Mitä yksinäisen juhannus näyttää? Muut menossa mökeilleen perheineen, minulla ei ole yksin varaa vuokrata mökkiä, tai lähteä matkoille.
En viitsi tuppautua kenenkään mökille kutsuttamalla itseäni mukaan.
Olen vaaleahko nainen.
Katsotko minulle?
2
54
Vastaukset
Hei
en osaa nähdä aikoja, mutta voi kertoa sinulle noin yleensä jotakin.
sinä olet henkisesti rikas ihminen. olet kokenut jonkin ikävän menetyksen, mikä kirpaisi pahan kerran. mutta se on nyt mennyt menojaan.
olet kovin toiveikas ja arvostat kotia ja asumista kovasti. koti on sinulle niin tärkeä, että olisit valmis sijoittamaan siihen paljon enemmänkin, kunhan sellainen tilaisuus tulee/tulisi.
toiveissasi on selvät kuviot, olet kuitenkin vahvoilla siinä, että joskus on osattava myös olla itsekseen. ikävältähän se yksinäisyys tuntuu, mutta kuitenkin osaat tehdä olosi mukavaksi myös kotona.
kyllä minä miespuolisen henkilönkin sinulle näen, hän on nuorempi kuin sinä. voisikohan hän olla perheenjäsen tai sukulainen, kuitenkin hän liittyy kotiisi. eli hän tulee sinun luoksesi.
koti on sinun linnasi. ja minusta sinä muutat vielä paljon "runsaampaan" kotiin myöhemmin. siellä on kaikenlaista hienoa, ja sinä saat arvostusta osaksesi.
t. Keskiyö- Kesä ja kärpäset*
Kiitos. Nuorempi hlö on varmaankin poikani. Jäin miettimään kun mainitsit "runsaampi" koti? kuinka sinulle tämä näytettiin, voitko kertoa hieman tarkemmin?kiitos.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p545666Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "732782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella182000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401885Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1601815- 181771
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5152881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy811141Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965