laihduttaminen ei ole auttanut+PCO

mimmuliini12

olen ihan sekaisin näitten asioitten kanssa. en ole saanut mielestäni oikeanlaista apua tähän pco:n hoitoon. todettiin vuonna 2006. viime marraskuussa kävin verikokeissa jossa tulokset olivat S-testo 3.1 S-SPRL 254 ja S-SHBG 28. ja nyt kävin toukokuussa ottamassa arvot uudestaan koska olen 25kg puottanut painoani. ja kun sanotaan että painon laskeminen parantaa lukemia. toukokuun arvot olivat S-testo oli edelleen se 3.1 S-SPRL oli nyt 150 ja S-SHBG oli nyt 30. mitä näistä voi päätellä ja miksi arvot ei ole parantunut? pettymys oli suuri kun lapsi haaveita on ollut jo monta vuotta mutta tuntuu että ei oikeanlaista apua tunnu saavan mistään.

1

106

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei, ymmärrän hyvin turhautumisen tunteesi. Hormoniarvosi olivat alunperin viitealueella, joten laiduttaminen, ONNITTELUT SIITÄ!, tuskin muuttaa arvoja. Se mihin painon pudotus vaikuttaa nopeimmin on hormonien TOIMINTA kehossa, eli se on aina kotiin päin. Jos tarvitsette hoitoja, ne auttavat paremmin nyt painonpudotuksen avulla. Ylipaino ei välttämättä ole ainoa syy siihen, ettei raskautta kuulu. Teidän kannattaa hakeutua myös muihin lapsettomuuden perustutkimuksiin, joista lisää tietoa täällä http://www.vaestoliitto.fi/lapsettomuusklinikka/ensikaynti/.

      Olen toiveikas, että se lapsi vielä teille tulee.
      Anne-Maria / Väestöliiton klinikat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      94
      4182
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      27
      2285
    3. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2136
    4. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      101
      1952
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      394
      1744
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      143
      1337
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      100
      1249
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      32
      1045
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      956
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      78
      815
    Aihe