Venäjän talous kasvaa lähivuosina 3,5 prosentin vuosivauhtia, arvioi Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos Bofit. Laitoksen mukaan maan tuonti kasvaa vuosina 2012–2012 seitsemän prosenttia vuodessa.
Viime vuonna maan talous kasvoi 4,3 prosenttia ja tuonti lisääntyi yli viidenneksen edellisestä vuodesta.
Yksityisen kulutuksen ja investointien kasvun arvioidaan notkahtavan hieman tänä vuonna ulkoisten ja sisäisten epävarmuuksien johdosta mutta elpyvän ensi vuonna. Ennustejakson loppua kohti talouden kasvun ennakoidaan noprutuvan, sillä öljyn hinnan oletetaan nousevan.
Venäjän viennin määrän ennakoidaan kasvavan hyvin nopeasti, sillä öljyn ja öljytuotteiden viennin kasvu näyttää näillä näkymin kasvavan ennätyslukemiin.
Jos maailmantalouden ennustettua suurempi notkahdus pudottaisi öljyn hintaa, Venäjällä on kumminkin varaa elvytykseen.
Bofitin mukaan Venäjän valtiolla on vararahastoja ja varaa velkaantua, sillä valtio on velaton. Lisäksi valtio voi ohjata keskuspankkia, ja valtion pankkeja on mahdollista opastaa ostamaan valtion velkakirjoja sekä luotottamaan yrityksiä ja kotitalouksia.
Tullin tilastojen mukaan Suomen merkittävistä kauppakumppaneista Venäjä kasvatti viime vuonna osuuttaan sekä viennissä että tuonnissa. Vienti Venäjälle kasvoi 13 prosenttia ja tuonti sieltä raakaöljyn kallistumisen vuoksi yli viidenneksen.
Venäjä oli edellisen vuoden tavoin Suomen suurin kauppakumppani. Suomen tuonnista sillä on lähes viidenneksen osuus, ja viennissä se on kolmantena 9,4 prosentin osuudellaan.
Mites Suomi ja muut länsimaat??
16
<50
Vastaukset
- oho!!
"vuosina 2012–2012"
Painovirhe yllätti.
Tuon toisen vuosiluvun oikeat numerot ovat 2013.Eikä siis 2012- Työeläkeläinen
Alkuperäisessä tekstissä Hesarissa on tuo sama virhe 16.3.2012. Kannattaisi mainita lähde kun lainailee! Muutoinhan sinä varastat!
Sama teksti löytyy lisäksi ainakin Iltalehden keskustelusta enkä enempää viitsi hakea. mikä sinut saa tavallaan valehtelemaan moisia asioita itse kirjoitetuksi ja ajatelluksi? Onko sinulla ajatuksenpuutostauti kun omaa jälkeä ei synny?
HÄPEÄ! Jos kopioit niin kerro mistä ja keneltä teksti on lähtöisin. Täällä jos on yli 3 riviä tekstiä niin alkaa heti epäilemään kopiointia sen verran tolloa porukkaa täältä löytyy. - voi voi..
Työeläkeläinen kirjoitti:
Alkuperäisessä tekstissä Hesarissa on tuo sama virhe 16.3.2012. Kannattaisi mainita lähde kun lainailee! Muutoinhan sinä varastat!
Sama teksti löytyy lisäksi ainakin Iltalehden keskustelusta enkä enempää viitsi hakea. mikä sinut saa tavallaan valehtelemaan moisia asioita itse kirjoitetuksi ja ajatelluksi? Onko sinulla ajatuksenpuutostauti kun omaa jälkeä ei synny?
HÄPEÄ! Jos kopioit niin kerro mistä ja keneltä teksti on lähtöisin. Täällä jos on yli 3 riviä tekstiä niin alkaa heti epäilemään kopiointia sen verran tolloa porukkaa täältä löytyy.Et sitten kummimnkaan pystynyt ottamaan minkäänlaista kantaa tuohon avaajan esittämään asiaan.
Vaan kirjoittelet ihan asian vierestä ihan puutaheinää.
Tuossa jutussahan muuten kerrotaan että Venäjällä menee hyvin ja länsimailla päin helv....eiku todella huonosti - Työeläkeläinen
voi voi.. kirjoitti:
Et sitten kummimnkaan pystynyt ottamaan minkäänlaista kantaa tuohon avaajan esittämään asiaan.
Vaan kirjoittelet ihan asian vierestä ihan puutaheinää.
Tuossa jutussahan muuten kerrotaan että Venäjällä menee hyvin ja länsimailla päin helv....eiku todella huonostiMikäs se oli sitä puuta-heinää tuossa kommentissani? Et sitten pystynyt sitäkään selvittämään. Mikä siinä ei ole paikkansa pitävää ja miksi?
Niinhän se kasvoi Neuvostoliitonkin talous Hrutsevin aikana kun 1960 luvulla piti mennä ohi USA:n talousluvuista ja elintasosta vaan on sekin antanut odottaa. Kuka siis enää luottaa venäjän tai sen alueen muiden edustajien tilastoihin ja ennustuksiin?
Venäjän talous on täysin riippuvainen raaka-aineiden kuten öljyn ja kaasun hinnoista maailman markkinoilla. Sen oma tuotanto on plus miinus nolla vientiä ajatellen. Aseet lienevät ainoa suurempi vientiartikkeli joita sillä on.
Jotta Venäjä nousisi muiden kehittyneiden maiden tasolle tekniikassaan sen politiikka vaatisi suunnan muutosta mutta sitä ei ole näkyvissä vaan toistetaan Neuvostoliiton virheitä joskin eri perustein.
Mene katsomaan tavalliseen kylään Karjalassa tai jossain Uralilla ja vertaa sitä vaikka Lietoon tai Loimaaseen niin voit tehdä havaintoja siitä miten talous kehittyy ja on kehittynyt. - Juuri näin
Työeläkeläinen kirjoitti:
Mikäs se oli sitä puuta-heinää tuossa kommentissani? Et sitten pystynyt sitäkään selvittämään. Mikä siinä ei ole paikkansa pitävää ja miksi?
Niinhän se kasvoi Neuvostoliitonkin talous Hrutsevin aikana kun 1960 luvulla piti mennä ohi USA:n talousluvuista ja elintasosta vaan on sekin antanut odottaa. Kuka siis enää luottaa venäjän tai sen alueen muiden edustajien tilastoihin ja ennustuksiin?
Venäjän talous on täysin riippuvainen raaka-aineiden kuten öljyn ja kaasun hinnoista maailman markkinoilla. Sen oma tuotanto on plus miinus nolla vientiä ajatellen. Aseet lienevät ainoa suurempi vientiartikkeli joita sillä on.
Jotta Venäjä nousisi muiden kehittyneiden maiden tasolle tekniikassaan sen politiikka vaatisi suunnan muutosta mutta sitä ei ole näkyvissä vaan toistetaan Neuvostoliiton virheitä joskin eri perustein.
Mene katsomaan tavalliseen kylään Karjalassa tai jossain Uralilla ja vertaa sitä vaikka Lietoon tai Loimaaseen niin voit tehdä havaintoja siitä miten talous kehittyy ja on kehittynyt."Jotta Venäjä nousisi muiden kehittyneiden maiden tasolle tekniikassaan sen politiikka vaatisi suunnan muutosta "
Venäjähän on täysin kapitalsitinen maa.Se todellakin vaatis mainitsemasi suunnanmuutoksen politiikkansa suhteen.Että sen talous nousisi taas huipulle. - Työeläkeläinen
Juuri näin kirjoitti:
"Jotta Venäjä nousisi muiden kehittyneiden maiden tasolle tekniikassaan sen politiikka vaatisi suunnan muutosta "
Venäjähän on täysin kapitalsitinen maa.Se todellakin vaatis mainitsemasi suunnanmuutoksen politiikkansa suhteen.Että sen talous nousisi taas huipulle.Sitä talouspolitiikka pitäisi suunnata enemmän oman infran ja elintason nostamiseen. Nykyisellä sosialismikapitalismilla ei päästä koskaan lännen tasolle. Siellähän on vanhat KGB miehet vallassa joten heti kohta ei näkyne toivoa. Nytkin vielä pyrittiin rajaamaan arvostelua nostamalla sakkoja mielenilmauksista ylettömiksi. Mitä muuta se on kuin sosialismia ala Neukkula? Se on tänään vain piilotettu kapitalismin alle.
- höpö höpö!!
Työeläkeläinen kirjoitti:
Sitä talouspolitiikka pitäisi suunnata enemmän oman infran ja elintason nostamiseen. Nykyisellä sosialismikapitalismilla ei päästä koskaan lännen tasolle. Siellähän on vanhat KGB miehet vallassa joten heti kohta ei näkyne toivoa. Nytkin vielä pyrittiin rajaamaan arvostelua nostamalla sakkoja mielenilmauksista ylettömiksi. Mitä muuta se on kuin sosialismia ala Neukkula? Se on tänään vain piilotettu kapitalismin alle.
Venäjä on aivan samanlainen kapitalistinen valtio kuin esim. Usa ja demokratiasta näissä kummassakaan maassa ei ole tietoakaan.
Neuvostoliittohan ei ikinä olisi hyväksynyt minkäänlaista siivilien pommittamista.
Venäjän täysin kapitalistinen eliitti aivan kuten jenkitkin myyvät aseita siksi että saavat rahaa,ei niillä mitään ideologista tavoitetta ole. - Työeläkeläinen
höpö höpö!! kirjoitti:
Venäjä on aivan samanlainen kapitalistinen valtio kuin esim. Usa ja demokratiasta näissä kummassakaan maassa ei ole tietoakaan.
Neuvostoliittohan ei ikinä olisi hyväksynyt minkäänlaista siivilien pommittamista.
Venäjän täysin kapitalistinen eliitti aivan kuten jenkitkin myyvät aseita siksi että saavat rahaa,ei niillä mitään ideologista tavoitetta ole.USA on varsin demokraattinen mutta sen vähemmistösuoja lienee heikompi kuin useimmissa Euroopan maissa. Siellä ei ole vastaavia vainoja toisinajattelijoita vastaan kuin Venäjällä jonka hallinto ja tavat pitkälti periytyvät opittuina Neuvostoliiton ajoilta. Ovathan nytkin nokkamiehet käyneet kommunismin huippukoulut kuten KGB opistot vai missä KGB upseerit koulutettiin.
- Työeläkeläinen
höpö höpö!! kirjoitti:
Venäjä on aivan samanlainen kapitalistinen valtio kuin esim. Usa ja demokratiasta näissä kummassakaan maassa ei ole tietoakaan.
Neuvostoliittohan ei ikinä olisi hyväksynyt minkäänlaista siivilien pommittamista.
Venäjän täysin kapitalistinen eliitti aivan kuten jenkitkin myyvät aseita siksi että saavat rahaa,ei niillä mitään ideologista tavoitetta ole.Et ole lukenut historiaasi kunnolla "höpö höpö! Neuvostoliitto pommitti Suomenkin kaupunkeja sekä talvi että jatkosodassa. Ihan siviilikortteleita joten tuo sinun lausumasi on todella täydellinen trolli.
- Olet oikeassa !!!
höpö höpö!! kirjoitti:
Venäjä on aivan samanlainen kapitalistinen valtio kuin esim. Usa ja demokratiasta näissä kummassakaan maassa ei ole tietoakaan.
Neuvostoliittohan ei ikinä olisi hyväksynyt minkäänlaista siivilien pommittamista.
Venäjän täysin kapitalistinen eliitti aivan kuten jenkitkin myyvät aseita siksi että saavat rahaa,ei niillä mitään ideologista tavoitetta ole.NL:ssa ei ollut mitään yhteiskunnallisia vääryyksiä, eikä edes mahdollisuuksia siihen. NL:ssa oli kaikki järjestetty hyivn, rikollisuus estetty, kansalaisilla kaikki demokraattiset oikeudet ja tämän takia NL:ssa oli vain hyviä ihmisiä, täysin virheettömiä ja kommunisteja.
Kommunisti on ihmisistä jaloin, tasa-arvoisin ja tervein. Tervein sekä fyysisesti että henkisesti, kuin myös moraalisesti. NL:ssa ei tunnettu raamatun mainitsemaa syntiä, joten NL:ssa toteutui raamatun mainitsema paratiisi jo maapäällä. - tuolla..
Työeläkeläinen kirjoitti:
USA on varsin demokraattinen mutta sen vähemmistösuoja lienee heikompi kuin useimmissa Euroopan maissa. Siellä ei ole vastaavia vainoja toisinajattelijoita vastaan kuin Venäjällä jonka hallinto ja tavat pitkälti periytyvät opittuina Neuvostoliiton ajoilta. Ovathan nytkin nokkamiehet käyneet kommunismin huippukoulut kuten KGB opistot vai missä KGB upseerit koulutettiin.
"missä KGB upseerit koulutettiin."
CIA:n vakoilukouluissa jenkeissä. - Työeläkeläinen
Olet oikeassa !!! kirjoitti:
NL:ssa ei ollut mitään yhteiskunnallisia vääryyksiä, eikä edes mahdollisuuksia siihen. NL:ssa oli kaikki järjestetty hyivn, rikollisuus estetty, kansalaisilla kaikki demokraattiset oikeudet ja tämän takia NL:ssa oli vain hyviä ihmisiä, täysin virheettömiä ja kommunisteja.
Kommunisti on ihmisistä jaloin, tasa-arvoisin ja tervein. Tervein sekä fyysisesti että henkisesti, kuin myös moraalisesti. NL:ssa ei tunnettu raamatun mainitsemaa syntiä, joten NL:ssa toteutui raamatun mainitsema paratiisi jo maapäällä.Näinhän oikeaoppinen komu uskoo. Usko ja tieto ovat kuitenkin eri asioita.
Onneksi saivat alkoholinkin kulutuksen nollaan jotta työ ei kärsinyt krapulapäivistä. - usko tai älä
Työeläkeläinen kirjoitti:
Näinhän oikeaoppinen komu uskoo. Usko ja tieto ovat kuitenkin eri asioita.
Onneksi saivat alkoholinkin kulutuksen nollaan jotta työ ei kärsinyt krapulapäivistä.Mutta Suomen talous on täysin riippuvainen venäjän taloustilanteesta.
- hahahah..hahahah..ha
usko tai älä kirjoitti:
Mutta Suomen talous on täysin riippuvainen venäjän taloustilanteesta.
http://www.mtv3.fi/helmi/seksi/artikkeli.shtml/2012/06/1041026/alushousut-paljastavat-todellisen-luonteen--lue-mita-omasi-kertovat
hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah.. - sattuu sattuu
hahahah..hahahah..ha kirjoitti:
http://www.mtv3.fi/helmi/seksi/artikkeli.shtml/2012/06/1041026/alushousut-paljastavat-todellisen-luonteen--lue-mita-omasi-kertovat
hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..hahahah..Sattuu,sattuu.Nimittäin vatsaan nyt sattuu todella paljon.
Nimittäin nauran nyt sinulle ja sinun kaltaisille natsipersujen todella suurelle tyhmyydelle oikein huutonaurua.
Ja tämä huutonauru sinulle ja kaltaisillesi natsipersuille ei näytä loppuvan ikinä lainkaan mitenkään.
- vaktaa:DDDDDDDDDDDDD
Sosialisti, kapitalisti ja kommunisti tapaavat toisensa. Sosialisti myöhästyy.
- Miksi olit myöhässä?
- Olen kovin pahoillani, mutta jonotin makkaraa, vastaa sosialisti.
- Mikä on jono, kysyy kapitalisti.
- Mikä on makkara, kysyy kommunisti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671