Hiipuviin asuntomarkkinaliekkeihin .

heitetään nyt korkobensaa!!!!!!!!!!!!!

senhän piti käydä simona ja totuus taas mediassa.

Asuntomarkkinoista tulee nyt liian ruusuinen kuva alhaisten korkojen vuoksi, varoittaa Hypoteekkiyhdistys.

"Hiipuviin asuntomarkkinaliekkeihin heitetään nyt korkobensaa", Hypo maalailee keskiviikkona julkistamassaan analyysissa.

"Asuntolainanottajalle ja asuntolainavelalliselle korkotaso asuntolainamarkkinoilla antaa asiakkaille aivan liian ruusuisen kuvan."

Arvio muistuttaa, että pankkien oma jälleenrahoitus finanssimarkkinoilla on kriisin myötä tullut aika ajoin mahdottomaksi. Se heikentää luotonantoa ja nostaa marginaaleja.

Suomessa Euroopan keskuspankin LTRO-hätälainaoperaatio kohensi kuluttajien luottamusta.


"Yltiöhalpa ja koko ajan halventuva korkoympäristö ovat erityisesti loppukeväänä nostaneet hiipivää asuntokauppavolyymiä ylös."

Hypon mukaan asunnot kallistuvat nyt 1-2 prosenttia vuodessa Suomessa. Mutta koska inflaatio on 3,1 prosenttia, asuntojen reaalihinnat ovat miinuksella. Uusien asuntojen hinta on kuitenkin noussut inflaatiotakin nopeammin, Hypo toteaa.

Eli toisin sanoen meillä on valtava kupla .Kukaan ei maksa enään mitään -romahdus on lähellä.
465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos luotonanto kerran on vaikeutumassa niin eikö nyt kannattaisi ostaa asunto velaksi, kun huomenna ei pankki välttämättä anna lainaa.

Miten niin "kukaan ei maksa enää mitään" -romahdus. Kyllä vuokralainen aina maksaa. Jos ei maksa niin uusi tilalle. Tuollainen romahdus voi tulla vain, jos asuntoja on liikaa.

Äänestä

"Hypon mukaan asunnot kallistuvat nyt 1-2 prosenttia vuodessa Suomessa. Mutta koska inflaatio on 3,1 prosenttia, asuntojen reaalihinnat ovat miinuksella. Uusien asuntojen hinta on kuitenkin noussut inflaatiotakin nopeammin, Hypo toteaa."

- Tuossahan se on todistettuna, (vanhojen, ei siis uusien) asuntojen reaalihinnat ovat syöksykierteessä. Tänään 100 000 euron arvoisen asunnon saa vuoden kuluttua pilkkahintaan 101 000- 102 000 eurolla. Samaan aikaan vuokrakuluja tulee helposti 7 000 euroa tuon arvoisessa asunnossa tuhnuttelemalla. Kyllä nyt tuhnut tekevät kovaa tiliä asuntojen reaalihintojen romahtaessa!!! !!1!!!1! !!1!!! 1½

Äänestä
  • Aaa, mutta et ottanut huomioon inflaation vaikutusta. Ensi vuonna vuokrakuluja tulee nimittäin tällä inflaatiovauhdilla 7217 euroa. Siinä missä tänä vuonna sadan tonnin asunnon saa noin 14,29 vuoden vuokrilla, joutuu siitä ensi vuonna pulittamaan enää noin 14,06 vuoden vuokrat!

    Palkkasi on sama tänä ja ensi vuonna.

    Äänestä

  • matikassa nolla kirjoitti:

    Aaa, mutta et ottanut huomioon inflaation vaikutusta. Ensi vuonna vuokrakuluja tulee nimittäin tällä inflaatiovauhdilla 7217 euroa. Siinä missä tänä vuonna sadan tonnin asunnon saa noin 14,29 vuoden vuokrilla, joutuu siitä ensi vuonna pulittamaan enää noin 14,06 vuoden vuokrat!

    Palkkasi on sama tänä ja ensi vuonna.

    Plus sitten tietysti se vuokralla asuttu vuosi, jonka odottaa eli meneekin koko kuviossa 15,06 vuoden vuokrat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luki. kirjoitti:

heitetään nyt korkobensaa!!!!!!!!!!!!!

senhän piti käydä simona ja totuus taas mediassa.

Asuntomarkkinoista tulee nyt liian ruusuinen kuva alhaisten korkojen vuoksi, varoittaa Hypoteekkiyhdistys.

"Hiipuviin asuntomarkkinaliekkeihin heitetään nyt korkobensaa", Hypo maalailee keskiviikkona julkistamassaan analyysissa.

"Asuntolainanottajalle ja asuntolainavelalliselle korkotaso asuntolainamarkkinoilla antaa asiakkaille aivan liian ruusuisen kuvan."

Arvio muistuttaa, että pankkien oma jälleenrahoitus finanssimarkkinoilla on kriisin myötä tullut aika ajoin mahdottomaksi. Se heikentää luotonantoa ja nostaa marginaaleja.

Suomessa Euroopan keskuspankin LTRO-hätälainaoperaatio kohensi kuluttajien luottamusta.


"Yltiöhalpa ja koko ajan halventuva korkoympäristö ovat erityisesti loppukeväänä nostaneet hiipivää asuntokauppavolyymiä ylös."

Hypon mukaan asunnot kallistuvat nyt 1-2 prosenttia vuodessa Suomessa. Mutta koska inflaatio on 3,1 prosenttia, asuntojen reaalihinnat ovat miinuksella. Uusien asuntojen hinta on kuitenkin noussut inflaatiotakin nopeammin, Hypo toteaa.

Eli toisin sanoen meillä on valtava kupla .Kukaan ei maksa enään mitään -romahdus on lähellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu