Taisteluharjoituksessa tankki tulee täydellä höyryllä suoraan kohti. Kääntyy 5 metriä ennen.
Olet vartiossa ja koko kahden tunnin ajan käy ukkonen.
Kesäyö ja juokset pitkin mettiä kun komppania etsii vihollista.
Sisupasimaastoautolla pitkin mettiä. Päässäkolisee.
elämyksiä armeijassa
2
265
Vastaukset
- ihana (h)intti
Parasta intissä oli miesten välinen kirjaimellinenkin läheisyys, ja kovissa tilanteissa kehittynyt veljeyttä syvempi elimellinen kiintymys. En ikinä olisi rohjennut kokeilla homoseksiä siviilissä.
- Telakoituminen yms.
Armeijassa telakoidutaan ja häntäillään.
Armeijassa häntäily tarkoittaa nimenomaan kalun laittamista takapuoleen ja telakoituminen kalujen asettamista vastakkain. Taitaa olla varuskunnallisia eroja.
Esinahkojen vetäminen vuorotellen toisen terskan päälle kuitenkin kuulostaa jotenkin oudolta. En ole koskaan törmännyt tuollaiseen. Aina on vain kalun päitä vain kosketettu vastakkain ja se on sitten siinä.
Meillä oli tapana läpsiä pepulle leikkisästi toisia varusmiehiä ja joskus jopa hieman kouriakkin. Kyllähän se johti sitten välillä kurinpidolliseen seuraamukseen, jos liian nuori skappari saattui näkymään, mutta kanta-aliupseeristo ja etenkin vanhemmat upseerit kyllä ymmärsivät. :) Leireillä erityisesti metsän siimeksessä lasti lensi, eikä sitä niin häpeilty pyytää kaverilta apua...
Sanontahan kuuluu, että hyvä sotilas ampuu kahdella "tykillä."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760