Aika vaan kuluu mut se tunne ei lähde kulumallakaan. Ei olis koskaan pitänyt heittäytyä tunteen vietäväksi. Meni omat asiat entistä enemmän sekaisin ja ne vaikuttaa edelleen, vaikka ei montaa kertaa yhdessä oltukaan. Harmittaa tuntea tällaista, kun mies on sanonut ääneen joskus ettei ole koskaan itkenyt naisten perään. Ei sellaista hitto sentään sanota naiselle. Varmaan mun pään sisälle on pinttynyt se pelkkä kiltti ja huomaavainen mielikuva ihanasta miehestä, mutta todellisuudessa menee elämässään eteenpäin naisesta toiseen. Ja pari ihmistä on vielä tämän vuoden puolellakin maininnut ko. miehen ja vinkannut mulle silmää että olis hyvä mies.
Sain tekstarin tällä viikolla tuntemattomasta numerosta. Jotenkin ajattelin, mitä jos oikeasti hän oli lähettäjä, mutta eihän se voinut olla kun ei mua enää sillä tavalla taida ajatella. Ei kuitenkaan selvinnyt kuka kaipaili. Harmittaa niin kovin laittaa pieni hymy väkisin kasvoille, kun hän tulee vastaan tai ajaa ohitse. Ikävöin niitä muutaman vuoden takaisia yllättäviä törmäämisiä ja sitä järkyttävää sydämen tykytystä, mutta toisaalta on niin h****tin vaikeaa sitten oikeasti nähdä hänet.
Välitän vieläkin liikaa..
8
183
Vastaukset
- Ai, ai, ai, ai
Ai! Mua ei tommoiset äijät kyllä kiinnostaisi. Ajakoon ohi vaan. uusia tulee aina tilalle.
- usko pois
Vähemmällä pääset kun otat jonkun kunnollisen vaikkei sydän niin hälle tykyttäsikään.
- sivusta vaan
No viimeiseksi kannattaa ottaa joku "ihan kiva". Pahimmassa tapauksessa haaveilu ja tuntemukset siihen toiseen vaan tekis elämästä helvettiä.
- sekin nähty
sivusta vaan kirjoitti:
No viimeiseksi kannattaa ottaa joku "ihan kiva". Pahimmassa tapauksessa haaveilu ja tuntemukset siihen toiseen vaan tekis elämästä helvettiä.
Voihan se suuri rakkauskin tehdä elämästä livenä täyden helvetin. Silloin arvostaisi edes sitä mielenrauhaa.
- sivusta vaan
sekin nähty kirjoitti:
Voihan se suuri rakkauskin tehdä elämästä livenä täyden helvetin. Silloin arvostaisi edes sitä mielenrauhaa.
Totta, mutta kun olet suhteessa ja haaveilet toisesta, elämä on kokoajan sellaista nuorallakävelyä. Ja kun ei tiedä, olisko se elämä sen suureman rakkauden kohteen kanssa täydellistä vai helvettiä, yleensä haaveilee vahingossa siitä täydellisestä kun ei tiedä totuutta.
- sivustapa hyvinkin
ja sivusta vaan muka aina...
- sivusta vaan
:D Arvasin että tää tulee vielä. Miinustaisit myös vielä vähän. ;))
- ei 2 sanaa
Tiedän, helppo sanoa, mutta unohda se äijä
Aivan todella unohda se. Drop him. NOW. Se ei tule toimimaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750