Kirkon perheasiainneuvottelukeskuksen eläkkeelle jäänyt johtaja Martti Esko pitää vl-yhteisön pedofiiliskandaalia ja sen selvittämistä karmeampana kokemuksena kuin estonian uppoamista ja kouluampumisia.
www.kotimaa24.fi
Eskon mukaan vl-pedofiliasta on näkyvissä vasta jäävuoren huippu, eikä hän ymmärrä SRK:n johdon penseää suhtautumista vl-pedofilian uhreihin.
Martti Esko: "Näemme vasta jäävuoren
21
616
Vastaukset
- e leino.
Mitä siellä on tapahtunut? Eikö poliisi juuri tutkinut ja todennut että laiksi hurtigin esiintuomat tapaukset on ajallaan hoidettu?
Pitääkö käydä vielä kolmas vl-kierros, ennen kuin päästään varsinaiseen asiaan, eli todelliseen pedofiliongelmaan kirkon itsensä sisällä.- Jäävuoren huippu!
Väänetäänkö jälleen rautalangasta?
Keskusrikospoliisi sai aikansa tingittyään ja julkisesti pakkokeinoilla uhkailtuaan (mm. rikoskomisario Tero Haapala lehtihaastattelussaan) SRK:lta sisäisen selvityksen ja KRP laittoi paikallispoliisit tutkimaan, löytyvätkö Hurtigin tutkimukseen ilmoitetut pedofiliarikostapaukset paikallisen poliisin tiedoista. Kaikki Hurtigin tietämät rikokset neljää lukuunottamatta löytyivät paikallispoliiseilta tai olivat rikoksina vanhentuneita. KRP löysi Hurtigin aineiston perusteella tutkittavakseen yhden uuden rikoksen ja kolme vl-pedofiilia ilmoittautui itse poliisille maan alkaessa polttaa jalkojen alla. Kaikki nämä tiedot löytyvät julkisista mediasta, joten sisäpiiritietoa en nyt levitä.
Paikallispoliisi ei tehnyt mitään muuta kuin totesi Hurtigille ilmoittautuneiden löytymisen/vanhentumisen, joten muut vl-pedofiliarikokset ovat edelleen pimennossa. Rukoilemme, että ne tulevat päivänvaloon. - Wariska
Jäävuoren huippu! kirjoitti:
Väänetäänkö jälleen rautalangasta?
Keskusrikospoliisi sai aikansa tingittyään ja julkisesti pakkokeinoilla uhkailtuaan (mm. rikoskomisario Tero Haapala lehtihaastattelussaan) SRK:lta sisäisen selvityksen ja KRP laittoi paikallispoliisit tutkimaan, löytyvätkö Hurtigin tutkimukseen ilmoitetut pedofiliarikostapaukset paikallisen poliisin tiedoista. Kaikki Hurtigin tietämät rikokset neljää lukuunottamatta löytyivät paikallispoliiseilta tai olivat rikoksina vanhentuneita. KRP löysi Hurtigin aineiston perusteella tutkittavakseen yhden uuden rikoksen ja kolme vl-pedofiilia ilmoittautui itse poliisille maan alkaessa polttaa jalkojen alla. Kaikki nämä tiedot löytyvät julkisista mediasta, joten sisäpiiritietoa en nyt levitä.
Paikallispoliisi ei tehnyt mitään muuta kuin totesi Hurtigille ilmoittautuneiden löytymisen/vanhentumisen, joten muut vl-pedofiliarikokset ovat edelleen pimennossa. Rukoilemme, että ne tulevat päivänvaloon.Jos itse rikos on vanhentunut, niin virkavirhe, jonka poliiisi on tehnyt, niin onko se rikoksena vanhentuntut?
Vai onko virkavirhe rikos ollenkaan?
Eikö viranhaltijaa saada mitenkään vastuuseen teoistaan?
- 30-11
"""Pitääkö käydä vielä kolmas vl-kierros, ennen kuin päästään varsinaiseen asiaan, eli todelliseen pedofiliongelmaan kirkon itsensä sisällä."""
Ei vaan kolmas kierros vanhoillislestadiolaisuuden sisällä. Itse tiedän lähipiiristäni 3 pedofiilitapausta, mutta olen ollut hiljaa. Pelottaa oikein ajatella, miten on monien muiden kohdalla. Kiitos, että sain sanottua!- vl nainen
Jos todella tiedät sellaisia tapauksia, niin sinunhan pitää ilmoittaa ne viranomaisille tai osallistut pedofilian salailuun. Ei tämä foorumi ole suinkaan mikään poliisi.
- ;)
vl nainen kirjoitti:
Jos todella tiedät sellaisia tapauksia, niin sinunhan pitää ilmoittaa ne viranomaisille tai osallistut pedofilian salailuun. Ei tämä foorumi ole suinkaan mikään poliisi.
Siis toi oli se palstan häirikkö joka postaa niitä törkyviestejä.
Helppo tunnistaa ;) - Arvasin
;) kirjoitti:
Siis toi oli se palstan häirikkö joka postaa niitä törkyviestejä.
Helppo tunnistaa ;)Se koira älähtääjohon kalikka kalahtaa:(
- 30-11:lle:
Voit tehdä nimettömän ilmiannon vaikkapa netissä näistä tietämistäsi rikoksista jos et uskalla yhteisön vihan vuoksi saattaa nimeäsi poliisin ja vl-uskovaisten tietoon. Mutta muista kertoa tarkasti kaikki tietosi, että poliisi ottaa ilmoituksesi vakavasti.
- melko pöljä
pas.at se mitään tiedä kunhan vaan provoilee. Kuka täällä ilmoittelee tapuksista mutta ei vie niitä poliisille
- Mikä mättää???
Mikä siinä mättää, että herätysliike, jossa pyydetään ja saarnataan jokainen pikkusyntikin anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ei pidä lastenraiskaamisen uhrien elämän tuhoamista edes anteeksipyynnön arvoisena asiana?
- 3+3
Ei ole Kristuksen henkeä srk:n johtojermuilla vaan paholaiset ohjaavat liikettä.
- VL-lastenraiskaajat!
Tämähän se juuri SRK:n lyyleriä ärsyttääkin, kun kaikki tietävät vl-lastenraiskaamisesta... Pitäisi salata tai salassa kertoa poliisille ja salata muilta.
- vastuunkantoa
Juuri niin, on tärkeää että myös SRK ja jokainen paikallisyhdistys on täysin tietoinen jokaisesta vl-insestistä ja pedofiliasta, että he ovat ajantasalla, pystyvät aktiivisesti ohjaamaan, opettamaan ja hoitamaan näitä rikollisia omilla keinoillaan. Poliisi hoitaa vain rikosasian. Tärkeintä on saada nuo rikokset poistettua vl-liikkeestä, koska näyttävät elävän vakiintuneina tapoina sukupolvelta toiselle. Tässä jos missä on johtohenkilöiden aktiivisuus, taitavuus ja yhteisön tapanormien muuttaminen tarpeen. Tämän vuoksi on rikollisen väärin opettaa, että asiat viedään vain poliisille, ja muut olisivat sitten vain suut supussa ahdistuneina ja katsoisivat touhuja sivusta. Toki kaiken tietäen, vaistoten, mutta vaieten.
- Hemesti
vastuunkantoa kirjoitti:

Ajan tasalla tarvii olla omista synneistään ja sielunsa tilasta.
- ikävää todeta, mutta
Hemesti kirjoitti:
Ajan tasalla tarvii olla omista synneistään ja sielunsa tilasta.
SRK:n ja paikallisyhdistysten johtohenkilöiden KUULUU olla ajantasalla vl-insestistä ja pedofiliasta, koska se on vastuussa asioista. Mitä ihmeen virkaa heillä olisi, jos he eivät tekisi kaikkensa asioiden hoitamiseksi. Kaiketi olisivat tavallisia omien syntiensä ja sieluntilojensa surijoita. Vai eivätkö he olekaan vastuullisia yhteisönsä johtajia?
- SRK salaa rikoksia.
ikävää todeta, mutta kirjoitti:
SRK:n ja paikallisyhdistysten johtohenkilöiden KUULUU olla ajantasalla vl-insestistä ja pedofiliasta, koska se on vastuussa asioista. Mitä ihmeen virkaa heillä olisi, jos he eivät tekisi kaikkensa asioiden hoitamiseksi. Kaiketi olisivat tavallisia omien syntiensä ja sieluntilojensa surijoita. Vai eivätkö he olekaan vastuullisia yhteisönsä johtajia?
Vastuu jopa rikosten rippisalailusta valuu SRK:n johdon päältä kuin vesi hanhen selästä. Ensin kehittävät rikosten rippisalailu-opin jolla vl-lastenraiskaaminen salataan vuosikymmeniä ja sitten pesevät kätensä kun vl-pedofiiliskandaali räjähtää käsiin!
Kaiken lisäksi syyllistävät uhrit kun ovat alistuneet SRK:n rippisalailupakkoon...
- kyky empatiaan
Hemesti kirjoitti: "Ajan tasalla tarvii olla omista synneistään ja sielunsa tilasta".
Raamatussa kuitenkin kirjoitetaan, että rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi ja kirjoitetaan myös laupiaasta samarialaisesta, joka pysähtyi ryöväreiden kimppuun joutuneet ihmisen luo ja auttoi häntä.
Hemesti, valitettavasti sinun kirjoituksista huomaa, ettei sinulla ole empatian kykyä pedofiilien uhreja kohtaan.
Voisiko syy olla tässä: http://www.kotimaa24.fi/uutiset/ulkomaat/8239-tutkimus-vahvasti-uskonnolliset-vahemman-empaattisia?start=30- On toinenkin
tutkimus, joka todistaa fundamentalismin vaarallisuuden. Tutkimuksessa vertailtiin heikosti ja vahvasti autoritatiivisesti orientoituneita henkilöitä. Koehenkilöiden piti ryhmässä hallita maapalloa sotilaallisesti ja yhteiskuntapoliittisesti. Lopputuloksena oli etttä autoritatiivinen ryhmä oli tuhonnut lähes koko maapallon, mutta heikosti auktoriteettihin sitoutunut oli menettänyt vain 100 miljoonaa ihmistä nälänhädän vuoksi.
Kun auktoriteetteihin myönteisesti suhtautuneita koehenkilöitä tutkittiiin myöhemmin lisää, todettiin että he olivat hyvin uskonnollisia. - Uhrien vastuulla?
Hemestit ja muut julmuudestaan tunnetut vl-uskovaiset ainoastaan ivaavat ja pilkkaavat uhrejaan. Vastuu rikosten salailustakin on hemestien toimesta sysätty viattomille uhreille!
- h85hymo
Tähän jäävuoren huippuun OV, AH ja muut hengelliset ruorijoupot ovat SRK-laivan ohjanneet. RYSKIS, ja iso laiva alkaa hitaasti upota...
- hmm-
Laitoin tämän jo toisaalle. Ajattelin, että liittyisi täälläkin asiaan.
Ikävä kyllä on selvää, että jäävuoresta näkyy vasta huippu. :-(
Pedofiliarikosten määrästä en sinällään tiedä. Niistä saattaa julkisuudessa olla jo merkittävä osa. Mutta tiedämme kaikki, että liikkeessämme on menneisyydessä noussut muitakin hieman vastaavia törkeyksiä esille. Esimerkkinä perheväkivalta. Tästäkin on jo tietääkseni uutisoitukin, mutta se on jäänyt tämän pedofiliakriisin alle. Muitakin aiheita varmasti löytyy.
En usko, että tämä tähän loppuu ellei asioita selvitetä kerralla ja perin pohjin. Voi, kun osaisivat kerrankin toimia oikein.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640