Seppo Kääriäisen tuki huono enne

ettäsillee

hänhän tuki Kiviniemeäkin, saatiin keskustan suurin vaali häviö. niin se tulee nytkin jos liberaali porukka on asialla, tiedän että suuri osa ei hyväksy miljonääriä, köyhän asian ajajksi, jota oikea keskusta ajaa.

11

76

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haksahdatteko?

      Kepulaiset valitsee itselleen entisen jätevesipönttö yrityksen pääomistajan puheenjohtajaksi, muut puolueet odottaa tätä korttia jo kieli pitkällä.

      • etäpäsillee

        Kyllä odottaa, monessa puolueessa eniten persuissa ja kokoomuksessa, kuten nahkatukka ja Eeva Lehtimäki komosella.


    • Puumalalainen

      Kääriäinen on asiantuntija. Kaikki, mitä hän kannattaa, ei toteudu.

    • SDP:n Puoluetsto

      Eteenkin demareissa odotamme yrittäjän valintaan,se kaataisi Kepun. Meille yrittääminen on kauhistus ja me "yritämme" aina kuin mahdollista kaataa suomalaisia yrityksiä. Elä ansiosidonnaisella ja osta ulkomaallaista on meidän mottomme.

    • että näin

      Ei siinä tilanteessa kukaan muukaan olisi Mari Kiviniemeä paremmin selviytynyt. Euroopan velkakriisin hoito ja perussuomalaisten rummutus asialla ajoi Kiviniemen nurkkaan. Ei hän siitä mihinkään päässyt. Kun sitten ottaa vielä huomioon Vanhasesta johtuvan tilanteen, joka oli nostattanut kenttäväen karvat pystyyn. Vanhasen syntinähän oli: vaalirahoitusskandaalia, jätevesiasetusta, typeriä eläkeiän pakkonostoehdotuksia, nettideittailua, käräjöintiä rakastajattaren kanssa, vaisua oloa EU-kentillä yms.

      • nukkuneen rukous

        Väyrynenkin oli mukana hallituksessa. Melko vaisu oli hänen esityksensä siellä. Eduskunnan kyselytunneillakin hän vain istui siellä ministeriaitiossa. Ei nähnyt hänen ministeripostiaan sivuavia asioita, jotta olisi nostanut kättä pystyyn.


      • ei pidä väsähtää
        nukkuneen rukous kirjoitti:

        Väyrynenkin oli mukana hallituksessa. Melko vaisu oli hänen esityksensä siellä. Eduskunnan kyselytunneillakin hän vain istui siellä ministeriaitiossa. Ei nähnyt hänen ministeripostiaan sivuavia asioita, jotta olisi nostanut kättä pystyyn.

        Ilmankos Väyrynen putosi eduskunnasta. Kyllä kansa seuraa.


      • jos käytettävissä
        nukkuneen rukous kirjoitti:

        Väyrynenkin oli mukana hallituksessa. Melko vaisu oli hänen esityksensä siellä. Eduskunnan kyselytunneillakin hän vain istui siellä ministeriaitiossa. Ei nähnyt hänen ministeripostiaan sivuavia asioita, jotta olisi nostanut kättä pystyyn.

        Varmaankin Väyrynen kärsi alemmuuskopleksia. Hänen olisi pitänyt olla pääministeri tai ainakin ulkoministeri.


      • tukea,tukea

        Väyrysen mukaan puolueen johto on vastuussa puolueen huonosta menestyksestä. Väyrynen asettui puolueen puheenjohtajaehdokkaaksi.


    • Huonompia enteitä on
    • Ei sipilää kiitos

      Kepulaista meininkiä, jos ei yks vajaa seitenkymppinen ukko pääse puheenjohtajaksi niin toinen vajaa seitenkymppinen ukko haluaa ainakin valita sitten kuka siihen pääsee.... Ei hemmetti nämä on hupaista väkeä...!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe