Ei saa syyllistää itseään jos pakkoruotsi ei maistu

Kukaan ei saa syyllistää itseään jos pakkoruotsi ei maistu. Vika on pakkoruotsissa. Pakkoruotsia vaivaa sen tarpeettomuus ja pakollisuus.

Suomessa yritetään osoittaa että pakkoruotsin opiskelijaa vaivaisi motivaation puute tai motivaation puute olisi oma yksilön vika. Näin ei kuitenkaan ole. Vika on ruotsinkielessä ja sen haitallisuudessa, turhudessa ja pakollisuudessa.

Ruotsin pakollisuus on hyödyttömyyden seurausta. Jos ruotsin kieli olisi rikkaus Suomessa, se kantaisi itse itsensä, eikä sitä tarvitsisi pakottaa koko kansalle. Jos ruotsin kieli kuuluisi suomalaiseen identiteettiin, suomalaiset osaisivat tai sitten he opiskelisivat sitä vapaaehtoisesti, eikä sitä tarvitsisi pakottaa koko kansalle.

Ruotsin pakottaminen koko kansalle alleviivaa ruotsin tarpeettomuuden ja valheellisen mantran ruotsin kielen rikkaudesta Suomelle. Tarpeettomuuteen panostaminen ei millään voi olla rikkaus vaan rasite. Suomessa tämä pakkorasite on tehty koko väestöä koskevaksi rasitteeksi, eikä sen haitallisia vaikutuksia saa aliarvioida.

Koska poliittisin keinoin ei voida eikä onnistuta päättämään ruotsin hyödyllisyydestä, ollaan päädytty muodostamaan esteitä yksikieliselle suomenkieliselle toiminalle Suomessa, ruotsin kielen tukemiseksi. (virkamiesruotsi, pakkoruotsi) Siitä on syntynyt järjetön tilanne, jossa estetään suomenkielisen enemmistön kaikenlainen menestyminen ja sivistyksen kehitys, vähemmistön identiteetin tekohengittämisellä. Tämä ilmenee mm. siten, että Suomessa helpotetaan pääsyä opiskelemaan ruotsin kielellä huomattavasti vähäisemmillä tiedoilla ja taidoilla.

Pakkoruotsin "rikkaus" on tehty keinotekoisesti aiheuttamalla haittaa niille, jotka eivät sitä osaa, käytä tai opiskele sillä kielellä. Tämä on aiheuttaa sen, että ruotsin kielentutkinto ja -taito vaaditaan työtilanteissa, joissa asia pystyttäisiin hoitamaan ja käsittelemään todellisesti yksikielisessä Suomessa pelkästään suomenkielellä. Näin on esimerkiksi Itä-Suomessa, jossa venäjän kieli ruotsin kielen sijasta, olisi paljon tärkeämpi hallita nyt ja varsinkin tulevaisuudessa.

Siten ruotsin kielen keinotekoinen hyöty on muodostunut jarruksi suomenkieliselle yksilölle ja koko kansantaloudelle.
354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kansa ei unohda harhaanjohtajiaan vaan joidenkin poliitikkojen romahdus tulee yllättäen.

Kun pakkoruotsi muutaman vuoden jälkeen poistuu, joutuvat ne poliitikot jotka ovat tähän asti olleet pakkoruotsin takuumiehiä suuren halveksunnan kohteiksi. Kansa ei unohda vaikka suuri osa kansasta ei vielä välitä tai ole tietoisia pakkoruotsin haitoista.

Lipposten, Urpilaisen, Tuomiojan, Jyrki Kataisen, Folktingeting puheenjohtajan Kimmo Sasin, Jan Vapaavuoren, Alex Stubbin, Heidi Hautalan ym. tapaiset pakkoruotsin takuumiehet unohdetaan poliitikkojen hautausmaalle aivan kuten Lipposelle kävi.

Hävetkää suomalaiset heikkoja johtajianne. Suomalaiset hävetkää myös itseänne koska sallitte itsellenne heikot johtajat.

Äänestä
  • Entäpä jos persu hankkisit itsellesi ihan oikean elämän? Silloin sinun ei tarvitsisi koko ajan vuodattaa katkeruuttasi netissä kaikkia kohtaan jotka eivät ole persuja. Ei se ole meidän muiden syytä että sinulla ja sinun puolueellasi menee huonosti. On vain ajan kysymys koska persupuolue kuivuu kokoon kuin nahistunut myrkkysieni. Varaudu siihen.

    Äänestä

  • Nimimerkki "huusianna" on tunnettu persu. Hän on aktiivinen monella muullakin palstalla. Inho ruotsin kieltä kohtaan ja persuilu korreloivat yleensä hyvin vahvasti keskenään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


huusianna kirjoitti:

Kukaan ei saa syyllistää itseään jos pakkoruotsi ei maistu. Vika on pakkoruotsissa. Pakkoruotsia vaivaa sen tarpeettomuus ja pakollisuus.

Suomessa yritetään osoittaa että pakkoruotsin opiskelijaa vaivaisi motivaation puute tai motivaation puute olisi oma yksilön vika. Näin ei kuitenkaan ole. Vika on ruotsinkielessä ja sen haitallisuudessa, turhudessa ja pakollisuudessa.

Ruotsin pakollisuus on hyödyttömyyden seurausta. Jos ruotsin kieli olisi rikkaus Suomessa, se kantaisi itse itsensä, eikä sitä tarvitsisi pakottaa koko kansalle. Jos ruotsin kieli kuuluisi suomalaiseen identiteettiin, suomalaiset osaisivat tai sitten he opiskelisivat sitä vapaaehtoisesti, eikä sitä tarvitsisi pakottaa koko kansalle.

Ruotsin pakottaminen koko kansalle alleviivaa ruotsin tarpeettomuuden ja valheellisen mantran ruotsin kielen rikkaudesta Suomelle. Tarpeettomuuteen panostaminen ei millään voi olla rikkaus vaan rasite. Suomessa tämä pakkorasite on tehty koko väestöä koskevaksi rasitteeksi, eikä sen haitallisia vaikutuksia saa aliarvioida.

Koska poliittisin keinoin ei voida eikä onnistuta päättämään ruotsin hyödyllisyydestä, ollaan päädytty muodostamaan esteitä yksikieliselle suomenkieliselle toiminalle Suomessa, ruotsin kielen tukemiseksi. (virkamiesruotsi, pakkoruotsi) Siitä on syntynyt järjetön tilanne, jossa estetään suomenkielisen enemmistön kaikenlainen menestyminen ja sivistyksen kehitys, vähemmistön identiteetin tekohengittämisellä. Tämä ilmenee mm. siten, että Suomessa helpotetaan pääsyä opiskelemaan ruotsin kielellä huomattavasti vähäisemmillä tiedoilla ja taidoilla.

Pakkoruotsin "rikkaus" on tehty keinotekoisesti aiheuttamalla haittaa niille, jotka eivät sitä osaa, käytä tai opiskele sillä kielellä. Tämä on aiheuttaa sen, että ruotsin kielentutkinto ja -taito vaaditaan työtilanteissa, joissa asia pystyttäisiin hoitamaan ja käsittelemään todellisesti yksikielisessä Suomessa pelkästään suomenkielellä. Näin on esimerkiksi Itä-Suomessa, jossa venäjän kieli ruotsin kielen sijasta, olisi paljon tärkeämpi hallita nyt ja varsinkin tulevaisuudessa.

Siten ruotsin kielen keinotekoinen hyöty on muodostunut jarruksi suomenkieliselle yksilölle ja koko kansantaloudelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu