan pitänyt lähteä itse ajallaan. Pitää vain oppia nauttimaan, sitä omaa aikaahan on haaveillut.

      • nainen 50 v
        55onuusi35 kirjoitti:

        Minulla on aika sama tilanne. Meitä on paljon, jotenkin järjetöntä, että on tullut annettua niin paljon anteeksi. Olisi vaan pitänyt lähteä itse ajallaan. Pitää vain oppia nauttimaan, sitä omaa aikaahan on haaveillut.

        Tässä aloittaja jälleen.. tämä Juhannus oli aika kauhea, jäin kaupunkiin, kun en uskaltanut lähteä mökille, pelkäsin, että siellä tulee ahdistava olo. Päivällä kävelin kotonani pitkin asuntoa ulko-ovet pihoille aukinaisena ja itkin tätä kaikkea ja jätetyksi tulemista. Itkin tunnin ja sitten lähdin liikenteeseen kaverieni luokse. Puhuimme tuntikausia tilanteestani. Päätin sitten illalla, että huom yritän laittaa avioeron itse eteenpäin ja jatkaa yksin elämääni. Pakko mennä eteenpäin. Miestäni rakastan edelleen, mutta en anele takaisin ja ala jatkossa pelkäämään milloin uusi katoaminen tapahtuu, tosin eihän hän ole takaisin ilmoittanut olevansa tulossakaan...
        Aikuiset lapseni ovat antaneet tukensa avioerolle ja koventuneet minulle, että minun on jatkettava omaa elämääni.
        Itse olen lueskellut näitä sivuja, kuullut muiden tarinoita ja se on totta, yksin me ei olla tätä kärsimässä, vaikka jokaisen meistä se pitää aika rankasti käydä läpi, rämpiä tuskassa kuukausia, kenties pitempään.... hyviäkin päiviä on ollut ja olen jaksanut tehdä kivoja asioita, joten pientä valoa näkyvissä ja kenties muutakin ihanaa....

      • anna*

        Hei Elegia. Olen lueskellut näitä juttuja jätetyistä vaimoista. Kummallista miten niitä riittääkin, kun avioerotilastojen mukaan eroa hakeva on useinmiten nainen. Naiset ehkä harkitsevat eroa liiankin pitkään (kuten itse tein). Miehet eroavat nopeammalla kaavalla, varmaankin useinmiten toisen naisen takia, mutta myös tuosta "ei ole enää tunnetta" syystä. Ja mikä onkaan sen parempi syy erota? Mielestäni ei mikään.Kenenkään ei pidä jäädä väkisin ja vastoin tahtoaan liittoon, jota ei halua jatkaa. Eikö se sinunkin mielestäsi ole näin?

        Hyvin usein ihmiset ovat tyytymättömiä puolisonsa toimintaan erotilanteessa, sitä ennen ja sen jälkeen. Jokaisella on varmaankin jonkinlainen ideaalinen kuva erosta ja käsitys miten se pitäisi hoitaa "oikein". Todellisuudessa yhtäkään eroa ei varmaan hoideta täysin "oikein". Jokin mättää, menee pieleen tai oman mielen vastaisesti aina, joskus enemmän joskus vähemmän. Kun tämän hyväksyy, tuntuu jo paljon paremmalta :). Omaa oloasi saat parannettua huomattavasti, kun pystyt jättämään entisen elämän ja siirtymään uuteen. Keski-iässäkin voi todella rakastaa ja tehdä työtä! Ja juuri nimenomaan silloin. Rakastaminen varttuneemmalla iällä on niin paljon antoisampaa ilman lapsiperheen arkea.

        Nyt sinulla on mahdollisuus panostaa täysin uudenlaiseen elämään - tehdä juuri sitä mitä itse tahdot. Matkustaa minne ikinä haluat, tehdä juuri oman maun mukaisia hankintoja. Saat olla todella yksin tai hakeutua toisten seuraan, juuri miten sinulle sopii. Ole rohkea, valitse ja tee. Joskus ihan ole vaan, tekemättä mitään, nauttimalla omasta seurasta.

        Sinulla on myös oiva tilaisuus muuttaa rutiinejasi, aikataulujasi, tottumuksia ja tapojasi. Vähintään kyseenalaistaa ne. Miettiä onko tietty aikataulu hyvä vai huono asia vuodesta tai vuosikymmenestä toiseen. Usein aikataulut ja tottumukset myös suojaavat aivan vääriltä asioilta. Kuten parisuhteelta, vuorovaikutukselta, kommunikoinnilta. Etenkin jos niitä on paljon. Reissutyön rinnastaisin tällaisiin "rutiineihin". Monet eivät jaksa suhdetta, jossa kumppani on paljon tai lähes aina poissa.

      • 20 v naimisissa ollut..
        anna* kirjoitti:

        Hei Elegia. Olen lueskellut näitä juttuja jätetyistä vaimoista. Kummallista miten niitä riittääkin, kun avioerotilastojen mukaan eroa hakeva on useinmiten nainen. Naiset ehkä harkitsevat eroa liiankin pitkään (kuten itse tein). Miehet eroavat nopeammalla kaavalla, varmaankin useinmiten toisen naisen takia, mutta myös tuosta "ei ole enää tunnetta" syystä. Ja mikä onkaan sen parempi syy erota? Mielestäni ei mikään.Kenenkään ei pidä jäädä väkisin ja vastoin tahtoaan liittoon, jota ei halua jatkaa. Eikö se sinunkin mielestäsi ole näin?

        Hyvin usein ihmiset ovat tyytymättömiä puolisonsa toimintaan erotilanteessa, sitä ennen ja sen jälkeen. Jokaisella on varmaankin jonkinlainen ideaalinen kuva erosta ja käsitys miten se pitäisi hoitaa "oikein". Todellisuudessa yhtäkään eroa ei varmaan hoideta täysin "oikein". Jokin mättää, menee pieleen tai oman mielen vastaisesti aina, joskus enemmän joskus vähemmän. Kun tämän hyväksyy, tuntuu jo paljon paremmalta :). Omaa oloasi saat parannettua huomattavasti, kun pystyt jättämään entisen elämän ja siirtymään uuteen. Keski-iässäkin voi todella rakastaa ja tehdä työtä! Ja juuri nimenomaan silloin. Rakastaminen varttuneemmalla iällä on niin paljon antoisampaa ilman lapsiperheen arkea.

        Nyt sinulla on mahdollisuus panostaa täysin uudenlaiseen elämään - tehdä juuri sitä mitä itse tahdot. Matkustaa minne ikinä haluat, tehdä juuri oman maun mukaisia hankintoja. Saat olla todella yksin tai hakeutua toisten seuraan, juuri miten sinulle sopii. Ole rohkea, valitse ja tee. Joskus ihan ole vaan, tekemättä mitään, nauttimalla omasta seurasta.

        Sinulla on myös oiva tilaisuus muuttaa rutiinejasi, aikataulujasi, tottumuksia ja tapojasi. Vähintään kyseenalaistaa ne. Miettiä onko tietty aikataulu hyvä vai huono asia vuodesta tai vuosikymmenestä toiseen. Usein aikataulut ja tottumukset myös suojaavat aivan vääriltä asioilta. Kuten parisuhteelta, vuorovaikutukselta, kommunikoinnilta. Etenkin jos niitä on paljon. Reissutyön rinnastaisin tällaisiin "rutiineihin". Monet eivät jaksa suhdetta, jossa kumppani on paljon tai lähes aina poissa.

        Anna miehen mennä. Hae eroa itse. Kenenkään elämä ei ole toisesta riippuvainen. Uusia miehiä löytyy aina, ei damanlaista, mutta kuka sitä nyt samanlaista haluaisikaan. Kin yksi pvi sulkeutuu, aukeaa uusia..udko pois...Jätetty yh äippä minäkin

      • Elegia
        anna* kirjoitti:

        Hei Elegia. Olen lueskellut näitä juttuja jätetyistä vaimoista. Kummallista miten niitä riittääkin, kun avioerotilastojen mukaan eroa hakeva on useinmiten nainen. Naiset ehkä harkitsevat eroa liiankin pitkään (kuten itse tein). Miehet eroavat nopeammalla kaavalla, varmaankin useinmiten toisen naisen takia, mutta myös tuosta "ei ole enää tunnetta" syystä. Ja mikä onkaan sen parempi syy erota? Mielestäni ei mikään.Kenenkään ei pidä jäädä väkisin ja vastoin tahtoaan liittoon, jota ei halua jatkaa. Eikö se sinunkin mielestäsi ole näin?

        Hyvin usein ihmiset ovat tyytymättömiä puolisonsa toimintaan erotilanteessa, sitä ennen ja sen jälkeen. Jokaisella on varmaankin jonkinlainen ideaalinen kuva erosta ja käsitys miten se pitäisi hoitaa "oikein". Todellisuudessa yhtäkään eroa ei varmaan hoideta täysin "oikein". Jokin mättää, menee pieleen tai oman mielen vastaisesti aina, joskus enemmän joskus vähemmän. Kun tämän hyväksyy, tuntuu jo paljon paremmalta :). Omaa oloasi saat parannettua huomattavasti, kun pystyt jättämään entisen elämän ja siirtymään uuteen. Keski-iässäkin voi todella rakastaa ja tehdä työtä! Ja juuri nimenomaan silloin. Rakastaminen varttuneemmalla iällä on niin paljon antoisampaa ilman lapsiperheen arkea.

        Nyt sinulla on mahdollisuus panostaa täysin uudenlaiseen elämään - tehdä juuri sitä mitä itse tahdot. Matkustaa minne ikinä haluat, tehdä juuri oman maun mukaisia hankintoja. Saat olla todella yksin tai hakeutua toisten seuraan, juuri miten sinulle sopii. Ole rohkea, valitse ja tee. Joskus ihan ole vaan, tekemättä mitään, nauttimalla omasta seurasta.

        Sinulla on myös oiva tilaisuus muuttaa rutiinejasi, aikataulujasi, tottumuksia ja tapojasi. Vähintään kyseenalaistaa ne. Miettiä onko tietty aikataulu hyvä vai huono asia vuodesta tai vuosikymmenestä toiseen. Usein aikataulut ja tottumukset myös suojaavat aivan vääriltä asioilta. Kuten parisuhteelta, vuorovaikutukselta, kommunikoinnilta. Etenkin jos niitä on paljon. Reissutyön rinnastaisin tällaisiin "rutiineihin". Monet eivät jaksa suhdetta, jossa kumppani on paljon tai lähes aina poissa.

        Kiitos annalle vastauksesta. Hyviä pointteja. Niin...oppikirjan mukaisia eroja tuskin on ja kivuttomia ei lainkaan. Mutta mielestäni asioita voi edes yrittää hoitaa fiksusti, ylilyöntejä tunnekuohuissa tulee, mutta ainakin omalta osaltani toivoisin, että mies ei nyt ainakaan vähättelisi niitä tuskallisia tunteita, joita minä tunnen. Hän on jo henkisesti lähtenyt, vain tekniset suoritteet ovat jäljellä, mutta ei kai sitä sentään tarvitsisi tässä kohtaa toisen yli kävellä mennen tullen.

        Toinen pointti on nuo rutiinit ja aikataulut. Ne tulevat pakosta muuttumaan ajan myötä ja hyvä niin. Ennen tätä eroprosessia en ole näitä keskusteluja seurannut, nyt olen lukenut tosi paljon kanssaihmisten kertomuksia erosta. Heille suunnatuissa vastauksissa on usein "ohjeena" alkaa elää omaa elämää täysillä ja nauttia vapaudesta. Ainakin näin yhtäkkiä eron kokeneelle energia menee kyllä päivästä toiseen selvitymisessä. Siihen,että jaksaa jotain syödä, hieman ulkoilla, käydä pesulla, hoitaa taloa...siis sellaisiin asioihin, jotka ennen arjessa hoituivat itsestää suuremmitta ponnistuksitta. Niistä on yhtäkkiä tullu valtavia voimanponnistuksia vaativia suoritteita. Mutta jonain päivänä...ei ehkä, vaan kyllä - uskon että elämäniloa ja voimia lähteä kohti uutta löytyy.

        Ja vielä tuosta eron syystä "kun ei ole tunnetta". Se on tuskallista tunnustaa, mutta kyllä se on syy erota. En pystyisi tätä liittoa varmaan jatkamaakaan tietäen, että toinen on mukana vain velvollisuudesta tai laiskuudesta tehdä muuta ratkaisua. Olisi kuitenkin toivonut, että kuluneen vuoden aikana hän olisi ottanut asian esille, kertonut tyytymättömyydestään ja olisimme voineet yhdessä pohtia, onko mitään tehtävissä. Näin pitkässä liitossa kun väistämättä tulee ja on tullut eteen aikoja, jolloin arki ja se toinen ihminen tuntuvat niin pirun harmailta. Ratkaisu olisi saattanut löytyä, mutta mies valitsi yksistään pähkäilyn, päätyi tiettyyn lopputulokseen, jonka sitten minulle jossain sivulauseessa ilmoitti.

      • Eri ihminen

        Meillä sama tilanne, kaikki oli maksettu ja olisi ollut viimein mahdollisuus tehdä, mitä halutaan, kun taloudellinen tilanne ihan kohtalainen. Mutta ei mennyt lähes 26 vuotta näytä miehelle merkitsevän mitään. En tunne enää häntä (olenko sitten koskaan oikeasti tuntenutkaan). Hänelle näyttää merkitsevän vain se, kuinka paljon hän saa "netottua" rahallisesti erosta. Ei kuitenkaan mitenkään hoida asioita, eikä suostu puhumaan asioista. Odottaa, että minä hoidan kaikki. Hän arvostelee ja vi******lee ja odottaa, että asiat tapahtuvat itsestään. Hän on ollut tosi ilkeä. Minulle sanotaan, että minun pitää kovettaa itseni ja antaa samalla mitalla takaisin.Miten, kun se ei ole minun tapani? Pakko kai se on kuitenkin yrittää, kun muutoin toinen syö elävältä.

        Syksyllä täytän 50, mies on 60. Olin ajatellut, että vietämme vanhuuden yhdessä, mutta aina ei käy niin kuin haluaisi. Nyt pitää joka päivä (tunti) löytää jostain voimia mennä eteenpäin. Tietenkin olisi hienoa, kun olisi joku jonka kanssa puhua asiasta (muukin kuin terapeutti tai sisaret).

      • Elegia
        Eri ihminen kirjoitti:

        Meillä sama tilanne, kaikki oli maksettu ja olisi ollut viimein mahdollisuus tehdä, mitä halutaan, kun taloudellinen tilanne ihan kohtalainen. Mutta ei mennyt lähes 26 vuotta näytä miehelle merkitsevän mitään. En tunne enää häntä (olenko sitten koskaan oikeasti tuntenutkaan). Hänelle näyttää merkitsevän vain se, kuinka paljon hän saa "netottua" rahallisesti erosta. Ei kuitenkaan mitenkään hoida asioita, eikä suostu puhumaan asioista. Odottaa, että minä hoidan kaikki. Hän arvostelee ja vi******lee ja odottaa, että asiat tapahtuvat itsestään. Hän on ollut tosi ilkeä. Minulle sanotaan, että minun pitää kovettaa itseni ja antaa samalla mitalla takaisin.Miten, kun se ei ole minun tapani? Pakko kai se on kuitenkin yrittää, kun muutoin toinen syö elävältä.

        Syksyllä täytän 50, mies on 60. Olin ajatellut, että vietämme vanhuuden yhdessä, mutta aina ei käy niin kuin haluaisi. Nyt pitää joka päivä (tunti) löytää jostain voimia mennä eteenpäin. Tietenkin olisi hienoa, kun olisi joku jonka kanssa puhua asiasta (muukin kuin terapeutti tai sisaret).

        Itsekin olen ihmetellyt sitä, miten pitkä yhteinen historia yhtäkkiä menettää arvonsa ja merkityksensä. Miten on mahdollista ajatella ja kokea niin? Jos - ja meidän "tapauksessa" ilmeisesti, kun on uusi kulta kainalossa, niin tavallaan sen tästä lähtökohdasta jotenkin ymmärtää. Ei kai silloin ole silmiä, korvia tai tunteita muuta kuin sille ihanalle toiselle. Uusi suhde varmaan on myös puolustusmekanismi sille, että ei tarvitse tuntea, ajatella ja käydä kivuliasta prosessia läpi. Minulla ei pitäisi olla mitään syytä miettiä, mitä miehen tulevaisuus tuo tullessaan, mutta kysynpähän vaan näin aivan retorisesti, että mahtaako sitten, kun elämä on loppusuoralla, tulla mieleen se lähes kolmasosa elämästä, joka tässä liitossa tuli vietettyä? Mutta: uskomattomalta tuntuu, että mikään ei enää koskaan palaa ennalleen, että yksi elämänvaihe on lopullisesti ohi ja että tulevaisuus täytyy piirtää kokonaan uudelleen.

        Meillä ei onneksi toistaiseksi ole omaisuusasioista tullut erimielisyyttä, ei niitä kyllä ole vielä oikein ajateltukaan. Mies asuu virallisesti vielä samassa talossa, vaikka ei fyysisesti tässä olekaan (on mökillä). Ajattelimme ensin, että jään vuodeksi asumaan tähän taloon, pidämme sen tämän ajan yhteisessä omistuksessa (koska nuorin lapsista vielä kotona asuu ja opiskelee) ja että mies käy olemassa ikään kuin talonmiehenä tarpeen mukaan eli huolehtii niistä jutuista, joista ok-talossa pitää huolehtia. Mutta olen alkanut empiä. Luultavasti kävisi niin, että jäisin jotenkin puolivälin pysäkille - olisin eronnut, mutta en kuitenkaan lopullisesti, ehkä elättelisin jopa toiveita yhteen palaamisesta. Ja vuoden kuluttua koko prosessi olisi käytävä uudestaan läpi. Täytyy miettiä asia uudelleen. Ja puhuttava miehen kanssa. Onneksi hän näistä käytännön asioista pystyy käymään asiallista keskustelua.

      • Eri ihminen
        Elegia kirjoitti:

        Itsekin olen ihmetellyt sitä, miten pitkä yhteinen historia yhtäkkiä menettää arvonsa ja merkityksensä. Miten on mahdollista ajatella ja kokea niin? Jos - ja meidän "tapauksessa" ilmeisesti, kun on uusi kulta kainalossa, niin tavallaan sen tästä lähtökohdasta jotenkin ymmärtää. Ei kai silloin ole silmiä, korvia tai tunteita muuta kuin sille ihanalle toiselle. Uusi suhde varmaan on myös puolustusmekanismi sille, että ei tarvitse tuntea, ajatella ja käydä kivuliasta prosessia läpi. Minulla ei pitäisi olla mitään syytä miettiä, mitä miehen tulevaisuus tuo tullessaan, mutta kysynpähän vaan näin aivan retorisesti, että mahtaako sitten, kun elämä on loppusuoralla, tulla mieleen se lähes kolmasosa elämästä, joka tässä liitossa tuli vietettyä? Mutta: uskomattomalta tuntuu, että mikään ei enää koskaan palaa ennalleen, että yksi elämänvaihe on lopullisesti ohi ja että tulevaisuus täytyy piirtää kokonaan uudelleen.

        Meillä ei onneksi toistaiseksi ole omaisuusasioista tullut erimielisyyttä, ei niitä kyllä ole vielä oikein ajateltukaan. Mies asuu virallisesti vielä samassa talossa, vaikka ei fyysisesti tässä olekaan (on mökillä). Ajattelimme ensin, että jään vuodeksi asumaan tähän taloon, pidämme sen tämän ajan yhteisessä omistuksessa (koska nuorin lapsista vielä kotona asuu ja opiskelee) ja että mies käy olemassa ikään kuin talonmiehenä tarpeen mukaan eli huolehtii niistä jutuista, joista ok-talossa pitää huolehtia. Mutta olen alkanut empiä. Luultavasti kävisi niin, että jäisin jotenkin puolivälin pysäkille - olisin eronnut, mutta en kuitenkaan lopullisesti, ehkä elättelisin jopa toiveita yhteen palaamisesta. Ja vuoden kuluttua koko prosessi olisi käytävä uudestaan läpi. Täytyy miettiä asia uudelleen. Ja puhuttava miehen kanssa. Onneksi hän näistä käytännön asioista pystyy käymään asiallista keskustelua.

        Niin minäkin odotin viimeisen asti ja nyt olen todennut, ettei olisi kannattanut. Mekin asumme vielä yhdessä, vaikka lopullinen eropäätös tuli keväällä. Mies menee menojaan ja esittää vaatimuksiaan. Kun pitäisi sopia tai puhua jostain asiallisesti, hän pakenee, lähtee pois.

        Surullista. Hyvä puoli meillä on, että tyttäremme on aikuinen ja asunut jo monta vuotta omillaan.

        Onneksi on koira, joka lohduttaa ja pakottaa huomioimaan itsensä ja siitä saa paljon iloa ja louhtua :)

      • ihanaero
        Eri ihminen kirjoitti:

        Meillä sama tilanne, kaikki oli maksettu ja olisi ollut viimein mahdollisuus tehdä, mitä halutaan, kun taloudellinen tilanne ihan kohtalainen. Mutta ei mennyt lähes 26 vuotta näytä miehelle merkitsevän mitään. En tunne enää häntä (olenko sitten koskaan oikeasti tuntenutkaan). Hänelle näyttää merkitsevän vain se, kuinka paljon hän saa "netottua" rahallisesti erosta. Ei kuitenkaan mitenkään hoida asioita, eikä suostu puhumaan asioista. Odottaa, että minä hoidan kaikki. Hän arvostelee ja vi******lee ja odottaa, että asiat tapahtuvat itsestään. Hän on ollut tosi ilkeä. Minulle sanotaan, että minun pitää kovettaa itseni ja antaa samalla mitalla takaisin.Miten, kun se ei ole minun tapani? Pakko kai se on kuitenkin yrittää, kun muutoin toinen syö elävältä.

        Syksyllä täytän 50, mies on 60. Olin ajatellut, että vietämme vanhuuden yhdessä, mutta aina ei käy niin kuin haluaisi. Nyt pitää joka päivä (tunti) löytää jostain voimia mennä eteenpäin. Tietenkin olisi hienoa, kun olisi joku jonka kanssa puhua asiasta (muukin kuin terapeutti tai sisaret).

        Parempi, että hoidat osituksen lakimiehen kanssa. Ex-mieheni oli myös kova nettoamaan kaikesta kustannuksellani ( sukulaisteni kustannuksella), liiton aikana ja tietysti myös erossa. Siksi ositus oli erityisesti hänen sydäntään lähellä - viimeinen rykäisy nettoamisesta. Otin heti yhteyttä lakimieheen, koska exän ehdotus omaisuuden jaosta oli aivan kaistapäinen. Tyyliin "mulle, mulle, mulle kaikki omaisuus" ja "velat sulle". Tasinkoa sitten maksoin sen minkä lakimiehen mukaan piti. Se kannatti. Eipähän tarvitse enää ikinä antaa rahaa exälle. Kaikki minkä tienaan jää minulle. Talous pysyy 1. kertaa balanssissa 27 vuoteen. Vasta eron jälkeen huomasin miten tärkeä oikeasti on taloudellinen tasapaino.

        Lakimiehessä on myös se hyväpuoli, ettei tarvitse itse keskustella osituksesta. Eli käytännössä riidellä.

      • ihanaero
        Elegia kirjoitti:

        Itsekin olen ihmetellyt sitä, miten pitkä yhteinen historia yhtäkkiä menettää arvonsa ja merkityksensä. Miten on mahdollista ajatella ja kokea niin? Jos - ja meidän "tapauksessa" ilmeisesti, kun on uusi kulta kainalossa, niin tavallaan sen tästä lähtökohdasta jotenkin ymmärtää. Ei kai silloin ole silmiä, korvia tai tunteita muuta kuin sille ihanalle toiselle. Uusi suhde varmaan on myös puolustusmekanismi sille, että ei tarvitse tuntea, ajatella ja käydä kivuliasta prosessia läpi. Minulla ei pitäisi olla mitään syytä miettiä, mitä miehen tulevaisuus tuo tullessaan, mutta kysynpähän vaan näin aivan retorisesti, että mahtaako sitten, kun elämä on loppusuoralla, tulla mieleen se lähes kolmasosa elämästä, joka tässä liitossa tuli vietettyä? Mutta: uskomattomalta tuntuu, että mikään ei enää koskaan palaa ennalleen, että yksi elämänvaihe on lopullisesti ohi ja että tulevaisuus täytyy piirtää kokonaan uudelleen.

        Meillä ei onneksi toistaiseksi ole omaisuusasioista tullut erimielisyyttä, ei niitä kyllä ole vielä oikein ajateltukaan. Mies asuu virallisesti vielä samassa talossa, vaikka ei fyysisesti tässä olekaan (on mökillä). Ajattelimme ensin, että jään vuodeksi asumaan tähän taloon, pidämme sen tämän ajan yhteisessä omistuksessa (koska nuorin lapsista vielä kotona asuu ja opiskelee) ja että mies käy olemassa ikään kuin talonmiehenä tarpeen mukaan eli huolehtii niistä jutuista, joista ok-talossa pitää huolehtia. Mutta olen alkanut empiä. Luultavasti kävisi niin, että jäisin jotenkin puolivälin pysäkille - olisin eronnut, mutta en kuitenkaan lopullisesti, ehkä elättelisin jopa toiveita yhteen palaamisesta. Ja vuoden kuluttua koko prosessi olisi käytävä uudestaan läpi. Täytyy miettiä asia uudelleen. Ja puhuttava miehen kanssa. Onneksi hän näistä käytännön asioista pystyy käymään asiallista keskustelua.

        Elegia muut:
        Yhteinen historia ei varmaankaan menetä arvoaan, niiltä osin, kun sitä on joskus ollut ja oikeasti arvostanut. Sen sijaan yhteisen historian merkitys saattaa kadota jopa kokonaan, jos tuntee kärsineensä liitossa vääryyttä. Tai - mikä pahinta - jos huomaa, ettei mitään yhteistä ole ollutkaan esim. viimeiseen kymmeneen vuoteen. Mikäli yhteistä on pelkästään sama osoite, ja/tai lapset, niin sillä ei ole yleensä enää mitään merkitystä.

        Itse erosin 27v liitosta. Loppumetreillä en sietänyt exää enää silmissäni, en korvissani. Aivan kurkkua myöten täynnä olin tuota "miestä". Tähän vaikutti suurelta osin exän taloudellinen ym. hyväksikäyttö, joka oli erittäin pitkäaikaista, järjestelmällistä. Puettu pumpuliin ja pilvilinnoihin, joihin uskoin täysillä ja pitkään. Kun uskoni haihtui monen tosiasian ymmärryksen myötä, katosi samalla pitkän liiton merkitys. Ihan tuosta vain. Kuin tuhka tuuleen. Sen sijaan erolla on edelleen minulle erittäin suuri merkitys. Se oli enemmän kuin tarpeellinen ja välttämätön.

      • Elegia
        ihanaero kirjoitti:

        Elegia muut:
        Yhteinen historia ei varmaankaan menetä arvoaan, niiltä osin, kun sitä on joskus ollut ja oikeasti arvostanut. Sen sijaan yhteisen historian merkitys saattaa kadota jopa kokonaan, jos tuntee kärsineensä liitossa vääryyttä. Tai - mikä pahinta - jos huomaa, ettei mitään yhteistä ole ollutkaan esim. viimeiseen kymmeneen vuoteen. Mikäli yhteistä on pelkästään sama osoite, ja/tai lapset, niin sillä ei ole yleensä enää mitään merkitystä.

        Itse erosin 27v liitosta. Loppumetreillä en sietänyt exää enää silmissäni, en korvissani. Aivan kurkkua myöten täynnä olin tuota "miestä". Tähän vaikutti suurelta osin exän taloudellinen ym. hyväksikäyttö, joka oli erittäin pitkäaikaista, järjestelmällistä. Puettu pumpuliin ja pilvilinnoihin, joihin uskoin täysillä ja pitkään. Kun uskoni haihtui monen tosiasian ymmärryksen myötä, katosi samalla pitkän liiton merkitys. Ihan tuosta vain. Kuin tuhka tuuleen. Sen sijaan erolla on edelleen minulle erittäin suuri merkitys. Se oli enemmän kuin tarpeellinen ja välttämätön.

        Aivan mielenkiintoisia ajatuksia. On varmaankin jälkeenpäinkään vaikeaa antaa arvoa sellaiselle yhteiselle historialle, joka kokonaan tai suuremmaksi osaksi on ollut kurjaa ja hankalaa. En usko, että meidän kohdalla näin olisi ollut. Minusta merkitys on jossanin määrin eri asia. Aivan kuten sinulle erolla on ilmeisesti hyvinkin positiivinen merkitys. Uskon, että suhteessa olleilla vaikeuksillakin on kuitenkin oma merkityksensä esim. oman tulevaisuuden kannalta. Ajallinen etäisyys saattaa muuttaa asioista tehtyjä tulkintoja. Toivoisin, että minunkin kohdallani eron nykyinen merkitys (maa katoaa jalkojen alta), muuttuisi ajan kuluessa portiksi uuteen ja parempaan elämään.

    • raunio_yrtti

      Vastaavaa on tapahtunut, ja tämä taitaa olla aika yleistä juuri tässä 50:n korvilla. Mies lähtee toisen naisen matkaan. Meillä lähti melkein 30 vuoden jälkeen. Suhde oli päällä varmaan pari vuotta, ja sitten kun oltiin siinä pisteessä että kakkonen tuli raskaaksi, oli vähän pakko kerätä kamat. Itse en tiennyt tästä tuon taivaallista, sillä luotin mieheeni. Itselle ei tullut mieleenikään olla uskoton, tein vaan kaikkeni perheen hyväksi (olin perheen pääelättäjä, se parempituloinen). Sitten vaan exä ilmoitti puhelimitse, että nyt olen lähtenyt ja kerännyt kamani. Ei ole sen jälkeen puheissa oltu, vain viestejä. Lapsillekaan ei ole puhunut.
      Itse kehotin heti exää panemaan avioeron vireille (se joka hakee eroa, se maksaa ne kulut, siksi usutin) Tietenkin olisin itse hakenut eroa, jos ukko ei olisi hakenut. Sitten vaan mahdollisemman äkkiä ositukset käyntiin, ja naiset - pitäkää puolenne! Ja jos ei mene makunne mukaan ositus, ottakaa lakimies avuksi. Sitten kyllä sujuu ja saa hyviä vinkkejä. Osituksissa siis äkkiä vaan nimi paperiin, ettei tule ukko katumapäälle.
      Ilmeisesti miehelläsi on jotain salattavaa, mutta anna salata. Kun kerta on lähtenyt, niin ei muuta kuin menevälle mäntä häntään. Ja ole tyytyväinen, että pääsit eroon moisesta.
      Hae itsellesi keskusteluapua, ja lääkäristäkin apua jos tarviit. Itse löysin ihanan tuen omasta seurakunnastani, diakonin, jolla oli elämänkokemusta ja viisautta. Jokainen päivä eteen päin on kohti paljon parempia aikoja. Eihän tuollaisten kanssa olisi voinut jatkaa kumminkaan. Uusi onni odottaa jossain, usko pois. Voimia sinulle ja kaikille, jotka ovat saman saaneet kokea.
      Miehet eivät tule toimeen yksin, he tarvitsevat välittömästi uuden olkapään, jonka turviin siirtyä. Naiset tulevat toimeen yksinkin ja varmemmalta pohjalta aloittavat uuden suhteen, sitten jos haluavat. Mies todennäköisesti toistaa samat virheet kuin aiemmassakin suhteessa, sillä itsetutkiskelua ei päässyt syntymään kun jo toinen oli katsottuna tilalle. Voimia naiset, me kyllä pärjätään, existä en tiedä...

      • Elegia

        Se oli reipas viesti! En aio miestä pidätellä. Tänään hän muuten on saanut asunnon. Ensi viikolla muutto...se päivä ei tule olemaan elämäni helpoimpia, mutta kun se on kestetty, on taas yksi tuskallinen kokemus vähemmän. (Luin äsken muutamia läheisensä kuoleman kautta menettäneiden viestejä ja ajattelin, että kyllä monella on vielä paljon enemmän surua ja ahdistusta kuin minulla. Enkä tällä halua vähätellä kenenkään eron kokeneen tuskaa. Itselleni vain nuo ed. mainitut viestit antoivat ainakin tähän hetkeen hieman perspektiiviä suhteessa omaan tilanteeseen.)

        On muuten aika nurinkurista, että nyt kun mies muuttaa pois, hän haluaakin yhtäkkiä melkein puoliväkisin tulla tekemään alakerran remonttia, joka on odottanut n. 15 vuotta...Sanoin, että mitä siitä enää piittaat, olet oman elämän ja vapauden perään ajatuksissasi vinkunut ties kuinka kauan, niin että menisit nyt vain ja jättäisit tämän laivan, kun kerran on oma lukaalikin jo löytynyt. Mutta hänellä on kuulemma oikeus omassa talossaan remppaa tehdä. Kummallinen järjestys - ensin muutta pois ja sitten tulee entiseen kotiinsa töihin. Kysymys on tietenkin rahasta. Aikanaan tämä talo laitetaan myyntiin ja kyllä remppa tönön arvoa nostaa. Kovin oli kuitenkin kiire päästä tästä lähtemään.

        Tänään on ollut vähemmän ahdistava päivä kuin kolme edellistä. Onneksi on juhla ja juhannus ohi. Joulua en aivan vielä viitsi jännittää.

    • Nainen_51

      Me viisikymppiset naiset olemme elämää kokeneita, mutta silti vielä voimissamme...Elämme ehkä parasta aikaamme..Lapset jo aikuisia ja suuria rahahuoliakaan ei monella enää ole. Itse olen lähdössä 25-vuotisen avioliiton jälkeen. En enää jaksa liittoa ilman hellyyttä ja "yhteisten unelmien jakamista". Kuopuksemme muuttaa pois kotoa ja minä siinä vanavedessä.

      Tsemppiä kaikille!

    • Elegia

      Elegia täällä kirjoittelee. Mies muutti pois kotoa 2 tuntia sitten. Pitkästä suhteesta (33v) toipuminen kuulemma voi kestää jopa 5 vuotta. Siitä ajasta on kulunut nyt 2 tuntia! Olo on kyllä...en osaa kuvailla. Näin murheellinen, ahdistunut, poissa tolaltani en ole ollut koskaan. Talo on hiirenhiljainen. Mitenkähän tästä selviää? Juhannus oli pikkujuttu tähän verrattuna. Viime yön valvoin, olen myös hyvin uupunut. Eilen sain itku-potku-raivari-kohtauksen. Vaadin mieheltä selitystä eroon, minusta vaatimus oli kohtuullinen 33 vuoden yhdessäolon jälkeen. Hän sanoi olevansa kyllästynyt elämään tässä talossa. Hän oli jotenkin hädissään siitä, eikö hän enää voisikaan tulla tähän puoliksi omistamaansa taloon tekemään remonttia. Lopulta en enää jaksanut vastata, en puhua, mutta tein ymmärrettäväksi sen, että hän ei voi saada voita leivän molemmille puolille, eli oma elämä ja sitten vanhan kodin asiat...oma piha ja väljyys, jos kerrostalo alkaa ahdistaa ja ties mitä. Yhdessäolomme on nyt loppunut. Tähän on piirretty piste.

    • Elegia

      Elegia tässä edelleen kirjoittelee, vaikka vastauksia en ole saanutkaan. Jotenkin tämä "julkinen yksinpuhelukin" hieman helpottaa, ehkä joku sentään lukee tätä. Konkreettisesta erosta on nyt kaksi päivää. Olen tehnyt normi taloustöitä (säilyttyänyt rutiineja), käynyt lenkillä (vähentänyt stressihormoneja), puhunut asiasta, ollut toisten seurassa...Kaikki vain tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä, ei ole mitään mieltä missään. Lenkkeilen, koska sen sanotaa olevan eduksi, mutta en nauti siitä. Laitan hetkeksi radion auki (tykkäsin ennen kovasti kuunnella), viiden minuutin kuluttua suljen sen, mutta hiljaisuuskin ahdistaa. Entinen, menetetty arki tuntuu ikuisesti kadoteltulta paratiisilta. Huomenna paluu töihin, ei harmainta käsitystä, miten siellä tulen jaksamaan. Onneksi esimies jo tietää tilanteeni. Osaako joku muuten sanoa, onko olemassa jotain edes noin-aikaa, jonka jälkeen tämä pahin tunnemylläkkä tai tunteettomuus pitäisi olla ohi? Ajan takaa sitä, että pelkään tämän elämän mielekkyyden ja merkityksellisyyden menettämisen vaivihkaa muuttuvan ehkä pitkäksikin masennukseksi.

      • essi*

        Elegialle
        Erostasi on kaksi päivää. Voit vielä huoletta surra rauhassa :). Tunteiden "hyytyminen" erotilanteessa on ihan normaalia. Samoin viha ja raivo. Niin erossa kuin yleensäkin ihmisellä on kaikenlaisia tunteita liikkeellä, ne kuuluvat ihmiseloon. Surun avulla juuri ihminen siirtyy eteenpäin, opettelee luopumaan. Pääasia on ettei jää surun vangiksi. Hae ammattiapua, ellet huomaa edistyneesi surun käsittelyssä yhtään esim. kolmeen kuukauteen. Oikeastaan voisit heti hakeutua sinne, jos olo tuntuu oikein mahdottomalta.

        Itseäni on helpottanut paljon, kun yritän saada tunteisiin etäisyyttä, esittäen kysymyksiä tai vain toteamuksia. Ystäväni auttoivat eritoten erossa luomalla viha- tai jopa kosto mielikuvia. Nämä eivät varmaan sinun tapauksessa oikein istuisi. Sinä kaipaisit päinvastaista tukea, eli jonkun pitäisi osoittaa sinulle huonoja puolia entisestä miehestäsi. Se auttaisi sinua näkemään, ettei entinen elämäsi pelkkää paratiisia ollut, vaikka niin haluat vielä uskoa.

        Kerroit ennen tykkääväsi kuunnella radiota. Nyt suljet sen. Se johtuu varmaankin siitä, että sinun pitäisi keskittyä tunteisiisi, antaa niiden virralle huomioita. Herää aamulla vaikka puolituntia liian aikaisin ennen töihinlähtöä ja tietoisesti yritä miettiä eroasi, tunteitasi, kuunnella ajatuksiasi. Sitten sanot niille "hei sitten seuraavaan kertaan". Joka on vaikka töistä kotiintulon jälkeen. Itse olen pyrkinyt laittamaan tunteet ja ajatukset exästä "laatikkoon". Mitä vaikeampia ne ovat, sitä useammin palaan mietiskelemään ja erittelemään niitä, mutta vain jonkin aikaa kerrallaan. Jossain vaiheessa tulee kyllä tunne "nyt saa riittää, siirryn eteenpäin".

        Olen melko varma, että töissäkäynti auttaa selviämään erosta. Koska siellä täytyy keskittyä työhön. Mikä tahansa tekeminen, joka estää sinua ajattelemasta eroa 24/7 on hyväksi.

      • elegia
        essi* kirjoitti:

        Elegialle
        Erostasi on kaksi päivää. Voit vielä huoletta surra rauhassa :). Tunteiden "hyytyminen" erotilanteessa on ihan normaalia. Samoin viha ja raivo. Niin erossa kuin yleensäkin ihmisellä on kaikenlaisia tunteita liikkeellä, ne kuuluvat ihmiseloon. Surun avulla juuri ihminen siirtyy eteenpäin, opettelee luopumaan. Pääasia on ettei jää surun vangiksi. Hae ammattiapua, ellet huomaa edistyneesi surun käsittelyssä yhtään esim. kolmeen kuukauteen. Oikeastaan voisit heti hakeutua sinne, jos olo tuntuu oikein mahdottomalta.

        Itseäni on helpottanut paljon, kun yritän saada tunteisiin etäisyyttä, esittäen kysymyksiä tai vain toteamuksia. Ystäväni auttoivat eritoten erossa luomalla viha- tai jopa kosto mielikuvia. Nämä eivät varmaan sinun tapauksessa oikein istuisi. Sinä kaipaisit päinvastaista tukea, eli jonkun pitäisi osoittaa sinulle huonoja puolia entisestä miehestäsi. Se auttaisi sinua näkemään, ettei entinen elämäsi pelkkää paratiisia ollut, vaikka niin haluat vielä uskoa.

        Kerroit ennen tykkääväsi kuunnella radiota. Nyt suljet sen. Se johtuu varmaankin siitä, että sinun pitäisi keskittyä tunteisiisi, antaa niiden virralle huomioita. Herää aamulla vaikka puolituntia liian aikaisin ennen töihinlähtöä ja tietoisesti yritä miettiä eroasi, tunteitasi, kuunnella ajatuksiasi. Sitten sanot niille "hei sitten seuraavaan kertaan". Joka on vaikka töistä kotiintulon jälkeen. Itse olen pyrkinyt laittamaan tunteet ja ajatukset exästä "laatikkoon". Mitä vaikeampia ne ovat, sitä useammin palaan mietiskelemään ja erittelemään niitä, mutta vain jonkin aikaa kerrallaan. Jossain vaiheessa tulee kyllä tunne "nyt saa riittää, siirryn eteenpäin".

        Olen melko varma, että töissäkäynti auttaa selviämään erosta. Koska siellä täytyy keskittyä työhön. Mikä tahansa tekeminen, joka estää sinua ajattelemasta eroa 24/7 on hyväksi.

        Essi hyvä, viestissäsi oli paljon viisautta, kiitos siitä! Niin...kyllä niitä rankkoja hetkiä päättyneessä liitossamme oli. Tosi rankkoja. Eivätkä ne pahimmat olleet minusta lähtöisin, vaikka "kaksihan tangoon tarvitaan". Mutta niitä kolmansia en olisi kaivannut.

        Joskus olen ajatellut, että mies on - tai siis oli - jotenkin tunnevammainen, empatiaan kykenemätön, toisinaan suorastaan julma. Ei tainnut minusta kovasti välittää loppujen lopuksi, mutta jokin rooli ja merkitys minulla oli (muukin kuin lastemme äiti), mutta jotain nyt sitten tuli...tasapaino järkkyi jollain tavalla. Mietin sitä, miksi eron kanssa tuli niin kiire, melkein paniikki tai mania. Asunnon vuokrausta piti loppumetreillä oikein vauhdittaa - ja sitä keskustelua käytiin minun kuulteni. Aivan kuin mies olisi halunnut kiusata minua kaikella sillä innostuksella ja rehvakkaalla mielellä, mikä pariin viimeiseen yhteiseen päivään liittyi. Täytyy tähän nyt vielä lisätä se, että vaikka minulle ei uutta osoitetta tarvitse kertoa, enkä sitä halua tietääkään, niin eivätpä tiedä aikuiset lapsemmekaan isänsä olinpaikkaa.

        Minun olisi ehdottomasti kyettävä siihen, että pitäisin noita pohdiskelu-itkeskely-ahdistuneisuus...ym. hetkiä ja yrittäisin muun ajan olla vatvomatta eroa.Jatkuva tässä asiassa piehtarointi vie nimittäin hirveästi voimia.

        Ensimmäinen työpäivä meni miten meni. Olin tosi hajamielinen, mietin mm. mikä syy minulla on mennä töistä kotiin. No, koira on tietenkin hyvä syy! Ei kuitenkaan ollut töitten jälkeen mitään ihmeen-hyvä-kotiin-tulla-taas-tunnelmaa. Kun tämä talo ei enää kodilta tunnu. Tai ei vielä...

        Lopuksi: kun laitoin ruokaa iltapäivällä, automaattisesti laitoin lautasen myös sille paikalle, missä mies on istunut. Se oli taas kova paikka. Lopulta käänsin pöydän toisin päin, näin menivät totutut paikat sekaisin.

      • Ositusta odottaessa
        elegia kirjoitti:

        Essi hyvä, viestissäsi oli paljon viisautta, kiitos siitä! Niin...kyllä niitä rankkoja hetkiä päättyneessä liitossamme oli. Tosi rankkoja. Eivätkä ne pahimmat olleet minusta lähtöisin, vaikka "kaksihan tangoon tarvitaan". Mutta niitä kolmansia en olisi kaivannut.

        Joskus olen ajatellut, että mies on - tai siis oli - jotenkin tunnevammainen, empatiaan kykenemätön, toisinaan suorastaan julma. Ei tainnut minusta kovasti välittää loppujen lopuksi, mutta jokin rooli ja merkitys minulla oli (muukin kuin lastemme äiti), mutta jotain nyt sitten tuli...tasapaino järkkyi jollain tavalla. Mietin sitä, miksi eron kanssa tuli niin kiire, melkein paniikki tai mania. Asunnon vuokrausta piti loppumetreillä oikein vauhdittaa - ja sitä keskustelua käytiin minun kuulteni. Aivan kuin mies olisi halunnut kiusata minua kaikella sillä innostuksella ja rehvakkaalla mielellä, mikä pariin viimeiseen yhteiseen päivään liittyi. Täytyy tähän nyt vielä lisätä se, että vaikka minulle ei uutta osoitetta tarvitse kertoa, enkä sitä halua tietääkään, niin eivätpä tiedä aikuiset lapsemmekaan isänsä olinpaikkaa.

        Minun olisi ehdottomasti kyettävä siihen, että pitäisin noita pohdiskelu-itkeskely-ahdistuneisuus...ym. hetkiä ja yrittäisin muun ajan olla vatvomatta eroa.Jatkuva tässä asiassa piehtarointi vie nimittäin hirveästi voimia.

        Ensimmäinen työpäivä meni miten meni. Olin tosi hajamielinen, mietin mm. mikä syy minulla on mennä töistä kotiin. No, koira on tietenkin hyvä syy! Ei kuitenkaan ollut töitten jälkeen mitään ihmeen-hyvä-kotiin-tulla-taas-tunnelmaa. Kun tämä talo ei enää kodilta tunnu. Tai ei vielä...

        Lopuksi: kun laitoin ruokaa iltapäivällä, automaattisesti laitoin lautasen myös sille paikalle, missä mies on istunut. Se oli taas kova paikka. Lopulta käänsin pöydän toisin päin, näin menivät totutut paikat sekaisin.

        Hei!

        Meillä mies myös puhuu minun kuulteni kaikkea, mitä hän aikoo ostaa, kun ositus on tehty. Suorastaan rehvastelee, mutta olen päättänyt, että yritän olla välittämättä, koska hän on sanonut, että nauttii, kun saa minut pois tolaltaan. En aio enää suoda hänelle kovin helposti sitä iloa. Itken sitten muualla.

        Ihmeellistä on, että nyt muutamien viime päivien aikana hän on yrittänyt puhua minulla kuin ihmiselle puhutaan. Liekö vaikuttanut, että asunto on myyty ja hän yrittää, että ositus menisi täysin tasan. Olisiko hän lopulta tajunnut, mitä hän on toimillaan saanut aikaan? Olisiko sittenkin kannattanut puhua ja käydä terapiassa? Näihin kumpaankaan hän ei ole kyennyt, halunnut.

        Olo on yksinäinen ja välillä lohduton, mutta valopilkkuja/-hetkiäkin ajoittain näkyy. Toki tulee menemään pitkä aika, kun sopeutuu uuteen asuntoon ja sitä pystyy sanomaan kodiksi. Mies ei halunnut antaa minulle mitään mahdollisuuksia, että olisin voinut lunastaa hänen osuutensa yhteisestä kodista.

        Minulla on lomaa vielä elokuun alkupuolelle, mutta olen myös jo ajatellut, miltä tuntuu tulla töistä tyhjään kotiin (koira toki ottaa aina iloisesti vastaan). Tähän asti puutarhatyöt ovat rauhoittaneet ja nollanneet pään, mutta jatkossa näin ei ole, koska minulla ei ollut taloudellisesti mahdollista hankkia kuin kerrostaloasunto.

        Aurinko paistaa ainakin täällä Tampereella, joten yritetään nauttia siitä. Kyllä se paistaa vielä meidän elämässämme muutenkin ennemmin tai myöhemmin. :)

      • Elegia
        Ositusta odottaessa kirjoitti:

        Hei!

        Meillä mies myös puhuu minun kuulteni kaikkea, mitä hän aikoo ostaa, kun ositus on tehty. Suorastaan rehvastelee, mutta olen päättänyt, että yritän olla välittämättä, koska hän on sanonut, että nauttii, kun saa minut pois tolaltaan. En aio enää suoda hänelle kovin helposti sitä iloa. Itken sitten muualla.

        Ihmeellistä on, että nyt muutamien viime päivien aikana hän on yrittänyt puhua minulla kuin ihmiselle puhutaan. Liekö vaikuttanut, että asunto on myyty ja hän yrittää, että ositus menisi täysin tasan. Olisiko hän lopulta tajunnut, mitä hän on toimillaan saanut aikaan? Olisiko sittenkin kannattanut puhua ja käydä terapiassa? Näihin kumpaankaan hän ei ole kyennyt, halunnut.

        Olo on yksinäinen ja välillä lohduton, mutta valopilkkuja/-hetkiäkin ajoittain näkyy. Toki tulee menemään pitkä aika, kun sopeutuu uuteen asuntoon ja sitä pystyy sanomaan kodiksi. Mies ei halunnut antaa minulle mitään mahdollisuuksia, että olisin voinut lunastaa hänen osuutensa yhteisestä kodista.

        Minulla on lomaa vielä elokuun alkupuolelle, mutta olen myös jo ajatellut, miltä tuntuu tulla töistä tyhjään kotiin (koira toki ottaa aina iloisesti vastaan). Tähän asti puutarhatyöt ovat rauhoittaneet ja nollanneet pään, mutta jatkossa näin ei ole, koska minulla ei ollut taloudellisesti mahdollista hankkia kuin kerrostaloasunto.

        Aurinko paistaa ainakin täällä Tampereella, joten yritetään nauttia siitä. Kyllä se paistaa vielä meidän elämässämme muutenkin ennemmin tai myöhemmin. :)

        On varmasti suuri muutos lähteä omakotitalosta ja alkaa asua kerrostalossa. Eron lisäksi muukin elämä muuttuu kertaheitolla. Ehkä siinä pitemmällä tähtäimellä on jotakin myönteistä. Pöytä on enemmän kuin puhdas ja uuden elämän voi - tai se pitää aloittaa - aivan eri lähtökohdista. Minä asun tässä entisessä kodissamme, osituksen aikataulusta ei vielä ole päästy selvyyteen. Maksan tietenkin kaikki kulut ja lisäksi ostin mieheltä tv:n, lieden, pakastimen ym. eli hän jätti kodinkoneet tänne. Eräs henkilö kyllä sanoi, että ei mun tarvitse mieheltä mitään ostaa, kun tämä kerran liitosta ulos käveli. Onhan hänellä nyt oma elämä ja oma aika hyvä palkkakin, millä ostella ja tulla toimeen. Näin nyt kuitenkin olen toiminut.

        Tämä talo on täynnä muistoja, jotka toistaiseksi ottavat kipeää. Jonakin päivänä minäkin tästä lähden, ei minulla ole varaa ostaa tästä toisen puoliskaa, juuri ja juuri pystyn nyt tässä asumaan.

        Minä olen nyt kaksi kertaa tullut töistä kotiin, jossa koira ja vielä nuorimmainen, täysi-ikäinen tosin jo, "odottavat". Tai ainakin koira odottaa ja on innoissaan. Kyllä kai tämä tästä - kun tekee tuttuja juttuja ensimmäisen kerran ilman että toinen enää on asioita jakamassa, tuntuu tosi pahalta, mutta sittenpä se on koettu. Toisella kerralla ei enää niin pahasti kirpaise.

        Aurinko paistaa myös näillä lakeuksilla. Pakko uskoa valoon!

    • essi*

      Hei taas Elegia! Hyvä idea tuo pöydän kääntäminen toisinpäin. Kannattaisi muutenkin tehdä kotosalla uudistuksia. Se auttaisi irtaantumaan menneestä ja veisi mukanaan huonon vanhan energian. Näin opetetaan Feng Shuissakin :), joka on, hmm mikä lienee kiinalainen rakentamisoppi. Omalla kohdallani olen testannut sen toimivaksi. Oikeastaan oli pakko testata, kun ex-mieheni tahtoi pitää suunnilleen kaikki huonekalut, kodinkoneet jne.

      Meillä minä muutin lasten kanssa uuteen asuntoon uusine tavaroineen. Ex kiusasi kaikin tavoin ja yritti hankaloittaa muutenkin "pitkän kaavan mukaista" eroamme. Olisin valinnut sinun nopean erosi, jos se olisi ollut mahdollista :). Ihan oikeasti. Hyvin usein ihmiset haluavat juuri päinvastaista kuin saavat. Etenkin oikein tärkeissä asioissa kuten erossa. Mistäköhän se johtuu? Olen kuitenkin joskus harvoin kuullut toisten ihmisten erojen olleen viimeiseen asti yhdessä suunniteltuja/toteutettuja. Sekä ero että lasten huoltajuus.

      Ehdottomasti sinun täytyy uudistaa kotia, sinulle sinua itseäsi varten. Niin ja koiralle myös! Itse ja monet naispuoliset eronneet tuttavani ovat olleet eron jälkeen aivan haltioissaan, kun nyt saavat katsoa tv:stä juuri sitä kanavaa mitä haluavat. Miten sinulla? Et kai vai katso kaihoisana ex-miehen lemppariohjelmia ja toivo hänen olevan siinä vierellä????

      • Elegia

        Hei, Essi. Ei, en todellakaan katsele exän lemppariohjelmia a) siksi, että en itse juuri koskaan edes katso TV: tä (mieliohjelmani: uutiset) b)exä katsoi kummallisia jenkkisarjoja ja moottoriurheilua, jopa 10 h / vrk.

        Töissä yritin muistaa hienon ohjeesi ja tietoisesti keskittyä käsillä oleviin tehtäviin. Vasta loppupäivästä, kun väsymys alkoi voittaa, tuntui välillä, kuin koko keho ja mieli olisivat tulleet lyijynraskaiksi ja piti oikein piiskata itseään viemään työpäivä jotenkuten kunnialla loppuun.

        Kotona minulla on ollut ihmeesti energiaa. Olen todellakin tehnyt pieniä muutoksia täällä. Siivosin tuon terassipahasen, joka on ollut koko kesän aivan surkeassa tilassa, kun en ole siihen jaksanut panostaa. Muuttelin hieman taulujen paikkoja, tyhjensin yhden huoneen melkein kokonaan. Vein toiseen huoneeseen joitakin exän kamppeita, jotka hän on aikonut myöhemmin hakea. Olen syönyt melko hyvin ja lenkittänyt koiran. Niin ja polttanut takassa paljon roskia, myös sellaisia, joihin on liittynyt muistoja.

        Tästä täytyy kömpiä yöpuulle, aamulla on taas aikainen herätys. Viime yönä en monta tuntia unta saanut. Toivottavasti nyt menee paremmin. Kiitos sinulle ,viisas Essi, viesteistäsi!

    • luontooon

      Minua potkittu päähän melkein koko elämän siis lapsesta asti.Selvisin ainoastaan hakemalla apua.Älä jää yksin tarvit henkistä tukea.JOS ON RAHAA KÄYTÖSSÄ panosta nyt ruokaan.Etsi ruoka aineita mitkä vaikuttavat suotuisasti mieleen.Liiku niin siitä saa voimaa.Rasita itseäsi välillä todella paljon.Kävele tai juokse niin kauan et oksennat.Elimistö TARVII NYT ERITYISTÄ HUOLTOA. Älä osta mitään kevyt tuotetta vaan kaikki niin rasvasta kun kaupasta löytyy.Ota selvää netistä vaihto-ehto hoidosta.ÄLÄ ALA SYÖMÄÄN MITÄÄN PILLERIÄ menet sekaisin niistä.Ne lihottavat ja sekoittavat elimistön lopullisesti.PUHUMINEN PARAS LÄÄKE JA HYVÄ RUOKA. USKO MITÄ KIRJOITIN TIEDÄN KAIKEN TÄMÄN.ÄLÄ SUOSTU SYÖMÄÄN VAIKKA NIITÄ MÄÄRÄTTÄISI niissä kauheat sivuvaikutukset.Ne koukuttaa sinua paljon.Jos tarvit jotain mene luontaistuote kauppaan älä apteekkiin.Mene kirjastoon katsomaan lääkkeiten sivuvaikutusia ylät tästä.

      • Elegia

        Rahaa ei ole käytössä juuri muuhun kuin peruselämiseen. Olen samaa mieltä kanssasi, että myös sillä, mitä suuhunsa panee, on merkitystä. En ole kuitenkaan fanaatikko. Liikuntaa yritän harrastaa ja koiran kanssa pakkokin. Tosin se on jo vanha, joten hitaasti mennään...Rasvaa en lupaa syödä yhtään enempää kuin ennenkään! Lääkeriippuvainen en ole, mutta uskon, että jos on riittävän kova vaiva, niin kannattaa siltä kovin terä katkaista lääkkeellä. Vaikea nykyisessä tilanteessani uskoa kärsimyksen jalostavaan voimaan. Lihoa minun pitäisi. Olen hentorakenteinen, helposti laihtuva. Ja kiloja on lähtenyt, syöminen kun on ollut välillä pakkoruokintaa eli väkisin jotain kurkusta alas. Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    • VirveR....

      "Ensin pelästyin, olin suunniltain
      Mä luulin etten elää voi jos et käy rinnallain
      Ja kun valvoin monet yöt
      Kuvat nää vain seuranain
      Voimaa sain
      Nyt tulen toimeen omillain

      Vaan takaisin
      Sä saavut noin
      Mä törmään mieheen katuvaan
      vaik tuskin anteeks antaa voin
      Kun oveen uuden lukon saan
      Ulos jäät sä seisomaan
      Ja avaimen saa joku toinen
      Jonka kanssa kaiken jaan

      Siis lähde vain
      Pois portiltain
      Sua enää koskaan
      En tahdo nähdä pihallain
      Sä etkö muista kun lähdit nauraen
      Ja mä jälkees itkin
      Enää itke vuokses mä en

      Saat nähdä sen
      Mä vahva oon
      Löydän uuden rakkauden
      Ja jälleen katson aurinkoon
      Uuden syntymän mä koin
      Antaa paljon vielä voin
      Oon voimissain
      Oon voimissain, heeeiheeei...

      Kaikki voimat ponnistin
      Etten kuoliskaan
      Nyt yhteen palaset mun elämäni jälleen saan
      Mä ensin mietin monet yöt
      Mä kunnes murheen nujersin
      Mä vihdoinkin
      Sua tahdo en nyt takaisin

      Ja nähdä saat
      Sen tänään teen
      Sut ulos heitän vaikka kylmään talvipakkaseen
      Ei auta oveen koputtaa
      Et enää tänne tulla saa
      Mä säästän rakkauteni varten jotain paljon parempaa

      Siis lähde vain
      Pois portiltain
      Sua enää koskaan
      En tahdo nähdä pihallain
      Sä etkö muista kun lähdit nauraen
      Ja mä jälkees itkin
      Enää itke vuokses mä en

      Saat nähdä sen
      Mä vahva oon
      Löydän uuden rakkauden
      Ja jälleen katson aurinkoon
      Uuden syntymän mä koin
      Antaa paljon vielä voin
      Oon voimissain
      Oon voimissain, oooh.

      Siis lähde vain
      Pois portiltain
      Sua enää koskaan
      En tahdo nähdä pihallain
      Sä etkö muista kun lähdit nauraen
      Ja mä jälkees itkin
      Enää itke vuokses mä en

      Saat nähdä sen
      Mä vahva oon
      Löydän uuden rakkauden
      Ja jälleen katson aurinkoon
      Uuden syntymän mä koin
      Antaa paljon vielä voin
      Oon voimissain
      Oon voimissain
      OON VOIMISSAIN !"

      • elegia

        Niin...kunpa elämä olisikin iskelmää ja yhteen sopivia loppusointuja. Toivon, että kohdallani totta on vielä joskus tuo "jälleen katson aurinkoon". Uskon, että niin käy, vaikka helppoa ei tule olemaan. Erosta on vasta pari viikkoa. Olen tehnyt paljon fyysistä työtä, joka helpottaa tuskaa, mutta pelkään, että väsytän itseäni liikaa. Pakko jossain vaiheessa istua vain hiljaa paikallaan ja antaa surun tulla. Eniten suren ehkä menetettyä tulevaisuutta, sitä, että oltaisiin yhdessä vanhettu, matkusteltu, korjailtu taloa, oltu vain. Kaipa elämä etsii uomansa, vaikka virta on nyt törmännyt melkoiseen järkäleeseen. Tavoitteenani on, että joskus, ehkä vasta vuosien päästä, osaan todella nauttia yksinolosta ja omasta seurastani, että tämä aivan toisenlainen yksinäisyys, kuin mitä oli yksinäisyys parisuhteessa, joskus päästää minut otteestaan. Vielä akuutimpi tavoite on selviytyä aina päiv'ä kerrallaan uuteen huomiseen.

    • nainen 50

      Tässä tämän koko tarinan aloittaja nainen....parempia päiviä on jo nyt, voi olla muutamakin pv ettei itketä ja sitten taas herkistyn ja itken surkeuttani. Mieheni lähdöstä nyt 4 kk ja olen selvinnyt, 10 kg laihempana, mutta elämä menee eteenpäin...vaikeinta on yksin oleminen, mutta joskus pystyn jo olemaan pvn kotona ilman että ahdistun.Minäkin jopa surin sitä, että en pääse mieheni kanssa samaan hautaan. Niin epätoivoinen sitä on. Puhelinlaskut nousivat taivaisiin ja bensakulut, koska useimmiten olen menossa iltaisin.Mutta itse olen ulospäin suuntautuva ja olen tavannut ihania ihmisiä ja jopa muutamia miehiä...tosin kauhean vakavaa seurustelua ei vielä ole ollut, kuitenkin tapaamisia ja sitä, että tunnen olevani nainen ja joku muu on minusta vielä kiinnostunut. Kyllä säkin selviät, jokaiselta se ottaa aikaa, mutta itsesääliin ei saa jäädä, me ollaan ihania naisia ja meillä vielä elämää ja onnea riittää...näin ainakin minä tunnen...

    • särkynyt luottamus

      hei ap
      Kiva lukea positiivisesta elämäasenteestasi. Noin se on vaikka joskus luullaan että elämä kaatuu ei ol eenää mitään ja juuri niinkuin sanoit surit kun ette pääse samaan hautaan, luullaan että kaikki loppu kun mies lähti.. Samanlaisia asioita miettineenä voin sanoa että elämä kantaa ja edessä tulee vielä se uusi rakkauskin.
      KAikkea hyvää sinulle ja kaikille toisillekin joiden ex puoliso on osottanut olleensa selkärangataon luuseri joka ei ole teidän/minunkaan arvoinen milläänlailla.

    • nainen 50 v

      Kiva kuulla, että sinulla "särkynyt luottamus" on ilmeisesti asiat jo hyvällä mallilla ja olet selviytynyt hyvin erostasi. Me muut tullaan perässä entistä vahvempina, vaikka se alussa onkin vaikeaa ja sitä luulee olevansa mennyttä. Ihanaa kesää Sinulle ja muillekin samassa tilanteessa olevilla ihmisillä.

      • elegia

        On hyvä tietää, että kipeästäkin erosta kyllä selviää. Toivoa ei siis pidä menettää. Itselläni tämä on vasta kolmas viikonloppu tässä elämäntilanteessa, eli haavat ovat vielä aivan tuoreita. Viikko töissä menee kyllä suht koht hyvin, mutta nämä vapaapäivät...tein illalla n. 3h pihatöitä eli taas väsytin itseni fyysisesti. Ulkona olo ja ruumiillinen työ helpottavat ahdistusta.

        Vaikuttaa siltä että useimmat eronneet jo eronprosessin alkuvaiheessa ajattelevat ja toivovat uutta rakkautta. Minun toivomuslistaani ei toinen mies kuulu. Haluan vain, että jonain päivänä minun on hyvä olla yksin. En ajattele, etteikö joku voisi minusta aidosti tykätäkin, en mielestäni ole aivan mahdoton tyyppi enkä kai aivan suohirviön näköinenkään, mutta ei minun sydämessäni taida olla tilaa enää uudelle rakkaudelle. Ajatus uudesta rakkaussuhteesta tuntuu mahdottomalta. En edes jaksaisi alkaa "opetella" elämään toisen ihmisen kanssa.

        Pitää tässä vain nitkutella eteen päin. Yksinäisyys vaivaa kovasti. Eikä tämänlaatuista yksinäisyyttä voi kukaan poistaa. Se kuuluu varmaankin vain elää läpi ja kääntää se lopuksi voitoksi ja onnelliseksi olotilaksi. Ero on kyllä valtavasti voimia vaativa ja kuluttava prosessi. Voimaa ja kestävyyttä toivon kaikille kohtalotovereille!

    • Anonyymi

      Älkää luottako miehiin. Nuorin tyttäreni sanoi jo,että oppinut näkemällä lähipiirissä pettämistä,eroja ym paskaa ettei hän ikinä luota kehenkään. Oi kuinka viisas hän on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2671

    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      151
      1228

    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1125

    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      998

    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      964

    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      939

    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      13
      855

    8. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      845

    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      845

    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      39
      822
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt