Assan parkkipaikalla farmari peruutti päälleni

Kattoa myöten täyteen pakattu farmari peruutti yllättäen päälleni ollessani poistumassa normaalisti parkkipaikalta. Peruuttaneen auton kuljkettaja myönsi rikkeensä ja kertoi vakuutusyhtiönsä.

Vakuutusyhtiöstä kuitenkin kerrottiin seuraavana päivänä, että ajaja oli peruuttanut tunnustuksensa ja että minä olin myös syyllinen koska olin ajanut peruuttamaan aikovan auton takana. Farmarin kuljettaja oli kuulemma katsonut tausta- ja molemmista sivupeileistä, ettei ketään ollut takana. Molemmat osapuolet maksaisivat omat vahinkonsa. Molemmilla oli sama vakuutusyhtiö.

Volvo-merkkisen farmarin puskuriin tarttui maalia ovestani, joka sensijaan meni liki puolen metrin matkalta kokonaan rusinaksi. Korjaus maksoi silloin kolme tonnia.

Valitin asiasta vakuutusoikeuteen, ihmetellen, että juuri tällaisia tapauksia varten kait vakuutus oli olemassakin. Ei auttanut. Vastaus oli tyly: parkkipaikalla sattuneisiin kolareihin ovat aina molemmat syyllisiä!

Näin se oikeus toteutuu! Mitä tästä opimme? Aina täytyy kutsua poliisi paikalle tai ottaa heti yhteyttä seutukunnan parhaaseen asianajajaan. Tyhmyydestä sakotetaan: mitäs menit uskomaan sievää naiskuskia?
197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyse on TLL 5 §:n ja 20 §:n mukaisesesta rikkeestä, joka vanhenee kahdessa vuodessa. Jos aikaa ei ole kulunut kauempaa, voit tietysti tehdä poliisille rikosilmoituksen jälkeenkin päin. Jos juttu päätyy käräjille todennäköisesti siellä voitat, jolloin korvaus menee kokonaan hävinneen piikkiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Höynäytetty ukko kirjoitti:

Kattoa myöten täyteen pakattu farmari peruutti yllättäen päälleni ollessani poistumassa normaalisti parkkipaikalta. Peruuttaneen auton kuljkettaja myönsi rikkeensä ja kertoi vakuutusyhtiönsä.

Vakuutusyhtiöstä kuitenkin kerrottiin seuraavana päivänä, että ajaja oli peruuttanut tunnustuksensa ja että minä olin myös syyllinen koska olin ajanut peruuttamaan aikovan auton takana. Farmarin kuljettaja oli kuulemma katsonut tausta- ja molemmista sivupeileistä, ettei ketään ollut takana. Molemmat osapuolet maksaisivat omat vahinkonsa. Molemmilla oli sama vakuutusyhtiö.

Volvo-merkkisen farmarin puskuriin tarttui maalia ovestani, joka sensijaan meni liki puolen metrin matkalta kokonaan rusinaksi. Korjaus maksoi silloin kolme tonnia.

Valitin asiasta vakuutusoikeuteen, ihmetellen, että juuri tällaisia tapauksia varten kait vakuutus oli olemassakin. Ei auttanut. Vastaus oli tyly: parkkipaikalla sattuneisiin kolareihin ovat aina molemmat syyllisiä!

Näin se oikeus toteutuu! Mitä tästä opimme? Aina täytyy kutsua poliisi paikalle tai ottaa heti yhteyttä seutukunnan parhaaseen asianajajaan. Tyhmyydestä sakotetaan: mitäs menit uskomaan sievää naiskuskia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu