"Ei halua harjoittaa virkaa; 1800-luvun sadismi"

- Ei ammatti sittenkään.
Ja mikä huora-nuole-aihe tähän tuli?
Eikö sulla ole saatana sitäkään?

"Olen Niuvanniemen mielisairaalasta, tämä ei käy toiminnasta!"
Jotkut eivät halunneet erottaa loogisuuttaan, ja ottaa vastuuta raskaasta, leukakirurgisesta harhaisuudesta.
Sä siis välttämättä haluat pakkomielteessä kytkeä ihmisiä ulostautunut-lääkkeisiin?

- "Miksi sä tulit takaisin?" kysyin äänettömästi ajatuksella Vesalta. Tietämättä, tahdottomasti, kuin 13-vuotias paranormaali-sktisofreenikko, jonka täytyi siimoittaa.
- "Joka sulla on taas oikeudessa jo uskonnosta, ja joudun vankimielisairaalaan."
Saiko hän viestiäni? Juuri kun oli saanut ohjaukseni valmiiksi: avioliitto, elämä ja happy end, -ever after., hänen täytyi tulla kanssani *kehittämään sikiötä. Yhdessä mun kanssa.... Me oltiin sovittu toisin. Miten voisin keksiä, niin siten, julkean ja ilkeän ajatuksen, että paha oloni johtui, joka kesti jatkuvana kauan, siitä etten saanut nähdä isääni tarpeeksi ja ollenkaan? En vionut lakata ajattelemasta tuota kummallista läheisyydentarvetta, pitkää ajatusta, ihmisestä, johon olisi tarvetta.
Armeija saa aikaan raivoa. Mun mielestä sitä voi arvioida. Vaikkapa näin, että pihalla saattoi istua, joku äitini tai hänen hahmonsa, hänen sijais-hahmonsa, korvikkeensa. Tukahtumaisillani raivosta, silmieni itkiessä sihisten kiukkua avasin parvekkeen punaiset verhot keskellä parveketta, niiden keskikohdalla. Kuumissa pahaa tekevästä olostani, joka oli kuin krapula, muistin Purkin ohjeen ja nojasin hetken seinään, parvekkeen lasin. "Oho, siellähän pitkä tyttö oli." Pituutta ei voi määritellä....
- "Kasvatko sä siellä, kun sun ei ole annettu olla sitä sosiopatiaa?" kysyi Vesa.
- "Ei kun kehitän sikiötä... ", vastasin
-Niin, miksi sitä pitäisi ollakaan? Hän oli tukehtumassa väkisinmakaamiseen.
- Ja siks mä en pidä niitä kirkonmenoja, kun mää kerran niin empatiaton oon.
- "Tämä ei kuulu tähän.", sanoi Vesa
Mun pitää kokeilla terapiaa, jossa mä menen pahaan olooni vauvan hahmoterapian taikurinhattu-ympäristön määrittelemiseen. Olin pakokauhu-tilanteessa, johon mua oli ajettu jo kauan. En nähnyt auton sisälle, laskevan ilta-auringon luomilta varjoilta. En tiennyt, keitä autossa istui. Kysymyksessä täytyi olla jotakin pelottavaa....
' Internet oli alkanut muodostamaan rullaverhomaisia kuvioita, kuin kuvitelmia kolmio-alustoista: "Koska he eivät ole tässä uskossa, koska hän on vieraassa uskossa." Tullessani taas jäähtymään parvekkeelle, poliisi-auto kääntyi kadunkulmasta. Poliisi-auto seisoi liikenne-valoissa ilman vilkkuja, kuin akkua säästääkseen. Se oli 50m:n päässä paikasta, jossa siviili-henkiloauto oli seissyt parvekkeen ikkunan alla, abstraktin äitini, korvike-äitini kanssa.
- "Ootteko pikkusen sairaita...?"
Pakokauhuinen tunne, kun nojasin kämmenilläni lasiin, ja katselin. Ahdisteltuna, täysin nurkkaan ajettuna, jonnekin kaus kierrätys-pisteen keräily-astioiden taaksen, ja alas parkkipaikalle.
-"Olitteko te viihtymässä?"
Kuinka naurettava kysymys.
-NO, ei oltu. Sikiökin oli kehitetty jo ajat sitten.
Se oli vieras tilanne, painostuksen ja alistamisen aikaansaama. Yhteisellä näöllä, yhteisille aivoille...
Taustalla pitkä nänni puremattomuus. Sillä hoidettaisiin tälläkin hetkellä hänen aiheuttamaansa, sen naisen psykiatrista traumaa.
"Kuin Jumalan kädessään pitämiä marionetteja...." Koko eilisen pappi hoki niin tuttua omaneduntavoitteluaan.
"Hyh, hyh, hyh, hyh" - naisen nuoletuttaminen. Se oli kuin vastaus, paljon julkisempi ja sairaampi. Asia ei jäänyt siihen tai korjaantunut, vaan siitä perustettiin ihan ihan nimi Tapani. Se kuvastaa tälläkin hetkellä, aurinkoista parvekkeen tilannetta, loogisuus-peilistöä. Se oisi kuvastaa tälläkin hetkellä tekemääni lapsiseksi-työtä, johon sairaalakin on joutunut osallistumaan.
- "Jos sä lähestyisi jollakin muulla asialla: Jumalan kädessään pitämällä marioneitlla, jollakin muulla teksti-sarjalla" Joku nainen tästä kunnasta lähestyi "Me voidaan esitellä sitä sullekin.,,,"
Mua oksettaa tälläkin hetkellä ajatus, hänestä, siitä naisesta, ja hänen isästään, kopeloimassa mua, köyrimässä Vesalla ja hänen sisarellaan, kun olin vauva, sikiötä kehittäen. Sikiön kehitys tapahtui silloin, näin tasa-tuista syketasoista, mun kehosta, alastomasta, vauvan vaatteiden peittämästä kehosta. Se käytti se7hän pyöreäpäisyydelläå hyväkseen mun nostalgista-progressiivista tunne-aukkoa, luoden yhteisiä aivoja yhteisestä näöstä."