Myydään/annetaan kolme urosmarsua

Myydään/annetaan kolme poikamarsua. Luovumme joko yhdestä marsusta tai sitten kaikista kolmesta. Yhdessä tai erikseen, mutta ei yksineläjäksi.

2 vuotias musta-valkea-ruskea marsu. Emä pitkäkarvainen ja isä rusetti. Tämä poika on rusettimarsu, mutta turkki on hieman pidempi ja pehmeämpi kuin perusrusetilla.

4 vuotias lyhytkarvainen mustavalkea (roan) poika. Marsuista äänekkäin ja seurallisin. Tulee toimeen kummankin toisen pojan kanssa.

4,5 vuotias musta-valkea-ruskea rusettimarsu. Nätti poika.

Eli luovumme joko 2 vuotiaasta pelkästään tai sitten kaikista kolmesta. Kaikkia ei voi pitää samassa häkissä, koska kolmiväriset pojat alkavat tappelemaan. Mustavalkea voi olla kummankin toisen pojan kanssa.

Kaksi vanhinta marsua annetaan ilmaiseksi, 2 vuotiaalla hintaa 15 euroa. Mukaan voi ostaa myös tarvikkeita edullisesti (siinä tapauksessa että meille ei jää yhtään marsua), häkki, aitaus, juomapulloja, ruokakuppeja jne.

Vain aikuisten vastuulle ja toisen marsun kaveriksi. Kuljetuksessa voimme avustaa. Marsut sijaitsee Joensuussa. Esim. kesä/heinäkuussa tuonti onnistuu Joensuu-Mikkeli-Lappeenranta-Kouvola-Helsinki seudulla.

Ulla
[email protected]
1596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joku vastuu pitää olla eläintekin ottamisessa. Oletko kuullut lemikkieläinten hautausmaasta. Ka miksi luovut "rakkaista" eilkoista - muuten. Allergiaa, tauteja, ripulia, järsintää vai mitä?
Siis ei kesäkissaa, mutta ei myöskään marsua. Eikä mursua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marsuja kirjoitti:

Myydään/annetaan kolme poikamarsua. Luovumme joko yhdestä marsusta tai sitten kaikista kolmesta. Yhdessä tai erikseen, mutta ei yksineläjäksi.

2 vuotias musta-valkea-ruskea marsu. Emä pitkäkarvainen ja isä rusetti. Tämä poika on rusettimarsu, mutta turkki on hieman pidempi ja pehmeämpi kuin perusrusetilla.

4 vuotias lyhytkarvainen mustavalkea (roan) poika. Marsuista äänekkäin ja seurallisin. Tulee toimeen kummankin toisen pojan kanssa.

4,5 vuotias musta-valkea-ruskea rusettimarsu. Nätti poika.

Eli luovumme joko 2 vuotiaasta pelkästään tai sitten kaikista kolmesta. Kaikkia ei voi pitää samassa häkissä, koska kolmiväriset pojat alkavat tappelemaan. Mustavalkea voi olla kummankin toisen pojan kanssa.

Kaksi vanhinta marsua annetaan ilmaiseksi, 2 vuotiaalla hintaa 15 euroa. Mukaan voi ostaa myös tarvikkeita edullisesti (siinä tapauksessa että meille ei jää yhtään marsua), häkki, aitaus, juomapulloja, ruokakuppeja jne.

Vain aikuisten vastuulle ja toisen marsun kaveriksi. Kuljetuksessa voimme avustaa. Marsut sijaitsee Joensuussa. Esim. kesä/heinäkuussa tuonti onnistuu Joensuu-Mikkeli-Lappeenranta-Kouvola-Helsinki seudulla.

Ulla
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu