Kepunuoret junttaavat

1263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Keskustanuoret innostuivat valitsemaan puoluekokousedustajia sellaisella innolla, että lakipykälät unohtuivat."

Niinhän ne tuppaa joo, noi lakipykalät kepulaisilta "unohtumaan", niin nuorilta
kuin vanhemmiltakin.

Tuskinpa ovat ainakaan Väyrystä junttaamassa.

Äänestä
  • "Keskustanuorten paikallisosastot pitivät esimerkiksi Helsingin puoluetoimistolla viime tiistai-iltana peräkkäin seitsemän ylimääräistä yleiskokousta. Kokouksille oli varattu aikaa vain 10-15 minuuttia."

    Kokouksiahan on yhtä tiuhaan ja ja lyhyitä kuin Kaikkosen Nuoriosäätiössä
    ainakin. Paljonkohan nämä nuoret kepuliveivarit kuittaavat kokouspalkkioita.

    Äänestä


Hyvältä näyttää Keskustan tulevaisuus, Keskustan toimiminen rikollisjärjestöma on alati turvattu ja rikollisuuden kasvu hyvässä vauhdissa.

Kekkosen - Korsimon työ kantaa hedelmää vielä vuosikymmenten jälkeen, ei saa unohtaa muitakaan ml/kepu/keskustajohtajia, jotka ovat ahertaneet itseään säästämättä aamusta iltaan aina uuria konnuuksia, valeita ja rikoksia suunnitellessaan ja tehdessään.
Veljeileminen rikollisten kanssa on myöskin arvokasta ja kunnioitettavaa työtä Keskustan ja keskustalaisten mielestä.
ETEENPÄIN, leuka rintaan ja kohti uusia oikeudenkäyntejä!
Tolliskojen Totuuden Torvet puhaltavat kuin Tuomiopäivän pasuunat kepurikollisten syyttömyyttä, joka onkin ainoa oikea Tolliskototuus.

Äänestä
  • Mitähän Tolliskojen Totuuden Torvet nyt sanovat? Oikeaa Tolliskototuutta jälleen? Onko totuus sama kun oli Suuren Vaalirahasotkun aikana?
    Kari Hokkanen antaa tulla Tolliskojen Totuuden Torvessa, ettei mitään väärää kukaan keskustalainen henkilönä, eikä Suomen Keskusta puolueena ei ole koskaan tehnyt mitään moitittavaa rikollisesta puhumattakaan.
    '
    'Anneli Oikeus- ja Totuustollisko puhumaan niin totta kun kun voi ja se on oikeaa totuutta, kaikki muu on Etelän Median valetta ja törkeää ajojahtia rehellistä Keskustaa kohtaan.

    Äänestä

Kepun jäsenissä kuulema on paljon umpikommunisteja.

Äänestä

Omituista uutisointia. Pelkkä mustamaalaava otsikko. Taitaa olla niin sanotun journalismin pohjanoteeraus.

Syy tai selitys voi tietysti piillä dementiassakin. On ollut varmaan tarkoitus kirjoittaa kapitalistisesta riistosta, mutta älli onkin sitten tehnyt tepposet.

Äänestä
  • Oletko lukenut paperiversion? Sieltä löytyy ehkä otsikolle pohjaa? Tuossa nettiversiossa ei ole koko juttu. Oletko sinä sellainen kepukommunisti?

    Äänestä

  • Kyllä tässäKIN tapauksessa on kysymys rikollisesta toiminnasta, kuten Keskustan toiminnassa nykyään lähes aina on.
    Kepulaisnuoret ovat herättäneet henkiin jo 1970 luvulla nukkumaan jääneitä perusosastoja ja tehtailleet niillä toiminnan ja ainoana aisana on ollut puoluekokousedustajan valinta. Mitä aidointa ja rehellisintä kepuölaistoimintaa.

    Nämä osastot eivät enää ole rekistöreityjä yhdistyksiä, koska ne on opistettu yhdistysrekisterisä niiden toiminnan loputtua.
    Kyllä tässä tapauksessa kepulaiset riistävät toisiaan.
    No kyllä aitoon kepumeininkiin tässäkin tapauksessa löytyy syylliset, Etelän Media ja sen ajojahti rehellistä ja oikeudenmukaista Keskustaa kohti ja pääkonna on tietysti Paavo Lipponen.
    Anneli Oikeus- ja Totuustollisko varmasti kertoo miten asiat ovat ja S-L Anttila vahvistaa asian valallan, väärällä kuten tavallisestikin, muta valalla kuitenkin.

    Ole huoleti, kyllä rikollisuudella on tulevaisuudessakin Keskustassa ja keskustalaisten keskuudessa tukeva jalansija.

    Äänestä

IL:n kansi

"Keskustan puheenjohtajavaali. Rumat keinot käyttöön".

Äänestä
  • edes omia sisäisiä vaalejaan käymään ilman vilppiä

    Äänestä

  • Peli on kovaa, mutta epäreilua.

    Kepu ei saa edes puheenjohtajaansa valittua reilun meiningin merkeissä. Sellaisesta puolueesta ei ole kansalaisten asioita hoitamaan, jonka aika menee keskinäiseen riitelyyn ja nokkapokkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hohhohhooo.... kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060515666307_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu