Minulla on kolme hyvää ystävää ja meitä on siis tälläinen neljän ihmisen porukka. Olemme olleet hyvät ystävät jo monien vuosien ajan. Yksi meistä muutti kuitenkin eri maahan, mutta pidämme yhteyttä ja näemme kesäisin. Viime yönä näin kuitenkin tälläistä unta:
Olin mummillani ja minulla oli siinä kolme koiraa, mutta yhden olin hylännyt metsään joka oli mummilani vieressä. Halusin sen silti yllättäen takaisin ja rupesin miettimään "Miksi jätin koiran sinne?" Yritin kutsua koiraa takaisin, mutta se ei tullu joten laitoin lautaselle suklaata ja lihapullia. Jätin myös yhdelle kivelle neljä tavallisen näköistä sormusta. Sitten harakka tuli ja otti aina yhden sormuksen kerrallaan pois. Viimeisen sormuksen kohdalla ryntäsin ulos enkä antanut harakan viedä sitäkin.
Myös kaverini näki unta samaisena yönä unta joka oli tälläinen:
Hän tuli Suomeen takaisin ja meni yhdelle kavereistamme. Tämän vanhemmat ei kuitenkaan oikein halunnut häntä sisälle ja kaverimmekin oli vähän kuin hylännyt hänet, lähetti vain tylysti pois. Sitten suomeen tullut kaverini tuli minun luokseni, mutta minä ja perheeni halusimme hänen lähtevän pois kotoamme. Olimme kuin hylänneet hänet.
Nämä unet olivat samankaltaisia. Harakka vei sormuksia vietiin yksitellen pois, mutta yksi jäi, en halunnut että sitäkin vietäisiin. Kolme koiraa oli luonani, mutta yhden olin hylännyt. Kaverini unessa hänet kuin hylättiin. Hänestä ei pidetä
Mitä nämä unet tarkoittaa ? ...
2
255
Vastaukset
- Isodora
Olet tainnut jo tulkita unesi. Tunnet syyllisyyttä ystävän hylkäämisestä ja yrität kuin lahjoa häntä.
Sormus kertoo sitoutumista, eli taidat pelätä koko porukan hajoavan, ja epäilet vain yhden jäävän jäljelle. - pliis auttakaa
voiko joku auttaa
mä näin yhtä unta edellisenä yönä, jossa mä rupesin seurustelemaan One Directionin Louisin kanssa ja mä päädyin paksuksi siina ja se lapsi oli sen ja se oli ehkä ihanin uni koska se oli niin unelmapoika.... yks toinen yö taas näin unta että rupesin seukkaamaan Nummlan Ponitalli kirja-sarjan repe jussilan kanssa se oli myös pelkää unelmaa kumminkin ihana ja rehellinen poika joka ratsastaa ja piittaa tytön tunteista
en oikein ymmärrä mitä nämä unet yrittävät kertoa tykkään kyllä meidän koulussa yhdesta pojasta ja silleen mut.... niin ja oon 14 ja tos ekas unes olin 16...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027