Viikko sitten demarit kokoustivat joukolla. Televisiosta katsellen kokous muistutti enemmän nuorten kesäleirin illanviettoa kuin vakavasti otettavan puoleen kokousta. Siksi kokouksesta raportoitiin vain puheenjohtajan kampaus ja uusien varapuheenjohtajien nuoret iät, ikään kuin ikä olisi älyä merkittävämpi valintakriteeri.
Toimittajilta jäi kai siksi huomaamatta se, että puolue ilmoitti kokouksessa haluavansa korottaa kunnallisveroja kaikissa Suomen kunnissa. Outo teema syksyn kunnallisvaaleja ajatellen, rehellinen ja raikas toki, mutta outo yhtäkaikki.
Kokouksessa päätettiin nimittäin, että kaikkia kuntia vaaditaan työllistämään kunnan työttömät nuoret. Se tietenkin jätettiin kokousväelle kertomatta, että siihen tarvitaan rahaa. Tarvitaan, vaikka valtuustossa istuisi vain demareita. Ja millään muulla tavallahan sitä uutta rahaa ei kunnan tilille löydy kuin korottamalla kunnallisveroja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Pari homoa taisi tulla johtajistoon.