Vähemmistö osakkaan oikeudet

osakkuus työntekijäl

Minulla on noin puolen miljoonan liikevaihtoa tekevä yritys ja viisi työntekijää. Yksi työntekijöistä on korvaamaton, en menisi ympäri mutta jos hän lähtisi joutuisin erottamaan neljä muuta ja toiminta kutistuisi todella paljon.

Olen ajatellut antaa/myydä nimellisarvolla osakkeita yrityksestä. Osakkeita on 100kpl ja alkuun esimerkiksi 5kpl voisi olla hyvä, sitten muutaman vuoden päästä toiset 5kpl jos kyseinen henkilö saa työllään enemmän tulosta.

Ajatus minulla on, että olisin jatkossakin hallituksessa ja hoitaisin toimintaa samallatavalla kuin nyt. Osingonjako hetkellä osinkoja jakaisin niin, että hän saisi tietenkin oman siivunsa, muutoin vaikutusta ei normaaliin työhön olisi.

Onko kenelläkään mitään kokemuksia tällaisesta? Onko vähemmistö osakkaalla jotain oikeuksia tms. joihin minun kannattaisi kiinnittää huomiota? Tietenkin kaikki lunastusoikeudet jne tehdään, joten minun puolelta tämä on aika selvää, voinko kuitenkin törmätä johonkin vaatimuksiin jos työntekijälle käykin niin, että homma nousee päähän?

7

947

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdfghjklöolikujyhtg

      Jos itselläsi on kuitenkin osakkeista äänienemmistö, ei mitään ongelmia pitäisi tulla. Kaveri on yhtiössä vain omistajan roolissa. Omistaminen on kuitenkin hyvä tapa sitouttaa työntekijä. Muista kuitenkin laatia osakasopimukset ja yhtiöjärjestykset siten että pääset lunastamaan osakkeet takaisin siinä tapauksessa että heppu kuitenkin ottaa jossain vaihessa loparit.
      Se jolla on yhtiökokouksessa äänivalta sanoo missä kaappi seisoo.

    • 18+1

      Ensinnäkin et voi noin vain myydä osakkeita niiden nimiellisarvolla - koska jos yritykselläsi on arvoa, niin silloin myyt osakkeita alihintaan ja se katsotaan verotuksessa saajalle lahjaksi, jota verotetaan....

      Eli menehän nyt suoraan asiantuntijan juttusille, jotta et tee elämäsi virhettä,,,,

      • wertyuiopäöilu

        No se lahjaverohan on sen saajan ongelma, ei myyjän. Eli mikä on se "elämäsi virhe" mikä siinä syntyy?


      • dfvgbhmjk.-öl,kj

        Olen sekä ostanut että myynyt nimellishintaisia osakkeita vuosien ajan ilman mitään ongelmaa.

        Meillä kuvio sellainen että jos osakas lähtee firmasta veks, niin osakkeet on myytävä ensisijaisesti muille osakkaille ja jos he ei sitä osta niin yhtiö ostaa omia osakkeitaan. Kun ukko tulee firmaan, yhtiö myy sille yhden oman osakkeen. Kaikki firmassa työskentelevät on sen osakkaita. Osakekauppoja toteutetaan vuosittain ja paletti on pyörinyt jo kohta 20 vuotta ilman ongelmia lahjaveroista.

        Kuvio on toteutettu yhtiöjärjestyksen pykälillä sekä osakassopimuksilla. Kannattaa kuitenkin teettää sopimukset lakimiehillä vaikka muutaman tonnin saattaa maksaa.


    • mahdoton arvonmäärit

      Listaamattoman osakeyhtiön arvoa on käytännössä mahdotonta määrittää. Nimellisarvo tai substanssiarvo on ne, joilla sinun kannattaa kauppa tehdä.

    • gulps

      verottajan nettisivuilta löytyy ohje osakkeiden ja yhtiöosuuksien käyvän arvon määrittämiseksi verotuksessa - kannattaa ottaa selvää ennen kuin käy "vahinko"....

      ps. olen minäkin ajanut autoa muutaman kerran humalassa mutta ei ole kortti mennyt....

    • Yrittäjä

      Hieman myöhäinen kommentti viestikeskusteluun, mutta kannattaa oikeasti selvittää mitkä oikeudet vähemmistöosallaakkaalla on, joka edustaa 10% osakkeista.... Hän voi esim. vaatia tilikauden tuloksesta jaettavaksi osinkoa 50% ja tuohan on pakko laittaa maksuun. Kannattaa tutustua, jotta ei tule yllätyksiä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe