Osaisiko joku viisas kertoa minulle yliopistojen erillisvalinnoista. Yliopistoonhan voi hakea erillisvalinnan kautta, mikäli hakijalla on suoritettuna alalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto.
Kysyisinkin nyt, mitä tämä soveltuva tutkinto tarkoittaa? Hain opiskelemaan luonnontieteiden tiedekuntaan erillisvalintojen kautta (Biologia). Minulla on suoritettuna luonnovara-alan ammattikorkeakoulututkinto, valmistuin vuonna 2010.
Erillisvalintojen oppaassahan mainitaan, että valintaan vaikuttaa aiemman tutkinnon soveltuvuus ja opinnoissa menestyminen (hyvät tiedot).
Muutama päivä sitten sain päätöksen ja se oli hylätty. Vastaus oli, että olen suorittanut kyseisen tutkinnon hyvillä tiedoilla, mutta tutkinto ei ole soveltuva. Mitään muuta kirjeessä ei lukenut.
Olen todella ymmälläni. Mikä sitten on soveltuva tutkinto? onko niitä missään listattuna? Kyseisen yliopiston erillishaun oppaassa näitä tutkintoja ei ole mainittu, enkä myöskään ole löytänyt tietoa netistä. Olen tutkinut myös muiden yliopistojen erillisvalintojen hakuoppaita, eikä niistäkään ole löytynyt tarkempaa tietoa kuin tuo mystinen toteamus soveltuvasta tutkinnosta.
Kysynkin nyt että tietääkö joku mistä voin saada selville, mitä ovat ne tutkinnot jotka kelpuutetaan soveltuviksi jos mielii biologiaa opiskelemaan?
Erillishakujen metodit näyttivät vaihtelevan melko paljon eri yliopistojen välillä. Joihinkin tuli hakulomakkeen lisäksi toimittaa myös ns. motivaatiokirje ja selostus tulevista opinnoista (pääaine, sivuaine) sekä mahdollisten täydentävien opintojen suoritusaikataulusta. Yliopistoon jonne hain, tuli toimittaa vain hakulomake, sekä oikeaksi todennettu jäljennös tutkintotodistuksesta.
Kysyisinkin nyt, kannattaako tuosta päätöksestä valittaa? Ja tietääkö joku, onko minulla mahdollisuus päästä opiskelemaan jos suoritan täydentäviä opintoja?
Olisin erittäin kiitollinen vastauksesta!
Neuvoja kaivataan!
2
158
Vastaukset
- Tiedonantaja
"Kysynkin nyt että tietääkö joku mistä voin saada selville, mitä ovat ne tutkinnot jotka kelpuutetaan soveltuviksi jos mielii biologiaa opiskelemaan?"
Ainoa oikea vastaus tähän ketjuun on, että kysy suoraan hakemasi yliopiston opintotoimistosta. He ovat ainoita jotka voivat vastata tähän täsmällisesti ja oikein. Se on kyllä yliopiston päätösvallassa oleva asia, mikä on soveltuva tutkinto.
Yliopiston tekemistä päätöksistä voi valittaa yliopiston elimille ehkä aikarajattuna aikana ja sen jälkeen vielä hallinto-oikeuteen ja ehkä jopa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. - 3+2
Kannattaa suorittaa avoimen opintoja ja hakea uudestaan.
Valittaminen on ihan turhaa, se vie vain instanssien aikaa ja resursseja. Jos sinua ei nyt ole haluttu opiskelemaan, lue lisää ja hae uudelleen.
Kannattaa kysyä yksityiskohdista yliopistosta suoraan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760