http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/06/1562418/seppo-kaariainen-sipilan-taakse
Kääriäinenkin sanoo ei Väyryselle
3
<50
Vastaukset
- 1-1=0
Kääriäinen tuhoaa Keskustan, kun luottaa tuollaiseen untuvikkoon.
No jos keput ovat noin typeriä, että valitsevat jonkun muun kuin Väyrysen, niin minä katson silloin asioiden olevan maassamme jo sillä tolalla mafioosorosvojen taholta, että minä liityn nukkuviin kepun sijasta.
Ajattelin alkaa keskustalaiseksi äänestäjäksi, mutta jos noilla on vara jättää Väyrysen kokemus ja tietämys sekä ymmärrys hyödyntämättä, niin katson puolueen johdon olevan muutenkin kyvytön johtamaan maatamme.
Soinilaiseksi en ala, joten jääköön koko äänestäminen minun osaltani tulevaisuudessa.
No menettäähän siinä samalla myöskin se minun entinen puolueeni äänestäjänsä, joten eihän kepu minun kohdallani menetä mitään, vaan päinvastoin olisi saanut lisää, ja nyt jää ikäänkuin lähtökohtaansa.- K-linja rakoilee?
Ajatella, että K-linjan uskollinen multakuski pettää Kekkosen luottopelaaja Väyrysen.
- mallipoliitikko
Kääriäisellä on laaja arvostus muissakin puolueissa. Olen kuullut sen monen aktiivipolitikon kautta ja mikä ettei. Kääriäinen osaa katsoa asioita pitkällä tähtäimellä. Eikä ole koskaan tavoitellut omaa etua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647