se on lama!

"Lainanannon supistamisen syynä oli yleinen epäluottamus maailmantalouteen sekä euroalueen kykyyn selvitä velkakriisistään.

Euroopan keskuspankki reagoi tilanteeseen antamalla joulukuussa ja helmikuussa euroalueen pankeille edullisia kolmen vuoden lainoja, joita nostettiin yhteensä yli tuhat miljardia euroa.

Poikkeukselliset elvytystoimet paransivat taas luottamusta maailmantalouteen, mutta BIS:n mukaan luottamus on toukokuun puolivälistä lähtien ollut jälleen vakavalla koetuksella.

Nyt jännitetään muun muassa sitä, eroaako Kreikka eurosta ja miten vakavassa jamassa heiveröisen talouskasvun sekä korkean työttömyyden riivaaman Espanjan talous oikeastaan on. Myös Kiinan ja Yhdysvaltojen talouskasvu on kevään edetessä osoittanut alustavia hiipumisen merkkejä.

"Tunnelmat muuttuivat kun alkoi olla yhä selvempää, että rahapolitiikalla ei voi yksin ratkaista euroalueen perimmäisiä talousongelmia", BIS kirjoittaa raportissaan
"
754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Espanjasa ei saa pankista lainaa..

Äänestä

Se ervv.. tunkee rahaa, verovaroin!

Äänestä

Kataisen moka.

Äänestä
  • Ahaa. Persut hakee lainaa Espanjasta. Tulisikohan espanjalaisia varottaa ??

    Äänestä

  • uudet kujeet kirjoitti:

    Ahaa. Persut hakee lainaa Espanjasta. Tulisikohan espanjalaisia varottaa ??

    Puskatöppis demuhomo oikein ajatuksen!

    Äänestä

"Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden saamien uusien tilausten arvo romahti 20,2 prosenttia vuotta aiemmasta. Lasku jyrkkeni maaliskuusta, jolloin pudotusta tuli 11,4 prosenttia.

Metalliteollisuus sai tilauksia 30,0 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tekstiiliteollisuudessakin tuli laskua 21,1 prosenttia.

Paperin sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksessa uudet tilaukset junnasivat viimevuotisella tasolla. Kemianteollisuudessa tilaukset sen sijaan kasvoivat 4,8 prosenttia.
"

Äänestä

"Talouden kasvuvauhti saattaa hyytyä odotettua voimakkaammin. Tänään julkaistiin Saksassa ilkeän näköisiä numeroita.

Maan vienti putosi huomattavasti odotettua enemmän huhtikuussa. Pudotusta tuli 1,7 prosenttia verrattuna edelliskuukauteen. Ennusteet povasivat viennin laskuksi 0,7 prosenttia.

Samalla tuonti laski 4,8 prosenttia, kun ennusteluku oli -0,1 prosenttia.

Saksan on maailman toiseksi suurin viejämaa Kiinan jälkeen.

Kiinassakin kasvu hidastuu
Myös Kiinassa menee odotettua huonommin. Maan talouskasvu putosi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 8,1 prosenttiin ja huhtikuussa teollisuustuotanto kasvoi hitainta tahtia sitten vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen.

Analyytikot ennustavat, että Kiinan talouden kasvuvauhti hyytyy edelleen vuoden toisella neljänneksellä.

Kiinassa on käynnistetty useita elvytyskeinoja. Maan talouskasvu putosi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 8,1 prosenttiin ja huhtikuussa teollisuustuotanto kasvoi hitainta tahtia sitten vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen.

Analyytikoiden mukaan Kiinan talouden kasvuvauhti hyytyy edelleen vuoden toisella neljänneksellä.

Taloustilanteen kärjistymisestä kertoo Kiinan kansanpankin ilmoittama korkojen lasku, jonka pankki tekee ensimmäistä kertaa vuoden 2008 jälkeen.

Iloa ei ole näkyvissä Yhdysvalloissakaan. Uusia työpaikkoja ei ole syntynyt odotettuun tahtiin.

Laineet lyövät Suomeen
Talouden laineet lyövät myös viennistä elävään Suomeen. Teollisuuden uusien tilausten arvo oli huhtikuussa 20,2 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin, kertoo Tilastokeskus. Tilaukset vähenivät metalliteollisuudessa 30,0 prosenttia

Tammi-huhtikuussa tilaukset vähenivät kaikkiaan 8,8 prosenttia vuoden takaisesta.

Samaa synkkää lukusarjaa jatkaa myös teollisuustuotantoa kuvaavat luvut. Suomen teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli huhtikuussa 3,2 prosenttia pienempi kuin vuoden 2011 huhtikuussa.

Tammi-huhtikuussa teollisuustuotanto väheni lähes 4 prosenttia vuoden takaisesta.

Kyösti Jurvelin

"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raha ei liiku.. kirjoitti:

"Lainanannon supistamisen syynä oli yleinen epäluottamus maailmantalouteen sekä euroalueen kykyyn selvitä velkakriisistään.

Euroopan keskuspankki reagoi tilanteeseen antamalla joulukuussa ja helmikuussa euroalueen pankeille edullisia kolmen vuoden lainoja, joita nostettiin yhteensä yli tuhat miljardia euroa.

Poikkeukselliset elvytystoimet paransivat taas luottamusta maailmantalouteen, mutta BIS:n mukaan luottamus on toukokuun puolivälistä lähtien ollut jälleen vakavalla koetuksella.

Nyt jännitetään muun muassa sitä, eroaako Kreikka eurosta ja miten vakavassa jamassa heiveröisen talouskasvun sekä korkean työttömyyden riivaaman Espanjan talous oikeastaan on. Myös Kiinan ja Yhdysvaltojen talouskasvu on kevään edetessä osoittanut alustavia hiipumisen merkkejä.

"Tunnelmat muuttuivat kun alkoi olla yhä selvempää, että rahapolitiikalla ei voi yksin ratkaista euroalueen perimmäisiä talousongelmia", BIS kirjoittaa raportissaan
"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu