Mikä koira yhden kissan talouteen?

Haluaisimme mieheni kanssa hankkia koiran perheeseemme. Meillä on entuudestaan kiltti ragdoll -kissa, joka on tavannut yhden koiran (ja tullut toimeenkin sen kanssa). Nyt onkin pohdinnassa, että minkä rotuinen koira sopisi meidän perheeseemme. Ajattelin kysyä millainen rotu sopisi teidän mielestänne meille? :) Alla hieman lisätietoa:

Kissan takia suurin kriteerimme on metsästysvietin vähyys (eli ei metsästyskoiraa). Kissa ja koira jätettäisiin myöhemmin kahdestaan päivisin kunhan olemme varmistaneet, että ne ovat tottuneet toisiinsa.

Asumme kerrostalossa mieheni kanssa 40 neliöisessä huoneistossa mutta olemme etsimässä suurempaa (50 - 60 neliötä) asuntoa, jonne koirakin sitten tulisi.

Lapsia meillä ei ole, eikä ole vähään aikaan tulossa mutta koiran tulisi olla edes jotenkin lapsiystävällinen, sillä sukulaisilla on lapsia.

Ulkoilemaan koira pääsisi joka aamu nopealle käynnille, päivällä 20 - 30 min lenkille, hieman illemmalla n. 1 lenkille ja illalla vaihtelevasti 20 - 45 min lenkille.

Koiran ulkonäöllä ei ole meille suurta merkitystä, mutta suurta koiraa tuskin kerrostaloon kannattaa hankkia ja pienet koirat eivät ole lähellä sydäntä (eli n. keskikokoista ja isompaa koiraa etsimme).

Koiran turkin hoidon vaativuudella ei ole väliä, pääasia, että hoidon pystyy tekemään itse. Harjaamme joka tapauksessa kissamme viikoittain (ja pienestä pakkauksesta lähtee yllättävän paljon karvaa) joten koira saa harjaukset siinä samalla.


Siinä olisi hieman tietoa meistä ja millaista koiraa etsisimme :) Olemme erittäin kiitollisia kaikille, jotka ehdottavat rotuja!
360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

melkein mikä tahansa koira käy, jos aiot kasvattaa sen pennusta. Riippumatta aikuisen metsästysvietistä. Edellytys on että koiran sitten kasvattaa ja kouluttaa. Siihen ei todellakaan riitä vapaa kasvatus, joka nykyään muodissa.

Meillä oli aikoinaan kotona useita aikuisena tulleita suomenpystykorvia jotka tulivat metsästäjiltä joiden mielestä ei toimineet metsässä. Myös kissoja oli ja kaikki tuli toimeen keskenään. Kuin paidat ja perseet. Tässäkin se koulutus alussa oli a ja o

Äänestä

mistään koirarodusta ei voi sanoa että tämä rotu tulee toimeen kissojen ja lasten kanssa ja tämä rotu ei. se on koulutuksesta kiinni. Mutta teidän kannattaisi ehkä valita joku hieman "vähempinerginen" koira (ellette aijo harrastaa koiranne kanssa jotain aktiivisesti) , jotta koiranne ei purkaisi ylimääräistä energiaansa kissaanne. Kunnon kasvattaja osaa sanoa pennuistaan kuka on energisempi ja kuka sitten rauhallisempi jne. Mutta mistään rodusta näin ei voi oikeastaan puhua, koska jokaisen koiran luonne on yksilöllinen, aivan kuten ihmisillä. Kaikista koirista saa hyväkäytöksisiä kumppaneita kouluttamalla ne kunnolla ja antamalla niille tarpeeksi huomiota ja tekemistä.

Äänestä

Kiitos paljon :) Hyvä kuulla, ettei rodun metsästysvietillä ole niin paljoa väliä vaan koulutuksella. Täytyy vain etsiä melko helposti koulutettava rotu, sillä koira on ensimmäinen (tosin tunnemme useita koiraperheitä).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asairan kirjoitti:

Haluaisimme mieheni kanssa hankkia koiran perheeseemme. Meillä on entuudestaan kiltti ragdoll -kissa, joka on tavannut yhden koiran (ja tullut toimeenkin sen kanssa). Nyt onkin pohdinnassa, että minkä rotuinen koira sopisi meidän perheeseemme. Ajattelin kysyä millainen rotu sopisi teidän mielestänne meille? :) Alla hieman lisätietoa:

Kissan takia suurin kriteerimme on metsästysvietin vähyys (eli ei metsästyskoiraa). Kissa ja koira jätettäisiin myöhemmin kahdestaan päivisin kunhan olemme varmistaneet, että ne ovat tottuneet toisiinsa.

Asumme kerrostalossa mieheni kanssa 40 neliöisessä huoneistossa mutta olemme etsimässä suurempaa (50 - 60 neliötä) asuntoa, jonne koirakin sitten tulisi.

Lapsia meillä ei ole, eikä ole vähään aikaan tulossa mutta koiran tulisi olla edes jotenkin lapsiystävällinen, sillä sukulaisilla on lapsia.

Ulkoilemaan koira pääsisi joka aamu nopealle käynnille, päivällä 20 - 30 min lenkille, hieman illemmalla n. 1 lenkille ja illalla vaihtelevasti 20 - 45 min lenkille.

Koiran ulkonäöllä ei ole meille suurta merkitystä, mutta suurta koiraa tuskin kerrostaloon kannattaa hankkia ja pienet koirat eivät ole lähellä sydäntä (eli n. keskikokoista ja isompaa koiraa etsimme).

Koiran turkin hoidon vaativuudella ei ole väliä, pääasia, että hoidon pystyy tekemään itse. Harjaamme joka tapauksessa kissamme viikoittain (ja pienestä pakkauksesta lähtee yllättävän paljon karvaa) joten koira saa harjaukset siinä samalla.


Siinä olisi hieman tietoa meistä ja millaista koiraa etsisimme :) Olemme erittäin kiitollisia kaikille, jotka ehdottavat rotuja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu