ihastunut työkaveriinsa

yksinäinen aina

tarvitsen kipeesti neuvoja. mitä tehdä jos on ihastunut työkaveriinsa? jos tuntuu siltä, että hänen ei tarvitse kun katsoa minuun ja menen pois tolaltani. äsken kävin vakoilemassa hänen facebok profiiliaan. olenko sekoamassa vai mistä on kyse. mä vannoin iteelleni etten ihastu työkaveriin, mutta kuinkas kävi. olen ollut ihastunut todella monta kertaa, ja ikinä se ei ole ollut muuta kuin yksipuolista. tuntuu siltä, että en kestä enää sitä, että ihastun lopullisesti ja joudun taas pettymään.

joten miten voisin lähestyä häntä ilman että vaikutan liianb tunkeilevalta tai paljastan tunteeni heti kättelyssä. mistä huomaan onko hän ihastunut minuun?

tarvitsen neuvoja, sellaisia jotka todella toimivat. En halua pettyä enää kertaakaan, jotan mun on saatava selville hänen ajatuksensa minusta ennen kuin ihastun peruuttamattomasti.
saattaa kuulostaa todella typerältä ongelmalta, mutta en osaa toimia, ainakaan oikein, koska ei ole kokemusta siitä että joku on ihastunut minuun saatikka sitten seurustelusta.

kiitos jo etukäteen kaikille jotka kertovat hyviä neuvoja.

12

3096

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 11

      No juttele hänelle mukavia työpaikalla jos mahdollista. Siis ihan random keskustelua, yritä päästä "lähelle". Arkiset asiat puheenaiheiksi jne. Älä esitä liian tunkeilevaa ja kerää kaikki itseluottamuksesi. Itseluottamus on se juttu. Jos ei natsaa, niin ei voi mitään. Sitten menet eteenpäin.

      T: Mies

    • Ei työkaveria

      ei kande alkaa työpaikalla pelaamaan mitään. Joutuu kuitenkin näkemään päivittäin. On niiiiiin noloa jälkeenpäin ajateltuna. Kattele ne ihastukset jostain muualta. Ei harmita niin paljon.Ei sitä työpaikkaakaan voi noin vaan vaihtaa että ei tarvis kohdata.

      • ÷÷÷÷÷÷÷÷÷÷÷÷÷÷÷÷÷÷÷÷

        Wtf, mitä sä soperrat?
        Ootko itse suhteessa sellaisen henkilön kanssa, jota a) et halua kohdata b) et halua tavata päivittäin c) mitä "jälkeenpäin" ? Haudassa siis? d) jonka kanssa seurustelu harmittaa sua?

        Erikoinen näkökanta sulla, kun käytät ihmissuhteesta tuollaisia termejä kuin "joutuu näkemään, harmittaa, ei tarvi kohdata".


    • tössäle

      Pyydä fb kaveriksi, jollei ole jo ja jos/kun olette samaan aikaan paikalla, aloitat keskustelun jostain ihan normi aiheesta. Siten oma rakkaustarinani alkoi. Toki töissä oltiin juteltu niitä näitä jo kauan, eikä mitenkään iskumielessä, mutta tosta se sitten lähti vauhdilla eteenpäin. Kyllä sä sen huomaat, jollei ole kiinnostunu, ei se keskustelu silloin pitkälle kanna. Onnea matkaan, rakastuminen on ihanaa, oli se sitten työkaveri tai ei. Tuntuupa tuo työmaalle menokin paljon mukavemmalta, kun siellä on joku jota innolla odottaa näkevänsä, edes vilaukselta.
      Ole iloinen oma itsesi, mulla oli hymy se tekijä, mikä vei mieheltä jalat alta, sitä vaan ei facessa pysty näyttämään ;)

    • Aamu

      No,jos tyyppi on naimisissa niin unohda koko juttu.

    • Jospa.

      Keskittyisit välillä työntekoon,niin unohtaisit työkaverisi,koska tuskin hän on kiinnostunut sinusta.

    • AnttiPekka91

      Sama ongelma kuin aloittajalla...lisäks työkaverini on mies....

    • Ppladyainavaan

      Taas tää sama keskustelu. Työpaikkarakkaus ei ole vahvimmilla pohjilla noin ylimalkaan. Itse syylllistyin sellaiseen. Erottiin noin 50 kertaa 13 vuoden aikana. Ei ollu kiva nähdä sitä roikaletta silloin 0ff-kausina.
      Vihdoin tajusin, ettei juttu onnistu. Sitten mut siirrettiinkin toiseen yksikköön.

      • sistekki

        Ihanaa! Minäkin ihastuin työkaveriin takavuosina. Tunne oli molemminpuoleinen. Muiden mennessä kahvitunnille, me teimme "sen". Oli gutaa!
        Nyt olen vaihtanut työpaikkaa ja teemme temput ruokatunnilla työkaverin varastotiloissa. Suosittelen!


    • uudeltamaalta

      jos työkaveria katselee, se on sama kun vonkaisi omalta siskoltaan

    • pompufiilis

      Voit menettää työpaikkasi, jos pomo saa tietää teidän "seurustelevan".

    • Hyvänä ystävänä

      No ainahan voi lähestyä juurikin ihan arkisilla asioilla. Itse tiedän omalle kohdalleni näin käyneen, vaikka itse olenkin naimisissa ja vastakkaisen sukupuolen edustaja ei ole vaan on sinkku. Tämä naispuoleinen henkilö aloitti ihan normikeskustelulla niitä ja näitä sitten eteni pikku hiljaa muihin asioihin vaikka tiesikin minun olevan naimisissa. Lopussa kumpikin kyllä huomasi tavalla tai toisella olevansa kiinostunut toisistaan, mutta varsinaiseen "salarakas" suhteeseen se ei johtanut. Edelleenkin kyllä olen tuon naisen hyvä ystävä ja jaamme kuulumisiamme yhdestä ja toisesta, sekä käymme joskus myös yhdessä kahvituokioiden merkeissä ulkona. Muuta emme kylläkään harrasta ja kummallekkin on asia ihan selkeä, että olemme työkavereita ja työpaikan ulkopuolella pelkästään hyviä ystäviä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe