Suomi nousu-uralle

Mitä syksyn mittaan pitäisi tapahtua ?

Kiinan talous kasvaa 6-8% vauhdilla ja ainoa rajoitus kasvulle on sähkön puute.

Montako kelluvaa sähkövoimalaa (kaasu, diesel, kombi, öljyemulsio..) on myyty Kiinaan tyydyttämään energian tarvetta ?
Missä helvetissä laiva ja energiateollisuuden parhaat kyvyt luuraavat. Leikkaamassa budjettia matkustuskulujen osalta ?? Eli siis ampumassa omaan jalkaan juuri kuin pitäisi valmistautua kilpajuoksuun..?

Juuri nyt olisi hyvä mahdollisuus myydä monikäyttöaluksia, esimerkiksi sellaisia, joita voidaan tarpeen tullen varustaa energiatuotantolaitoksilla tilapäiseen energiantuotantoon kohdealueilla ...??

Aasiassa energiantarve ei lopu ja monella valtiolla on tarvetta tilapäisiin sähkälaitoksiin.

Suomalaisella teollisuudella on elämänsä tilaisuus päästä myymään Kiinaan nykyaikaisia ympäristöä mahdollisimman vähän saastuttavia tehokkaita suljettujen kiertojen tuotantolaitoksia.

Mitä tekee valtio ? Nyt tarvittaisiin niitä vientiponnisteluja, jotta Suomi saisi pidettyä kilpailukykynsä korkealla tasolla edes muutamilla harvoilla aloilla maailmanlaajuisesti.

Syksyn kuluessa edessä on kaikkien aikojen erikoisin tilanne työmarkkinoilla.

Kauppaa käydään niin tieturvallisuudella, rautatieyhteyksien peruskunnolla kuin irtisanomissuojan ja uuteen ammattiin sopeutuksen varjolla.

Liikenteen on oltava turvallista kaikkina päivinä, eikä liikenneturvallisuudella käydä kauppaa.
Tulipaloon kuolleiden määrä on Suomessa maailman kärkeä... onko puu loppunut Suomesta, kun häkä ja tuli eivät enää ole vaarallista sisäänhengitettynä keuhkoihin asti ?
Onko palovaroittimien pakolliseksi määrääminen tehnyt taloista paloturvallisempia ???
Onko niitä palovaroittimia edes kaikissa paikoissa missä niitä pitäisi olla ?

Alkoholin hinta, autoveron pitäminen keinotekoisesti korkealla, ..näistä kyllä saadaan tikusta asiaa, mutta todellisuudessa onko mitään tehty ?

Alkoholin hinnassa aikaisemmin oli veroa, jolla pyrittiin vähentämään alkoholin haittoja.

Hyvin harvoin kuitenkaan pyrittiin vähentämään haitallista käytöllistä asiallisella, totuudenmukaisella ja Suomen ilmasto, kulttuuri yms oloihin sopivalla alkoholivalistuksella.

Minkälaista on SUOMALAINEN ALKOHOLIKULTTUURI ?
Ovatko yksilöt vastuussa itsestään, vai saako humalatilan varjolla edelleenkin tehdä ihan mitä vaan ?
Itsensä sekaisin juonut ja talvioloihin sammunut on - arvatkaapa kenen vastuulla ? No, sen joka paikalle sattuu tulemaan. Avuttomassa tilassa kun ei ketään saa jättää heitteille.

Entäpä autovero. Näkyykö edelleenkin korkea autovero parempana tienhoitona tai sujuvampana liikenteenä ?
Pitkien etäisyyksien Suomessa auto on ylellisyystavara, joka ikäänkuin ei kuulu kansalaisten työkaluvalikoimaan...
Kun autojen keski-ikä lähentelee edelleenkin Kreikan tasoa, niin jonkun pitäisi katsella itseään peilistä...

Eikä Suomen valtiollekin ole parempi, että kalusto on kunnossa.
Polttoainetalouden kohdalla hybridiautojen hinta on todella väärin. Vähäkulutuksiset, vähäpäästöiset autot eivät yleisty nykyisellä verotusmallilla Suomessa. Ja kun öljynhinta nousee, niin arvatkaa vain, onko niitä vähäkulutuksisia autoja saatavilla ?

Työmarkkinoilla kaivetaan poteroita tehtaiden eteen kun takaovesta kannattavuus valuu ulkomaille tuotantoineen päivineen.
Työntekijät itkevät ammattiosaamisen uudistamisen vaikeutta, mutta eivät suostu mistään hinnasta omaehtoisesti opiskelemaan uusia asioita.

Työntekijät roikkuvat kynsinhampain kiinni työpaikoissaan vaatien vähintään uudelleenkoulutusta, ellei peräti useamman vuoden kultaista kädenpurista normaalista päivätyöstä.

Mikä on menossa vikaan, kun teollisuus kahlaa syvällä, kapasiteetti on vajaa käytössä, kauppa ei käy, vanhat opit eivät enää päde.

Jopa Nokiakin on joutunut huomaamaan kantapään kautta, että semmoista asiaa kun saavutettua markkina-asemaa ei ole olemassa vapaasti kilpailluilla markkinoilla.
On vain jatkuva juoksukilpailu, jossa on juostavat koko ajan kieli vyön alla säilyttääkseen asemansa.

Tässä maassa on jotain pahasti vialla, kun talouden kehitystä voidaan jarruttaa sellaisella taholla, jolla ei ole mitään muuta tarjottavaa kuin vaatimuksia vähimmäistasoista, joihin teollisuuden on pystyttävä.

Jos teollisuus ei niihin pysty, niin sitten teollisuus tekee mitä lystää. Mutta Suomessa ei tinkitä saavutetuista eduista.

Teollisuus voi kilpailla maailmanmarkkinoilla maailmanmarkkinahinnoilla maailman markkinoiden ehdoilla.
Mutta työvoima Suomessa ei halua kilpailla maailmanmarkkinoiden ehdoilla. Ei maailmanmarkkinoilla. Ei edes kotimaassa.

Jokaisessa kansakunnassa kyvykkyys ja taidot jakautuvat melko lailla samalla tavalla kuin muissakin kansakunnissa.

Onko kiinalainen, intialainen, venäläinen tai suomalainen työntekijä erilainen ?
Vaikuttaako kansallisuus siihen, miten käytetään siivousvälineitä, sorvataan metallia tai tehdään paperia ?
Ainut mikä noissa eroaa on työn hinta.
Mikä tahansa noista kansalaisuuksista oppii työn vaatimukset täyttävän työskentelutyylin.

Vasta kun kokonaisuus ajatellaan alusta loppuun ja myydään asiakkaalle, saadaan aikaiseksi liikevaihtoa.

Markkinoilla on turha myydä tuotteita, jotka eivät ole kilpailukykyisiä jonkin suhteen. Hinnan, laadun, käyttökelpoisuuden tms suhteen.

Laadun laskeminen on helppoa, hinnan laskeminen on helppoa, käyttökelpoisuuden laskeminen on helppoa.
Mutta näiden edellämainittujen nostaminen paremmaksi kuin kilpailijoilla on vaikeaa.
Se vaatii huippuosaamista, huippuoivaltamista, huipputietämystä.

Siis yksilötasolla omaehtoista toimintaa: Itsensä kouluttamista, itsensä jalostamista, itsensä ylittämistä.

Luuletteko, että kannettu vesi pysyy kaivossa ?
Luuletteko, että väkisin koulutetut työntekijät oppivat välttämättömän ja tekevät parhaansa ?

Tuskin. Jokaisen yksilön on haluttavat kouluttaa itseään. Jokainen yksilön on tahdottava kovasti olla parempi huomenna kuin tänään on. Jokaisen yksilön täytyy tuntea sisällään kiihkeä halu johonkin itseään korkeampaan päämäärään.
Jokaisen yksilön täytyy löytää oma sisäinen motivaatio tulevaisuutensa eteen.

Suomalaisesta yhteiskunnasta löytyy rajoitetusti osaajia, jotka haluavat tulla entistä paremmiksi omalla alallaan.
Mutta sitäkin enemmän löytyy niitä, jotka haluavat jäädä eläkkeelle ja tehdä kaikkea sitä, minkä nykyinen työ on heiltä estänyt. Paljon on myös ihmisiä, jotka haluavat olla omissa oloissaan, nauttia elämästä kohtuullisesti, saada kohtuullisesti tyydytystä työstä ja kohtuullisesti
pienellä vaivalla matkustaa kehdosta hautaan ilman suurempia vaikeuksia, sairauksia ja mielenjärkytyksiä.

Kaikista ei ole huippuosaajiksi, eikä kaikkia siellä tarvitakaan.
Suomessa tarvitaan tiettyjen rajattujen alueiden huippuosaajia, jotka on saatava hinnalla millä hyvänsä Suomeen, jotta Suomi voisi pysyä muutamilla aloilla kärjessä.
Samoin teollisuuden uusia tukijalkoja on etsittävä, useinmiten sattuman ja erehdyksen kautta, joskus harvemmin määrätietoisen edistymisen kautta..

Niin, jos riskinottajia ei löydy, jos huippuosaajia ei löydy, jos kertakaikkiaan ei löydy niitä, jotka jaksavat vuodesta toiseen kestää roiskeita, joita kateellisten aatteellisen asennevamman vahingoittamien sielujen vuotaessa ympäristöpäästöjään syntyy yrityksissä, niin silloin on edessä paluu lähtäruutuun monopolilaudalla.

Yhteiskunnalle tälläinen on todella ikävää katseltavaa. Ilman yrityksiä ei ole työpaikkoja, ilman työpaikkoja ei ole palkkaa ja ilman palkkaa ei ole verotettavaa...

Yhteiskunnan on kuitenkin pyrittävä pitämään huolta kansalaisistaan, kunnes yhteiskunta sortuu omaan mahdottomuuteensa, tapahtuu vallankumous, syttyy sota siis yhteiskunta ei pysty enää pitämään huolta kansalaisista.

Toinen vaihtoehto on että yhteiskunta siirtää vastuuta kansalaisille itsensä huolen pitämisestä, kunnes yhteiskuntaa ei enää tarvita, eikä toisaalta ole enää merkittävistä työpaikkojakaan lukuunottamatta muutamaa pesulaa, jossa kansalaiset pesevät toistensa vaatteita...

Kolmas vaihtoehto on myöntää realiteettien olemassaolo, eikä pyrkiä pitämään yhtään yritystä väkisin maassa, mutta luoda sellaiset olosuhteet, joissa yritys voi yrittää selviytyä kansainvälisilläkin markkinoilla kilpailukykyisesti. Vain tällä tavalla yritykset saavat toimintavapauden ja pystyvät haastamaan kilpailijoitaan muissa maissa.
Suomalaisten yritysten on annettava pelata samojen sääntöjen mukaan kuin muiden maiden yrityksien.
Kaksilla säännöillä pelaaminen ei onnistu.

Kansalaisten motivaatio onkin sitten vaikeampi asia. Koska keskitysleirit, työleirit, pakkotyö yms samankaltaiset pakottamiseen perustuvat menetelmät ovat moraalisesti arveluttavia, jää ainoaksi vaihtoehdoksi maksaa palkasta käypää palkkaa.

Kansalaisia motivoi eniten palkinto, ei pakko.
Kaikissa maailman maissa palkka on erittäin hyvä motivointikeino haluttaessa työhön sopivia henkilöitä.

Palkan määrä on suhteellinen käsite. Jos yhden suomalaisen työntekijän palkalla saa kymmen venäläistä tai kiinalaista, jopa sata intialaista
työntekijää, eikä taidot käytännössä eroa kovastikaan perustasolla, niin on todella vaikeaa perustella tuotannon sijoittamista kustannustehokkaisiin paikkoihin markkinoiden lähelle.

Mutta oikean kokeneen osaamisen saamisen Suomeen voi olla joskus niin vaikeaa, että esimerkiksi Suomeen perustettuun tutkimusyksikköön ei saa huippuosaajia edes suurella rahalla, kun veroprogressio jälkeen palkasta jää samanverran käteen työntekijälle, jonka saisi vähemmän vaativasta työstä helpommalla kohtuullisemman verotuksen maassa.

Vielä suurempi ongelma ei ole saada Suomeen ulkomaisia osaajia, vaan saada Suomessa olevat osaajat pysymään Suomessa hyvinkin kohtuullista verotusta harrastavien maiden sijasta, joissa veroprosentti on hyvinkin lähellä nollaa, joissakin paikoissa pyöreä nolla.

Siksi suomalaisen verojärjestelmän remontti on edelleenkin tarpeen, jotta kansakunta pysyisi kansainvälisellä mittapuulla kilpailukykyisenä, elinkelpoisena ja uudistumiskykyisenä.

Suomessa erilaisten tukijärjestelmien viidakko alkaa jo aikaansaada keskituloisten kohdalla tuloloukkuja. Näiden sekavien säännösten, lakien yms tulkinnan vuoksi hallintokoneisto työllistää paljon keskinkertaisia kykyjä, jotka eivät kasvata BKT:tä millään tavoin, eivätkä välttämättä osaa antaa selkeää vastausta hallinnon sekasotkuun.

Sekavat lait ja sekava hallintohenkilöstö jättävät viimekädessä vastuun yrityksille ja kansalaiselle, joka joutuu loppujen lopuksi hallintoviranomaisen tulkintamielivallan kohteeksi, kaikeasta huolimatta.


Suomi käyttää keskitasoa vähemmän, vain 6% prosenttia verovaroista terveydenhoitoon. Kuluuko loppu 94% prosenttia pääasiassa pyörittämään hallintojärjestelmää, joka on mitoitettu noin 30 miljoonan ihmisen tarpeisiin...

Suomessa on monta asiaa, joita joudutaan muuttamaan, ennenkuin suomalainen yhteiskunta saadaan taas nousu-uralle. Mutta jostakin on aloitettava. Verojärjestelmän remontti, hallinnon tehostaminen, Suomalaisen talouden kannalta järkeviin kohteisiin panostaminen, liikenneverkon toimivuus, ajoneuvokannan uusiutuminen takaaminen ajoneuvoveron poistolla, polttoaineveron laskeminen, siinä oivia lääkkeitä, joilla Oy Suomi Ab saadaan toimeliaammaksi ja suoman kansalaiset aktiivisemmin motivoitumaan kansankunnan yhteiselle asialle, pitämään Suomi selviytymiskykyisenä tulevaisuudessa.
275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

koska puheenvuoro on poliittisella areenalla
keskustan kabinetissa, ihmettelen edustaako se
keskustan, demarien vai kokoomuksen talouspoliit-tista näkemystä Oy Suomi Ab:n kehittämisestä.

ehkäpä kirjoittaja valistaa minua

tiedän jo, että joku häirikkö vastaa jotakin
typerää, mutta olisi mukavaa saada asiallinen
vastaus vilpittömään kysymykseen

Äänestä
  • Puheenvuoroni oli henkilökohtainen näkemykseni.

    Henkilökohtaisella näkemykselläni pyrin tietenkin vaikuttamaan muiden mielipiteisiin yhteisen hyvän vuoksi. Henkilökohtainen näkemykseni jalostuu, sulautuu osaksi, tai saattaa jopa olla yksi niistä pisteistä horisontissa merkkinä päämäärästä.

    Mitä useampi päätyy samaan ajatukseen, sitä paremmin suunta muotoutuu ja päämäärä kirkastuu.
    Ja sitä paremmin tuota päämäärää kohti pyritään.
    Ja sitä useampi tuota päämäärää kohti myös pyrkii.

    Sitähän politiikka on. Ja juuri sitä äänestäjät arvioivat vaaleissa.


    Alla viittaus minusta yhteen hyvään määritelmään politiikasta..
    -------------------------------
    15.2.2003
    TAIDE JA POLITIIKKA
    (Julkaistu Nuori Voima –lehdessä 2003)
    TEEMU MÄKI

    MITÄ POLITIIKKA ON?

    Politiikka on sitä ihmisten välistä vuorovaikutusta, jossa ihmiset pyrkivät ajamaan omia etujaan, tai sitä mitä pitävät yhteishyvänä, joko yhteisten päätöksentekoelimien kautta, tai pyrkimällä vaikuttamaan suoraan muiden ihmisten mielipiteisiin. Tämä on politiikan suppea määritelmä. Sen mukaan vaaliehdokkaaksi asettuminen, äänestäminen, aatteellinen järjestötoiminta ja esimerkiksi ns. ”kansalaisaktivismi” ovat varsinaista poliittista toimintaa, eli toimintaa, jossa edun tai aatteen edistäminen on pääasia. Kaupankäynti sen sijaan ei ole varsinaista politiikkaa, koska siinä voitolla myyminen ja mielekkään tuntuisella hinnalla ostaminen ovat asianosaisille, ainakin tietoisella tasolla, tärkeämpiä kuin samalla tapahtuva mielipiteiden muovaus. Talous kyllä sisältää poliittisen ulottuvuuden - ja aiheuttaa usein enemmän poliittisia vaikutuksia kuin varsinainen politiikka. Politiikkaa on kaikessa, koska kukaan meistä ei puuhastele tyhjiössä, erakkona, ja koska kaikessa inhimillisessä vuorovaikutuksessa vakaumuksemme paljastuu, ja siksi, ainakin tahattomasti, vaikuttaa myös muiden vakaumuksiin ja altistuu muiden mielipiteiden vaikutukselle. Kaikella on ”poliittineen ulottuvuutensa”, myös sillä millä tyylillä kävelee, kenen tekemillä kengillä ja sillä miltä maalaamieni muotokuvamaalausten katsominen sinusta tuntuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oman kansan voimin kirjoitti:

Mitä syksyn mittaan pitäisi tapahtua ?

Kiinan talous kasvaa 6-8% vauhdilla ja ainoa rajoitus kasvulle on sähkön puute.

Montako kelluvaa sähkövoimalaa (kaasu, diesel, kombi, öljyemulsio..) on myyty Kiinaan tyydyttämään energian tarvetta ?
Missä helvetissä laiva ja energiateollisuuden parhaat kyvyt luuraavat. Leikkaamassa budjettia matkustuskulujen osalta ?? Eli siis ampumassa omaan jalkaan juuri kuin pitäisi valmistautua kilpajuoksuun..?

Juuri nyt olisi hyvä mahdollisuus myydä monikäyttöaluksia, esimerkiksi sellaisia, joita voidaan tarpeen tullen varustaa energiatuotantolaitoksilla tilapäiseen energiantuotantoon kohdealueilla ...??

Aasiassa energiantarve ei lopu ja monella valtiolla on tarvetta tilapäisiin sähkälaitoksiin.

Suomalaisella teollisuudella on elämänsä tilaisuus päästä myymään Kiinaan nykyaikaisia ympäristöä mahdollisimman vähän saastuttavia tehokkaita suljettujen kiertojen tuotantolaitoksia.

Mitä tekee valtio ? Nyt tarvittaisiin niitä vientiponnisteluja, jotta Suomi saisi pidettyä kilpailukykynsä korkealla tasolla edes muutamilla harvoilla aloilla maailmanlaajuisesti.

Syksyn kuluessa edessä on kaikkien aikojen erikoisin tilanne työmarkkinoilla.

Kauppaa käydään niin tieturvallisuudella, rautatieyhteyksien peruskunnolla kuin irtisanomissuojan ja uuteen ammattiin sopeutuksen varjolla.

Liikenteen on oltava turvallista kaikkina päivinä, eikä liikenneturvallisuudella käydä kauppaa.
Tulipaloon kuolleiden määrä on Suomessa maailman kärkeä... onko puu loppunut Suomesta, kun häkä ja tuli eivät enää ole vaarallista sisäänhengitettynä keuhkoihin asti ?
Onko palovaroittimien pakolliseksi määrääminen tehnyt taloista paloturvallisempia ???
Onko niitä palovaroittimia edes kaikissa paikoissa missä niitä pitäisi olla ?

Alkoholin hinta, autoveron pitäminen keinotekoisesti korkealla, ..näistä kyllä saadaan tikusta asiaa, mutta todellisuudessa onko mitään tehty ?

Alkoholin hinnassa aikaisemmin oli veroa, jolla pyrittiin vähentämään alkoholin haittoja.

Hyvin harvoin kuitenkaan pyrittiin vähentämään haitallista käytöllistä asiallisella, totuudenmukaisella ja Suomen ilmasto, kulttuuri yms oloihin sopivalla alkoholivalistuksella.

Minkälaista on SUOMALAINEN ALKOHOLIKULTTUURI ?
Ovatko yksilöt vastuussa itsestään, vai saako humalatilan varjolla edelleenkin tehdä ihan mitä vaan ?
Itsensä sekaisin juonut ja talvioloihin sammunut on - arvatkaapa kenen vastuulla ? No, sen joka paikalle sattuu tulemaan. Avuttomassa tilassa kun ei ketään saa jättää heitteille.

Entäpä autovero. Näkyykö edelleenkin korkea autovero parempana tienhoitona tai sujuvampana liikenteenä ?
Pitkien etäisyyksien Suomessa auto on ylellisyystavara, joka ikäänkuin ei kuulu kansalaisten työkaluvalikoimaan...
Kun autojen keski-ikä lähentelee edelleenkin Kreikan tasoa, niin jonkun pitäisi katsella itseään peilistä...

Eikä Suomen valtiollekin ole parempi, että kalusto on kunnossa.
Polttoainetalouden kohdalla hybridiautojen hinta on todella väärin. Vähäkulutuksiset, vähäpäästöiset autot eivät yleisty nykyisellä verotusmallilla Suomessa. Ja kun öljynhinta nousee, niin arvatkaa vain, onko niitä vähäkulutuksisia autoja saatavilla ?

Työmarkkinoilla kaivetaan poteroita tehtaiden eteen kun takaovesta kannattavuus valuu ulkomaille tuotantoineen päivineen.
Työntekijät itkevät ammattiosaamisen uudistamisen vaikeutta, mutta eivät suostu mistään hinnasta omaehtoisesti opiskelemaan uusia asioita.

Työntekijät roikkuvat kynsinhampain kiinni työpaikoissaan vaatien vähintään uudelleenkoulutusta, ellei peräti useamman vuoden kultaista kädenpurista normaalista päivätyöstä.

Mikä on menossa vikaan, kun teollisuus kahlaa syvällä, kapasiteetti on vajaa käytössä, kauppa ei käy, vanhat opit eivät enää päde.

Jopa Nokiakin on joutunut huomaamaan kantapään kautta, että semmoista asiaa kun saavutettua markkina-asemaa ei ole olemassa vapaasti kilpailluilla markkinoilla.
On vain jatkuva juoksukilpailu, jossa on juostavat koko ajan kieli vyön alla säilyttääkseen asemansa.

Tässä maassa on jotain pahasti vialla, kun talouden kehitystä voidaan jarruttaa sellaisella taholla, jolla ei ole mitään muuta tarjottavaa kuin vaatimuksia vähimmäistasoista, joihin teollisuuden on pystyttävä.

Jos teollisuus ei niihin pysty, niin sitten teollisuus tekee mitä lystää. Mutta Suomessa ei tinkitä saavutetuista eduista.

Teollisuus voi kilpailla maailmanmarkkinoilla maailmanmarkkinahinnoilla maailman markkinoiden ehdoilla.
Mutta työvoima Suomessa ei halua kilpailla maailmanmarkkinoiden ehdoilla. Ei maailmanmarkkinoilla. Ei edes kotimaassa.

Jokaisessa kansakunnassa kyvykkyys ja taidot jakautuvat melko lailla samalla tavalla kuin muissakin kansakunnissa.

Onko kiinalainen, intialainen, venäläinen tai suomalainen työntekijä erilainen ?
Vaikuttaako kansallisuus siihen, miten käytetään siivousvälineitä, sorvataan metallia tai tehdään paperia ?
Ainut mikä noissa eroaa on työn hinta.
Mikä tahansa noista kansalaisuuksista oppii työn vaatimukset täyttävän työskentelutyylin.

Vasta kun kokonaisuus ajatellaan alusta loppuun ja myydään asiakkaalle, saadaan aikaiseksi liikevaihtoa.

Markkinoilla on turha myydä tuotteita, jotka eivät ole kilpailukykyisiä jonkin suhteen. Hinnan, laadun, käyttökelpoisuuden tms suhteen.

Laadun laskeminen on helppoa, hinnan laskeminen on helppoa, käyttökelpoisuuden laskeminen on helppoa.
Mutta näiden edellämainittujen nostaminen paremmaksi kuin kilpailijoilla on vaikeaa.
Se vaatii huippuosaamista, huippuoivaltamista, huipputietämystä.

Siis yksilötasolla omaehtoista toimintaa: Itsensä kouluttamista, itsensä jalostamista, itsensä ylittämistä.

Luuletteko, että kannettu vesi pysyy kaivossa ?
Luuletteko, että väkisin koulutetut työntekijät oppivat välttämättömän ja tekevät parhaansa ?

Tuskin. Jokaisen yksilön on haluttavat kouluttaa itseään. Jokainen yksilön on tahdottava kovasti olla parempi huomenna kuin tänään on. Jokaisen yksilön täytyy tuntea sisällään kiihkeä halu johonkin itseään korkeampaan päämäärään.
Jokaisen yksilön täytyy löytää oma sisäinen motivaatio tulevaisuutensa eteen.

Suomalaisesta yhteiskunnasta löytyy rajoitetusti osaajia, jotka haluavat tulla entistä paremmiksi omalla alallaan.
Mutta sitäkin enemmän löytyy niitä, jotka haluavat jäädä eläkkeelle ja tehdä kaikkea sitä, minkä nykyinen työ on heiltä estänyt. Paljon on myös ihmisiä, jotka haluavat olla omissa oloissaan, nauttia elämästä kohtuullisesti, saada kohtuullisesti tyydytystä työstä ja kohtuullisesti
pienellä vaivalla matkustaa kehdosta hautaan ilman suurempia vaikeuksia, sairauksia ja mielenjärkytyksiä.

Kaikista ei ole huippuosaajiksi, eikä kaikkia siellä tarvitakaan.
Suomessa tarvitaan tiettyjen rajattujen alueiden huippuosaajia, jotka on saatava hinnalla millä hyvänsä Suomeen, jotta Suomi voisi pysyä muutamilla aloilla kärjessä.
Samoin teollisuuden uusia tukijalkoja on etsittävä, useinmiten sattuman ja erehdyksen kautta, joskus harvemmin määrätietoisen edistymisen kautta..

Niin, jos riskinottajia ei löydy, jos huippuosaajia ei löydy, jos kertakaikkiaan ei löydy niitä, jotka jaksavat vuodesta toiseen kestää roiskeita, joita kateellisten aatteellisen asennevamman vahingoittamien sielujen vuotaessa ympäristöpäästöjään syntyy yrityksissä, niin silloin on edessä paluu lähtäruutuun monopolilaudalla.

Yhteiskunnalle tälläinen on todella ikävää katseltavaa. Ilman yrityksiä ei ole työpaikkoja, ilman työpaikkoja ei ole palkkaa ja ilman palkkaa ei ole verotettavaa...

Yhteiskunnan on kuitenkin pyrittävä pitämään huolta kansalaisistaan, kunnes yhteiskunta sortuu omaan mahdottomuuteensa, tapahtuu vallankumous, syttyy sota siis yhteiskunta ei pysty enää pitämään huolta kansalaisista.

Toinen vaihtoehto on että yhteiskunta siirtää vastuuta kansalaisille itsensä huolen pitämisestä, kunnes yhteiskuntaa ei enää tarvita, eikä toisaalta ole enää merkittävistä työpaikkojakaan lukuunottamatta muutamaa pesulaa, jossa kansalaiset pesevät toistensa vaatteita...

Kolmas vaihtoehto on myöntää realiteettien olemassaolo, eikä pyrkiä pitämään yhtään yritystä väkisin maassa, mutta luoda sellaiset olosuhteet, joissa yritys voi yrittää selviytyä kansainvälisilläkin markkinoilla kilpailukykyisesti. Vain tällä tavalla yritykset saavat toimintavapauden ja pystyvät haastamaan kilpailijoitaan muissa maissa.
Suomalaisten yritysten on annettava pelata samojen sääntöjen mukaan kuin muiden maiden yrityksien.
Kaksilla säännöillä pelaaminen ei onnistu.

Kansalaisten motivaatio onkin sitten vaikeampi asia. Koska keskitysleirit, työleirit, pakkotyö yms samankaltaiset pakottamiseen perustuvat menetelmät ovat moraalisesti arveluttavia, jää ainoaksi vaihtoehdoksi maksaa palkasta käypää palkkaa.

Kansalaisia motivoi eniten palkinto, ei pakko.
Kaikissa maailman maissa palkka on erittäin hyvä motivointikeino haluttaessa työhön sopivia henkilöitä.

Palkan määrä on suhteellinen käsite. Jos yhden suomalaisen työntekijän palkalla saa kymmen venäläistä tai kiinalaista, jopa sata intialaista
työntekijää, eikä taidot käytännössä eroa kovastikaan perustasolla, niin on todella vaikeaa perustella tuotannon sijoittamista kustannustehokkaisiin paikkoihin markkinoiden lähelle.

Mutta oikean kokeneen osaamisen saamisen Suomeen voi olla joskus niin vaikeaa, että esimerkiksi Suomeen perustettuun tutkimusyksikköön ei saa huippuosaajia edes suurella rahalla, kun veroprogressio jälkeen palkasta jää samanverran käteen työntekijälle, jonka saisi vähemmän vaativasta työstä helpommalla kohtuullisemman verotuksen maassa.

Vielä suurempi ongelma ei ole saada Suomeen ulkomaisia osaajia, vaan saada Suomessa olevat osaajat pysymään Suomessa hyvinkin kohtuullista verotusta harrastavien maiden sijasta, joissa veroprosentti on hyvinkin lähellä nollaa, joissakin paikoissa pyöreä nolla.

Siksi suomalaisen verojärjestelmän remontti on edelleenkin tarpeen, jotta kansakunta pysyisi kansainvälisellä mittapuulla kilpailukykyisenä, elinkelpoisena ja uudistumiskykyisenä.

Suomessa erilaisten tukijärjestelmien viidakko alkaa jo aikaansaada keskituloisten kohdalla tuloloukkuja. Näiden sekavien säännösten, lakien yms tulkinnan vuoksi hallintokoneisto työllistää paljon keskinkertaisia kykyjä, jotka eivät kasvata BKT:tä millään tavoin, eivätkä välttämättä osaa antaa selkeää vastausta hallinnon sekasotkuun.

Sekavat lait ja sekava hallintohenkilöstö jättävät viimekädessä vastuun yrityksille ja kansalaiselle, joka joutuu loppujen lopuksi hallintoviranomaisen tulkintamielivallan kohteeksi, kaikeasta huolimatta.


Suomi käyttää keskitasoa vähemmän, vain 6% prosenttia verovaroista terveydenhoitoon. Kuluuko loppu 94% prosenttia pääasiassa pyörittämään hallintojärjestelmää, joka on mitoitettu noin 30 miljoonan ihmisen tarpeisiin...

Suomessa on monta asiaa, joita joudutaan muuttamaan, ennenkuin suomalainen yhteiskunta saadaan taas nousu-uralle. Mutta jostakin on aloitettava. Verojärjestelmän remontti, hallinnon tehostaminen, Suomalaisen talouden kannalta järkeviin kohteisiin panostaminen, liikenneverkon toimivuus, ajoneuvokannan uusiutuminen takaaminen ajoneuvoveron poistolla, polttoaineveron laskeminen, siinä oivia lääkkeitä, joilla Oy Suomi Ab saadaan toimeliaammaksi ja suoman kansalaiset aktiivisemmin motivoitumaan kansankunnan yhteiselle asialle, pitämään Suomi selviytymiskykyisenä tulevaisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu