Katselin tv 1:ltä tulleen pitkän ohjelman eduskunnassa annetusta tiedotuksesta kuntauudistuksesta ja siitä käydystä keskustelusta. Monta kertaa sai nauraa, sellaista teatteria se oli! Komediaksi sen kepun edustajat tekivät ja persut saivat siinä sivuosan.
Mari Kiviniemen sisälukutaito on erinomainen, sen hän näytti lukiessaan paperista pitkän vuodatuksensa, vaikka hänen kehonkielensä ajoittain paljastikin hänen epäuskoaan lukemaansa, olisiko paperi ollut muiden kirjoittama. Varsinainen debattiosuus oli hauskinta. Kuinka ihmiset voivatkaan yrittää vakavalla naamalla esittää sellaista soopaa, johon eivät taatusti usko itsekään. Soininkin kädet huitoivat kuin tuulimyllyn siivet, kun sanat eivät riittäneet hänen paatostaan kyllin pontevasti purkamaan.
Demarien Antti Lindtmanin toteamus oli hyvä, eikä siihen kepupoliitikoiltakaan poikkipuolista näkemystä tullut. Hän nimittäin sanoi, että viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kepu on ollut johtava hallituspuolue 12 vuotta, mutta nyt heidän puheistaan saa sen käsityksen, että kaikki paha juontuu siltä ajalta, sillä nythän tässä yritetään jatkaa vain sitä, mitä kepu silloin teki ja pani alulle mm. Paras-hankkeellaan, ja nyt kepu kaiken sen tuomitsee. On se ihmeellistä – kun kepu on vallassa ja tekee silloin kyllä ihan oikeitakin tekoja, se vallasta syrjään jouduttuaan tuomitsee jyrkästi sen, että toiset jatkavat niiden samojen tekojen tekemistä! ”Väärin sammutettu”, sanoi se syrjään joutunut palopäällikkö, kun tuli palopaikalle, ja näki palon sammutetuksi, mutta kepupoliitikko varmaan sanoisi myös ”väärät sammuttajat”.
Kuntaministeri Henna Virkkusen esiintyminen ja hänen puheenvuoronsa vakuuttivat minut siitä, että kyseessä on erittäin tarmokas, selkeänäköinen ja –sanainen nainen. Hänestä kokoomus hyvinkin saattaa vielä saada samanlaisen rautarouvan, jonka demarit ovat saaneet Jutta Urpilaisesta. Myös mainittu Lindtman, demarien Kalliorinne ja ehkä pieneksi yllätyksekseni myös Maria Guzenina-Richardson tekivät varsin myönteisen vaikutuksen järkevillä ja selkeillä esityksillään.
Enpä käy tuota nähtyä enempää kertailemaan, sillä kyllä varmaan useimmat täällä sen katsoivat, varmaan myös palstan kepulaiset, jos malttoivat hetkeksi poistua kepupalstalta. Sen sijaan vielä vähän palstalla nähdystä:
Olen luullut, että palstan kepulaiset olisivat vain värisokeita, kun näkevät minutkin punikkina, mutta kyllä sokeus on vakavampaa. Kun tuossa profiilikuvassani ylläni oleva jokseenkin uusi eikä ihan halpa musta puku näkyy heidän silmissään kauhtuneena, hohtavan valkoinen paitani kellastuneena, ja myös varsin uusi hopeanharmaa solmioni haalistuneena. Sinibarettini on kyllä vanha, viimeiseltä YK-reissultani tuotu, mutta sitä ei ole nähty haalistuneeksi, vaikka se sellainen hieman saattaa ollakin.
Luulenpa, että nuo näkyjään esittäneet eivät ole kyvykkäitä neuvomaan minua pukeutumisessa sen paremmin kuin missään muussakaan, sillä ehkäpä kaapeissani on laajempi valikoima pukuja ja muita asusteita kuin heillä, ja käyn useammin tilaisuuksissa, joissa edellytetään tietynlaista pukeutumista.. Mustia ja tummansinisiä pukujakin on useita, joukossa myös pari kaksirivistä, joista toinen on ylläni tässä toisen profiilini kuvassa; tsiigailkaapa nyt sitä kepulaiset muotigurut ja antakaa lausuntonne:
http://www.suomi24.fi/yhteisö/sites/suomi24.fi.yhteisö/files/imagecache/mina-profile-full-490/4de/9a0/c7011dcdfb754b9487f43ba8b7fbf7e1.JPG?4104096710
No, en jää niitä lausuntoja seuraamaan, enkä muutakaan täällä, ja tämäkin tuloni oli aikomaton, kun vasta kepun puoluekokouksen jälkeen minun piti avaus tehdä, mutta tuo teatteri eduskunnassa oli sellaista, että täytyi siitä tulla antamaan arviointinsa. Kun nimittäin silläkin alueella uskon olevani pätevämpi kuin palstan kepulaiset, jotka eivät paljon teattereissa käyne; ei sellaisia heidän periferiassaan paljon lienekään, ja jos onkin, eivät he malta poistua kepupalstalta teatterinäytöksenkään ajaksi.
Mitä teatteria!
2
70
Vastaukset
- Parempipantteri
Näennäiskuuleminen ei ole demokratiaa vaikka sitä sen kaavun alle yritetäänkin tunkea.
Kokoomuksessa näkyy selvästi vähäisestä kokonaisymmärryksestä ja valtaan pääsyn hybriksestä syntynyt keskinkertaisuuksien komentokohellus. Asia ei muuksi muutu vaikka sitä yritetäänkin pehmentää.
Demaritkin näyttävät olevan aina opportunistin mieltä. Kaiken kukkurana tuolla koko Suomen identiteetille tuhoisalla puolueella on märkäkorvajohto.
Keskusta esitti ihan asiallisia kysymyksiä, kuten myös perussuomalaiset. Sinä vain et piruparka saa niitä värillisiä laseja silmiltäsi.
P.S. Baretin tultua väessä laajempaan käyttöön, sitä meillä nuoret kutsuivat homonhoukuttimeksi. Se on ihan taivahan tosi. - demuguzetusta
Jos yhtään ymmärtää suomen kieltä ja puhutun tai kirjoitetun tekstin sisältöjä, ei voi sanoa peruskoululainen Guzeninan esityksiä järkeviksi tai selkeiksi.
Ne ovat sekavaa, sisällyksetöntä puppua, jossa satunnaisessa järjestyksessä esiintyy käsillä olevaan asiaan löyhästi liittyivä sanoja. Siis pelkkää poliittista jargonia vailla asiantuntemusta ja ymmärrystä.
Hyvä mies, terästäydy, äläkä tyydy demari guzetukseen.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663