Onko Aarrekaupunkihanke mielestäsi turhanpäiväinen ja kallis?

Aarrevalkia

Moni kaupungilla mainitsee, että ei tiedä mistä oikeastaan onkaan kyse. Pidetäänkö sillä yllä yhden virkamiehen työpaikkaa, vai mistä tässä oikeastaan onkaan kyse.
Aarrehan kaivettiin jo aikaa sitten maanuumenista pois ja työpaikat meni sensiliäntien.
Aarretta pitänee alkaa tosissaan etsimään.

Löytyneekö koskaan?

14

289

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perus-Jaska

      Tuon Aarrekaupunkitouhun tiedottaminen paikkakuntalaisille on ollut luokatonta. Mistään ei löydy (eikä ole koskaan julkisesti löytynytkään) konsulttitoimiston laatimaa suunnitelmaa. Eikä vuosiin ei ole enää kerrottu Vanhan Kaivoksen maksullisten kävijöiden määriä. Joissakin lehtijutuissa on ollut muistaakseni luku 20 000, mutta siihen on mitä luultavimmin liitetty mm. jouluruokailut, joiden ei tietenkään pitäisi kuulua matkailumääriin.

      Tiedottaminen ontuu kaikesta päätellen myös kaupungin organisaation sisällä. Tämä mielikuva tulee väistämättä mieleen, koska kaivokselta pulpahtelee aika paljon mediaan kielteisiä uutisia (parkkipaikan kaavaprosessi ja sähläilyt ravintolaluvissa).

      Toivon silti, että Okun todella ainutlaatuinen ympäristö osattaisiin tuotteistaa myös matkailu- ja kulttuuritoimintoiihin.

      • Romua ja Ruostetta

        Ruostuneita muttereita löytyy varmasti.

        Nykypäivän argeologiaa. Niitä löytyy.

        Kuikka etsii myös virkamiehistä mahdollisia vikoja. Outokumpuun tuskin saadaan uusia virkamiehiä.


    • tuttua toimintaa...

      Salailua ja kyräilyä koko hanke, mistään ei veronmaksajille tiedoteta, onneks muutama vuosi eteenpäin kaikki kuihtuu niinkuin vuorenpeikonmaa hankekin, jäljelle jää vaan pirun isot velat.

      • Hirveää

        Kuin maan hallitus. Salaista touhua


    • punaviini

      mielestäni ulla- riitta moilanen on parasta a luokkaa ja kaupungin insinööri on oikea helmi kunnalle,terästettynä oreniuksella.

      • Elokuvaaja 2004

        Ikävä kun Unto jää eläkkeelle. Oli hyvä ja aikaansaapa kaupungininsinööri.

        Kuikalle ruosteisen mutterin etsinnästä.

        Tuli helkkarin kalliiksi taas kaupunkilaisille.

        Kohta voi Kuikka suhrata Kärnän kanssa, mikäli on uudessa valtuustossa.


      • molli23
        Elokuvaaja 2004 kirjoitti:

        Ikävä kun Unto jää eläkkeelle. Oli hyvä ja aikaansaapa kaupungininsinööri.

        Kuikalle ruosteisen mutterin etsinnästä.

        Tuli helkkarin kalliiksi taas kaupunkilaisille.

        Kohta voi Kuikka suhrata Kärnän kanssa, mikäli on uudessa valtuustossa.

        vähemmän ikävä tulee.sen olisi pitänyt jäädä eläkkeelle jo 20 vuotta sitten.olisi monelta turhalta ja luvattomalta tihutyön teolta vältytty.mukaan lukien freon,ynnä muut hässäkät.kuka maksoi sakot.Kuikka on vaan tuonut julki näitä sutkin tekemisiä.kyllä aave kaupungin lähtölaukaus on jo ammuttu.jatkakaa vaan,luvatta rakentamistaja,metsien parturointia.mitalli kuuluu kunnian miehelle,ja patsas tietenkin.


      • asia seurannut

        Maksavia turisteja vetävä / houkutteleva oikea vetonaula puuttuu, sitä ei ole "aarrekaupunki". On mennyt vuosien mittaan ja menee vain veronmaksajien rahat, kuin kankkulan kaivoon.


      • Räkättirastas
        asia seurannut kirjoitti:

        Maksavia turisteja vetävä / houkutteleva oikea vetonaula puuttuu, sitä ei ole "aarrekaupunki". On mennyt vuosien mittaan ja menee vain veronmaksajien rahat, kuin kankkulan kaivoon.

        Hieno hanke. Kiitos kuuluu Kuikalle


    • no voi

      Aarrekaupunkihanke on järjettömintä ja kiusallisinta mitä täällä on vähään aikaan luotu. Eihän kukaan oikeasti voi uskoa siihen muuten kuin asemansa, työnsä ja kaupunkityönantajaan kohtaan tuntemansa lojaaliuden takia.

    • hippeli100

      Koko aarrettahan ei ole kaivettu sitä vielä riittää. Varmaan kaivetaan joskus.

      Aika näyttää mitä tuo aarrekaupunki tuottaa, katsotaan mitä luvut kertoo.

    • suurta harhaa....

      Lyhyesti; aivan turha rahanreikä, väkisintehty kokonaisuus joka ei tuota rahallista rahaa kuin eräälle kaupungin valtuuteulle, pieniä suolarahoja ja silakoiden eteen joutuu vielä tekemään muuta työtä.

      Eräs virkamies saanee oman palkkansa aarrehallusinaation lietsonnasta ja lienee tyytyväinen... ???

      Pääsisimpä minäkin samanlaiselle kultaiselle oksalle istumaan...

      Eikö Okussa ole muuta kehitettävää ? Särkiselkä on omasta mielestäni kaunis ympäristö lampineen, vetää lähes vertoja pohj. karjalan kauneimmille paikoille (Koli, Ahveninen.. ym) Eikä Okulaiset ymmärrä kehittää pienellä vaivalla ja pinellä rahallisella panoksella turisteja vetävää kokonaisuutta ???

      • suurelle harhalle:

        Miksi et itse ole kehittämässä? Missä vika. Taitaa sinustakin olla vain muiden arvostellijaksi. Itse et varmaan mitään saa aikaiseksi.


      • 4+1
        suurelle harhalle: kirjoitti:

        Miksi et itse ole kehittämässä? Missä vika. Taitaa sinustakin olla vain muiden arvostellijaksi. Itse et varmaan mitään saa aikaiseksi.

        Itsellä on paljon kehitettyä ja kehitteillä, joskus onnistun joskus en mutta se on toinen juttu. Olen ulkopaikkakuntalainen ja vuosia sitten pääsin käymään särkiselällä, muuta juuri ei vierailuni aikana Outokummusta mieleen jäänyt.

        Pallo on paikkakunnalla, Särkiselästä uskon löytyvän sen viisastenkiven joka vetäis turisteja paljonkin pikkurahalla toisin kun olen lukenut ja kuullut kaivoksen suhteen, rahaa palaa mutta turistit eivät vaan tunnu löytävän perille...

        Älkää kävellkö onnenne ohi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1979
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      989
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      868
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      747
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      740
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      718
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      683
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      80
      674
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      662
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      207
      655
    Aihe