Ennen synnytystä valkovuotoni oli vähäistä, ja ihan normaalia..
Nykyään, melkein 6kk synnytyksestä, on valkovuoto vieläkin niin runsasta että joudun käyttämään PITKÄÄ TERVEYSSIDETTÄ päivittäin, pikkuhousunsuoja ei riitä.. Vuoto ei haise, mutta on vähän kellertävää ja joskus aika limaista..
Kävin tarkastuksessa ja ei hiivaa, bakteereja ja papa ok.
Neljän ensimmäisen kuukauden aikana minulla oli silloin tällöin vähän veristäkin vuotoa. Löysivät kohdusta pienen kirkastuman, mille ei tarvinnut tehdä mitään.
Vuoto oli muka "ihan normaalia, tai ainakin sellaista mille ei voi tehdä mitään". En vaan voi uskoa, että olisi normaalia!
Onko kohtalotovereita, mitä voin tehdä? :/

Vastaukset 2
Vanhimmat
Synnytyksestäsi ei kuitenkaan oikeastaan ole vielä kovin kauaa. Elimistön palautumiseen menee kovasti aikaa. pulesta vuodesta jopa vuoteen. hormonitasapainon ja hermoston palautumiseen vielä enemmän kuin lihasten. Biologialle kun ei voi oikein mitään. Eka synnytys on naisen elimistölle kuin jokin AHAA-elämys: ai tätähän varmen kaikki verneet on tänne alakertaan tehtykin. Kai siinä jokin aika kuluu että kroppa tajuaa ettei ole tarkoitus kaikenaikaa valmistatuaseuraavaan hedelmöitymiseen, raskauteen ja synnytykseen. jotenkin itse ajattelen, että pitkä imetys, ei välttämättä täysimetyskään, palauttaa kehoa kaikkein parhaiten, kilot karisee, kohtu supistuu takaisin normaaliksi, hormonit löytävät entisen rytminsä jne.
Se on tietenkin selvää, että alkuperäiseen tilanteeseen tuskin kukaan palaa ja sekin, etta jokaisen naisen alapää on omalla tavallaan ja erimäärissä kostea.
Kiitoksia paljon vastauksestasi! :)
Helpotti hieman oloani kuulla tuo joltain. On tuskaista itse pähkäillä, että mitä tämä mahtaisi olla.. Olen täysimettänyt tähän asti ja ajatuksena on ollut imettää ainakin vuoden ajan.
Entiseen tuskin palaan, kuten jo sanoitkin, mutta toivottavasti vuoto vähenee edes sen verran, ettei tarvitse pitää enää terveyssiteitä..