siitä, kun on koko ikänsä tuntenut itsensä jonkinlaisena olentona ja luulee, että kaikki muutkin on samanlaisia... mutta jos ne ei olekkaan? Jos onkin jotenkin erilainen, mutta ei ymmärrä sitä, kun ei ole vertailukohtaa. Ja ihmettelee sitten koko ajan, että miksi nuo toiset ajattelevat ja toimivat niin eri tavalla. Eikä hoksaa, että itse onkin se erilainen.
Onko käynyt mielessä?
Hassu ajatus
11
209
Vastaukset
- Erilainen nuori
Just det
- melkein joka
päivä. Miten niin ei ole vertailukohtaa? Itsestään oppii, kun on vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, siis joka päivä. Ihan hauskaa, kun tajuaa, että on ihan luupää, tai että ajattelee jostain ihan eri tavalla, tai miten joku voi ajatella jollain tavalla.
- oder oder
kannattaa matkustaa ulos Suomesta hetkeksi, ts. vaikka vuodeksi pariksi, tai tutustua mamuihin, niin huomaa, että oma avaruus on pieni kuin kärpäsen kakka, siis kuinka tosi eri tavalla joku voi ajatella, eikä se välttämättä ole aina se oma tapa ajatella se yksi ja ainoa oikea.
- Kylllä, joo
mutta en tainnut ihan sitä tarkoittaa, On se sisäavaruus aika laaja, mutta sellaista perustavalaatuista nollapistettä ajattelin, tai no, sinne suuntaan.
- olen aina ollut
omituinen, vs. normijengi, ja aina olen myös tiennyt, olevani erilainen, eikä se pahemmi elämänmenoani ole haitannu, mitänyt joskus herkkinä hetkinäni, on satuttanut ajattelemattomien ihmisten kommentit miilloin mistäkin, tosin nykyään, tälleen jo vähän vanhempana, ei niin paljoa toisten letkautukset satuta. sanoisin kyllä, että ihminen tietää olevansa erilainen, aivan kuten kehitysvammaisetkin tietävät itsessään olevan jotain vialla.
- herkkis oon
Olen äärimäisen herkkä ihminen. Sitä ei välttämättä normiarjessa näy enkä siitä ole kertonut kun todella tärkeille ja läheisille ihmisille.
Ei kuulu muille.- en tiedä onko erilai
Mie myös, niin herkkis, että pidän jonkinlaisella kyynisydellä ja piikikkyydellä ihmiset kaukana. Parhaat kaverit, jotka ovat vahvoja ja tulleet lähelle, tietävät vain tämän.
- Herkkikselle
Ootko pysyny terveenä? Ei kuulu muille.
- herkkis oon
Olen pysynyt. Normimeiningillä mennään. Tunnen vaan niin voimakkaasti asioita.
- Ei olla samiksii
Mieti nyt että kun jokainen sormenjälkikin on erilainen. Sormenpää on kuitenkin aika pieni verrattuna noihin aivopoimuihin. Siihen kun vielä yhdistää kaikenlaiset geneettiset tekijät, kasvatuksen, ystävyyssuhteet, kasvuympäristön, ulkomaailmasta opitun ja kaikki mahdolliset kokemukset. Sen kun vielä vetäsee ton tunnesihvilän (sydämeksi ja sieluksikin kutsutun) läpi niin aika ihme jos samanmoinen vastaan kävelee.
- Iloitkaamme siitä
Elämä on lahja oli sitten herkkä tai vahva. Monista ihmisistä löytyy kumpaakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873978Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242871No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452292- 341301
- 10889
- 131865
- 6824
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740