Tältä tuntuu olla sairas...

Löysin noin vuosi sitten kirjoittamani tekstin. Kirjoitin tämän alettuani uudelleen laihduttamaan, kun yritykseni parantua meni mönkään. En ole kovin hyvä kirjoittamaan, mutta tämä teksti kiteyttää vieläkin tunteeni anoreksiaa kohtaan.



* SINÄ *

Olen valvonut öitä vuoksesi.
Sateisena aamuna, täristessäni bussipysäkillä, olen vannonut etten petä sinua tänään.
Olet aina mielessäni. Luiset kätesi ovat kietoutuneet ympärilleni. Olet aina siinä, vaikka itkien olen rukoillut sinua jättämään minut.
Et lähde. Olet päättäyt tehdä minusta kaltaisesi.

Olet kasvoni peittävä varjo, joka vääristää kaiken näkemäni. Maailmani on synkkä, pimeä ja kylmä. Sinä teit maailmastani sellaisen.

Olen taistellut sinua vastaan, yrittänyt löytää oman itseni, olla muunlainen.
Yritin juosta sinua pakoon, mutta olin heikko. En jaksanut juosta ja sait minut kiinni. Heikkona tukeuduin syliisi.
Luiset sormesi pyyhkivät kyyneleeni.

Minä olen eksynyt, ja sinä kerrot tuntevasi oikean tien. Niinpä seuraan sinua.
Käheällä äänelläsi supatat korvaani valheita, ja minä uskon jokaista sanaa.

Et jätä vaihtoehtoa.

Niistä valheista on tullut totta.
Puristava, kylmä otteesi on nyt lämmin halaus.
Tahtosi on omani.
En enää pelkää, koska tahdon olla sinun. Yhdessä onnistumme, ja teemme unelmasta totta. Kukaan ei estä meitä, emmekä tarvitse muita. Me voitamme.
Me olemme yhtä.

Varjo kasvojeni yllä tummuu, silmäni sumenevat. Minulla on kylmä ja tärisen pahemmin kuin koskaan. Askeleeni ovat alkaneet horjumaan. Sisälläni vellovan tyhjyyden täyttävät vain valheet ja sakea tupakan savu. Mieltäni vahvistavat myrkyllisen kauniit sanat, "totuus".
En jätä sinua enää koskaan. Minä onnistun.
Ja kun viimein olen täydellinen, kiitän ja halaan sinua takaisin.

Vuoksesi näännytän maallisen ruumiini helvettiin, valvon lisää ja unohdan kaiken muun. En petä sinua. Palan loppuun ja annan kaikkeni. Pian. Nopeammin kuin uskotkaan.

Auttakaa minua.