Miten unohtaa epätoivoinen ihastus?

Ota siihen yhteyttä tai sit vaan annat ajan tehdä tehtävänsä. Mihin sä oikein ihastuit siinä josset ole kunnolla nähnyt?

vedä perseet olalle ja runkkaa nii helpottaa

Millä kurssilla? ota yhteyttä vaan tuskin siitä kukaan pahoittaa mieltänsä, päinvastoin.

En mä tiedä oikein itsekään mihin mä ihastuin.. siitä on jo aikaa. Aika hassua vaan, en edes muista nyt koko tyyppiä ulkonäöltä. Muistan vaan habituksen, joka jollain tavalla vetosi. Aika vaikea sitä on ottaa yhteyttä kun ei tiedä tyypin nimeä saati mitään muutakaan.. njaah aika epätoivoista. Yritän vaan unohtaa koko jutun, ihmisiä tulee ja menee. Taisin olla ihatunut itse ihastumisen tunteeseen. :D Olisi vaan kiva kuulla samanlaisia tarinoita muilta, kohtalotovereita please?

Yritä löytää mielenkiintoisia ihmisiä ja tutustua sitä kautta johonkin kivaan tyttöön, paras tapa unohtaa joku. Monta kuukautta ihastuneena aikakaan ei ole mikään nopea lääke. Sama tilanne itsellä mutta kyseessä tyttökaveri johon huomasin ihastuneeni viikko sitten.

Ota yhteyttä. Aina kannattaa yrittää :).

TÄYSIN sama stoori. Et ole yksin asian suhteen...

En halua enää edes ihastua, kai ne kokemukset lopulta turruttaa ihmisen täysin. Ja iän myötä ei enää ajattele niin sinisilmäisesti, osaa ajatella asioita jo vähän eri näkökulmasta.

Ihmetyttää se miten melkein kaikki kaverini, jotka ovat jollain tavalla syrjittyjä, ei mitenkään erityisen nättejä tai sosiaalisia ovat löytäneet vierelleen kumppanin. Ehkä se johtuu siitä, että he uskovat itseensä vaikka eivät olekkaan mitään prinsessoja. Itseni on vaikea kuvitella seurustelevan kenenkään kanssa, en ole koskaan tavannut poikaa jonka kanssa olisin tuntenut molemminpuoleista yhteyttä. Harmittaa myös se, että ainut poika joka on koko elämäni aikana pyytänyt minua ulos ja osoittanut kiinnostusta on minulle pelkkä kaveri. Pelkään, että kaverisuhteemme turmeltuu juuri tuon pojan ainaisen yrittämisen ja esittämisen takia. Olen myös huomannut, että juurikin tuossa pojassa on jotain kummallisia luonteenpiirteitä, jotka vastaavat erääseen henkilöön joka satutti minua kun olin pieni. No, mutta elämä on kummallista. Yksinkin oppii elämään ja se voi olla jopa mukavaa. Mutta aika vaikea ketään on löytää, ellei pidä edes itsestään.

Mä en usko että kukaan on ruma. Mutta se itsesääli ja siinä houkuttelevassa tunteessa pyöriskely ettei ikinä saisi ketään eikä kukaa kiinnostu, se on rumaa. Rumuus on jotain mikä tulee sisältäpäin, aivan kuten kauneuskin.
Itse olen myös täysin seurustelematon ja kokematon tyyppi, mutta koitan opetella eroon tuosta typerästä itsesäälissä kieriskelystä. Ja jos itse uskoo ettei löydä ketään, ei varmana löydäkään kun niin on päättänyt.