Suomi24 fi toimituspäällikön

virallien tiedotus.. Ei koske armeijaa EIKÄ muita palveluskoiria että :) lepo.. Nyt kaikki suomalaiset jotka olette kohta kesälomlla..jätette yhden kuppila illan väliin ja luette vaikka Suomen kielen historian ja nykypäivän Päivässä, Tilaatte lemmikeille parturin sekä manikyrin ja perikyrin sekä meneet toisella viikolla Apteekkiin jolloin jätette vielä yhden kuppilan väliin sekä ostatte koko perheelle ensiapu tarvikkeet. Kiitos.

Voitteko olla nauramtta hän korkeudelleen josta tuli rokki koiran näköinen hänen egonsa ei kestä vaikka hän mielummin kuolee kuin antaa periksi ja kun täällä suomessa kuolemme eutanasiian tai kylmyyteen olemme itseksemme päättäneet että hänen korkeutensa vaatimaton palvelijansa voi myös ostaa uudet Nokian kumisaappaat että hänen korkeutensa ei tarvitse hävetä yli sata euroa maksavassa burberry sade asussa kun mammalla on vain rukka. Kiitos
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juuri tulleen tiedon mukaanVoisiko se joku jone nikula kopistella kengänsä jo ennen bussiin nousemista koska viime aikaisten titojen mukaan kakki harastajat olivat kauhissaan kun joku jone nikula kopistelee talvella kengiään ja koko bussi tärisee Sanottakoon että esimekkiä näyttäen voi kuitenkin hijemään nousta bussiin.

jos kaikki kopistelisivat kengänsä Ei niin useita liukastumisia olisi mutta liika on likaa kun koko bussi tärisee ja kun otetaan huomioon että mykät suomalaisetkin kauhistuvat voidaan sanoa että kyllä me toistkin osataan otetaan vaikka aluksi Määrittele tekstin arvo :) sekä lähdekritiikin perusteet. Kiitos

Äänestä

Eikö tälle höpöttäjälle saada porttikieltoa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

virallien tiedotus.. Ei koske armeijaa EIKÄ muita palveluskoiria että :) lepo.. Nyt kaikki suomalaiset jotka olette kohta kesälomlla..jätette yhden kuppila illan väliin ja luette vaikka Suomen kielen historian ja nykypäivän Päivässä, Tilaatte lemmikeille parturin sekä manikyrin ja perikyrin sekä meneet toisella viikolla Apteekkiin jolloin jätette vielä yhden kuppilan väliin sekä ostatte koko perheelle ensiapu tarvikkeet. Kiitos.

Voitteko olla nauramtta hän korkeudelleen josta tuli rokki koiran näköinen hänen egonsa ei kestä vaikka hän mielummin kuolee kuin antaa periksi ja kun täällä suomessa kuolemme eutanasiian tai kylmyyteen olemme itseksemme päättäneet että hänen korkeutensa vaatimaton palvelijansa voi myös ostaa uudet Nokian kumisaappaat että hänen korkeutensa ei tarvitse hävetä yli sata euroa maksavassa burberry sade asussa kun mammalla on vain rukka. Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu