Nils Thorvalds EU-parlamenttiin varasijalta, suhtautuu skeptises

EN. Hän sanoo aivan suoraan sunnuntain Helsingin sanomissa, (koko sivun jutussaan),
että joko Etelä-Euroopan maiden
taikka Pohjois-Euroopan maiden on erottava EUnionista.
Muita vaihtoehtoja ei ole.

Miten paksukalloisia Suomen päättäjät oikein ovat?
1069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Linus on hänen viidestä lapsestaan vanhin, tuo käyttöjärjestelmän keksijä.

Äänestä

Tota en tienny. Nils T:lla NIIN etevä poika. Moni osaaja on kyllä isäkin.

Äänestä
  • On, on, ja tuo mielipiteensä EU:sta ja EMU:sta on järkimiehen puhetta!

    Äänestä

voi h e l v e t t i ,, millä konstilla jyrkille ja jutalle saadaan järkeä tyhmään päähän,,, ??? siinä meillä miettimistä,,,,



MITEN saadaan JJÄRKEÄ Kataisen p a k s u u n kalloon, on tyhmä kuin saapas,
samaa kaliperiä kuin niinistö aikoinaan,,
nämä eivät ymmärrä rahataloudesta hölökkysen pöläystä,
hullunkiilto silmissä vaan sijottavat suomalaisten rahaa kankkulan kaivoon,,,
kyllä v i t u t t a a ,,
raivo ja kiukku vielä purkautuu kansan keskuudessa jotenki,
tätä hullun hommaa on vaikea kansalaisten seurata,
toivottavasti TIMO SOINI ja SIPILÄ ottavat johdon käsiinsä,
Katainen saa menne niin kauas kuin pippuri kasvaa,,,,

Äänestä

TIMO SOINI sanoi päivällä suoraan, että suomen pitää yksinkertasesti jättää maksamatta enään yhtään penniäkään,
joku sano että se petturimaista,
niin Soini sanoi että mitä muuta etelä eurooppa tekee kuin PETTÄÄ kokoajan , kohtaollaan taaas miljaardeja vailla,,
kyllä sinne raha uppoaa,
on meillä hulluja päättäjiä kun eivät nää valtavaa huijausta joka ei lopu mkoskaan,,,
kohta kansalaisten on tehtävä jotain jos Katiselle ja Jutalle ei ala järkeä tulla,,

Äänestä
  • On se vaan kumma kun kaikkien EU-maiden rahaministerit ovat

    pelkkiä typeryksiä.

    Tulisivat täältä katsomaan neuvoja:))

    Äänestä

kyllähän kansalaisten ääntä täytyy kuunnella, jos kerran muka demokratiassa ollaan!

Äänestä

Eihän siinä muu auta, kun lähteä parrikaadeille huutamaan noille tyhmyreille vastalauseita hidetulle politiikalla. Kun mahdollisumman paljon kansaa lähtee kadulle, niin eiköhän ala vallanpitäjiä pelottaa.
Meillä saa sentään mieltänsä vielä osoittaa. Toisin se on tuolla Venäjällä. Oppositiolaisten kotiin marssitaan ja koti pengotaan. Eikö se nyt ole terrorismia.
Katuvat pian venäläiset, kun Putunin äänestivät. Eihän siitä tule kuin surkeutta.

Äänestä

OLLI REHN

outo tyyppi, ei ymmärrä todellisuudesta yhtään mitään,,,

miksi noin TYHMÄ suomesta on maailmalle laitettu suutaan aukomaan,,, ??

Äänestä

Miksi ei Nils Thorvaldsin puhetta kuunnella?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TI EU:N TULEVAISUUTE kirjoitti:

EN. Hän sanoo aivan suoraan sunnuntain Helsingin sanomissa, (koko sivun jutussaan),
että joko Etelä-Euroopan maiden
taikka Pohjois-Euroopan maiden on erottava EUnionista.
Muita vaihtoehtoja ei ole.

Miten paksukalloisia Suomen päättäjät oikein ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu