Yhteiseurooppalainen pankkituki torjuttava
Euroopan parlamentin Europe of Freedom and Democracy -ryhmä kokoontuu kuluvalla viikolla Liettuan pääkaupungissa Vilnassa. Keskustelua käydään muiden aiheiden lisäksi teemoista Euroopan talous ja euron kriisi, jonka luokaton hoito aiheuttaa paljon taloudellista sekä sosiaalista ahdinkoa koko euroalueella.
Kokoukseen kutsutut Perussuomalaiset vaativat, että Suomen hallituksen on ryhdistäydyttävä ja kannettava vastuunsa; kaikki ehdotukset yhteiseurooppalaisesta pankkituesta on torjuttava.
Jäsenvaltiot ja sijoittajat ovat vastuussa omista pankeistaan ja sijoituksistaan. Suomalaisen veronmaksajan tehtävä ei ole tukea espanjalaisia tai muita etelä-eurooppalaisia pankkeja. Suomalainen Jussi ei maksa veroja taatakseen Josen lainoja.
Esitämme, että Suomen eduskunnan tulee torjua pysyvän vakausmekanismin EVM:n käyttö pankkituen välineenä. Paras ratkaisu tilanteessa on EVM-sopimuksen hylkääminen eduskunnassa.
Kansainvälistä yhteistyötä arvostavat Perussuomalaiset tekevät yhdessä muiden EU-kriittisten voimien kanssa kaikkensa eurobondien ja yleiseurooppalaisten velkakirjojen torjumiseksi. Eurobondit johtavat yhteiseen tuhoon, eivät euroalueen pelastukseen.
Eurooppalainen yhteiskuntarauha ja sopuisa rinnakkaiselo ovat korvaamattomia arvoja uhrattavaksi toimimattoman yhteisvaluutan vuoksi.
Vilnassa 5. kesäkuuta 2012
Sampo Terho
MEP, Europe of Freedom and Democracy
Timo Soini
Kansanedustaja, Perussuomalaisten puheenjohtaja
Yhteiseurooppalainen pankkituki torjuttava !
34
69
Vastaukset
Europe of Freedom and Democracy vaikuttaa samalta kuin Bildeberg-ryhmä.
Varoittavia esimerkkejä politiikan ulkopuolisista vaikutusmekanismeistä.
Tosin ajatusmaailma, jota ei voi enää koskaan estää.
Hyvä Veli- järjestelmä on aina tehokkaampi kuin kansanedustuslaitos.
E-Bondit on estettävä, minä olen samaa mieltä, mutta eiköhän Bildeberg-ryhmä ole paljon voimakkaammat signaalit jo Urpilaiselle antanut "ilman päätöksiäkin :)"
Huvittavaa vaan on se, että Jutta meni Kataisen liukutaklaukseen, jättäen Kataisen seisomaan kirkkain otsin, kaatuen epämääriseen epäparlamentaariseen mutaan :)
H.- yohuuhkaja
Muuten olen sitä mieltä että Euroopan on luotava täydellinen valuuttaunioni. Tämä nykyinen missä yhdet maat hyötyvät ja toiset köyhtyvät on vietävä johdonmukaiseen loppuun eli liittovaltioksi.
Suomen tuotannolliset työpaikat ovat jo nyt romahtamassa eli tällä menolla olemme kyllä kohta saman köyhäinavun varassa kuin Kreikka nyt. Ja jos nyt torppaamme sen toisilta, emme saa sitä itse silloin kun sitä tarvitsemme."yo-huuhkaja"
Syyttämättä Holkeria, joka hallituksineen vapautti valuuttamme Markan vapaaksi riistaksi, niin siitä alkoi kehitys jolloin tuotannollisia työpaikkoja (nuorisotyöttömyys, pashaduunit) alettiin teollisuuspiireissä ajattelemaan tarkemmin ja valutettiin kaikki mahdollinen viemäriin, joka johti Kiinaan.
Se johti myös siihen että ammattiliitoilta alkoivat hampaat tylsyä.
Raateluhampaat kasvoivat toisaalla.
Jos Suomi joutuu vaikeuksiin, niin se tulee johtumaan siitä että niilläkin valtioilla joilla on rahaa, ei enää ole varaa ostaa meiltä mitään, koska he joutuvat valuttamaan rahansa "kannkkulan kaivoon".
Eurobondit tulisivat olemaan kuin räjäytetty pato, jossa Niilintulva-efekti jää mitättömäksi tai kuten talvinen kusi housuun.
H.- yohuuhkaja
hunksz kirjoitti:
"yo-huuhkaja"

H.Hohhoijaa.
Nyt tässä Espanjan tapauksessa on niin että maalla on yhtä vähän velkaa kuin Saksalla, mutta jos sitä lähddetään budjettileikkauksin kuristamaan kuten täkäläiset persut haluavat, siitä saadaan todella suuri ja kallis ongelma koko länsimaiselle rahoitusjärjestelmälle. Se lama ei ehdi ennen kuolemaamme loppua.
Typeryydellä ei tarvitse lamaa aloittaa, meidän maamme on hölmöillyt tuotantonsa ulkomaille joten kun tämä markkinoiden vauhtisokeus hetkeksi hellittää, olemme kestävyysvajeemme kanssa tasan samassa jamassa kuin perusnatsiemme vihaamat eteläiset maat.
Elvytys on paras keino ja siihen juuri sopivat EKP:n kevyempi rahapolitiikka, ongelmamaiden pankkien tukeminen, eurobondit, kaikki nämä joita ahneet saksalaiset ja heidän tyhmät suomalaiset vasallinsa vastustavat. yohuuhkaja kirjoitti:
Hohhoijaa.
Nyt tässä Espanjan tapauksessa on niin että maalla on yhtä vähän velkaa kuin Saksalla, mutta jos sitä lähddetään budjettileikkauksin kuristamaan kuten täkäläiset persut haluavat, siitä saadaan todella suuri ja kallis ongelma koko länsimaiselle rahoitusjärjestelmälle. Se lama ei ehdi ennen kuolemaamme loppua.
Typeryydellä ei tarvitse lamaa aloittaa, meidän maamme on hölmöillyt tuotantonsa ulkomaille joten kun tämä markkinoiden vauhtisokeus hetkeksi hellittää, olemme kestävyysvajeemme kanssa tasan samassa jamassa kuin perusnatsiemme vihaamat eteläiset maat.
Elvytys on paras keino ja siihen juuri sopivat EKP:n kevyempi rahapolitiikka, ongelmamaiden pankkien tukeminen, eurobondit, kaikki nämä joita ahneet saksalaiset ja heidän tyhmät suomalaiset vasallinsa vastustavat."yo-huuhkaja"
Nyt mennään sit siten mihin maamme nenä näyttää.
Me olemme mielipiteemme tuoneet julki, eikö vain?
Jos meitä ei uskota, tulkoon vedenpaisumus, tarvittaessa verenkin...:)
H.- yohuuhkaja
hunksz kirjoitti:
"yo-huuhkaja"
Nyt mennään sit siten mihin maamme nenä näyttää.
Me olemme mielipiteemme tuoneet julki, eikö vain?
Jos meitä ei uskota, tulkoon vedenpaisumus, tarvittaessa verenkin...:)
H.Niin, sotaahan tässä Euroopan sisälle lietsotaan näillä nykysysteemeillä.
Ja maailman kaikki lamat on toistaiseksi aloitettu pitämällä kiinni epärealistisen korkeasta valuutan arvosta. Viimeksi 1990-luvun alun Suomessa.
- irti EMUSTA,
Nyt on otettava " järki käteen ", pieni suomi EI pysty koko eteläeuriooppaa rahottamaan vaikka kuinka suomalaisia kehuttaisiin,,, !
se on loppu ny,
TIMON SOINI APUVVVAAAAAAA ,,, - mummu maalainen
Ongelman ytimeen
Pelot
1. Eurooopan velkakirjojen arvo putoaa, lopulta vain pelkkää jätepaperia
2. Pankkien tuotteiden (rahastosijoitukset, eläkevakuutukset, ym. arvo romahtaa),
3. Aikanaan valtiopankkien kaataminen johti varojen siirtymiseen yksityispankeille,
4. Moraalikato, johti kaikenlaiseen keinotteluun ja veropakolaisuuteen ja yhteiskuntarikollisuuden huimaan nousuun,
5. Kärsimään joutui aina yhteiskunnan pienimmät, ja maksumiehiksi he myös.
6. Tapahtuneita vääryyksiä ja vahinkoja ei korvaa mikään instanssi, paljon myös sellaista mittaamatonta vahinkoa, jota ei edes voi rahalla korvata
7. Kun aikanaan äänesti EU:ta vastaan, sai nk. "uskottavuusongelman" leiman
nuppiinsa eikä se lähde millään ilveellä pois, joten on niinku vaan poisraivattavaa yhteiskuntajätettä maailmass, odotettavissa on että elämä on vaan jonkun epätietoisuuden vallassa elämistä, kunnon kopsua ootellessa ( meinaa lopulliset jäähyväiset maan kamaralle)
8. No, Suomen pankitkin on aina vieny enemmän kuin mitä on saanu takaisin,
Tohonki asiaan ei ole mitään korjausta koskaan odotettavissa. Onkos
muihinkaan yhteiskunnallisiin asioihin?
9. Mä en ole koskaan kuulunu noihin veroparatiisiporukoihin, ei musta kauhiaste kukaan tykkää, mutta saako ees kysellä?"mummu maalainen"
Liian paljon sisältää kommenttisi virheitä ja liian paljon tietämättömyyttä ja uskomuksia.
Ja uskomattoman paljon "musta tuntuu" jutustelua.
Alahan nyt ajattelemaan, mieluummin toisten aivolla.
H.- maalaismummu
hunksz kirjoitti:
"mummu maalainen"
Liian paljon sisältää kommenttisi virheitä ja liian paljon tietämättömyyttä ja uskomuksia.
Ja uskomattoman paljon "musta tuntuu" jutustelua.
Alahan nyt ajattelemaan, mieluummin toisten aivolla.
H.Mun ajattelua määrää ensisijaisesti
omat kokemukset,
toisekseen yhteiskunnalisista asioista uutisointi ja
myös se miten eri puolueiden kannanotot henkilökolumneissaan esittävät
omia näkemyksiään tilanteesta, jossa nyt olemme.
Uutisissa on ollut luettavissa myös Suomen kansainvälistä kauppaa koskevia juttuja,
varojen kierrättämistä veroparatiisien kautta, jolloin tapahtuu myös miljardimääräistä europakoa jonnekin kankkulaisenkaivoon, nekään varat ei ole mitenkään hyödyttämässä Suomi-yhteiskuntaa. ???
Monet vannoo kivenkovaan ettei ikinä lähde loisia elättämään. Onko sitä nyt sitten demokratian nimissä vaan uskottava, jotta loisia sitä vaan ollaan koko kansa,
vai onko maan nk. demokratiassa joku ongelma.
Asioiden kieltäminen auttaa vaan kieltäjää, ei ainuttakaan muuta -- vekselivetoisten velkataakkahan on aina meillä ollut maksettavana.
Tarpeeks kun väsyy, mielellään siirtyis jo kevyempiin aiheisiin ja antais viisaampien vastata. Hymyillään silti:)) maalaismummu kirjoitti:
Mun ajattelua määrää ensisijaisesti
omat kokemukset,
toisekseen yhteiskunnalisista asioista uutisointi ja
myös se miten eri puolueiden kannanotot henkilökolumneissaan esittävät
omia näkemyksiään tilanteesta, jossa nyt olemme.
Uutisissa on ollut luettavissa myös Suomen kansainvälistä kauppaa koskevia juttuja,
varojen kierrättämistä veroparatiisien kautta, jolloin tapahtuu myös miljardimääräistä europakoa jonnekin kankkulaisenkaivoon, nekään varat ei ole mitenkään hyödyttämässä Suomi-yhteiskuntaa. ???
Monet vannoo kivenkovaan ettei ikinä lähde loisia elättämään. Onko sitä nyt sitten demokratian nimissä vaan uskottava, jotta loisia sitä vaan ollaan koko kansa,
vai onko maan nk. demokratiassa joku ongelma.
Asioiden kieltäminen auttaa vaan kieltäjää, ei ainuttakaan muuta -- vekselivetoisten velkataakkahan on aina meillä ollut maksettavana.
Tarpeeks kun väsyy, mielellään siirtyis jo kevyempiin aiheisiin ja antais viisaampien vastata. Hymyillään silti:))"maalaismummu"
Ainahan me hymyillään.
Sinä kirjoitit sit oman CV:si.
Jos kapakassa saisi vielä tupakoida, olisin minäkin siellä kuuntelemassa kirjoituksesi kaltaista jorinaa: jos, jos...eikö, eikö...vaiko, vaiko..
Aikanaan nautin siitä paljon, tuonkaltainen keskustelu yhdisti porukkaa, koska siitä ei koskaan valmista tullut, aamulla sit jatkettiin yhteiselämää.
Nyt minut on pakotettu pysähtymään ja ajattelemaan.
Niin pienen asian vuoksi kun Tupakan.
H.- Tase pappa
hunksz kirjoitti:
"mummu maalainen"
Liian paljon sisältää kommenttisi virheitä ja liian paljon tietämättömyyttä ja uskomuksia.
Ja uskomattoman paljon "musta tuntuu" jutustelua.
Alahan nyt ajattelemaan, mieluummin toisten aivolla.
H.hunnksz/ Vastauksesi mummulle maalta, antaa väistämättä sellaisen kuvan että sinä omaat niin valtaisan määrä tietoa ja taitoa, jolla haluat mitätöidä tai väheksyä, mummun esiin tuomat argumentit.
Ole ystävällinen ja tuo oikea tietämyksesi palstoille. Oikaise nuo väittämäsi mummon virheet, meidän tyhmempien opiksi ja varteen otettavaksi.
Takkan, että olemme kiitollisia moisista kultajyvistä.
Kannattaako enää piilottaa päätään pensaaseen ja ajatella - "ei helmiä sioille".
Tule rehdisti omilla tiedoillasi esiin ja valista meitä tyhmempiä.
Taivaassahan tuokin hyvä tekosi tullaan palkitsemaan, koska me muut olemmekin kuin Jukolan Veljekset Lukkarin Koulussa. Tase pappa kirjoitti:
hunnksz/ Vastauksesi mummulle maalta, antaa väistämättä sellaisen kuvan että sinä omaat niin valtaisan määrä tietoa ja taitoa, jolla haluat mitätöidä tai väheksyä, mummun esiin tuomat argumentit.
Ole ystävällinen ja tuo oikea tietämyksesi palstoille. Oikaise nuo väittämäsi mummon virheet, meidän tyhmempien opiksi ja varteen otettavaksi.
Takkan, että olemme kiitollisia moisista kultajyvistä.
Kannattaako enää piilottaa päätään pensaaseen ja ajatella - "ei helmiä sioille".
Tule rehdisti omilla tiedoillasi esiin ja valista meitä tyhmempiä.
Taivaassahan tuokin hyvä tekosi tullaan palkitsemaan, koska me muut olemmekin kuin Jukolan Veljekset Lukkarin Koulussa."Tase pappa"
Minä laskeskelin yhteen väittämät, jotain 30 niitä oli.
Olettamuksia paljon enemmän.
Jos minä kirjoittaisin tyhjentävästi jokaiseen, ei kommenttiani jaksaisi lukea kukaan.
Siksi kommentoin lyhyesti, toivoen muiden alkavan ajatella.
H.
- Tase pappa
hunksz/ Oletko koskaan elämäsi vaiheessa ajatellut mennä mukaan politiikkaan?
Pettämätöntä kykyäsi väheksyä muiden ajatuksia, kykyäsi kiertää asiat, sanomatta todellisuudessa mitään, esittämättä ainuttakaan rakentavaa ehdotusta, on politiikan kulmakiviin kuuluvia avuja."Tase pappa"
1971, tulin armeijasta, sukuni vaati minua mukaan poliittisiin leikkeihin.
Demareja kun kaikki olivat, menin mukaan ja pääsin nuorisolautakunnan osaksi, olin maksava jäsen, vaikka armeija-ajan sain anteeksi.
Minä opin siellä paljon, kovin tarpeellista en.
Mutta minä opin puhumaan ja kirjoittamaan ihmisille tavalla joka saa heidät ajattelemaan.
Opin myöskin ymmärtämään että sanat eivät riitä kertomaan.
Vielä nytkin huomaan saman asian, sanani eivät ole kaikille ihan selviä.
Ihmiset ajattelevat aivollaan, valitettavasti.
Olisin kyllä hyvä Perus-Suomalainen, sukuni kun alkaa olla jo kuollut.
H.
- Rimmir tänään
Eiköhän olisi aiheellista EU maiden tukea toinen toisiaan nyt kun Venäjä suuntaa katseensa Kiinan ja taloudelliseen yhteistyöhön heidän kanssaan.
Tai sitten Euroopan unionin maiden alkaa katselemaan joitakin muita vientimaita tuotteilleen.- yohuuhkaja
No olihan täällä jo yksi venäläinen kenraali vai oliko vieläkin isompi sotaherra viimeksi tänään julistamassa että Suomi kuuluu heidän armeijansa alaisuuteen, hyvällä tai...
- Niet ryssille
yohuuhkaja kirjoitti:
No olihan täällä jo yksi venäläinen kenraali vai oliko vieläkin isompi sotaherra viimeksi tänään julistamassa että Suomi kuuluu heidän armeijansa alaisuuteen, hyvällä tai...
Silläpä ja siksi , Natoon. Venäjä ei meille lakia lue.
- naapurin_eki
Mikähän on syy ja mikä seurausta?
Suomen alistamista Venäjän komentoon en kyllä tuosta ihan löydä :
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288474691672.html - yohuuhkaja
Miusta kyllä Putin on tasan samanlainen Suomen ystävä kuin Brezhnev aikoinaan. Muistettakoon että ovat vahvistaneet koko ajan joukkojaan tuossa rajan takana. Ja muistihan tuo nytkin kysyä ettei vain niitä vastaan siinä itärajan lähellä nyt harjoitella...
- hämärää touhua,,,
kokojuttu on kokoomuksen tekemää schouw
että saa syyn vouhottaa natoon menosta,,
Katainen on TAAS USA:ssa mitä ihmettä ne Jutan kanssa siellä rvaa että tie on sonnalla ,,,
jokin uusi vouhotus on taas kokoomuksella menossa,
varmaan ollaan liittymässä ameriikan alusmaaksi,,, heh, - naapurin_eki
Suomi on tällä hetkellä kuin Georgia joka asukasluvultaankin samankokoinen kuin Suomi.
Jenkki ja Natokumppanuus oli niin pitkällä että luulivat Naton tulevan apuun kun aloitetaan rähinä.
Tässä "ystävät" presidentit Saakashvili ja Bush mutta kuinka kävikään?
takkiin tuli ja reilussa viikossa Venäjältä :
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/7b/MikhailSaakashvili_&_GeorgeWBush_-_FreedomSquare_Tbilisi_-_2005May10.jpg
Eli naapurisuhteet, viimeisenä ideana lähettää Hornetteja Islannin ilmatilaa valvomaan (venäläisiä koneita) saadaan kyllä rikottua ja siitä ei hyvää seuraa. - naapurin_eki
Jo on aikoihin eletty kun suurin ulkopoliittinen viisaus näyttää löytyvän persujen riveistä ? Mutta kummiskin ei muuta kuin hyvä Jussi !
http://jussiniinisto.fi/ - yohuuhkaja
Täältä ei ole hyökätty itään sitten jatkosodan alun eikä varmasti ole tarkoituskaan. Sen sijaan pitää ihmetellä miten jollakin maalla on varaa makuuttaa rajamme pinnassa massa-armeijaa vain ahteriaan raapimassa jos tänne ei kerran aiota tulla. Varsinkin kun samalla maalla ei ole varaa huolehtia kansalaisistaan.
Venäjän johto testasi herralla vieläkö täällä ovat samat pelkurit vallassa joiden kanssa he tottuivat asioita junailemaan. Muut naapurit tuossa liittyvät läntiseen puolustusliittoon heti kun mahdollisuuden saivat, täällä suometutaan taas kovaa vauhtia. - naapurin_eki
Miksiköhän suurimmat keskittymät näyttävät olevan Venäjällä sitten Jäämerellä/Pohjois-Suomessa ja toisaalta Pietarin etelä ja länsi-puolella, mm. paljon puhutut Iskander ohjukset?
Olisikohan jotain tekemistä sillä että siellä on NATO (Norja,Islanti) sekä etelässä Baltianmaat.Eipä näytä Nato tuoneen mitään esim. Virolle kun hekin halusivat Hornetit ilmatilaansa valvomaan.Sitä ei Katainen esikuntineen arvannut ilm. viedä loppuun mutta Islanti tuli tilalle kuitenkin.
Jokainen tai ainakin suurin osa kyllä tajuu mitä teatteria tää kaikki touhu on.
Varsovan-liitto katosi maailman kartalta ja samoin soisi käyvän Natollekin, josta tullut samanlainen uskonkappale kuin Hitlerin Saksasta jokunen vuosi sitten joillekin.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288474837182.html
" Olkoot Venäjä kuinka heikko tahansa niin se ei ole koskaan liian heikko Suomelle"
Ei pelkuri vaan reaalipolitikko J.K.Paasikivi muistelmissaan viime sotien jälkeen.- yohuuhkaja
Nin, siksi on ääliömäistä kuvitella pistävänsä sille yksin kampoihin...
yohuuhkaja kirjoitti:
Nin, siksi on ääliömäistä kuvitella pistävänsä sille yksin kampoihin...
"yo-huuhkaja"
Olen vähän samalla kannalla kuin "hämärää touhua" nimimerkki.
Kekkosen tavoin, on lähetetty tarkoitushakuinen nootti Neuvosto-Natolle.
Venäjä ei enää jaksa kestää Ruotsi-Suomi- järjestelmän epäluotettavuutta, vaan haluaa tänne selvät sävelet, jotta Venäjä voisi rauhassa keskittyä "Keltaiseen vaaraan".
Muistutan myös, että Aunuksen porukasta puhutaan Aunuksen retkeläisinä, vähän sama juttu kuin tämän päivän Occypy- liike, joka lapsellisuuttaan haluaa "vallata" alueita, kuten Greenpeace.
Paitsi Greenpeacesta poiketen, ei halua tehdä sillä rahaa.
Aunuksen juttu ei ollut Suomen liike valtiona.
Valtiona me hyökkäsimme Neuvostoliittoon vain kerran, Jatkosodan alussa.
Sinne päin hyökkäsimme Talvisodassa, mutta omalla maaperällämme, sekin hyökkäys oli surkeaa sotilaallista epä-asiantuntemusta.
Suomalainen sotilas on kaukana Saksalaisesta, Suomalainen taistelee raivokkaasti vain puolustaessaan maataan.
Kuten viittasit, minäkin haluan NATO: n
H.- ihmisten arkea

H.Eu-maista Kreikka ja Turkki, Virokin on Natomaita,
se villakoiran ydin on missä?
Mitkä lie Venäjän suhteet näihin maihin, Viron kanssa ystävälliset välit, mutta..
Kreikan kriisi puhuttaa vielä pitkään, on myös katastrofialueilla työskentelevän
lääkärijärjestön viestejä julkisuudessa, että Kreikan kansalaisilla joillakin alueilla
ihan humanitäärinen katastrofitilanne, kun rahaa ei kansalla ole, ei ole myöskään sähköä, lämpöa, ruokaa, varaa sairaanhoitoon, lääkkeisiin kun sairausvakuutus on mennyt vanhaksi ja uutta ei saa.
En sanoisi että Natojäsenyys noilla tiedoilla on ikinä ollut mikään kansan etu.
Rahat on menny jonnekin valtiolta, ei tukemaan kansan selviytymistä arjesta.
Puhumattakaan pakolaisista siellä -- ongelmia riittää. ihmisten arkea kirjoitti:
Eu-maista Kreikka ja Turkki, Virokin on Natomaita,
se villakoiran ydin on missä?
Mitkä lie Venäjän suhteet näihin maihin, Viron kanssa ystävälliset välit, mutta..
Kreikan kriisi puhuttaa vielä pitkään, on myös katastrofialueilla työskentelevän
lääkärijärjestön viestejä julkisuudessa, että Kreikan kansalaisilla joillakin alueilla
ihan humanitäärinen katastrofitilanne, kun rahaa ei kansalla ole, ei ole myöskään sähköä, lämpöa, ruokaa, varaa sairaanhoitoon, lääkkeisiin kun sairausvakuutus on mennyt vanhaksi ja uutta ei saa.
En sanoisi että Natojäsenyys noilla tiedoilla on ikinä ollut mikään kansan etu.
Rahat on menny jonnekin valtiolta, ei tukemaan kansan selviytymistä arjesta.
Puhumattakaan pakolaisista siellä -- ongelmia riittää."ihmisten arkea"
Kuten Paasikivi aikoinaan sanoi: Kannattaa katsella karttaa.
Tänä päivänä katselun aiheisiin pitää liittää raha ja öljy.
Noiden katselemiseen pitää piirtää uusi maailmankartta.
Pikkuvaltio ei merkitse koskaan mitään, jos se ei sijaitse tärkeällä paikalla, ja niiden valtioiden elämään ei puututa muuten kuin keräämällä rahaa.
Olisi hölmöä tuhlata rahaa jonkun kylänmummon leipomon tukemiseen.
Neuvostoliitto ei koskaan aikaillut siirtäessään tai tappaessaan kansanosia, tarpeensa mukaan, jostain syystä sitä ei vieläkään rinnasteta muinaiseen Saksaan.
Inhimillisyys on tarkoitettu vain pienelle, mitättömälle ihmiselle.
H.- yohuuhkaja
hunksz kirjoitti:
"yo-huuhkaja"
Olen vähän samalla kannalla kuin "hämärää touhua" nimimerkki.
Kekkosen tavoin, on lähetetty tarkoitushakuinen nootti Neuvosto-Natolle.
Venäjä ei enää jaksa kestää Ruotsi-Suomi- järjestelmän epäluotettavuutta, vaan haluaa tänne selvät sävelet, jotta Venäjä voisi rauhassa keskittyä "Keltaiseen vaaraan".
Muistutan myös, että Aunuksen porukasta puhutaan Aunuksen retkeläisinä, vähän sama juttu kuin tämän päivän Occypy- liike, joka lapsellisuuttaan haluaa "vallata" alueita, kuten Greenpeace.
Paitsi Greenpeacesta poiketen, ei halua tehdä sillä rahaa.
Aunuksen juttu ei ollut Suomen liike valtiona.
Valtiona me hyökkäsimme Neuvostoliittoon vain kerran, Jatkosodan alussa.
Sinne päin hyökkäsimme Talvisodassa, mutta omalla maaperällämme, sekin hyökkäys oli surkeaa sotilaallista epä-asiantuntemusta.
Suomalainen sotilas on kaukana Saksalaisesta, Suomalainen taistelee raivokkaasti vain puolustaessaan maataan.
Kuten viittasit, minäkin haluan NATO: n
H.Aunus-sekoilu oli valtion epävirallisessa suojelussa mutta kun kävi miten kävi, hylättävähän se oli ettei olisi nolosti käynyt.
Ja kuten olen maininnut, sen jälkeen kun Halonen-Tuomioja mokasivat kahdestaan Euroopan Unionin oman puolustusliiton (WEU) kehittämisen, ei meille muuta jäänyt kuin NATO. Kun Venäjä hyökkää tänne, se sen paremmin kuin Venäjäkään ei enää käsittele hakemuksiamme haimme sitten minne hyvänsä...
- naapurin_eki
Mikähän mahtaa olla suhde Nato kannatuksen ja vastustajien välillä tänä-
päivänä ?
Eipä silti että kansan mielipidettä loppujen lopuksi kysytään, koska kansahan ei osaa näin vaikeita päätöksiä tehdä edes neuvoa-antavasti ajattelevat Katainen ja kumppanit kuitenkin.
Toi tuli vaan mieleen kun varsinkin Sanoma OY:n palstoilla on kirjoitusten mukaan näitä uusioNato käännynnäisiä jotka ikäänkuin saivat uuden herätyksen ja valaistuksen tämän venäläis kenraalin puheen jälkeen:)
No Erkon lafkan Nato kannatus ihan julkinen juttu jo vuosia ollut.
Jos on käynyt Suomi24:n NATO-keskustelupalstalla muutaman kerran niin viimeistään sitten huomaa kuinka vuosi vuoden jälkeen tää kina jatkuu eikä siitä sen valmiimpaa tule, varsinkin kun asialla on vielä ääriainekset niin oikealta kuin vasemmaltakin.
Varsinkin silloin kun höyrypäiset sotahullut puolustaa tätä Liittotumista tulee halu jättää tämä tämä taistelutanner kokonaan väliin.- yohuuhkaja
Kansalta kysytään aina silloin kun ei haluta muuttaa mitään.
Aina yli kolmasosa vastustaa kaikkea ajattelematta edes koko asiaa.
- naapurin_eki
No, Kieltolaki kumottiin ja EU:hun liityttiin vuosina 1931 ja 1994 neuvoaantavan kansanäänestyksen jälkeen,ne muut olleetkin enempi kunnallisia.
- yohuuhkaja
Niin ja viimeksi presidentti valittiin homoilla pelottelemalla....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647