Vanhempien jaksamisesta

äitivain

Tosi huono konsepti tuo lapsiluvun totaalinen kontrolloimattomuus. Oon sitä mieltä että parhaimmillaan tuloksena on onnellinen perhe, joka on täynnä rakkautta. Mutta ne muut tarinat, joista ei Päivämies kerro, voivat olla tosi traagisia. Esim. Nuori pari meni naimisiin 19 vuotiaina, 3:n lapsen jälkeen äiti valitteli väsymystä ja 4:n jälkeen äiti masentui, 5:n jälkeen kielsi uskon ja erosi miehestään ja vuosien jälkeenkään ei ole löytänyt tasapainoa ja käy edelleen rajuja huoltajuusriitoja. Eikä tämä ole ainut traaginen tarina. Tiedän useamman vl -perheen, missä elämä ajautuu kaaokseen ja koko perhe on kärsinyt.

SRK:n kotityöryhmät ym. lastenhoitoapu on vain tekohengitystä vl- perheiden ongelmiin. Todellista rakkautta olisi purkaa valtava pelko(kadottava synti), mikä on vuosikymmenien kuluessa onnistuttu luomaan ehkäisyä ja perhesuunnittelua kohtaan. Voitaisi vaihteeksi puhua esimerkiksi vanhempien voimavaroista ja vanhemmuuden vastuusta. Jeesus sanoo, joka hoivaa Yhdenkin!" näistä pienimmistä----

Vanhemmuus ei ole mikään ehtymätön luonnonvara. Erilaiset elämäntilanteet ja lapsien vaativuus voivat luoda painajaismaisia yhtälöitä. Lapsimyönteisyys voi muuttua lapsikielteisyydeksi. Lähtökohtainen hyvä voi muuttua pahaksi.

15

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • leipäpapit apuun

      Kummallinen uskonto! Ensin pelastettiin suutari Andersson jne hallelujaa. Äidit on tallottu lapset raiskattu ja nämä vanhat jäärät pitävät hampain ja kynsin kiinni uskostaan ja oikeuksistaan raiskata kaikkea liikkuvaa. Johan on kumma että ei mitään tapahdu edes kirkon taholta. Onko jotkut vaalit tulossa kun papit ja piispatkin ovat hiljaa. Voiko sivistyneessä valtiossa olla töllöjä ihmisiä että uskon varjolla tehdään mitä vaan. VL kielettävä lailla.

    • äideille tukea

      Eikö Raamatusta todellakaan löydy yhtään kohtaa joka puoltaisi naisia ja lapsia. Naisten raiskamisesta kivietään kuoliaaksi mutta tämä usko taitaa jakaa pyhäkoulutarroja. Hemesti ja mikä lie armonoppilas on ottanut asiakseen polustaa Raamattua mutta ei ihmisiä
      Jumalan siunasta huuhetaan pitkin peltoja mutta pienistä ihmisistä ei välitetä.
      Täytyykö meidän jumalattomien tulla lastenauttajiksi ja tukemaan alistettuja naisia.
      Minä tiedän 32v naisen jolla on 9 lasta. Täysin elmäänsä kyllästyneen näköinen.

      • hiiteen vaan möllit

        JUmalattomien ei pidä sotkeentua lainkaan tällaisiin asioihin. Te ette tiedä mitään uskovien asioista, yksi kakara on sekin hörveltää huostaan otettuna huumeissa ja viinahöyryissä. Siellä teillä riittä töitä omassa jouossamme enemmän kuin tarpeeksi, pysykää siellä minne kuulutte!


      • voit ihan hyvin olla
        hiiteen vaan möllit kirjoitti:

        JUmalattomien ei pidä sotkeentua lainkaan tällaisiin asioihin. Te ette tiedä mitään uskovien asioista, yksi kakara on sekin hörveltää huostaan otettuna huumeissa ja viinahöyryissä. Siellä teillä riittä töitä omassa jouossamme enemmän kuin tarpeeksi, pysykää siellä minne kuulutte!

        Mistä tämä kaikentietävä tähän pöllähti haukkumaan. En ole Jumalaton ensinkään. Etkä säkään.
        Juu mielummin huumeissa kun lapsen sängyssä mulkkuineen. Revi siitä huru-ukko.
        Kyllä nyt ottaa päähän kun kylän ainoa sivistynyt heräsi koirimaan ihmisiä Siunausta sinullekkin.
        Meilläpäin ei tarvitse tehdä abortteja 12-15 vuotiaille tytöille jolla ei ole edes sulhasta. Meillä päin ei haukuta ihmisiä saatanaksi niinkuin teitin kokouksissa.
        Taidat olla ihan alan ihmisiä kuin nuin tarkkaan tiedät, hyvä niin kuulut sinne jossa jo olet. Saastan joukossa.


    • Arka paikka

      Löytyiskö joku raamatunlause copypastetettuna vielä jatkoksi? Eikös se ole vähän niinku VL:n tapa "keskustella"....

      • hiiteen vaan möllit

        En tunne vl- tapoja, mutta jumalattomat viimeinkin mars mars, tämä riittää mänteistä olen kurkkuani myöten jumalattomien ja ateistien ilkivallasta uskovien palstoilla.


      • Arka paikka
        hiiteen vaan möllit kirjoitti:

        En tunne vl- tapoja, mutta jumalattomat viimeinkin mars mars, tämä riittää mänteistä olen kurkkuani myöten jumalattomien ja ateistien ilkivallasta uskovien palstoilla.

        Eiköhän tämä ole ihan kaikille avoin keskustelupalsta, uskontoon, tai ihonväriin katsomatta.

        Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jokainen vakaan henkilökohtaisen vakaumuksen omaavan ei tarvitse sen enempää provosoitua, tai lähteä juupaseipästurpakiinnivääräuskoinen -väittelyyn. Vahva usko, kohdistupa se sitten vaikka keppihevoseen, kestää kyllä muunlaiset näkemyksen järkkymättä.

        Miksi tällä(kin) palstalla on jatkuvasti hiekkalaatikoilta tuttu sättiminen ja syyttely, ulos sulkeminen ja mitätöinti käynnissä? Miksei keskusteluja voida käydä asiallisesti? Miksi "keskusteluna" vastataan copypastetetuilla asiakokonaisuuksista irrotetuilla raamatunlauseilla?


      • oho sano eemeli
        hiiteen vaan möllit kirjoitti:

        En tunne vl- tapoja, mutta jumalattomat viimeinkin mars mars, tämä riittää mänteistä olen kurkkuani myöten jumalattomien ja ateistien ilkivallasta uskovien palstoilla.

        Lohdutonta sunkin elämäsi on. Voisit anoa tuettua terapiaa.
        Taitaa olla kaikki muutkin tavat hakusessa:)


    • lakihenkisyys tappav

      Äidille sitten asiaa. Vanhoillislestadiolaisuudessa hallitsee mooseksenuskoiset, eli lakihenkisyys.

      Kristuksen seurakunta uskoo ja luottaa Jeesuksen Kristukseen joka täytti lain vaatimukset kaikkine säädöksineen, ja naulitsi ne ristiin.

      Jeesuksen omia hallitsee Kristuksen rakkauden laki. Jossa me huudamme Abba Isä.

      Mooseksenuskosia hallitsee mooseksen laki, satoine eri säädöksineen, jotka eivät voi kuitenkaan ihmistä vanhurskaaksi tehdä vaan ainoastaan tekevät ihmisen elämästä maanpäälisen helvetin.

      Kristuksen uskossa hallitsevat Jumalan armo rakkaus ja anteeksiantamus Jeesuksen omat elävät levossa ja toimivat levosta käsin rakkauden voimasta. Kristuksen omien joukossa ei tunneta enää lainkaan sanoja "sinun täytyy" ja "sinä et saa." Pelkoa ei rakkaudessa ole, eli äiti jonka jaksaminen on tässä ja nyt hankkii ehkäisyn hyvällä omalla tunnolla, ja kiittää Jumalaa saamistaan lapsista. Jos myöhemmin tahtoo lisää lapsia poistaa ehkäisyn ja saa taas lapsen jos Jumala hänelle suo.

      Näin toimitaan Kristuksen seurakunnassa ja Jumalan sanan mukaisessa järjestyksessä.

    • rakkaus=ymmärtämist

      Jeesuksen antama suurin käsky: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' 31. Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole." Nämä sanat riittävät minulle äitinä suhteessa lasten vastaanottamiseen. Ja soisin, että Jeesuksen sanat menisivät muillakin ehdottomien ihmisoppien edelle. Miten sitten ymmärrän tuon käskyn? Ajattelen, että saan olla tällainen äiti, kaiklla ominaisuuksillani varustettu, myös heikoilla hermoilla ja epäkäytännöllisyydellä. Saan myös kysyä, rakastanko itseäni, jos altistun uudele raskaudelle kun kuopus on vielä pieni ja vaativa. Uskon, että siinä vaiheessa kun ajatus uudesta pienokaisesta tuottaa iloa, tiedän että raskaus on vaihtoehto. Sitä ennen ei.
      Sellainen ihminen, joka tuomitsee minut tästä valinnasta on sairas. Sairas omasta vahvuudesta ja epäterveestä uskosta, ja vahingoittaa myös omaa itseään eväämällä itseltään kyvyn todelliseen rakkauteen ja empatiaan.

    • Ihmettelen vain

      Miksi näissä keskusteluissa leimataan jatkuvasti toisia sairaiksi, hulluiksi, aivopestyiksi? Asioista voi keskustella asioina ilman sairaaksileimaamista, tai aivopestyksi nimittelyäkin... Vastaavanlainen leimaaminen ja mitätöinti muuten korostuu narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivän ihmisen käytöksessä, suosittelen tutustumaan tuohon ilmiöön.

      • 222222224r43r

        Käyttäkäämme siis aivopestyn sijasta sivistyssanasynonyymiä indoktrinoitu. Juuri siitähän uskonnossa on kyse: ihmiset saadaan pitämään totena epätosia asioita, kun niitä heille pikkulapsesta asti "opetetaan".


    • Pupu Tupuna

      Ihminen ei ole kani.

      Kun ihmiset pakotetaan lisääntymään kuin kanit, niin useimmiten on vaikeuksia tiedossa.

    • Kommentoinsivusta

      Jos ihminen ajetaan ahtaalle ja tuomitaan syntisenä kadotukseen(äiti, joka joutuu käyttämään ehkäisyä ja joutuu taistelemaan samaan aikaan arjessa jaksamisen kanssa). Hänellä on mielestäni oikeus odottaa ymmärrystä elämäntilanteelleen ja edes mielessään puolustautua tuomitsijoita vastaan, näkemällä heidän empatiakyvyttömyytensä tietynlaisena mielen sairautena. En näkisi itseään puolustavaa äitiä narsistina. Ennemminkin narsismiin taipuvaisuutta on nähtävissä heissä, jotka vaativat ja vaativat kuuliaisuutta , vaikka toinen itkisi väsymyksestä ja ahdistuksesta.

    • Ensin lapset...

      Entä lasten jaksaminen? Eräs eskarilainen kertoi ylpeenä hoitaneensa vauvaa (6kk) yksinään, kun äiti ja isä oli poissa. Onhan ne vähän "herran hallussa" lapset, niitä kun on niin paljon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      119
      7043
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      116
      4811
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      62
      4064
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      14
      3404
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      693
      2134
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      243
      1520
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1388
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1378
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      53
      1326
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      1002
    Aihe