Nuorten seurusteluissa Päivämies välissä

ota opikseen

Lisäksi vaadittiin, että kolmas osapuoli pitää nuoren seurusteluissa olla
mukana, koska ei voi olla asioita, joita ei
kolmas osapuoli voisi kuulla.
Näin saarnattiin 70-80 luvulla.
ja "usko ei ole muuttunut"

Siinä ohjeita nuorisolle suviseuroihin uudelleen.

8

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muistan näitä ohjeit

      Kyllä ne oli , joskus "jatkot" oli äärettömän itkuisia.

    • Juomutettu-Olavi

      Siinä välissä PMS:tä tehokkaammin toimii sukelluspuku. Peittää huomattavasti enemmän ja estää tunteiden purkautumisista tapahtuvat vahingot tehokkaasti.

    • röhjä

      Kyllä tämä ohje annettiin myös 2000-luvulla Suviseurojen nuorten illan alustuksessa. Niin että älkääpäs hipelöikö toisianne, vaan istukaa vain keittiönpöydän eri puolilla mieluummin niin, että istutte pöydän päissä. Valvoja istuu sitten siinä pöydän pitkällä sivulla. Päivämiessääntö on liian vapaamielinen, koska se sallii jopa puolen sentin läheisyyden.

      • M2M==3penaaliin

        Olen kuullut päivämies-sääntöä väärinkäytetyn! Virallisen valvojan poistuttua paikalta, lehteen oli tehty todella julkealla tavalla Olavin kohdalle reikä, joka lävistää koko lehden! Siitä oli sitten työnnelty läpi, elikkä kolli penetroitunut lehden lävitse toisen kollin rakkauden suklaiseenreikään!

        Tarina on tosi ja tapahtunut Oulusalossa vuonna 2011. Osalliset eivät ole nykyään uskomassa. Ei edes tämä kerhojakin nuorille pitänyt valvoja-esiliina mies.

        Todella surullinen tapahtuma.


      • JEESUS N

        Hindu,muslimi,juutalainen,krititty..TAI joku MUU saatanan HIHHULI, Eiköhän laiteta SOTA pystyyn jotta nähdään kuka on OIKEASSA. Eläinkään ei ole yhtä tyhmä kuin ihminen`USKONASIOISSA`


    • niii

      Päivämies alle, ettei sänky likaannu.

    • Kenen opiksi otan?

      Tuollaista soopaa syötettiin nuorisolle myös täällä Hämeessä vielä 90-luvulla. Tarkoitus oli varmaan edistää Päikkärin menekkiä.

    • 80-luvun nuori

      Ei saanut kyläillä' toisen luona ilman esiliinaa, ovi piti olla avoimena yleisiin tiloihin kotona jos ei ollut huoneessa muita kuin seurusteleva pari, autoilla ei saanut kahdestaan, matkustaa ei saanut kahdestaan ilman esiliinaa -edes maakunnallisiin seuroihin, kädestä sai pitää kiinni mutta mitään halaamista ei sallittu, edes ehtoollisjonossa sopimisen yhteydessä halaaminen oli kielletty, jne jne...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe