KILPAURHEILUNA JÄÄKIEKKO EI SOVI USKOVAISELLE!!

Maan päälläkin vaeltava johtajamme Olavi Voittonen on pelannut SM-tasolla lentopalloa. Elänyt riettaasti synnissä ja nyt on tuomitsevi eläviä ja uskovia.

KIELTÄKÄÄ LAPSILTANNE EHDOTTOMASTI KILPAURHEILU! OLAVI ON HYVÄ ESIMERKKI SIITÄ MIHIN KAIKKEEN SE VOI JOHTAA!

Onko se nyt niin vakavaa, jos ihminen lakkaa uskomasta SRK:hon ja korvaa sen uskolla mustaan fiiberinappiin?

Nuorisollehan ja lapsillehan tuo vielä sopii; aina olen ihmetellyt, miten isot miehet viitsivät innostua jonkun kovakuminkappaleen siirtelystä. Luulisi aikuisilla olevan tärkeämpääkin tekemistä. Mutta käyttäväthän monet aikuiset aikaansa erilaisissa seuroissa lamppaamiseenkin:-(

Seuratasolla jääkiekkokulttuurissa tosiaan on epäilyttäviä asioita. On aivan totta, että kilpailumatkoilla usein juopotellaan, vaikka pelaajat olisivat alaikäisiä. Riippuu aivan johtaportaasta salliiko se tämän laittoman menon.

Jääkiekko on myös luonteentaan väkivaltaista. Pelaajat oppivat varsin nopeasti, että jos tuomari ei näe, niin voi tehdä mitä tahansa. Näin ollen loukkaantumisriski on myös melkoinen. Seurauksena voi olla elinikäisiä vammoja. Jalkapallo on myös vammauttava peli. Polvet menee sököksi, ja siitä vasta harmia onkin.

Poikien pihapelit tietysti ovat asia erikseen, Niistä ei niin kannattaisi huolestua.

Liikunta kannattaisi pitää harrastelutasolla. Se ei silloin ole niin haitallista muulle elämälle kuin ryppyotsainen huipputasoa tavoitteleva urheilu. Liikunta on ehdotttomasti suositeltavaa, mutta sitä ei pidä ottaa liian vakavasti.

Liikunnalliset toiminnot eivät mielestäni ole mitään uskon kysymyksiä, vaan kyse on aivan tavallisesta terveestä järjestä, kun ne pitää kohtuullisella tasolla.

Olipa liikuttava juttu, ihan itsekö keksit vai prujasitko joltain toiselta SRK:n kätyriltä?
Pitää siis varmaan ryhtyä potkupalloilijaksi. Vai suosittelisitko sökörinkiä mieluummin?

Seuroissa aina toistetaan sitä, kuinka seurat ja Jumalan sanan kuulo on tärkeintä mitä uskovaisella ihmisellä voi olla. Usein kun kuulee kerrottavan jostain bussimatkasta ulkomaille, niin matkakertomuksesta voi lukea kuinka tärkein asia silläkin matkalla oli se, kun saimme kokoontua Jumalan sanan ääreen silloin ja silloin, siellä ja siellä. Tätä sanan kuuloon hiljentymistä pidetään tärkeimpänä asiana koko reissussa ja siitä tilaisuudesta ei millään jäisi pois. Eikä siitä passaakaan jäädä pois, muuten tulee kyselyjä ja nuhteluita.

Mutta mutta... tuollaisten sanan kuuloon hiljentymiset pidetään maailman tärkeimpänä asiana vain korulauseissa. Todellisuus on toista.

Oulun jäähallit ovat iltaisin täynnä "meikäläisiä" pelaajia, itsekin pelaan (mutta en pidä seuroja ylitse kaiken tärkeimpinä elämässäni). Olen pannut merkille, että seuroissa näkee tiettyjä pelaajia erittäin harvoin, mutta kiekkopelistä ei olla vuoden aikana poissa yhtenäkään peli-iltana. Yhtään vuoroa ei jätetä veliin koko kauden aikana, niin palava halu on pelata. Ja useat pelaajat, jopa saarnamiehetkin, pelaavat useammin kuin yhtenä iltana viikossa.

Mutta seuroja jätetään väliin, ei oikein jaksa, ei huvita. Kumpi siis on tärkeämmässä asemassa vl-uskovaisilla, jopa puhujilla, kysyn vaan?