miltä alakaukka synnyttäminen tuntui

Ei oikeastaan miltään, kyllä sen tunsi että paikat venyy ja venyy mutta kipeää ei tehnyt. Tämä johtui varmasti siitä että väliliha puudutettiin pyynnöstäni juuri ennen kun alkoi ponnistusvaihe. Repeämiä ei tullut eikä jouduttu välilihaa leikkaamaan. Ne avautumis supistukset koko synnytyksessä kipeää tekivät, ei siis itse ulos tuleminen.

Samaa mieltä kuin aiempi: ei oikeastaan miltään, mutta oli kauhea paine ja sen tunsin että paikat venyy.
Mulla siis epiduraali vaikutti vielä ponnistusvaiheessakin sen verran, että en tuntenut kipua mutta tunsin kaiken muun melko hyvin.

Tuntus ihan hirmuselta kakalta mikä on saatava ulos, mut varsinaisesti ei sattunu.. aika metka tunne :)

Itse en niin muista, miltä se synnytys tuntu..

Mutta se tunne on jäänyt mieleen, kun vauva oli pihalla.. Tuntu, että jalkovälissä on oikeesti jumalaton aukko :(

tuntui siltä kun olis pitänyt saada joku jalkapallo työnnettyä ulos. ei sattunut, vaikka tunsinkin että jotain repeää.

Itse jouduin synnyttämään ilman mitään puudutuksia, kun synnytys lähti käyntiin ilaman mitään suurempia varoituksia. Joten supistukset kyllä tuntuivat hemmetin kivuliailta koko matkan kotoa sairaalaan, mikä kesti sen tunnin, mutta itse synnytys, tai ponnistusvaihe meni niin nopeaa, ettei se juuri missään tuntunut. En oikein edes kerennyt tajuamaan mitä tapahtui juuri :D Lapsi kun oli alta 2 minuutissa maailmassa ja synnytyksen kokonaiskesto oli ehkä sen 2 tuntia...

Itselläni oli valtava ponnistamisen tarve molemmissa synnytyksissä ja ponnistus sattui todella paljon. Kuitenkin kun tiesi, ettei muuta mahdollisuutta ole kuin ponnistaa se lapsi ulos ja kipu helpottaa kunhan lapsi syntyy niin sitä sai kummasti voimia ponnistaa kivusta huolimatta. Ponnistusten kestot oli 10min ja 4min siitä huolimatta, että kivun vuoksi ponnistukset oli melko lyhyitä. Kummallakaan kerralla ei käytössä ollut kivunlievityksiä.

sattui niin paljon, ettei mikään muu kipu tunnu sen kamaluuden jälkeen enään miltään! aika pahat traumat jäi

Ponnistus kesti 40min, aika tuskaa etenkin väsyneenä. Tuntui et paikat repee ( niinku repeskin) mut pakko oli...

Avautumisvaihe oli yllättävän helppo ilokaasun ja epiduraalin kanssa. Ponnistusvaihe olikin sitten ihan eri juttu kun epiduraali ei vaikuttanut alapäähän. En tuntenut varsinaisesti paineen tunnetta vaan repeytymistä. Näin kolmen viikon jälkeen en enää edes muista kuinka kipeää teki, sen jotenkin vaan unohtaa vaikka päivä synnytyksen jälkeen vielä tuntui ettei toiste halua samaa kokea..

Avautumisvaiheen selkäkivut oli jotain sanoin kuvaamatonta. Alhaisen kipukynnyksen omaavana olin varautunut jo ties mihin (luettuani tietysti kauhutarinoita täällä), mutta sairaalaan päästyä 9cm auki ja taivas aukeni kun sain ilokaasua. Itse synnytys ei ollut mitenkään paha- juurikin kuin koittaisi änkeä isoa kakkaa mikä ei millään meinaa tulla. Itse en edes ehtinyt ajatella kipua vaan keskityin ponnistamiseen. Kätilö oli aivan ihana, joka tsemppasi hyvin jaksamaan. Enemmän pelkäsin niitä muutamaa pikku ommelta ja puudutuspiikkiä - onneksi niitäkin turhaan.

Esikoiselta ei tullut ponnistamisen tarvetta kovin vahvana vaan tuntui vain, että nyt painaa. Itse ponnistusvaihe kesti 20min eikä se niin pahalle tuntunut. Ihan se viimeinen rutistus, kun pää syntyi tuntui julmalle.

Kakkoselta tuli semmoinen olo, että tää muuten tulee nyt ja ainoa mikä sattu oli se, että piti vaihtaa asento kyljeltä selälleen ja kätilö venytti välilihaa osoittaakseen ponnistussuuntaa. Piti karjasta sille, että sormet pois sieltä tai ei synny ikinä, tuntui tosi inhottavalle se repiminen. Neiti syntyi 4 minuutissa.

Mut minulla lapset on olleet alle kolmikiloisia, joten ei niissä ihan kamala homma ollut :D Kaiken kaikkiaan vertaisin siihen, että olis ihan julmetun iso kakkahätä ja se tavara olis kivikovaa.

Itselläni puduutus ei enää vaikuttanut ponnistusvaiheessa joten kipeää teki ja aivan perkeleesti, mutta ponnistamatta oleminen teki myös kipeää, ja takasinpäin ei vauva ahalunnut (pakkohan se on sieltä ulos saada! :D) joten ainoa vaihtoehto oli ponnistaminen, vaikka sattuikin. Kaikenkaikkiaan ei kuitenkaan ollut NIIN kamalaa kuin olin kuvitellut ja synnytyksen jälkeen ajattelin että tässäkö tämä oli :) sitten alkoi huippaamaan (menetetty veri, yö nukkumatta, koko synnytyksen aiheuttama uupumus) ja se tunne oli minusta pelottavampaa kuin koko synnytys!

Vaikuttaako ikä siihen paljon se sattuu? Olen 16, ja raskaana. Synnytys pelottaa ihan hirveesti. Oon nuori ja tää on tietenki eka vauva, niin sattuuko eka synnytys eniten?

tuntui kun olisi tenispalloa synnyttänny mutta sitten kun laps tuli ulos niin tuntui hetken kun jalkapallo olisi tullut pois mahasta.ei sattunnut mutta tuntui vain painetta..sain vain kaks kipupiikkiä kun muuta ei keretty antamaan ja poika painoi 3210g syntyessään,syntyi rv38 2

Eka lapseni syntyi epiduraalin vielä vaikuttaessa, ja ainoa tunne oli valtava paine, semmoinen järkyttävä kakkahätä. ;) Repesin, tehtiin episiotomia, eikä silti sattunut kun oli hyvät puudutukset.
Toka syntyi ilman mitään kipulääkkeitä, ja se oli aivan kaameeta. Sattui ihan pirusti, oksennuskin tuli ponnistaessa... En revennyt, vain pari pientä nirhaumaa.
Eli ei se repeäminen kerro sitä miten paljon sattuu, vaan se miten hyvä puudutus on!

Synnytin puoli vuotta sitten. Viikkoja oli 35 4, kun yöllä klo 01 heräsin supistuksiin. Eivät olleet kivuliaita, hieman epämiellyttäviä vain. Puolen tunnin päästä päätin ottaa aikaa, kun tuntui, että oli siihen puoleen tuntiin mahtunut aika monta supistusta. Kesto oli reilun minuutin ja väli tasan kuusi minuuttia. Klo 03 soitin synnärille, että mitäs nyt ja sieltä ystävällinen nuorehko mies kehotti ottamaan panadolia ja koittamaan vielä nukkua, jos vaikka vielä loppuisivat. Sanoi, että jos kahden tunnin päästä vielä sama jatkuu, pitää lähteä tulemaan. Klo 05 aloin sitten pakkaamaan itselleni sairaalakassia ja kotiintulovaatteet itselleni ja vauvalle laitoin miestä varten muovipussiin odottamaan. Kuudelta herätin miehen, että pitäis varmaan lähteä. Syötiin aamupala ja kaikessa rauhassa kampailin siinä tukkaa ja laitoin vaatteita päälle. Kun istahdin sohvalle kenkiä pukeakseni, meni vesi klo 07. Siitä tunnin päästä oltiin synnärillä. En ollut liiemmin avautunut edes vielä, joten meidät passitettiin tarkastusten jälkeen osastolle odottelemaan. Klo 11 käytiin kanttiinissa syömässä voileivät, siinä vaiheessa supistukset jo vaativat keskittymistä, mutteivat edelleenkään olleet pahemmin kivuliaita. Klo 17 olin avautunut 4cm ja meidät siirrettiin synnytyssaliin odottelemaan edistystä. Siinä vaiheessa supistukset jo sattuivatkin, mutta ilokaasulla ja oikealla hengityksellä niistä selvisi ihan hyvin. Klo 19 selkä alkoi sattua supistusten aikana melkoisesti, mutta ihana kätilöopiskelija suositteli akupunktiota, mikä auttoi tosi hyvin (voisin antaa kielipusun sen keksijälle :D). Klo 20 supistukset alkoi olemaan jo tosi kivuliaita ja kun kätilö ilmoitti, että olin avautunut 5cm, ajattelin, että nyt sitten sitä epiduraalia kehiin, en jaksa enää toista samanmoista aikaa! :D Nooh, siinä sitten tuli anestesiahoitaja laittamaan kanyylia käteen, eikä löytänyt suonta...klo 20.20 supistukset tuntui sietämättömiltä ja edelleen suonta etsinyt hoitaja kysyi, oliko tarve ponnistaa. Kätilö tuli tarkistamaan ja "JUHUU!!"; 10cm! En siis tarvinnutkaan epiduraalia! Ponnistusvaihe kesti 40min (itse olisin arvioinut sen kestäneen ehkä 15min, mutta kello ei valehtele) eikä sen aikana supistuksetkaan sattuneet enää, sillä ponnistaminen vie sen kivun tosi hyvin mennessään. En olisi muuten revennyt, mutta pieni supermiehemme syntyi nyrkki edellä ja se nyrkki sitten repi emättimestä klitorikseen yltävän haavan, joka ommeltiin. Mutta en kyllä sitä repeämistä missään vaiheessa tuntenut ja KAIKKI synnytykseen liittyneet kivut unohtuivat sillä sekunnilla, kun sain pienen pojan syliini