Unia suurista tapahtumista.

Maurin Uni Kertomaa.

Tämä ei ole profetia enkä sano, että näin tulee käymään. Kerron vain sen minkä olen unissani nähnyt ja minkä olen tuntenut, että minun pitää kirjoittaa.
21.12.2012 ei tule maailmanloppua. 25.12.2012 tapahtuu jotakin suurta.
Näen pimeän yön jossa tähdet loistavat. Paikka on Suomi ja Espoon Kauklahti.
Taivaalta laskeutuu ufo, mutta itse olennot eivät näyttäydy. Vain heidän aluksensa.
Ihmiskunta tulee siirtymään suuren tiedon aikakauteen.
Näillä olennoilla on hyvin suuria voimia.
Näen taivaan tähdet jotka järjestyvät kartaksi.
Koko universumi on täynnä elämää.
Näemme suuren tähtikartan taivaalla.

Olen myös nähnyt unta Ruotsista.
Kun 80 luvulla syntyneen sukupolven lapset alkavat saamaan lapsia niin näihin aikoihin Ruotsissa syttyy sisällissota.
Näen autojen palavan kadulla.
Toisella puolen on Islamilainen Ruotsi ja toisella puolella muu Ruotsi.

Olen unessani myös kuullut Suomen olevan jumalan toinen valittu kansakunta.
Kun suurta alkaa tapahtumaan niin nämä tapahtumat saavat Suomesta alkunsa.

En sano, että näin tulee tapahtumaan. Kaikki tämä on vain mitä olen unissani nähnyt ja kokenut. Kaikki tuo on pelkkää unta, mutta ne ovat olleet unia jotka ovat jääneet elämään. Ja tunnen etten saa niistä rauhaa ellen kirjoita ja jaa niitä. Siksi tuon ne julki, että saisin noista rauhan.

Ja kyllä tuollaiset unet vähän myös aina arveluttaa jos niitä pitkään jää miettimään kun olen elämässä paljon nähnyt enneunia jotka on toteen käynyt. Mutta tosiaan nyt varmaan saan noista rauhan kun olen saanut ne jaettua.
2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

niinkö

Äänestä

Itsekin kuulin vuosia sitten erään kansanparantajan kertoneen, että jonkinlainen uusi oppi tai valo tulee tulemaan maailmaan Suomesta käsin. Ehkä tänne syntyy joku avataara, tai lähtee käyntiin jokin uusi uskontojen sisimmän olemuksen ja nykyajan tieteellisen maailmankäsityksen yhdistävä holistinen ihmisten elämää aidosti parantava oppi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


make08 kirjoitti:

Maurin Uni Kertomaa.

Tämä ei ole profetia enkä sano, että näin tulee käymään. Kerron vain sen minkä olen unissani nähnyt ja minkä olen tuntenut, että minun pitää kirjoittaa.
21.12.2012 ei tule maailmanloppua. 25.12.2012 tapahtuu jotakin suurta.
Näen pimeän yön jossa tähdet loistavat. Paikka on Suomi ja Espoon Kauklahti.
Taivaalta laskeutuu ufo, mutta itse olennot eivät näyttäydy. Vain heidän aluksensa.
Ihmiskunta tulee siirtymään suuren tiedon aikakauteen.
Näillä olennoilla on hyvin suuria voimia.
Näen taivaan tähdet jotka järjestyvät kartaksi.
Koko universumi on täynnä elämää.
Näemme suuren tähtikartan taivaalla.

Olen myös nähnyt unta Ruotsista.
Kun 80 luvulla syntyneen sukupolven lapset alkavat saamaan lapsia niin näihin aikoihin Ruotsissa syttyy sisällissota.
Näen autojen palavan kadulla.
Toisella puolen on Islamilainen Ruotsi ja toisella puolella muu Ruotsi.

Olen unessani myös kuullut Suomen olevan jumalan toinen valittu kansakunta.
Kun suurta alkaa tapahtumaan niin nämä tapahtumat saavat Suomesta alkunsa.

En sano, että näin tulee tapahtumaan. Kaikki tämä on vain mitä olen unissani nähnyt ja kokenut. Kaikki tuo on pelkkää unta, mutta ne ovat olleet unia jotka ovat jääneet elämään. Ja tunnen etten saa niistä rauhaa ellen kirjoita ja jaa niitä. Siksi tuon ne julki, että saisin noista rauhan.

Ja kyllä tuollaiset unet vähän myös aina arveluttaa jos niitä pitkään jää miettimään kun olen elämässä paljon nähnyt enneunia jotka on toteen käynyt. Mutta tosiaan nyt varmaan saan noista rauhan kun olen saanut ne jaettua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu