TOTUUDEN HETKI
2
<50
Vastaukset
- OIKEUS VOITTAA !
Yle: Halla-aho valittanee tuomiostaan
Politiikka | Julkaistu 8.6. 14:34 | 19
Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) harkitsee Ylen uutisten mukaan tänään saamansa tuomion viemistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Korkein oikeus tuomitsi Halla-ahon sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.Kansanedustaja ei ole vastannut tänään...- Tää on jo niin nähty
Niin, ja jos oikeus voittaa, niin persut keräävät kolehdin maksaakseen sakot osoittaakseen äärimmäistä halveksuntaa oikeusjärjestelmäämme ja lainsäädäntöämme vastaan. Persujen toiminta muistuttaakin tässä suhteessa mafian touhuja.
Kun hommahemmot eivät tunnusta Suomen lakeja ja haluavat ohjata niillä vain muiden kuin persujen toimintaa, ei millään tuomioilla voi koskaan ollakaan heille merkitystä. Periaatteena on, että kun itse kerran ollaan aina oikeassa, muiden tulee noudattaa persujen tahtoa ei päinvastoin. Totaalitäärinen järjestelmä kiehtookin jollain käsittämättömällä tavalla näitä perusmielensäpahoittajia eivätkä he ikinä tule noudattamaan demokratian pelisääntöjä paitsi, jos siitä on heille suoraa hyötyä.
Laiskuudessaan persujen puheenjohtaja toimii fiilispohjalta miettimättä lausuntojaan ensin edes lähipiirinsä kanssa ennen kuin laukoo niitä julkisuuteen. Tällaisen johtajan johtamassa puolueessa on mahdotonta ajaa kenenkään asioita. Yksinvaltius ja muiden alistaminen oman tajunnanvirran noudattajiksi eivät tule kantamaan pitkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455030Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481199Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101139- 131093
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27733